torstai 17. heinäkuuta 2008

Levyarvio / MÖTLEY CRÜE: SAINTS OF LOS ANGELES

Rock´n´roll kliseiden alttarilla piehtaroivat rikkaat rentut aktivoituvat säännöllisin väliajoin. Kiertue, livelevy ja studio plätty vielä kaupan päälle.
Odotusarvo ei ollut mikään suuri tätä levyä tarkastellessa. Mötley Crüe ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään korkean laadun määritettä. Tusina hardrockia korean ulkokuoren takaa, mutta nämä kajalia käyttävät vanhat herrat luotsasivat ulos ihan rullaavaa roketti rollia. Levy ei ole mikään tasavahva paketti, mutta sieltä kimpoilee joitakin tarttuvia kipaleita, jo levyn aloitus biisi on silleen tiukka, että se laittaa kuuntelemaan levyä hieman tarkemmin.
Näiden muutamien yksittäisten kelvollisten biisien joukkoon mahtuu sitten sitä jonnin joutavaa rypistelyä. En tiedä olisiko kuitenkin parempi, että kyseiset muusikot keskittyisivät enemmän siihen minkä parhaiten osaavat eli rokkikukkoiluun….niin en tiedä, sillä ei tämä nyt mikään lahkeita lepattamaan saava tuotos ole. Tämä levy kyllä toimii kuin tauti, ihmisille jotka tykkäävät yleensä tämän tyyppisestä rokkaamisesta. Itseäni ei se kauheasti lämmitä tai saa vibaa punttiin, mutta taustalla ehkä joskus soi, kun ajelee autolla ja pitää miettiä kuinka maailman pelastaisin. Silloin ei saa soida mitään sellaista joka vie huomiokyvyn musiikkiin.

Kiitämme: Yrityksestä

Moitimme: Kuitenkin vähän väsähtänyttä yleisilmettä

Jone

Levyarvio / CAVALERA CONSPIRACY: INFLIKTED

Kirves on pudonnut ja vuosikausia kestänyt puhumattomuus sekä vihanpito on työnnetty ainakin hetkeksi syrjään. Metallipiireissä kova uutinen on se, että Max ja Igor Cavalera ovat yhdistäneet voimansa ja saaneet aikaan levyllisen musiikkia.
Sepulturan Roots ja Chaos A.D. levyt painivat jo aikoinaan omassa luokassaan, veljesten ennakkoluuloton lähestyminen thrashiin ja hardcoreen luo tällekin levylle oivan pohjan.
Eka biisi Inflikted ottaa tiukan otteen kuulijasta, eikä se ote herpaannu missään vaiheessa.
Tämä levy on aggressiota ja vihaa alusta loppuun, hengähtää kerkeää vasta kun levy on loppunut. Hyvä tehokeino biiseihin on taustakitaran pintaan nostaminen, ei kovin tyypillistä tämän tyylin musassa, mutta toimii älyttömän hyvin.
Kaikki ylimääräinen kilkuttelu ja intiaanihoilailu on jätetty pois, mikä yleensä on ollut yhtenä osana Maxin levyissä. Igor soittaa aivan helvetin tiukasti ja vähäeleisesti rumpujaan. Juu juu tiukasti hän aina soittaa, mutta ei niinkään näin minimaalisesti kikkaillen. Levy on täyttä tavaraa alusta loppuun eikä tästä minun mielestä löydy mitään heikkoa kohtaa ja tämä tuntuu yhtä hyvältä, kun kunnon tappelu taksijonossa.
Voi kyllä suositella kaikille.

Kiitämme: päätä seinään asennetta

Moitimme:

Jone