Jotenkin niin sopiva päätös helvetillisen lumimyrskyn päivälle oli rapsakka annos hc meininkiä Lutakossa, Abduktio ja illan pääaktina Luulajan miehet eli Raised Fist.
Hillitön lumentulo oli aiheuttanut vähän ongelmia illan alulle, Abduktion miehet olivat poistuneet keikkabussillaan tieltä ja tämä viivytti illan alkua noin tunnilla, tulipahan värjöteltyä vähän pihalla, mutta eipä tuo onneksi paljon haitannut, sitä on jo tottunut käkkimään niin monta kertaa tämän elämän aikana ettei siinä vielä puoli tuntia lisää tunnu miltään.
Lavan edessä oli häkellyttävä musta verhohässäkkä, mit vit? Mikä spektaakkeli lavalla muka olisi? Abduktio, joka bändinä on minulle aika vieras aloitti mättämään, jotenkin teki hyvää kun biiseissä oli aistittavissa Motörhead henkisiä juttuja, hyvin ne jätkät veti, vaikka soundcheck oli varmaan ollut melkoisen lyhyt(2 min.?). Biisien nimet on edelleen mysteeri, mutta erittäin hyvä lämppäriveto, ihan vilpittömästi voin sanoa, että harvoin näkee moista suoritusta aika kylmiltään.
Puolen tunnin roudaus ja illan pääakti, Raised Fist aloittaa louhinnan ja tempomisen noin klo 23, voi varjele tuota jätkien mellastusta! En ole ikinä ennen nähnyt vielä vastaavaa riehumista soittimet kädessä kuin nämä herrat alkoivat vetää, sana uskomaton ei ole liioittelua. Luulajan miehillä näytti olevan heti alusta lähtien hullu meininki päällä, laulaja Aleksander osasi myös päästellä maailman valtakielellä(suomeksi) voimasanoja ja muuta normaaliin kaavaan kuuluvaa, mutta on kyllä pakko sanoa, että kyseinen bändi veti sellaisen setin sellaisella äänenpaineella, ruumiillisella runnomisella että on vaikea pistää paremmaksi, eipä ihme että basistikin viritti luuttuaan joka biisin jälkeen, eihän tuollaisella tahdilla mitkään soittimet vireessä kauan pysy.
Laulajan ääni on melkoisen kestävää sorttia, jätkä huusi täyttä kurkkua sen reilun 50 minuuttia mitä setti kesti, totuuden nimessä on myös sanottava sekin että moista tahtia ja meuhkausta ei pysty enempää kerralla kyllä käsittelemäänkään.
Killing It ja muutamia muitakin biisejä Sound of the Republic levyltä kuultiin, samoin vanhempia helmiä oli settiin eksynyt.
Minä tykkäsin kyllä tästä meiningistä tosi paljon, loistavia vetoja molemmat ja Lutakko oli täynnä tyytyväisiä punkkareita, jotka muuten pistivät pystyyn ihan komean pitin ja se vaan pyöri ja pyöri ja pyöri...
Jukka
p.s. kiitos Matti!
perjantai 28. maaliskuuta 2008
Levy jota en ostanut vaan SAIN!!: Kimmo Kuusiniemi Band:Moottorilinnut
Kaverini joka harrastaa kaikenlaisia perversioita, omaa myös äärimmäisen musiikkimaun, jolla hän tasaisesti ilahduttaa kanssaihmisiä ympärillään.
Ilman hänen avustustaan en koskaan olisi tutustunut Kimmo Kuusiniemi Bandin Moottorilinnut levyyn.
Tämä -82 julkaistu, ööö ”raskasta” rokkia sisältävä levy oli hyvinkin hämmentävä kokemus.
Jo sen suhteen, kun mietti millaisesta päästä tällaista paskaa yleensä tulee. Levyn kuvissa pällistelee mm. Kirka ja Muska nahkaan verhoutuneina.
Sen olisi pitänyt jo hieman varoittaa tulevasta, mutta ei tähän kokemukseen pystynyt mitenkään varautumaan. Biisien nimet jo kyllä kertoo aika paljon: 1000 megawatin totuus, megakone, metallinen sateenkaari jne. Huh huh.
Tämän levyn, kun laittaa jatkoilla soimaan mykistyy siinä kovempikin luu ja vois siinä pieni itkukin tirahtaa. Sopii myös taustamusiikiksi ei toivotuille vieraille. Tällä kyllä saa karkotettua kaikki ne hoh hoijaa vieraat jotka ei ikinä tajua ajoissa lähteä.
Tämä levy on aika mykistyttävän paska ja ehdottomasti pääsi omaan paska levy kokoelmaan. Mietin vaan mikä tarkoitus näillä julkaisuilla oikein on ja kuka YLEENSÄ näitä ostaa. Kunniakkaasti paska määritteen rajaparrua pysytyssä pitänyt Teräsbetoni sai nyt oivan kilpailijan.
Kiitämme: Tiedät kyllä…kiitos oikein paljon
Moitimme: tiedät kyllä…saatana
Jone
Ilman hänen avustustaan en koskaan olisi tutustunut Kimmo Kuusiniemi Bandin Moottorilinnut levyyn.
Tämä -82 julkaistu, ööö ”raskasta” rokkia sisältävä levy oli hyvinkin hämmentävä kokemus.
Jo sen suhteen, kun mietti millaisesta päästä tällaista paskaa yleensä tulee. Levyn kuvissa pällistelee mm. Kirka ja Muska nahkaan verhoutuneina.
Sen olisi pitänyt jo hieman varoittaa tulevasta, mutta ei tähän kokemukseen pystynyt mitenkään varautumaan. Biisien nimet jo kyllä kertoo aika paljon: 1000 megawatin totuus, megakone, metallinen sateenkaari jne. Huh huh.
Tämän levyn, kun laittaa jatkoilla soimaan mykistyy siinä kovempikin luu ja vois siinä pieni itkukin tirahtaa. Sopii myös taustamusiikiksi ei toivotuille vieraille. Tällä kyllä saa karkotettua kaikki ne hoh hoijaa vieraat jotka ei ikinä tajua ajoissa lähteä.
Tämä levy on aika mykistyttävän paska ja ehdottomasti pääsi omaan paska levy kokoelmaan. Mietin vaan mikä tarkoitus näillä julkaisuilla oikein on ja kuka YLEENSÄ näitä ostaa. Kunniakkaasti paska määritteen rajaparrua pysytyssä pitänyt Teräsbetoni sai nyt oivan kilpailijan.
Kiitämme: Tiedät kyllä…kiitos oikein paljon
Moitimme: tiedät kyllä…saatana
Jone
tiistai 18. maaliskuuta 2008
Levyarvio/ Die So Fluid: Not everybody gets a happy ending
Nainen joka pukeutuu pvc-muoviin ja kihisee kiukkuisesti mikkiin on pahimmillaan hyvinkin kornin kuulloista touhua, mutta nyt ei ole kyse suuren levy-yhtiön lanseeraamasta seksipommista ilman muita lahjoja.(Yleensä näitä myydään isoilla tisseillä.)
Die So Fluid trion soitto on tukevaa ja tiukkaa. Tällä levyllä ei keksitä pyörää uudestaan joten mitään uutta ei ole tarjolla, mutta se mitä levylle on varastoitu ei hullummalta kuulosta.
Grogin lauluääni on vahva, jopa välillä vittumaisen välinpitämättömän kuuloista ihan positiivisessa mielessä.
Laulu myös toimii, niin hitaammissa, kuin nopeammissakin biiseissä. Ensimmäisen levyn revittelyn tilalle on tullut sävykkäämpiä biisejä ja pelkkään runntaukseen ei levy rakennu. Selkeesti on nyt lähdetty hakemaan laajempaa kuulijakuntaa ja eihän siinä mitään, eli jos pitää tiukasta kitaravetoisesta soitannasta ja napakasta naislaulajasta kannattaa tutustua tähän orkesteriin ehdottomasti.
Kiitämme: naisten vahvaa paluuta rokin saralle
Moitimme: tissiposki yrittäjiä tällä saralla
Jone
Die So Fluid trion soitto on tukevaa ja tiukkaa. Tällä levyllä ei keksitä pyörää uudestaan joten mitään uutta ei ole tarjolla, mutta se mitä levylle on varastoitu ei hullummalta kuulosta.
Grogin lauluääni on vahva, jopa välillä vittumaisen välinpitämättömän kuuloista ihan positiivisessa mielessä.
Laulu myös toimii, niin hitaammissa, kuin nopeammissakin biiseissä. Ensimmäisen levyn revittelyn tilalle on tullut sävykkäämpiä biisejä ja pelkkään runntaukseen ei levy rakennu. Selkeesti on nyt lähdetty hakemaan laajempaa kuulijakuntaa ja eihän siinä mitään, eli jos pitää tiukasta kitaravetoisesta soitannasta ja napakasta naislaulajasta kannattaa tutustua tähän orkesteriin ehdottomasti.
Kiitämme: naisten vahvaa paluuta rokin saralle
Moitimme: tissiposki yrittäjiä tällä saralla
Jone
Levyarvio/ Nick Cave& the Bad Seed: Dig, Lazarus, Dig!!!
Nick Cave teki viime vuonna aivan törkeen tiukan levyn Grinderman nimen alla. Levy groovasi ja surisi vimmaisesti tuoden mieleen Caven alkuajan tuotannon.
Cave on palannut Bad Seed orkesterin kanssa uudella levyllä kauppojen hyllylle. Positiivinen huomio levyssä on se, että Cave on luopunut piano ja viulu voittisesta tulkinnoista.
Tilalle on palannut rummut, kitara ja basso jotka surisevat, mutta hillitysti. Levy ei yllä Nick Cave& Bad Seedsin parhaimmistoon ja bändistä ei ole potkittu sitä tiukkaa groovea joka siltä parhaillaan irtoaa.
Nyt ei suinkaan ole mistään valjusta tekeleestä kyse, mutta jotenkin tämä hakee sitä koukkua ja rouheutta jota tämä bändi tuuttaa parhaimmillaan. Cave on tulkitsijana vailla vertaa, hänen sekopäinen vinksahtanut nykivä karjunta yhdistettynä sydänverellä laulettuun ballaadiin tekee tästä miehestä mielenkiintoisen esiintyjän.
Cave saa parhaimmillaan hyvinkin yksinkertaisen kuulostamaan tosi kauniilta. Bad Seed on bändinä aivan omaa luokkaansa joka omalla tunnistettavan persoonallisella tyylillään täydentää erinomaisesti Caven tulkintoja. Levyllä palaillaan juurille, mutta ei sellaisella harppauksella mitä Grindermanilla.
Nyt ei vedetä niin rohkeasti hanoja kaakkoon, eikä kuulijaa hivellä yllätyksillä, mitä olisin toivonut. Nykivyys, koukkuisuus on kyllä läsnä, mutta hyvin iisisti. Tämä vaatii useita useita kuuntelu kertoja, ennen kuin kaikki salat aukeavat (toivottavasti on auettavaa). Mainio tekele, ei ihan kymppi , mutta suunta on oikea ja ilolla otan sen vastaan.
Kiitämme: Bändin suuntaa
Moitimme: ei tässä tapauksessa voi moittia mitään
Jone
Cave on palannut Bad Seed orkesterin kanssa uudella levyllä kauppojen hyllylle. Positiivinen huomio levyssä on se, että Cave on luopunut piano ja viulu voittisesta tulkinnoista.
Tilalle on palannut rummut, kitara ja basso jotka surisevat, mutta hillitysti. Levy ei yllä Nick Cave& Bad Seedsin parhaimmistoon ja bändistä ei ole potkittu sitä tiukkaa groovea joka siltä parhaillaan irtoaa.
Nyt ei suinkaan ole mistään valjusta tekeleestä kyse, mutta jotenkin tämä hakee sitä koukkua ja rouheutta jota tämä bändi tuuttaa parhaimmillaan. Cave on tulkitsijana vailla vertaa, hänen sekopäinen vinksahtanut nykivä karjunta yhdistettynä sydänverellä laulettuun ballaadiin tekee tästä miehestä mielenkiintoisen esiintyjän.
Cave saa parhaimmillaan hyvinkin yksinkertaisen kuulostamaan tosi kauniilta. Bad Seed on bändinä aivan omaa luokkaansa joka omalla tunnistettavan persoonallisella tyylillään täydentää erinomaisesti Caven tulkintoja. Levyllä palaillaan juurille, mutta ei sellaisella harppauksella mitä Grindermanilla.
Nyt ei vedetä niin rohkeasti hanoja kaakkoon, eikä kuulijaa hivellä yllätyksillä, mitä olisin toivonut. Nykivyys, koukkuisuus on kyllä läsnä, mutta hyvin iisisti. Tämä vaatii useita useita kuuntelu kertoja, ennen kuin kaikki salat aukeavat (toivottavasti on auettavaa). Mainio tekele, ei ihan kymppi , mutta suunta on oikea ja ilolla otan sen vastaan.
Kiitämme: Bändin suuntaa
Moitimme: ei tässä tapauksessa voi moittia mitään
Jone
keskiviikko 5. maaliskuuta 2008
Levyarvio/ Lenny Kravitz: It is a Love Revolution
Lenny Kravitz teki vahvan…eiku väsyneen levyn. Lenny ei ole päässyt retro kuopasta ylös vaan on jo ruvennut kierrättämään omia riffejään. Se polte, kiima ja syke mikä oli, Lennyn 3 ensimmäisellä levyllä tunnusomaista puuttuu tyystin tästä yritelmästä ja ne tappo riffit….missä ne on.
Kädessä on valjua riffien kierrätystä mikä on jo kuultu aikoja sitten. Levyä kuunnellessa pystyin melkein näkemään, kuinka herra Kravitz haukottelee levyä äänittäessään.
Ei tätä voi suositella kenellekään.
Kiitämme: Kravitzin mama said levyä
Moitimme: Todella valjua yritelmää
Jone
Kädessä on valjua riffien kierrätystä mikä on jo kuultu aikoja sitten. Levyä kuunnellessa pystyin melkein näkemään, kuinka herra Kravitz haukottelee levyä äänittäessään.
Ei tätä voi suositella kenellekään.
Kiitämme: Kravitzin mama said levyä
Moitimme: Todella valjua yritelmää
Jone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
