Jokunen litra on vettä joessa virrannut sitten ensi vierailun Helsingin Jäähallissa samoissa merkeissä, nimittäin Motörhead keikalla. 24.11.1981 ensimmäisen kerran näin kyseisen bändin livenä ja tällä samalla areenalla.
Outo tunne kun huomaa, että on elänyt jo jokusen vuoden ja aina samoissa hommissa vaan liikkeellä. Voiko sitä muulla tavalla elääkään?
Tällä kertaa en ollut yksin liikkeellä, tila-autossa oli peräti 6 miestä reissulla, joista kaksi näki Lemmyn ja kumppanit ensi kertaa livenä. Kaverillani oli mukana bassonsa, johon oli tavoitteena saada Kuninkaan nimmari, asiaa olivat järjestelleet useat ihmiset, mutta primus motor oli Pauli, joka on luvalla sanoen aivan mahtava jätkä, aina tapahtuu kun tämä kaveri on remmissä.
Sisäänpääsyrituaalin jälkeen paitakauppaan, jossa tuotteet olivat muuten kohtuuhintaisia, t-paidat parikymppiä, hupparit kolmekymppiä ja kaikki meni hetkessä, kiertueen viimeinen keikka ja varastot tyhjiksi.
Nopeat ostokset ja kohta soi puhelin että äkkiä jäälle, basso lähtee Kuninkaalle. Kiertueen roadmanager otti soittimen ja digipokkarin mukaansa ja jonkun ajan kuluttua tuli takaisin ja niin vain oli Rockenbackerissa se nimmari joka siinä kuuluu olla, sekä kamerassa kuva mestarista soitin sylissään. Kohtuullisen kovat kierrokset koneessa, hirveät tuuletukset ja kamera taskuun ettei vaan kuva katoa, jos tämän kuvan sössii jonnekin on varma että turpaanveto on taattu.
Jossain vaiheessa lavalle tulee Viikate ja kuten kaikki alan miehet tietävät, Viikatteen Kaarle on Motörhead miehiä viimeisen päälle ja on varmasti miehelle uran kohokohtia olla lämmittämässä yleisöä juuri tällä keikalla.
Viikate on äärimmäisen hyvä, jopa niin hyvä, että yleisö oikeasti on hienosti mukana, tätä ei monesti näille lämppäreille osoiteta, mutta Viikate pieksää Motörhead tyylistä settiään hienosti ja edelliseen kertaan jolloin näin bändin livenä on pakko sanoa että on menty eteenpäin ja rajusti. Kitarasoundit ovat suorastaan loistavat ja Rauta-airot sytyttää yleisön liekkeihin.
Lyhyt tauko ja sen jälkeen Lemmy, Phil ja Mikkey Dee tulevat areenalle, "We are Motörhead and we are gonna kick your ass!" ja Iron Fist alkaa paukkua.
Valun lähemmäs lavaa ja huomaan jossain vaiheessa keikkaa olevani moshpitissa, mielenkiintoinen kokemus ja lämmin.
Setissä oli pari biisiä uusimmalta levyltä Motörizerilta, sekä muutamia uudempia minun ehdottomia lempibiisejäni kuten In the Name of Tragedy. Bändi on aivan vitun hyvässä vireessä, kaverini sanoikin että voi olla niinkin että kiertueen viimeinen keikka ja kaikki peliin ei tarvitse säästellä mitään, onhan kuitenkin muistettava että Kuningas täytti jouluaattona 63 vuotta ja se on kunnioitettava ikä, tietäen miehen elämäntavat tai ehkä juuri siksi Lemmy vielä onkin elossa, on aina tehnyt mitä halunnut ja omalla tyylillään.
Setissä on hienoja biisejä, Killed by Deathin aikana se hemmo joka käytti basson Lemmylla tulee lavalle soittamaan toista kitaraa, erittäin harvinaista nähdä tallaista, mutta kuten sanottua kiertueen viimeinen keikka.
Setti päättyy Ace of Spadesiin, Bomberiin ja Overkilliin. Ei se voi muuten oikein päättyäkään sillä nuo kolme biisiä ovat legendoja, klassikoita ja minä en ainakaan tiedä yhtään hienompaa viimeistä biisiä kuin Overkill sillä se hakkaa viimeisetkin mehut pihalle ja vittu että nämä miehet soittaa lujaa! Kunnon puudutus päällä aletaan valua ulos hallista, jo jossain vaiheessa iltaa huomasin että Motörhead on löytänyt taas uuden sukupolven faneja, paikalla on aivan helvetin paljon nuorta porukkaa ja se on hyvä asia, näkevät ja kuulevat kuinka rokkia oikeasti soitetaan perkele, siinä ei paljon taustalla tarvita mitään tanssiryhmiä ja saatanan koreografioita, käännetään volumet kaakkoon ja annetaan palaa!
Tämä korvasi hienosti sen marraskuun pettymyksen, tästä oli helppo lähteä valmistautumaan loppuvuoteen, joka on muuten kohta käsitelty sekin ja uusi vuosi ja uudet keikat odottavat tai ainakin toivottavasti näin on, mitään en sano varmaksi ennenkuin se on tapahtunut, mutta liput Metallican ja AC/DC:n keikoille on olemassa, joten ne yritetään hoitaa sitten kesällä.
Sitä ennen on kyllä kevään keikkoja varmasti jotain ainakin Lutakossa tulossa ohjelmaan, joten sitä odotellessa Hyvää Uutta Vuotta ja silleen.
Jukka
sunnuntai 28. joulukuuta 2008
tiistai 9. joulukuuta 2008
Keikkaraportti: Kotiteollisuus, Himos Areena 6.12.2008
Kotiteollisuus on tulossa lähelle Jyväskylää, itse asiassa soittivat kyllä keikan Jyväskylän keskustassa olevassa yökerhossa aiemmin, mutta sinne ei päässyt sattuneesta syystä paikalle.
Tilanne oli korjattava ehdottomasti mahd.pian ja Himos Areena on siihen oikein sopiva mesta, tilaa on kunnolla ja väkeä on yleensä aika rapsakasti, niin nytkin.
Valumme parin Vanhan Liiton miehen kanssa paikalle puolen yhdentoista jälkeen ja paikka näyttää jo siinä vaiheessa melko täydeltä, baareissa käy melkoinen kuhina ja taikajuoma valuu janoisten kurkuista alas, tämä tietenkin aiheuttaa suomalaisissa vain ja ainoastaan höyliä käytöstä.
Eturiviin on päästävä, siitä otetaan tänäänkin valokuvia ja kaikki alkaa ihan normisti kun eräs hieman horjuttavia nauttinut pitbull päättää tiputtaa täyden lonkerolasin tantereeseen, minä saan raikasta juomaa kenkääni, vieressä seissyt kerberos sen sijaan lahkeeseen siihen malliin että se näyttää hetken jopa siltä että hän alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti pitbullia kohtaan, mutta tilanteesta selvitään miehekkäällä örinällä, mitä väliä nyt yhdellä lonkerolla on, ihan kuselle se maistuu jo alas mennessään, vetäisivät tiukkaa niinkuin mekin silloin joskus ennen.
Keikka alkaa Karhujen talolla, biisi joka toimii livenä hyvin, Meren mutaa, Noitavasara joka on muuten aina yhtä maaninen, Valtakunta joka soi todella leveästi, biisi on yksi Kotiteollisuuden parhaista, kertosäe on sellainen että se jää mieleen heti, VaasanVeri, Hulluutta ja Humalaa, Vieraan sanomaa joka on muuten paras, Iankaikkinen, Sotakoira Musti, Kielletyn puun hedelmä, Kaihola joka on lähes täydellinen, Yö päivää keinuttaa sekä viimeisenä varsinaisessa setissä Pissaa ja Paskaa.
Encoreina Helvetistä itään, seuraavana tulevan levyn biisi Taivas tippuu joka kuullosti heti erittäin osuvalta, Murheen mailla ja viimeisenä ManaManan hullu Kuolla elävänä, se oli todella kova versio siitä biisistä.
Minulle keikka oli täydellinen, Kotiteollisuus vain nyt sattuu olemaan SE suomalainen bändi, paikalla oli paljon väkeä jotka voi huoletta luokitella hc faneiksi, bändin menestyksen perusta on sen rehellisyys, sitä arvostetaan edelleen ja niin kauan kuin asia on näin, suksee jatkuu. Kateellisinkaan suomalainen ei voi olla noille ukoille kateellinen.
Ensi keväänä Kotiteollisuus tekee varmasti paljon keikkoja uuden levyn tiimoilta, siellä taas ollaan paikalla.
Jukka
Tilanne oli korjattava ehdottomasti mahd.pian ja Himos Areena on siihen oikein sopiva mesta, tilaa on kunnolla ja väkeä on yleensä aika rapsakasti, niin nytkin.
Valumme parin Vanhan Liiton miehen kanssa paikalle puolen yhdentoista jälkeen ja paikka näyttää jo siinä vaiheessa melko täydeltä, baareissa käy melkoinen kuhina ja taikajuoma valuu janoisten kurkuista alas, tämä tietenkin aiheuttaa suomalaisissa vain ja ainoastaan höyliä käytöstä.
Eturiviin on päästävä, siitä otetaan tänäänkin valokuvia ja kaikki alkaa ihan normisti kun eräs hieman horjuttavia nauttinut pitbull päättää tiputtaa täyden lonkerolasin tantereeseen, minä saan raikasta juomaa kenkääni, vieressä seissyt kerberos sen sijaan lahkeeseen siihen malliin että se näyttää hetken jopa siltä että hän alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti pitbullia kohtaan, mutta tilanteesta selvitään miehekkäällä örinällä, mitä väliä nyt yhdellä lonkerolla on, ihan kuselle se maistuu jo alas mennessään, vetäisivät tiukkaa niinkuin mekin silloin joskus ennen.
Keikka alkaa Karhujen talolla, biisi joka toimii livenä hyvin, Meren mutaa, Noitavasara joka on muuten aina yhtä maaninen, Valtakunta joka soi todella leveästi, biisi on yksi Kotiteollisuuden parhaista, kertosäe on sellainen että se jää mieleen heti, VaasanVeri, Hulluutta ja Humalaa, Vieraan sanomaa joka on muuten paras, Iankaikkinen, Sotakoira Musti, Kielletyn puun hedelmä, Kaihola joka on lähes täydellinen, Yö päivää keinuttaa sekä viimeisenä varsinaisessa setissä Pissaa ja Paskaa.
Encoreina Helvetistä itään, seuraavana tulevan levyn biisi Taivas tippuu joka kuullosti heti erittäin osuvalta, Murheen mailla ja viimeisenä ManaManan hullu Kuolla elävänä, se oli todella kova versio siitä biisistä.
Minulle keikka oli täydellinen, Kotiteollisuus vain nyt sattuu olemaan SE suomalainen bändi, paikalla oli paljon väkeä jotka voi huoletta luokitella hc faneiksi, bändin menestyksen perusta on sen rehellisyys, sitä arvostetaan edelleen ja niin kauan kuin asia on näin, suksee jatkuu. Kateellisinkaan suomalainen ei voi olla noille ukoille kateellinen.
Ensi keväänä Kotiteollisuus tekee varmasti paljon keikkoja uuden levyn tiimoilta, siellä taas ollaan paikalla.
Jukka
Keikkaraportti: Manufacturer´s Pride, Lutakko 5.12.2008
...jätkä työntää neulaa poskesta läpi!! mitä, mitä, mitä!?? Circus Mundus Absurdus, The Saviours on asialla, jänis ja joulupukki. Ei perkele, jäikö lääkkeet ottamatta?
Friikkisirkus jota voi huoleti luonnehtia hardcore tyylilajin edustajiksi esittää todella rajua meininkiä lavalla, se kasseista roikkuva kaljakegi on liikaa, myötätuntokipua tuntuu vieläkin, näin tiistaina. Nuo jätkät vetää ketjulla kilpaa toisiaan vastaan, ketju vain sattuu olemaan lenkeissä kiinni jotka on juuri äsken lyöty poskista läpi, tekee varmaan hyvää, muita mieleen jääneitä hommia oli se lekalla vasten rintaa rikki lyöty lecaharkko, se oli kova temppu.
Kiitos herroille, se oli opettavainen kokemus.
Asiaan, Jyväskylän seuraava suuri bändi Manufacturer´s Pride veti Lutakossa keikan, esitti tulevan levynsä Sound of God´s Absence biisit. Corefront oli myös paikalla kuvaamassa keikan tulevalle dvd:lle kokonaisuudessaan, tulee siis cd&dvd, se on pro meininkiä.
Bändi aloittaa louhinnan, erityisen vaikutuksen minuun tekee bändin livesoiton tasokkuus, jätkät osaavat homman todella mallikkaasti ja levyllä on useita biisejä joissa on hienoja koukkuja ja mieleenjääviä kertsejä. Murder Mandate ja Dahlia ovat suorastaan loistavia biisejä, Adeptus Satanicus ja Stillborn Messiah ovat myös ehdottomia suosikkejani.
Helvetin hyvä keikka, levy tulee olemaan monelle yllätys, sillä se on jo tässä vaiheessa erittäin valmista materiaalia, sellaista joka tulee soimaan paljon, enkä tarkoita mitään vitun letkajenkkaa vaan oikeaa murhaa, tässä ei mitään vankeja oteta, vangit pilkotaan ja syödään pois.
Erityisen maininnan ansaitsee bändin bassotaiteilija, joka pystyi vetämään jyrinän kohdalleen ilmeenkään värähtämättä vaikka kiimaiset nartut heittivät hänelle alushousunsa lavalle, hän vain veti ne hiustensa peitteeksi. Näin toimii todellinen ammattilainen.
Odotellaan tässä sitä helmikuuta 2009, ostetaan Manufacturer´s Priden uusi levy pois kuljeksimasta ja nautitaan kyydistä.
Jukka
Friikkisirkus jota voi huoleti luonnehtia hardcore tyylilajin edustajiksi esittää todella rajua meininkiä lavalla, se kasseista roikkuva kaljakegi on liikaa, myötätuntokipua tuntuu vieläkin, näin tiistaina. Nuo jätkät vetää ketjulla kilpaa toisiaan vastaan, ketju vain sattuu olemaan lenkeissä kiinni jotka on juuri äsken lyöty poskista läpi, tekee varmaan hyvää, muita mieleen jääneitä hommia oli se lekalla vasten rintaa rikki lyöty lecaharkko, se oli kova temppu.
Kiitos herroille, se oli opettavainen kokemus.
Asiaan, Jyväskylän seuraava suuri bändi Manufacturer´s Pride veti Lutakossa keikan, esitti tulevan levynsä Sound of God´s Absence biisit. Corefront oli myös paikalla kuvaamassa keikan tulevalle dvd:lle kokonaisuudessaan, tulee siis cd&dvd, se on pro meininkiä.
Bändi aloittaa louhinnan, erityisen vaikutuksen minuun tekee bändin livesoiton tasokkuus, jätkät osaavat homman todella mallikkaasti ja levyllä on useita biisejä joissa on hienoja koukkuja ja mieleenjääviä kertsejä. Murder Mandate ja Dahlia ovat suorastaan loistavia biisejä, Adeptus Satanicus ja Stillborn Messiah ovat myös ehdottomia suosikkejani.
Helvetin hyvä keikka, levy tulee olemaan monelle yllätys, sillä se on jo tässä vaiheessa erittäin valmista materiaalia, sellaista joka tulee soimaan paljon, enkä tarkoita mitään vitun letkajenkkaa vaan oikeaa murhaa, tässä ei mitään vankeja oteta, vangit pilkotaan ja syödään pois.
Erityisen maininnan ansaitsee bändin bassotaiteilija, joka pystyi vetämään jyrinän kohdalleen ilmeenkään värähtämättä vaikka kiimaiset nartut heittivät hänelle alushousunsa lavalle, hän vain veti ne hiustensa peitteeksi. Näin toimii todellinen ammattilainen.
Odotellaan tässä sitä helmikuuta 2009, ostetaan Manufacturer´s Priden uusi levy pois kuljeksimasta ja nautitaan kyydistä.
Jukka
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Levyarvio / Motörhead:Motörizer
No tällä kohtaa piti tulla mukana keikkaraporttia Englannin pääkaupungista Lontoosta, Hammersmith Apollon keikalta 22. marraskuuta, mutta aina ei elämä mene niinkuin Jukka haluaa tai tahtoo.
Keikka yritetään korjata joulukuun 16. Helsingin vanhassa jäähallissa, onhan siinä kai jotain yritystä kun siellä samassa saatanan kylmiössä näin tämän ainoan oikean bändin minulle ensimmäisen kerran livenä marraskuun 24. 1981.
Siitähän on aika vitun kauan, tällä kohtaa et näe miten rintani kohoaa, ryhtini korjaantuu, kivut ja vitutus häipyvät jonnekin kauas tästä ruton lyömästä tomumajasta ja tilalle nousee se vanha kukkoilija, mies joka huutaa taas kerran äänensä loppuun ja tulee vinkuvin korvin kohti kotia vitunmoisessa myrskyssä, ottaa tunnin torkut ja lähtee töihin.
Se mitä elämä tuo tullessaan on arvoitus, mutta se mitä Motörhead tuo tullessaan on rock´n´rollia ja se tuntuu ytimissä ja luissa. Me ollaan vanhoja kavereita, tuo bändin kaikkien tuntema logo koristaa suurinta osaa minun vaatteistani, samoin se näkyy levyhyllyissä, Motörhead on kaiken alku ja kaiken loppu.
Minä olen kuunnellut tätä uusinta Motörizeria siitä asti kun se ilmestymispäivänä kotiin napsahti, olen vakuuttunut että tämä levy on viimeisen kymmenen vuoden saldosta parasta antia, levy hengittää vapaammin kuin mikään aikoihin, biisit ovat paljon enemmän kirjailtuja, täynnä hienoja sooloja ja mätkettä, Lemmy kuullostaa todella hyvältä, helvetti sentään se on vajaan parikymmentä vuotta vanhempi kuin minä, täyttäen jouluaattona 2008 63 vuotta, hatut päästä sillä Lemmy näyttää nuoremmilleen edelleen mallia mitä on rock´n´roll.
Levyltä löytyvät mm. sellaiset tykit kuin Rock Out, joka muuten on Motörhead standardi, mutta niin sen pitääkin olla, ilman sitä ei aurinko nouse, Teach you how to sing the Blues, joka on ihan loistava veto, Buried Alive joka on taas sellainen helvetin kiero kuvioiltaan, taustalla kuuluu maailman parhaan rumpalin Mikkey Deen hirveä polkeminen ja mättö, mies on edelleen kone.
Phil Campbell on oppinut parin kolmen viimeisen albumin aikana soittamaan paljon monipuolisemmin kuin koskaan ennen, varmaan alkanut juoda enemmän Danielsia tai jotain, mutta kitarat ovat helvetin paljon paremmat, teknisesti ja soinnillisesti, samoin soitto on paljon värikkäämpää eikä yhtä helvetin yläpuolen hakkaamista.
Minun Motörhead listallani tämä levy menee todella korkealle, se on hieno tunne vuonna 2008 kun kaikki muu tässä maailmassa on yhtä kusta ja paskaa, vitun kertakäyttö roinaa ja yhtä apatian valloittamaa mediasirkusta ja saatanan formaattiohjelmia. Motörhead näyttää näille kaikille keskisormea, korkealta ja kovaa, se on jotain johon voi luottaa ja voinut luottaa jo ihmisiän verran, kolmekymmentä vuotta tulee kohta puoleen täyteen yhteistä matkaa Motörheadin kanssa. Meihin voi luottaa, voidaan olla juntteja mutta ollaan sitä ainakin rehellisesti.
Minä jään odottelemaan joulukuun 16. päivän keikkaa, jospa sinne selviäisin ilman mitään erikokoisia esteitä niin olisin tyytyväinen, katotaan syttyvätkö kattovalot kuten vuonna 1981 kun ifk-jokerit järkkärit alkoivat poliisin hommiin hallissa. Vittu että ne oli koomisen näköisiä kun niillä oli sellaiset 20cm paksut kuulosuojat ja ne vitun pompat päällä ja ne kaivoi meidän taskuja että onko viinaa? Naurettiin vain että ne juotiin jo matkalla tänne...
Kiitämme: Motörheadia siitä ettei se petä koskaan fanejaan.
Mitään moittimista ei ole, totean vain loppuun että Lemmy the Movie tulee teattereihin vuonna 2009, älä unohda sitä, sillä se on vittu paras!
Keikka yritetään korjata joulukuun 16. Helsingin vanhassa jäähallissa, onhan siinä kai jotain yritystä kun siellä samassa saatanan kylmiössä näin tämän ainoan oikean bändin minulle ensimmäisen kerran livenä marraskuun 24. 1981.
Siitähän on aika vitun kauan, tällä kohtaa et näe miten rintani kohoaa, ryhtini korjaantuu, kivut ja vitutus häipyvät jonnekin kauas tästä ruton lyömästä tomumajasta ja tilalle nousee se vanha kukkoilija, mies joka huutaa taas kerran äänensä loppuun ja tulee vinkuvin korvin kohti kotia vitunmoisessa myrskyssä, ottaa tunnin torkut ja lähtee töihin.
Se mitä elämä tuo tullessaan on arvoitus, mutta se mitä Motörhead tuo tullessaan on rock´n´rollia ja se tuntuu ytimissä ja luissa. Me ollaan vanhoja kavereita, tuo bändin kaikkien tuntema logo koristaa suurinta osaa minun vaatteistani, samoin se näkyy levyhyllyissä, Motörhead on kaiken alku ja kaiken loppu.
Minä olen kuunnellut tätä uusinta Motörizeria siitä asti kun se ilmestymispäivänä kotiin napsahti, olen vakuuttunut että tämä levy on viimeisen kymmenen vuoden saldosta parasta antia, levy hengittää vapaammin kuin mikään aikoihin, biisit ovat paljon enemmän kirjailtuja, täynnä hienoja sooloja ja mätkettä, Lemmy kuullostaa todella hyvältä, helvetti sentään se on vajaan parikymmentä vuotta vanhempi kuin minä, täyttäen jouluaattona 2008 63 vuotta, hatut päästä sillä Lemmy näyttää nuoremmilleen edelleen mallia mitä on rock´n´roll.
Levyltä löytyvät mm. sellaiset tykit kuin Rock Out, joka muuten on Motörhead standardi, mutta niin sen pitääkin olla, ilman sitä ei aurinko nouse, Teach you how to sing the Blues, joka on ihan loistava veto, Buried Alive joka on taas sellainen helvetin kiero kuvioiltaan, taustalla kuuluu maailman parhaan rumpalin Mikkey Deen hirveä polkeminen ja mättö, mies on edelleen kone.
Phil Campbell on oppinut parin kolmen viimeisen albumin aikana soittamaan paljon monipuolisemmin kuin koskaan ennen, varmaan alkanut juoda enemmän Danielsia tai jotain, mutta kitarat ovat helvetin paljon paremmat, teknisesti ja soinnillisesti, samoin soitto on paljon värikkäämpää eikä yhtä helvetin yläpuolen hakkaamista.
Minun Motörhead listallani tämä levy menee todella korkealle, se on hieno tunne vuonna 2008 kun kaikki muu tässä maailmassa on yhtä kusta ja paskaa, vitun kertakäyttö roinaa ja yhtä apatian valloittamaa mediasirkusta ja saatanan formaattiohjelmia. Motörhead näyttää näille kaikille keskisormea, korkealta ja kovaa, se on jotain johon voi luottaa ja voinut luottaa jo ihmisiän verran, kolmekymmentä vuotta tulee kohta puoleen täyteen yhteistä matkaa Motörheadin kanssa. Meihin voi luottaa, voidaan olla juntteja mutta ollaan sitä ainakin rehellisesti.
Minä jään odottelemaan joulukuun 16. päivän keikkaa, jospa sinne selviäisin ilman mitään erikokoisia esteitä niin olisin tyytyväinen, katotaan syttyvätkö kattovalot kuten vuonna 1981 kun ifk-jokerit järkkärit alkoivat poliisin hommiin hallissa. Vittu että ne oli koomisen näköisiä kun niillä oli sellaiset 20cm paksut kuulosuojat ja ne vitun pompat päällä ja ne kaivoi meidän taskuja että onko viinaa? Naurettiin vain että ne juotiin jo matkalla tänne...
Kiitämme: Motörheadia siitä ettei se petä koskaan fanejaan.
Mitään moittimista ei ole, totean vain loppuun että Lemmy the Movie tulee teattereihin vuonna 2009, älä unohda sitä, sillä se on vittu paras!
lauantai 15. marraskuuta 2008
Levyarvio/ CMX:Kaikki hedelmät 1992-2008 (2-CD)
Nyt heti aluksi on pakko muistuttaa siitä, että minä hyppäsin CMX:n kyytiin vasta 2005, nähtyäni kameran läpi Lutakon keikan marraskuussa kyseisenä vuonna. Sen keikan vaikutusta en pysty koskaan kenellekään sanoin kertomaan, minä aloin palvella konetta.
Talvikuningas on paras suomalainen rock levy mikä on koskaan julkaistu, mutta eihän sitä monet tajua, mutta kyllä se sieltä vielä tulee...
Kaikki hedelmät on kooste sellaisista CMX biiseistä, mitkä ovat todellakin soineet aika rajusti radionkin aalloilla, järkyttävän kauniita lauluja rumasta maailmasta on tarjolla, mm. seuraavaa:
Ainomieli, Ruoste, Elokuun kruunu, Kultanaamio, Kirosäkeet(joka on muuten paras!), Nimetön, Siivekäs, Puuvertaus, Melankolia, Palvelemaan konetta, Uusi ihmiskunta jne.
Uusia biisejä on kaksi, molempien levyjen ensimmäiset ovat niitä, Kivinen kirja ja Rautalankaa.
Kivinen kirja on CMX standardi, loistavat sanat tehostavat tulosta, Rautalankaa on melankolinen ja kaunis.
Levyn sisäkannet ovat aivan tolkuttoman hienot, kuva-arvoituksineen ja Kajus taulun mukaelmineen, bändin absolutisti rumpali on kuvassa se joka näyttelee sammunutta. Kuvassahan ovat alunperin Gallén-Kallela, Kajanus, Sibelius ja Merikanto.
Tähän loppuun on pakko, vaikka kyseessä onkin CMX ja sen levyarvio, siteerata tunnelmaa joka minulla liittyy tähän bändiin ja sen biiseihin, Pronssisen Pokaalin sanoin: "Suru soittaa raskaita kieliä, minä huudan lujaa.."
Jukka
p.s. levyn mukana tuli tarra, johon nimen ja osoitteen lisäämällä, pistämällä sen kirjekuoreen postimerkillä varustettuna, lähettämällä sen EMI:lle, vastaanottaa CMX:n HC-EP:n! Se on sitten sitä kauraa, joka ei taatusti soi radioaalloilla, mutta paljastaa sen rujon rangan, jonka ympärille CMX on kasvanut. Odotan.Odotan.Odotan.Odotan...
Talvikuningas on paras suomalainen rock levy mikä on koskaan julkaistu, mutta eihän sitä monet tajua, mutta kyllä se sieltä vielä tulee...
Kaikki hedelmät on kooste sellaisista CMX biiseistä, mitkä ovat todellakin soineet aika rajusti radionkin aalloilla, järkyttävän kauniita lauluja rumasta maailmasta on tarjolla, mm. seuraavaa:
Ainomieli, Ruoste, Elokuun kruunu, Kultanaamio, Kirosäkeet(joka on muuten paras!), Nimetön, Siivekäs, Puuvertaus, Melankolia, Palvelemaan konetta, Uusi ihmiskunta jne.
Uusia biisejä on kaksi, molempien levyjen ensimmäiset ovat niitä, Kivinen kirja ja Rautalankaa.
Kivinen kirja on CMX standardi, loistavat sanat tehostavat tulosta, Rautalankaa on melankolinen ja kaunis.
Levyn sisäkannet ovat aivan tolkuttoman hienot, kuva-arvoituksineen ja Kajus taulun mukaelmineen, bändin absolutisti rumpali on kuvassa se joka näyttelee sammunutta. Kuvassahan ovat alunperin Gallén-Kallela, Kajanus, Sibelius ja Merikanto.
Tähän loppuun on pakko, vaikka kyseessä onkin CMX ja sen levyarvio, siteerata tunnelmaa joka minulla liittyy tähän bändiin ja sen biiseihin, Pronssisen Pokaalin sanoin: "Suru soittaa raskaita kieliä, minä huudan lujaa.."
Jukka
p.s. levyn mukana tuli tarra, johon nimen ja osoitteen lisäämällä, pistämällä sen kirjekuoreen postimerkillä varustettuna, lähettämällä sen EMI:lle, vastaanottaa CMX:n HC-EP:n! Se on sitten sitä kauraa, joka ei taatusti soi radioaalloilla, mutta paljastaa sen rujon rangan, jonka ympärille CMX on kasvanut. Odotan.Odotan.Odotan.Odotan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
