sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Keikkaraportti: Motörhead, Helsingin Jäähalli 16.12.2008

Jokunen litra on vettä joessa virrannut sitten ensi vierailun Helsingin Jäähallissa samoissa merkeissä, nimittäin Motörhead keikalla. 24.11.1981 ensimmäisen kerran näin kyseisen bändin livenä ja tällä samalla areenalla.
Outo tunne kun huomaa, että on elänyt jo jokusen vuoden ja aina samoissa hommissa vaan liikkeellä. Voiko sitä muulla tavalla elääkään?

Tällä kertaa en ollut yksin liikkeellä, tila-autossa oli peräti 6 miestä reissulla, joista kaksi näki Lemmyn ja kumppanit ensi kertaa livenä. Kaverillani oli mukana bassonsa, johon oli tavoitteena saada Kuninkaan nimmari, asiaa olivat järjestelleet useat ihmiset, mutta primus motor oli Pauli, joka on luvalla sanoen aivan mahtava jätkä, aina tapahtuu kun tämä kaveri on remmissä.

Sisäänpääsyrituaalin jälkeen paitakauppaan, jossa tuotteet olivat muuten kohtuuhintaisia, t-paidat parikymppiä, hupparit kolmekymppiä ja kaikki meni hetkessä, kiertueen viimeinen keikka ja varastot tyhjiksi.
Nopeat ostokset ja kohta soi puhelin että äkkiä jäälle, basso lähtee Kuninkaalle. Kiertueen roadmanager otti soittimen ja digipokkarin mukaansa ja jonkun ajan kuluttua tuli takaisin ja niin vain oli Rockenbackerissa se nimmari joka siinä kuuluu olla, sekä kamerassa kuva mestarista soitin sylissään. Kohtuullisen kovat kierrokset koneessa, hirveät tuuletukset ja kamera taskuun ettei vaan kuva katoa, jos tämän kuvan sössii jonnekin on varma että turpaanveto on taattu.

Jossain vaiheessa lavalle tulee Viikate ja kuten kaikki alan miehet tietävät, Viikatteen Kaarle on Motörhead miehiä viimeisen päälle ja on varmasti miehelle uran kohokohtia olla lämmittämässä yleisöä juuri tällä keikalla.
Viikate on äärimmäisen hyvä, jopa niin hyvä, että yleisö oikeasti on hienosti mukana, tätä ei monesti näille lämppäreille osoiteta, mutta Viikate pieksää Motörhead tyylistä settiään hienosti ja edelliseen kertaan jolloin näin bändin livenä on pakko sanoa että on menty eteenpäin ja rajusti. Kitarasoundit ovat suorastaan loistavat ja Rauta-airot sytyttää yleisön liekkeihin.

Lyhyt tauko ja sen jälkeen Lemmy, Phil ja Mikkey Dee tulevat areenalle, "We are Motörhead and we are gonna kick your ass!" ja Iron Fist alkaa paukkua.
Valun lähemmäs lavaa ja huomaan jossain vaiheessa keikkaa olevani moshpitissa, mielenkiintoinen kokemus ja lämmin.
Setissä oli pari biisiä uusimmalta levyltä Motörizerilta, sekä muutamia uudempia minun ehdottomia lempibiisejäni kuten In the Name of Tragedy. Bändi on aivan vitun hyvässä vireessä, kaverini sanoikin että voi olla niinkin että kiertueen viimeinen keikka ja kaikki peliin ei tarvitse säästellä mitään, onhan kuitenkin muistettava että Kuningas täytti jouluaattona 63 vuotta ja se on kunnioitettava ikä, tietäen miehen elämäntavat tai ehkä juuri siksi Lemmy vielä onkin elossa, on aina tehnyt mitä halunnut ja omalla tyylillään.

Setissä on hienoja biisejä, Killed by Deathin aikana se hemmo joka käytti basson Lemmylla tulee lavalle soittamaan toista kitaraa, erittäin harvinaista nähdä tallaista, mutta kuten sanottua kiertueen viimeinen keikka.

Setti päättyy Ace of Spadesiin, Bomberiin ja Overkilliin. Ei se voi muuten oikein päättyäkään sillä nuo kolme biisiä ovat legendoja, klassikoita ja minä en ainakaan tiedä yhtään hienompaa viimeistä biisiä kuin Overkill sillä se hakkaa viimeisetkin mehut pihalle ja vittu että nämä miehet soittaa lujaa! Kunnon puudutus päällä aletaan valua ulos hallista, jo jossain vaiheessa iltaa huomasin että Motörhead on löytänyt taas uuden sukupolven faneja, paikalla on aivan helvetin paljon nuorta porukkaa ja se on hyvä asia, näkevät ja kuulevat kuinka rokkia oikeasti soitetaan perkele, siinä ei paljon taustalla tarvita mitään tanssiryhmiä ja saatanan koreografioita, käännetään volumet kaakkoon ja annetaan palaa!

Tämä korvasi hienosti sen marraskuun pettymyksen, tästä oli helppo lähteä valmistautumaan loppuvuoteen, joka on muuten kohta käsitelty sekin ja uusi vuosi ja uudet keikat odottavat tai ainakin toivottavasti näin on, mitään en sano varmaksi ennenkuin se on tapahtunut, mutta liput Metallican ja AC/DC:n keikoille on olemassa, joten ne yritetään hoitaa sitten kesällä.
Sitä ennen on kyllä kevään keikkoja varmasti jotain ainakin Lutakossa tulossa ohjelmaan, joten sitä odotellessa Hyvää Uutta Vuotta ja silleen.

Jukka