tiistai 16. lokakuuta 2007

Keikkaraportti/ Liekki, Yökerho Doris, Lappeenranta 28.syyskuuta 2007

Ilmassa ei ollut mitään suurta kansanjuhlan tuntua, kun Liekki niminen orkesteri kapusi Yökerho Doriksen lavalle. Yleisöä oli paikalla vajaat puoli salia, joista 1/3 oli hotelin asukkaita, jotka keskittyivät musiikin sijasta juomakulttuuriin ja etsimään seuraa muuten yksinäiseen hotelliyöhön.
Liekki orkesteriin olin tutustunut Korppi levyn tiimoilta, johon johdatti laulaja kitaristi Janskun edellinen bändi Karkkiautomaatti, eli hyvin hataralla pohjalla oltiin liikkeellä. Lavalla Liekki ei ulkomusiikillisilla kikoilla koreile, vaan on hyvin vähäeleinen ja keskittyy tunnelman maalailuun musiikilla. Välillä "maalailu" meni liiankin tunnelmalliseksi eli suomeksi sanottuna tylsäksi. Näiden tunnelmointi/suvantokohtien aikana olikin hyvää aikaa tutustua ravintolan juomatarjontaan, joka oli kattava.
Takaisin aiheeseen, bändin jäsenet ovat lavalla riikinkukkomaisten rokkitähtien vastakohtia. Soittajien olemus oli välillä hyvinkin sympaattista, tyyliin anteeksi kun olen muusikko ja anteeksi, että olen täällä soittamassa. Keikka ei ollut aivan luokattoman paska, mutta jäi olo, että bändi ei parastaan tuona iltana antanut.
Välillä soitanta ja biisien eteneminen oli sen verran laiskan ja verkkaisen oloista, että täydellä intensititeetillä ei bändi voinut lavalla olla. Eturivin moppitukkapojat marimekon paidoissaan ja heidän ainoastaan kasvisruokaa syövät tyttöystävänsä olivat varmaan erittäin tyytyväisiä keikkaan, sen verran fiiliksissä he lavan edessä heiluivat. Positiivista Liekin keikassa oli se, että siellä ei tarvitse pelätä saavansa turpaan, sen verran rauhaa rakastavaa ja suvaitsevaa bändin yleisö on, toisin, kuin Frederikin yleisö jonka illan tavoite on laulaa kuorossa Sheikki Ali Hassan ja Tsingis Khan, sekä kruunata ilta pieksämällä jotain onnetonta ohikulkijaa.

Kiitämme: ravinolan tarjoilun nopeutta
Moitimme: Pienokainen biisin puuttumista setistä

Jone