tiistai 16. lokakuuta 2007
Levyarvostelu/ Soultamer: The Remedy Comes in Disguise
Kyllä kyllä. Sattuipa PASKA levy käteen. Tässä levyssä on kaksi hyvää asiaa: loppu ja kukaan ei pakota sitä kuuntelemaan.
Kiitämme: soittimen STOP nappulaa
Moitimme: soittimen play nappulaa
Jone
Kiitämme: soittimen STOP nappulaa
Moitimme: soittimen play nappulaa
Jone
Keikkaraportti/ Liekki, Yökerho Doris, Lappeenranta 28.syyskuuta 2007
Ilmassa ei ollut mitään suurta kansanjuhlan tuntua, kun Liekki niminen orkesteri kapusi Yökerho Doriksen lavalle. Yleisöä oli paikalla vajaat puoli salia, joista 1/3 oli hotelin asukkaita, jotka keskittyivät musiikin sijasta juomakulttuuriin ja etsimään seuraa muuten yksinäiseen hotelliyöhön.
Liekki orkesteriin olin tutustunut Korppi levyn tiimoilta, johon johdatti laulaja kitaristi Janskun edellinen bändi Karkkiautomaatti, eli hyvin hataralla pohjalla oltiin liikkeellä. Lavalla Liekki ei ulkomusiikillisilla kikoilla koreile, vaan on hyvin vähäeleinen ja keskittyy tunnelman maalailuun musiikilla. Välillä "maalailu" meni liiankin tunnelmalliseksi eli suomeksi sanottuna tylsäksi. Näiden tunnelmointi/suvantokohtien aikana olikin hyvää aikaa tutustua ravintolan juomatarjontaan, joka oli kattava.
Takaisin aiheeseen, bändin jäsenet ovat lavalla riikinkukkomaisten rokkitähtien vastakohtia. Soittajien olemus oli välillä hyvinkin sympaattista, tyyliin anteeksi kun olen muusikko ja anteeksi, että olen täällä soittamassa. Keikka ei ollut aivan luokattoman paska, mutta jäi olo, että bändi ei parastaan tuona iltana antanut.
Välillä soitanta ja biisien eteneminen oli sen verran laiskan ja verkkaisen oloista, että täydellä intensititeetillä ei bändi voinut lavalla olla. Eturivin moppitukkapojat marimekon paidoissaan ja heidän ainoastaan kasvisruokaa syövät tyttöystävänsä olivat varmaan erittäin tyytyväisiä keikkaan, sen verran fiiliksissä he lavan edessä heiluivat. Positiivista Liekin keikassa oli se, että siellä ei tarvitse pelätä saavansa turpaan, sen verran rauhaa rakastavaa ja suvaitsevaa bändin yleisö on, toisin, kuin Frederikin yleisö jonka illan tavoite on laulaa kuorossa Sheikki Ali Hassan ja Tsingis Khan, sekä kruunata ilta pieksämällä jotain onnetonta ohikulkijaa.
Kiitämme: ravinolan tarjoilun nopeutta
Moitimme: Pienokainen biisin puuttumista setistä
Jone
Liekki orkesteriin olin tutustunut Korppi levyn tiimoilta, johon johdatti laulaja kitaristi Janskun edellinen bändi Karkkiautomaatti, eli hyvin hataralla pohjalla oltiin liikkeellä. Lavalla Liekki ei ulkomusiikillisilla kikoilla koreile, vaan on hyvin vähäeleinen ja keskittyy tunnelman maalailuun musiikilla. Välillä "maalailu" meni liiankin tunnelmalliseksi eli suomeksi sanottuna tylsäksi. Näiden tunnelmointi/suvantokohtien aikana olikin hyvää aikaa tutustua ravintolan juomatarjontaan, joka oli kattava.
Takaisin aiheeseen, bändin jäsenet ovat lavalla riikinkukkomaisten rokkitähtien vastakohtia. Soittajien olemus oli välillä hyvinkin sympaattista, tyyliin anteeksi kun olen muusikko ja anteeksi, että olen täällä soittamassa. Keikka ei ollut aivan luokattoman paska, mutta jäi olo, että bändi ei parastaan tuona iltana antanut.
Välillä soitanta ja biisien eteneminen oli sen verran laiskan ja verkkaisen oloista, että täydellä intensititeetillä ei bändi voinut lavalla olla. Eturivin moppitukkapojat marimekon paidoissaan ja heidän ainoastaan kasvisruokaa syövät tyttöystävänsä olivat varmaan erittäin tyytyväisiä keikkaan, sen verran fiiliksissä he lavan edessä heiluivat. Positiivista Liekin keikassa oli se, että siellä ei tarvitse pelätä saavansa turpaan, sen verran rauhaa rakastavaa ja suvaitsevaa bändin yleisö on, toisin, kuin Frederikin yleisö jonka illan tavoite on laulaa kuorossa Sheikki Ali Hassan ja Tsingis Khan, sekä kruunata ilta pieksämällä jotain onnetonta ohikulkijaa.
Kiitämme: ravinolan tarjoilun nopeutta
Moitimme: Pienokainen biisin puuttumista setistä
Jone
Levyarvostelu/ Nightwish: Dark Passion Play
Heti alkuun täytyy tunnustaa seuraava seikka, en omista yhtään aikaisempaa Nightwish albumia, enkä juuri ole tutustunut muissakaan yhteyksissä aikaisempaan tuotantoon, mitä nyt pakkokuuntelulla radiosta.
Syykin siihen on hyvin selvä ja ilmeinen. Edellinen solisti T.T eli näin tuttavallisesti Turusen Tarja ei ole koskaan lämmittänyt kuulohermojani. Mielestäni ”karjakosta” ei saa uskottavaa heavylaulajaa, vaikka kuinka laulaisi kovaa ja korkealta, joten minulle laulajan vaihdos oli raikas tuulahdus kyseisen bändin osalta. Uuden laulajan myötä olen törmännyt Abba vertaukseen useammin kuin kerran ja moinen ihmetyttää, sekä aiheuttaa jopa orastavaa vitutusta.
Verrattaisiinko Anettea Abbaan jos hänellä ei olisi sitä cover hässäkkää taustalla? Itse en kyllä ole löytänyt missään vaiheessa niitä kaikkien kuulemia Abba sävyjä.
Mielestäni bändi on tullut maanläheisemmäksi ja helpommin lähestyttäväksi uuden laulajan myötä.
No itse levyyn... Se on oiva metallilevy, jossa on näppäriä ja tarttuvia ralleja. Levy alkaa aivan käsittämättömällä 14 min. eepoksella, jota kuunnellessa tulee ensin mieleen "mitä vittua?!". Miksi tuollainen monumentti on ympätty levylle? Itse en käsitä koko biisiä, eikä sitä edes jaksa useasti kuunnella. Se on ensimmäinen biisi jonka yli tulee hypättyä. Toinen ihmetys on Marco Hietalan laulama Master Passion Greed, joka ei kyllä satu levyn kokonaisuuteen, mutta For The Heart I Once Had on jotain aivan käsittämätöntä!
Biisin alkuriffi on suoraan Iskelmäradion taajuuksilta. Hieman kevyempi sovitus ja Arja Koriseva laulamaan, niin taattua suomalaista paska iskelmää olisi tarjolla, mutta löytyy levyltä todella hyviäkin ralleja. Yksi joka alkaa jo kulahtamaan radiosoiton ansiosta on Amaranth, biisi jää kyllä taas kyseisestä syystä myös tehokkaasti päähän soimaan.
Nämä irkku/kelttibiisit, mitä määritettä nyt kukin tahtoo käyttää, ovat levyn helmiä. Kokonaisvaikutelma levystä: hyvä levy jota tulee kuunneltua kerran jos toisenkin, ei tämä silti mikään vuosisadan tapaus ole tai mikään maailmaani järisyttävä kokemus ollut.
Kiitämme: Tarja Turusen potkuja.
Moitimme: Holopaisen välillä suuruudenhulluutta lähentelevää biisienrakentelua.
Jone
Syykin siihen on hyvin selvä ja ilmeinen. Edellinen solisti T.T eli näin tuttavallisesti Turusen Tarja ei ole koskaan lämmittänyt kuulohermojani. Mielestäni ”karjakosta” ei saa uskottavaa heavylaulajaa, vaikka kuinka laulaisi kovaa ja korkealta, joten minulle laulajan vaihdos oli raikas tuulahdus kyseisen bändin osalta. Uuden laulajan myötä olen törmännyt Abba vertaukseen useammin kuin kerran ja moinen ihmetyttää, sekä aiheuttaa jopa orastavaa vitutusta.
Verrattaisiinko Anettea Abbaan jos hänellä ei olisi sitä cover hässäkkää taustalla? Itse en kyllä ole löytänyt missään vaiheessa niitä kaikkien kuulemia Abba sävyjä.
Mielestäni bändi on tullut maanläheisemmäksi ja helpommin lähestyttäväksi uuden laulajan myötä.
No itse levyyn... Se on oiva metallilevy, jossa on näppäriä ja tarttuvia ralleja. Levy alkaa aivan käsittämättömällä 14 min. eepoksella, jota kuunnellessa tulee ensin mieleen "mitä vittua?!". Miksi tuollainen monumentti on ympätty levylle? Itse en käsitä koko biisiä, eikä sitä edes jaksa useasti kuunnella. Se on ensimmäinen biisi jonka yli tulee hypättyä. Toinen ihmetys on Marco Hietalan laulama Master Passion Greed, joka ei kyllä satu levyn kokonaisuuteen, mutta For The Heart I Once Had on jotain aivan käsittämätöntä!
Biisin alkuriffi on suoraan Iskelmäradion taajuuksilta. Hieman kevyempi sovitus ja Arja Koriseva laulamaan, niin taattua suomalaista paska iskelmää olisi tarjolla, mutta löytyy levyltä todella hyviäkin ralleja. Yksi joka alkaa jo kulahtamaan radiosoiton ansiosta on Amaranth, biisi jää kyllä taas kyseisestä syystä myös tehokkaasti päähän soimaan.
Nämä irkku/kelttibiisit, mitä määritettä nyt kukin tahtoo käyttää, ovat levyn helmiä. Kokonaisvaikutelma levystä: hyvä levy jota tulee kuunneltua kerran jos toisenkin, ei tämä silti mikään vuosisadan tapaus ole tai mikään maailmaani järisyttävä kokemus ollut.
Kiitämme: Tarja Turusen potkuja.
Moitimme: Holopaisen välillä suuruudenhulluutta lähentelevää biisienrakentelua.
Jone
Levyarvostelu/ Turbonegro:Retox
Tarjolla tänään, Village Peoplen äpäräveli Turbonegro Norjasta (tietenkin).
Nämä hassusti pukeutuvat ja huonosti meikkaavat miehet, jotka läväyttivät tiskiin punkrock levyn, jota on vaikea ohittaa. New York Dollsin ja MC5:n hengessä tehdyllä levyllä ei ole mitään uutta ja vallankumoksellista, mutta sillä ei ole paskankaan merkitystä, kun levy takoo moukarin lailla.
Levy alkaa räyhäkkäästi We´re Gonna Drop the Atom Bomb biisillä ja samalla sykkeellä jatkaa seuraava Welcome to the Garage Dump. Levystä on mahdoton löytää heikkoa kohtaa, joten kyseessä on tasaisen varmaa ja riisuttua poljentaa.
Biisit Do You Do You Dig Destruction ja Stroke the Shaft saavat jalan enemmän vipattamaan, mutta kyllä se tennari heiluu koko levyn ajan. Levy on taattua kamaa niille jotka tykkää perinteisemmästä ja konstailemattomasta rokista, jossa kitarat rouhii ja melodiat lentää. Asennetta ei näiltä ukoilta puutu ja voisivat sitä myös hieman jakaa näille nuorille tissiposkille Tämän levyn tahtiin tuskin öljytyt miesvartalot painautuvat kiihkeään syleilyyn yön pimeydessä.
Tästä puuttuu Glitter kimallus ja vaaleanpunainen pehmeys. jotka on korvattu hienhajulla särökitaroilla ja rouheella rokkikompilla.
Kiitämme: Bändiä levystä
Moitimme: kerrostaloasumista, joka rajoittaa aamuyöllä jatkoilla tapahtuvaa levyn soittamisen volyymin tasoa.
Jone
Nämä hassusti pukeutuvat ja huonosti meikkaavat miehet, jotka läväyttivät tiskiin punkrock levyn, jota on vaikea ohittaa. New York Dollsin ja MC5:n hengessä tehdyllä levyllä ei ole mitään uutta ja vallankumoksellista, mutta sillä ei ole paskankaan merkitystä, kun levy takoo moukarin lailla.
Levy alkaa räyhäkkäästi We´re Gonna Drop the Atom Bomb biisillä ja samalla sykkeellä jatkaa seuraava Welcome to the Garage Dump. Levystä on mahdoton löytää heikkoa kohtaa, joten kyseessä on tasaisen varmaa ja riisuttua poljentaa.
Biisit Do You Do You Dig Destruction ja Stroke the Shaft saavat jalan enemmän vipattamaan, mutta kyllä se tennari heiluu koko levyn ajan. Levy on taattua kamaa niille jotka tykkää perinteisemmästä ja konstailemattomasta rokista, jossa kitarat rouhii ja melodiat lentää. Asennetta ei näiltä ukoilta puutu ja voisivat sitä myös hieman jakaa näille nuorille tissiposkille Tämän levyn tahtiin tuskin öljytyt miesvartalot painautuvat kiihkeään syleilyyn yön pimeydessä.
Tästä puuttuu Glitter kimallus ja vaaleanpunainen pehmeys. jotka on korvattu hienhajulla särökitaroilla ja rouheella rokkikompilla.
Kiitämme: Bändiä levystä
Moitimme: kerrostaloasumista, joka rajoittaa aamuyöllä jatkoilla tapahtuvaa levyn soittamisen volyymin tasoa.
Jone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
