tiistai 16. lokakuuta 2007

Levyarvostelu/ Nightwish: Dark Passion Play

Heti alkuun täytyy tunnustaa seuraava seikka, en omista yhtään aikaisempaa Nightwish albumia, enkä juuri ole tutustunut muissakaan yhteyksissä aikaisempaan tuotantoon, mitä nyt pakkokuuntelulla radiosta.
Syykin siihen on hyvin selvä ja ilmeinen. Edellinen solisti T.T eli näin tuttavallisesti Turusen Tarja ei ole koskaan lämmittänyt kuulohermojani. Mielestäni ”karjakosta” ei saa uskottavaa heavylaulajaa, vaikka kuinka laulaisi kovaa ja korkealta, joten minulle laulajan vaihdos oli raikas tuulahdus kyseisen bändin osalta. Uuden laulajan myötä olen törmännyt Abba vertaukseen useammin kuin kerran ja moinen ihmetyttää, sekä aiheuttaa jopa orastavaa vitutusta.

Verrattaisiinko Anettea Abbaan jos hänellä ei olisi sitä cover hässäkkää taustalla? Itse en kyllä ole löytänyt missään vaiheessa niitä kaikkien kuulemia Abba sävyjä.
Mielestäni bändi on tullut maanläheisemmäksi ja helpommin lähestyttäväksi uuden laulajan myötä.

No itse levyyn... Se on oiva metallilevy, jossa on näppäriä ja tarttuvia ralleja. Levy alkaa aivan käsittämättömällä 14 min. eepoksella, jota kuunnellessa tulee ensin mieleen "mitä vittua?!". Miksi tuollainen monumentti on ympätty levylle? Itse en käsitä koko biisiä, eikä sitä edes jaksa useasti kuunnella. Se on ensimmäinen biisi jonka yli tulee hypättyä. Toinen ihmetys on Marco Hietalan laulama Master Passion Greed, joka ei kyllä satu levyn kokonaisuuteen, mutta For The Heart I Once Had on jotain aivan käsittämätöntä!
Biisin alkuriffi on suoraan Iskelmäradion taajuuksilta. Hieman kevyempi sovitus ja Arja Koriseva laulamaan, niin taattua suomalaista paska iskelmää olisi tarjolla, mutta löytyy levyltä todella hyviäkin ralleja. Yksi joka alkaa jo kulahtamaan radiosoiton ansiosta on Amaranth, biisi jää kyllä taas kyseisestä syystä myös tehokkaasti päähän soimaan.

Nämä irkku/kelttibiisit, mitä määritettä nyt kukin tahtoo käyttää, ovat levyn helmiä. Kokonaisvaikutelma levystä: hyvä levy jota tulee kuunneltua kerran jos toisenkin, ei tämä silti mikään vuosisadan tapaus ole tai mikään maailmaani järisyttävä kokemus ollut.

Kiitämme: Tarja Turusen potkuja.

Moitimme: Holopaisen välillä suuruudenhulluutta lähentelevää biisienrakentelua.

Jone