Voihan vanutuppo, se oli perjantai joka oli kaikkineen kovin kiireinen, mutta niin kiire ei ikinä ole, etteikö Lyijykomppaniaa ja Rattusta ehdi katsomaan, kumpikin bändi on jollain tasolla tuttu, Rattus enempi, sillä se oli sitä 80-luvun alkupuolta kun Suomessa soitettiin punk musaa ja tämä bändi aloitteli silloin. Lyijykomppaniaa olen levyltä kuullut, vaan en livenä ennen nähnyt.
Keikan aloitti Lyijykomppania, "me olemme Lyijykomppania Kantalasta" ja sitten alkoi louhinta.
Virtanen veti siistiä soundia ulos Rickenbackeristaan, vittu äijä veti kuin Lemmy, pikkusen oli särö kohdallaan. Moilanen hoiti rumpupuolen ja biisejä tuli ilman sen kummempia korulauseita putkeen. Jaloviina biisi oli tiukka, itse asiassa setissä ei paljon tunteiltu, turpaan ja kunnolla.
Lyijykomppania on ehdottomasti nähtävä livenä, se on vitun kova bändi.
Rattus alkoi luukuttaa pienen roudailun jälkeen, soitto soi makeasti ja vauhti oli hirmuinen.
Rumpali on ihan mahoton äijä mättämään, kuntopuoli tuntui riittävän vaikka toista tuntia mentiin kyllä ihan täpöllä. Basisti joka muuten käytti myös Rickenbackeria louhi hyvällä säröllä ja eipä ollut kitarankaan äänessä paljon valittaminen, Rattus yllätti minut aivan täysin, ehdottomasti yksi kovimpia live vetoja mitä olen nähnyt aikoihin, Viina ei petä jäi erityisesti mieleen, todella loistava biisi.
Olen nautiskellut Rattuksen uudesta levystä "Uudet piikit", kannattaa tutustua ehdottomasti.
Lutakko tarjosi taas kovan kattauksen, nämä bändit ansaitsevat isot kiitokset, ei ollut mitään väljähtänyttä paskaa vaan tiukkaa mätkettä alusta loppuun. Myö nähhään vielä.
Jukka
torstai 17. huhtikuuta 2008
sunnuntai 30. maaliskuuta 2008
Keikkaraportti: Kotiteollisuus, Himos Areena Jämsä 29.3.2008
”Sinä käytät sanaa sinä käytät voimaa”...
tälle keikalle menoa oli jo suunniteltu pari kuukautta, varmaan siitä lähtien kun keikkalista tuli näkyviin, pari kaveria ilmoittautui heti riviin, mikä ettei, ainahan se on mukavampaa, eipä tarvi puhua nurkassa itekseen.
Patalahden letut, tuo kuitissa oleva hämmentävä tekstinpätkä, kertoo siis sen, että vanhat miehet kävi ennen keikkaa SILLÄ Essolla, josta tulee joku ST1 jatkossa, mikään ei ole siis kuin ennen, Veijo Esson baarit on mennyttä kapinetta. Perkele tätä touhua, mutta ne letut on hyviä!
Valuessamme paikalle Himos Areenalle, teimme heti huomion, että tänään täällä on väkeä ihan rutosti, Tokio-Tampere bussikin, matkustajineen, oli saapunut paikalle. Suurin osa matkustajista oli myös hyvin liikuttuneessa mielentilassa.
Sisällä yläkerran parvella mölysi joku viidakko jimien lauma, siellä oli varmaan joku suomalais-ugrilainen mehuhetki menossa. Paitakaupassa meitä muuten palveli Viikatteen Kaarle, kauppamiehistä parhain, kakarateollisuuspaitaa ja rannehikinauhoja, joita muuten joista jälkimmäisiä jostain syystä häviää kuin ruisleipää korista, voi olla jotain tekemistä senkin kanssa kun on niin hyvä muisti...
Sikäli mikäli näin oikein, joukossamme pyöri myös jotain saatanan Keski-Eurooppalaisia nahkahousu/pampulasukkaveijareita, ei perkele tuollaisia kansallisvetimiä voisi vetää päälle edes tukka täynnä, ei edes 50-vuotisjuhliensa kunniaksi, puhumattakaan viimeisestä asusta siinä laatikossa, jossa levätään rauhassa.
Meillä ei kuitenkaan takerruta mihinkään moisiin ennakkoluuloihin, jos tuntuu että on oltava jodlaajan asussa, olkoon niin.
Kaveri muuten kehui, että Stroh-Battery on eräs maailman pahanmakuisimmista drinkeistä, en epäile väitettä, se lasi haisi siinä keskellä pöytää ihan paskalle.
Parin tunnin ugalabugalan jälkeen alkoi tulla se hetki, että on mentävä eturiviin jos meinaa yleensä päästä sinne, sillä hemaisevat naiset täyttävät sen tilan yleensä nopeasti, eturivissä oli myös Melanholicin bändin jätkiä, mukavia ukkoja ja kaikki tietenkin ihan selevinpäin, myö nähhään jatkossakin...
Vähän puolen yön jälkeen tutunnäköinen hahmo tulee lavan takanurkalta paikalle, parta taas ajamatta, hiukset on kampaamatta ja kun hämärtyy, musta varjo lähestyy....
Aika lakkaa olemasta kovin määräävä tekijä elämässä, vitutus vähenee yli sata prosenttia, isoaivojen toiminta lakkaa ja alkaa saatananmoinen tarve huutaaaaaaa.
Väki on lukuisa ja voimakas, mylvintä on melkoinen, samoin paine joka selänpuolelta tulee vasten lavan etureunaa, mutta tätä varten täällä ollaan, se on kuin kuvaisi rodeohevosen selästä välillä, mutta en minä ole huolissani, on tätä kokeiltu jo joskus ennenkin ja hauskaa se vain on, onneksi kaljatuopit ei ole kaatumassa niskaan eikä kukaan polta tupakalla niskaa. Voi olla, että Veri valuu maahan oli aloitusveto, mutta en minä muuta muista kuin että yleisön liike alkoi tuntua kropassa, liikkui vaikkei edes niin yrittänytkään.
Hynynen, Hongisto ja Sinkkonen(joka on muuten kasvattanut sitten viime näkemän hiukset päähänsä) vetävät äärimmäisen vankasti, itse asiassa minulla on heti alusta varma tunne, että tänään tulee sellainen keikka, että alta pois. Setissä on mukana eräs Kotiteollisuuden ehdottomasti parhaita singlen b-puolia, Pirunpelto joka toimii muuten tosi hyvin, se kielikuva kun mies kyntää pirunpeltoa on alusta lähtien ollut kuin joku ihmeellinen maisema omaan sieluun, raskaimman paineen hetkillä minä aina kynnän pirunpeltoa ja se on just sitä mitä suomalaisena oleminen on, meillä on vaan sitä aina tyrkyllä, aina joku kivenrako missä katkaista jalkansa ja joku saatanan naapuri nauramassa vieressä epäonneasi.
Harakat, Noitavasara, Kaihola(joka muuten on Kotiteollisuuden toiseksi paras biisi tähän mennessä) toimii ja näyttää siltä että bändikin alkaa viihtyä paremmin ja paremmin, soitto on rennon näköistä, mutta silti älyttömän tiukkaa, Hynynen ei edes vittuile ihan täysillä, tosin yksi yläparven homon huutelija saa kyllä ihan suoran palautteen, hyvässä hengessä tosin...
Vuonna Yksi ja Kaksi ja sen alku, joka muuten aina vetää siihen kuntoon, että tekee mieli hakata pää johonkin vitun petäjän kupeeseeen verille ja huutaa niin että oksentaa sappea, tätä ei pysty selittämään asiaa tuntemattomalle, vittu jos ei musiikki tunnu kopassas niin ei sitten, sen pitäisi kuitenkin tuntua, jos minun mielipiteen haluat tietää.
Tuon biisin kuuleminen oli kyllä yksi illan ehdottomia hetkiä, kunnon mättöä ja porukka riehuu hulluna.
Kivireki on se toinen kielikuva joka pistää kanssa polvilleen, sen henkisen kivireen liikkeelle vetäminen joka vitun aamu on joskus niin raskasta, se on juuri kuin tuo takova biisi, repii ja raastaa, pakko olisi saada jotain saatanan visakoivupöllejä ja painava kirves varastoon, lyöntiterapiaa parhaasta päästä ja Kivireki taustalle soimaan täysillä niin siinä ylioppineetkin voisivat tehdä gradujaan ja väitöksiään siitä mitä suomalainen mies tarvitsee selvitäkseen talvikuukausien masennuksesta ja vitutuksesta, että tämä on joskus niin suloisen verenmakuista tämä elämä.
Oli kyllä niin oikea biisi taas setissä kuin vain voi olla, tuo talvi alkaa olla taas kerran onneksi ohi ja tieto siitä, että valo voittaa pikkuhiljaa on niin kovin lohdullista.
Tuonelan koivut oli ainakin setissä, samoin Rakastaa/Ei rakasta, joka muuten toimii livenä aina, todella loistavat sanat, mutta Tuomittu oli kyllä varmasti yksi parhaista vedoista listaan, Ukko Perkele taisi olla setin viimeinen biisi, toimintavarma kuin vanha Wikströmin kone, kammesta käyntiin ja menoks. Kielletyn puun hedelmä, se taisi olla se tissit, pillu ja perse esittelyn saanut arkkilouhinta, se selkäranka uroossa maatuu, kaadut kuten mies kaatuu voi olla se viimeisen hetken ajatus kun huomaa että tämä kaikki täällä on ohi, miten sitä kaikenlaisia ajatuksia kulkeekaan pään läpi kun antaa vaan mennä, pikkusen oli porukka hulluna tämän vedon kohdilla, saivat mitä ansaitsivatkin perkele.
Hulluutta ja humalaa, Helvetistä itään ja vihonviimeisenä Minä olen. En minä niitä kaikkia biisejä edes muista mitä kaikkineen kuultiin, mutta ei se olekaan niin oleellista, vain se on että on ollut ihan vitun mukavaa ja korvat soi ja kurkku on käheänä, vaatteet haisee ihan sutenööriltä, sehän se on vähän tarkoituskin, murhe on poissa ja taas jaksaa paremmin tätä asiaa, sitä jota elämäksi kutsutaan. KT veti melkein kahden tunnin keikan, repikää siitä.
Tämä keikka sinetöi sen, että mitä harvoja keikkoja KT sitten tänä kesänä tekeekään, jonnekin niistä on vain taas eksyminen, minä kiitän taas kerran Hynystä, Hongistoa ja Sinkkosta, työ ootte parraita.
Jukka
tälle keikalle menoa oli jo suunniteltu pari kuukautta, varmaan siitä lähtien kun keikkalista tuli näkyviin, pari kaveria ilmoittautui heti riviin, mikä ettei, ainahan se on mukavampaa, eipä tarvi puhua nurkassa itekseen.
Patalahden letut, tuo kuitissa oleva hämmentävä tekstinpätkä, kertoo siis sen, että vanhat miehet kävi ennen keikkaa SILLÄ Essolla, josta tulee joku ST1 jatkossa, mikään ei ole siis kuin ennen, Veijo Esson baarit on mennyttä kapinetta. Perkele tätä touhua, mutta ne letut on hyviä!
Valuessamme paikalle Himos Areenalle, teimme heti huomion, että tänään täällä on väkeä ihan rutosti, Tokio-Tampere bussikin, matkustajineen, oli saapunut paikalle. Suurin osa matkustajista oli myös hyvin liikuttuneessa mielentilassa.
Sisällä yläkerran parvella mölysi joku viidakko jimien lauma, siellä oli varmaan joku suomalais-ugrilainen mehuhetki menossa. Paitakaupassa meitä muuten palveli Viikatteen Kaarle, kauppamiehistä parhain, kakarateollisuuspaitaa ja rannehikinauhoja, joita muuten joista jälkimmäisiä jostain syystä häviää kuin ruisleipää korista, voi olla jotain tekemistä senkin kanssa kun on niin hyvä muisti...
Sikäli mikäli näin oikein, joukossamme pyöri myös jotain saatanan Keski-Eurooppalaisia nahkahousu/pampulasukkaveijareita, ei perkele tuollaisia kansallisvetimiä voisi vetää päälle edes tukka täynnä, ei edes 50-vuotisjuhliensa kunniaksi, puhumattakaan viimeisestä asusta siinä laatikossa, jossa levätään rauhassa.
Meillä ei kuitenkaan takerruta mihinkään moisiin ennakkoluuloihin, jos tuntuu että on oltava jodlaajan asussa, olkoon niin.
Kaveri muuten kehui, että Stroh-Battery on eräs maailman pahanmakuisimmista drinkeistä, en epäile väitettä, se lasi haisi siinä keskellä pöytää ihan paskalle.
Parin tunnin ugalabugalan jälkeen alkoi tulla se hetki, että on mentävä eturiviin jos meinaa yleensä päästä sinne, sillä hemaisevat naiset täyttävät sen tilan yleensä nopeasti, eturivissä oli myös Melanholicin bändin jätkiä, mukavia ukkoja ja kaikki tietenkin ihan selevinpäin, myö nähhään jatkossakin...
Vähän puolen yön jälkeen tutunnäköinen hahmo tulee lavan takanurkalta paikalle, parta taas ajamatta, hiukset on kampaamatta ja kun hämärtyy, musta varjo lähestyy....
Aika lakkaa olemasta kovin määräävä tekijä elämässä, vitutus vähenee yli sata prosenttia, isoaivojen toiminta lakkaa ja alkaa saatananmoinen tarve huutaaaaaaa.
Väki on lukuisa ja voimakas, mylvintä on melkoinen, samoin paine joka selänpuolelta tulee vasten lavan etureunaa, mutta tätä varten täällä ollaan, se on kuin kuvaisi rodeohevosen selästä välillä, mutta en minä ole huolissani, on tätä kokeiltu jo joskus ennenkin ja hauskaa se vain on, onneksi kaljatuopit ei ole kaatumassa niskaan eikä kukaan polta tupakalla niskaa. Voi olla, että Veri valuu maahan oli aloitusveto, mutta en minä muuta muista kuin että yleisön liike alkoi tuntua kropassa, liikkui vaikkei edes niin yrittänytkään.
Hynynen, Hongisto ja Sinkkonen(joka on muuten kasvattanut sitten viime näkemän hiukset päähänsä) vetävät äärimmäisen vankasti, itse asiassa minulla on heti alusta varma tunne, että tänään tulee sellainen keikka, että alta pois. Setissä on mukana eräs Kotiteollisuuden ehdottomasti parhaita singlen b-puolia, Pirunpelto joka toimii muuten tosi hyvin, se kielikuva kun mies kyntää pirunpeltoa on alusta lähtien ollut kuin joku ihmeellinen maisema omaan sieluun, raskaimman paineen hetkillä minä aina kynnän pirunpeltoa ja se on just sitä mitä suomalaisena oleminen on, meillä on vaan sitä aina tyrkyllä, aina joku kivenrako missä katkaista jalkansa ja joku saatanan naapuri nauramassa vieressä epäonneasi.
Harakat, Noitavasara, Kaihola(joka muuten on Kotiteollisuuden toiseksi paras biisi tähän mennessä) toimii ja näyttää siltä että bändikin alkaa viihtyä paremmin ja paremmin, soitto on rennon näköistä, mutta silti älyttömän tiukkaa, Hynynen ei edes vittuile ihan täysillä, tosin yksi yläparven homon huutelija saa kyllä ihan suoran palautteen, hyvässä hengessä tosin...
Vuonna Yksi ja Kaksi ja sen alku, joka muuten aina vetää siihen kuntoon, että tekee mieli hakata pää johonkin vitun petäjän kupeeseeen verille ja huutaa niin että oksentaa sappea, tätä ei pysty selittämään asiaa tuntemattomalle, vittu jos ei musiikki tunnu kopassas niin ei sitten, sen pitäisi kuitenkin tuntua, jos minun mielipiteen haluat tietää.
Tuon biisin kuuleminen oli kyllä yksi illan ehdottomia hetkiä, kunnon mättöä ja porukka riehuu hulluna.
Kivireki on se toinen kielikuva joka pistää kanssa polvilleen, sen henkisen kivireen liikkeelle vetäminen joka vitun aamu on joskus niin raskasta, se on juuri kuin tuo takova biisi, repii ja raastaa, pakko olisi saada jotain saatanan visakoivupöllejä ja painava kirves varastoon, lyöntiterapiaa parhaasta päästä ja Kivireki taustalle soimaan täysillä niin siinä ylioppineetkin voisivat tehdä gradujaan ja väitöksiään siitä mitä suomalainen mies tarvitsee selvitäkseen talvikuukausien masennuksesta ja vitutuksesta, että tämä on joskus niin suloisen verenmakuista tämä elämä.
Oli kyllä niin oikea biisi taas setissä kuin vain voi olla, tuo talvi alkaa olla taas kerran onneksi ohi ja tieto siitä, että valo voittaa pikkuhiljaa on niin kovin lohdullista.
Tuonelan koivut oli ainakin setissä, samoin Rakastaa/Ei rakasta, joka muuten toimii livenä aina, todella loistavat sanat, mutta Tuomittu oli kyllä varmasti yksi parhaista vedoista listaan, Ukko Perkele taisi olla setin viimeinen biisi, toimintavarma kuin vanha Wikströmin kone, kammesta käyntiin ja menoks. Kielletyn puun hedelmä, se taisi olla se tissit, pillu ja perse esittelyn saanut arkkilouhinta, se selkäranka uroossa maatuu, kaadut kuten mies kaatuu voi olla se viimeisen hetken ajatus kun huomaa että tämä kaikki täällä on ohi, miten sitä kaikenlaisia ajatuksia kulkeekaan pään läpi kun antaa vaan mennä, pikkusen oli porukka hulluna tämän vedon kohdilla, saivat mitä ansaitsivatkin perkele.
Hulluutta ja humalaa, Helvetistä itään ja vihonviimeisenä Minä olen. En minä niitä kaikkia biisejä edes muista mitä kaikkineen kuultiin, mutta ei se olekaan niin oleellista, vain se on että on ollut ihan vitun mukavaa ja korvat soi ja kurkku on käheänä, vaatteet haisee ihan sutenööriltä, sehän se on vähän tarkoituskin, murhe on poissa ja taas jaksaa paremmin tätä asiaa, sitä jota elämäksi kutsutaan. KT veti melkein kahden tunnin keikan, repikää siitä.
Tämä keikka sinetöi sen, että mitä harvoja keikkoja KT sitten tänä kesänä tekeekään, jonnekin niistä on vain taas eksyminen, minä kiitän taas kerran Hynystä, Hongistoa ja Sinkkosta, työ ootte parraita.
Jukka
perjantai 28. maaliskuuta 2008
Keikkaraportti:Raised Fist w/Abduktio, Tanssisali Lutakko Jyväskylä 26.3.2008
Jotenkin niin sopiva päätös helvetillisen lumimyrskyn päivälle oli rapsakka annos hc meininkiä Lutakossa, Abduktio ja illan pääaktina Luulajan miehet eli Raised Fist.
Hillitön lumentulo oli aiheuttanut vähän ongelmia illan alulle, Abduktion miehet olivat poistuneet keikkabussillaan tieltä ja tämä viivytti illan alkua noin tunnilla, tulipahan värjöteltyä vähän pihalla, mutta eipä tuo onneksi paljon haitannut, sitä on jo tottunut käkkimään niin monta kertaa tämän elämän aikana ettei siinä vielä puoli tuntia lisää tunnu miltään.
Lavan edessä oli häkellyttävä musta verhohässäkkä, mit vit? Mikä spektaakkeli lavalla muka olisi? Abduktio, joka bändinä on minulle aika vieras aloitti mättämään, jotenkin teki hyvää kun biiseissä oli aistittavissa Motörhead henkisiä juttuja, hyvin ne jätkät veti, vaikka soundcheck oli varmaan ollut melkoisen lyhyt(2 min.?). Biisien nimet on edelleen mysteeri, mutta erittäin hyvä lämppäriveto, ihan vilpittömästi voin sanoa, että harvoin näkee moista suoritusta aika kylmiltään.
Puolen tunnin roudaus ja illan pääakti, Raised Fist aloittaa louhinnan ja tempomisen noin klo 23, voi varjele tuota jätkien mellastusta! En ole ikinä ennen nähnyt vielä vastaavaa riehumista soittimet kädessä kuin nämä herrat alkoivat vetää, sana uskomaton ei ole liioittelua. Luulajan miehillä näytti olevan heti alusta lähtien hullu meininki päällä, laulaja Aleksander osasi myös päästellä maailman valtakielellä(suomeksi) voimasanoja ja muuta normaaliin kaavaan kuuluvaa, mutta on kyllä pakko sanoa, että kyseinen bändi veti sellaisen setin sellaisella äänenpaineella, ruumiillisella runnomisella että on vaikea pistää paremmaksi, eipä ihme että basistikin viritti luuttuaan joka biisin jälkeen, eihän tuollaisella tahdilla mitkään soittimet vireessä kauan pysy.
Laulajan ääni on melkoisen kestävää sorttia, jätkä huusi täyttä kurkkua sen reilun 50 minuuttia mitä setti kesti, totuuden nimessä on myös sanottava sekin että moista tahtia ja meuhkausta ei pysty enempää kerralla kyllä käsittelemäänkään.
Killing It ja muutamia muitakin biisejä Sound of the Republic levyltä kuultiin, samoin vanhempia helmiä oli settiin eksynyt.
Minä tykkäsin kyllä tästä meiningistä tosi paljon, loistavia vetoja molemmat ja Lutakko oli täynnä tyytyväisiä punkkareita, jotka muuten pistivät pystyyn ihan komean pitin ja se vaan pyöri ja pyöri ja pyöri...
Jukka
p.s. kiitos Matti!
Hillitön lumentulo oli aiheuttanut vähän ongelmia illan alulle, Abduktion miehet olivat poistuneet keikkabussillaan tieltä ja tämä viivytti illan alkua noin tunnilla, tulipahan värjöteltyä vähän pihalla, mutta eipä tuo onneksi paljon haitannut, sitä on jo tottunut käkkimään niin monta kertaa tämän elämän aikana ettei siinä vielä puoli tuntia lisää tunnu miltään.
Lavan edessä oli häkellyttävä musta verhohässäkkä, mit vit? Mikä spektaakkeli lavalla muka olisi? Abduktio, joka bändinä on minulle aika vieras aloitti mättämään, jotenkin teki hyvää kun biiseissä oli aistittavissa Motörhead henkisiä juttuja, hyvin ne jätkät veti, vaikka soundcheck oli varmaan ollut melkoisen lyhyt(2 min.?). Biisien nimet on edelleen mysteeri, mutta erittäin hyvä lämppäriveto, ihan vilpittömästi voin sanoa, että harvoin näkee moista suoritusta aika kylmiltään.
Puolen tunnin roudaus ja illan pääakti, Raised Fist aloittaa louhinnan ja tempomisen noin klo 23, voi varjele tuota jätkien mellastusta! En ole ikinä ennen nähnyt vielä vastaavaa riehumista soittimet kädessä kuin nämä herrat alkoivat vetää, sana uskomaton ei ole liioittelua. Luulajan miehillä näytti olevan heti alusta lähtien hullu meininki päällä, laulaja Aleksander osasi myös päästellä maailman valtakielellä(suomeksi) voimasanoja ja muuta normaaliin kaavaan kuuluvaa, mutta on kyllä pakko sanoa, että kyseinen bändi veti sellaisen setin sellaisella äänenpaineella, ruumiillisella runnomisella että on vaikea pistää paremmaksi, eipä ihme että basistikin viritti luuttuaan joka biisin jälkeen, eihän tuollaisella tahdilla mitkään soittimet vireessä kauan pysy.
Laulajan ääni on melkoisen kestävää sorttia, jätkä huusi täyttä kurkkua sen reilun 50 minuuttia mitä setti kesti, totuuden nimessä on myös sanottava sekin että moista tahtia ja meuhkausta ei pysty enempää kerralla kyllä käsittelemäänkään.
Killing It ja muutamia muitakin biisejä Sound of the Republic levyltä kuultiin, samoin vanhempia helmiä oli settiin eksynyt.
Minä tykkäsin kyllä tästä meiningistä tosi paljon, loistavia vetoja molemmat ja Lutakko oli täynnä tyytyväisiä punkkareita, jotka muuten pistivät pystyyn ihan komean pitin ja se vaan pyöri ja pyöri ja pyöri...
Jukka
p.s. kiitos Matti!
Levy jota en ostanut vaan SAIN!!: Kimmo Kuusiniemi Band:Moottorilinnut
Kaverini joka harrastaa kaikenlaisia perversioita, omaa myös äärimmäisen musiikkimaun, jolla hän tasaisesti ilahduttaa kanssaihmisiä ympärillään.
Ilman hänen avustustaan en koskaan olisi tutustunut Kimmo Kuusiniemi Bandin Moottorilinnut levyyn.
Tämä -82 julkaistu, ööö ”raskasta” rokkia sisältävä levy oli hyvinkin hämmentävä kokemus.
Jo sen suhteen, kun mietti millaisesta päästä tällaista paskaa yleensä tulee. Levyn kuvissa pällistelee mm. Kirka ja Muska nahkaan verhoutuneina.
Sen olisi pitänyt jo hieman varoittaa tulevasta, mutta ei tähän kokemukseen pystynyt mitenkään varautumaan. Biisien nimet jo kyllä kertoo aika paljon: 1000 megawatin totuus, megakone, metallinen sateenkaari jne. Huh huh.
Tämän levyn, kun laittaa jatkoilla soimaan mykistyy siinä kovempikin luu ja vois siinä pieni itkukin tirahtaa. Sopii myös taustamusiikiksi ei toivotuille vieraille. Tällä kyllä saa karkotettua kaikki ne hoh hoijaa vieraat jotka ei ikinä tajua ajoissa lähteä.
Tämä levy on aika mykistyttävän paska ja ehdottomasti pääsi omaan paska levy kokoelmaan. Mietin vaan mikä tarkoitus näillä julkaisuilla oikein on ja kuka YLEENSÄ näitä ostaa. Kunniakkaasti paska määritteen rajaparrua pysytyssä pitänyt Teräsbetoni sai nyt oivan kilpailijan.
Kiitämme: Tiedät kyllä…kiitos oikein paljon
Moitimme: tiedät kyllä…saatana
Jone
Ilman hänen avustustaan en koskaan olisi tutustunut Kimmo Kuusiniemi Bandin Moottorilinnut levyyn.
Tämä -82 julkaistu, ööö ”raskasta” rokkia sisältävä levy oli hyvinkin hämmentävä kokemus.
Jo sen suhteen, kun mietti millaisesta päästä tällaista paskaa yleensä tulee. Levyn kuvissa pällistelee mm. Kirka ja Muska nahkaan verhoutuneina.
Sen olisi pitänyt jo hieman varoittaa tulevasta, mutta ei tähän kokemukseen pystynyt mitenkään varautumaan. Biisien nimet jo kyllä kertoo aika paljon: 1000 megawatin totuus, megakone, metallinen sateenkaari jne. Huh huh.
Tämän levyn, kun laittaa jatkoilla soimaan mykistyy siinä kovempikin luu ja vois siinä pieni itkukin tirahtaa. Sopii myös taustamusiikiksi ei toivotuille vieraille. Tällä kyllä saa karkotettua kaikki ne hoh hoijaa vieraat jotka ei ikinä tajua ajoissa lähteä.
Tämä levy on aika mykistyttävän paska ja ehdottomasti pääsi omaan paska levy kokoelmaan. Mietin vaan mikä tarkoitus näillä julkaisuilla oikein on ja kuka YLEENSÄ näitä ostaa. Kunniakkaasti paska määritteen rajaparrua pysytyssä pitänyt Teräsbetoni sai nyt oivan kilpailijan.
Kiitämme: Tiedät kyllä…kiitos oikein paljon
Moitimme: tiedät kyllä…saatana
Jone
tiistai 18. maaliskuuta 2008
Levyarvio/ Die So Fluid: Not everybody gets a happy ending
Nainen joka pukeutuu pvc-muoviin ja kihisee kiukkuisesti mikkiin on pahimmillaan hyvinkin kornin kuulloista touhua, mutta nyt ei ole kyse suuren levy-yhtiön lanseeraamasta seksipommista ilman muita lahjoja.(Yleensä näitä myydään isoilla tisseillä.)
Die So Fluid trion soitto on tukevaa ja tiukkaa. Tällä levyllä ei keksitä pyörää uudestaan joten mitään uutta ei ole tarjolla, mutta se mitä levylle on varastoitu ei hullummalta kuulosta.
Grogin lauluääni on vahva, jopa välillä vittumaisen välinpitämättömän kuuloista ihan positiivisessa mielessä.
Laulu myös toimii, niin hitaammissa, kuin nopeammissakin biiseissä. Ensimmäisen levyn revittelyn tilalle on tullut sävykkäämpiä biisejä ja pelkkään runntaukseen ei levy rakennu. Selkeesti on nyt lähdetty hakemaan laajempaa kuulijakuntaa ja eihän siinä mitään, eli jos pitää tiukasta kitaravetoisesta soitannasta ja napakasta naislaulajasta kannattaa tutustua tähän orkesteriin ehdottomasti.
Kiitämme: naisten vahvaa paluuta rokin saralle
Moitimme: tissiposki yrittäjiä tällä saralla
Jone
Die So Fluid trion soitto on tukevaa ja tiukkaa. Tällä levyllä ei keksitä pyörää uudestaan joten mitään uutta ei ole tarjolla, mutta se mitä levylle on varastoitu ei hullummalta kuulosta.
Grogin lauluääni on vahva, jopa välillä vittumaisen välinpitämättömän kuuloista ihan positiivisessa mielessä.
Laulu myös toimii, niin hitaammissa, kuin nopeammissakin biiseissä. Ensimmäisen levyn revittelyn tilalle on tullut sävykkäämpiä biisejä ja pelkkään runntaukseen ei levy rakennu. Selkeesti on nyt lähdetty hakemaan laajempaa kuulijakuntaa ja eihän siinä mitään, eli jos pitää tiukasta kitaravetoisesta soitannasta ja napakasta naislaulajasta kannattaa tutustua tähän orkesteriin ehdottomasti.
Kiitämme: naisten vahvaa paluuta rokin saralle
Moitimme: tissiposki yrittäjiä tällä saralla
Jone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
