Niin että miksi vasta nyt? ei oo kerenny. eikä oo irronnu.
Huippuluokan keikkamatka joka tapauksessa, kaikin puolin ja kaikkine olosuhteineen.
Iron Maidenin lämppärit nyt oli ihan lievästi sanottuna silkkaa kuraa, mutta itse bändi Eddie maskotteineen oli kyllä ihan kovassa lyönnissä, varsinkin Bruce Dickinson jolla oli kyllä aika käsittämätön pipo päässään välillä, lauloi ihan viimesen päälle, eikä vetänyt helpotuksia peliin.
Vanhoja hittejä jonossa, Iron Maiden, Heaven can wait, The Trooper(parasta!), Run to The Hills, Number of The Beast jne. varmasti kertoo mistä oli kyse. Rhime of the Ancient Mariner oli kyllä erityisen kova, samoin kuin Fear of The Dark.
Ei pysty tämän enempää kertomaan, se oli joka tapauksessa kovin Maiden keikka minkä olen nähnyt, jonkun niitä kai olen nähnyt, mutten mitään kymmeniä.
Parasta oli myös se, että oli paljon kavereita mukana keikalla, ihmisellä ei ole turhan monta ystävää, mutta hevimiehillä ystävyys on ikuista.
Jukka
tiistai 12. elokuuta 2008
torstai 17. heinäkuuta 2008
Levyarvio / MÖTLEY CRÜE: SAINTS OF LOS ANGELES
Rock´n´roll kliseiden alttarilla piehtaroivat rikkaat rentut aktivoituvat säännöllisin väliajoin. Kiertue, livelevy ja studio plätty vielä kaupan päälle.
Odotusarvo ei ollut mikään suuri tätä levyä tarkastellessa. Mötley Crüe ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään korkean laadun määritettä. Tusina hardrockia korean ulkokuoren takaa, mutta nämä kajalia käyttävät vanhat herrat luotsasivat ulos ihan rullaavaa roketti rollia. Levy ei ole mikään tasavahva paketti, mutta sieltä kimpoilee joitakin tarttuvia kipaleita, jo levyn aloitus biisi on silleen tiukka, että se laittaa kuuntelemaan levyä hieman tarkemmin.
Näiden muutamien yksittäisten kelvollisten biisien joukkoon mahtuu sitten sitä jonnin joutavaa rypistelyä. En tiedä olisiko kuitenkin parempi, että kyseiset muusikot keskittyisivät enemmän siihen minkä parhaiten osaavat eli rokkikukkoiluun….niin en tiedä, sillä ei tämä nyt mikään lahkeita lepattamaan saava tuotos ole. Tämä levy kyllä toimii kuin tauti, ihmisille jotka tykkäävät yleensä tämän tyyppisestä rokkaamisesta. Itseäni ei se kauheasti lämmitä tai saa vibaa punttiin, mutta taustalla ehkä joskus soi, kun ajelee autolla ja pitää miettiä kuinka maailman pelastaisin. Silloin ei saa soida mitään sellaista joka vie huomiokyvyn musiikkiin.
Kiitämme: Yrityksestä
Moitimme: Kuitenkin vähän väsähtänyttä yleisilmettä
Jone
Odotusarvo ei ollut mikään suuri tätä levyä tarkastellessa. Mötley Crüe ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään korkean laadun määritettä. Tusina hardrockia korean ulkokuoren takaa, mutta nämä kajalia käyttävät vanhat herrat luotsasivat ulos ihan rullaavaa roketti rollia. Levy ei ole mikään tasavahva paketti, mutta sieltä kimpoilee joitakin tarttuvia kipaleita, jo levyn aloitus biisi on silleen tiukka, että se laittaa kuuntelemaan levyä hieman tarkemmin.
Näiden muutamien yksittäisten kelvollisten biisien joukkoon mahtuu sitten sitä jonnin joutavaa rypistelyä. En tiedä olisiko kuitenkin parempi, että kyseiset muusikot keskittyisivät enemmän siihen minkä parhaiten osaavat eli rokkikukkoiluun….niin en tiedä, sillä ei tämä nyt mikään lahkeita lepattamaan saava tuotos ole. Tämä levy kyllä toimii kuin tauti, ihmisille jotka tykkäävät yleensä tämän tyyppisestä rokkaamisesta. Itseäni ei se kauheasti lämmitä tai saa vibaa punttiin, mutta taustalla ehkä joskus soi, kun ajelee autolla ja pitää miettiä kuinka maailman pelastaisin. Silloin ei saa soida mitään sellaista joka vie huomiokyvyn musiikkiin.
Kiitämme: Yrityksestä
Moitimme: Kuitenkin vähän väsähtänyttä yleisilmettä
Jone
Levyarvio / CAVALERA CONSPIRACY: INFLIKTED
Kirves on pudonnut ja vuosikausia kestänyt puhumattomuus sekä vihanpito on työnnetty ainakin hetkeksi syrjään. Metallipiireissä kova uutinen on se, että Max ja Igor Cavalera ovat yhdistäneet voimansa ja saaneet aikaan levyllisen musiikkia.
Sepulturan Roots ja Chaos A.D. levyt painivat jo aikoinaan omassa luokassaan, veljesten ennakkoluuloton lähestyminen thrashiin ja hardcoreen luo tällekin levylle oivan pohjan.
Eka biisi Inflikted ottaa tiukan otteen kuulijasta, eikä se ote herpaannu missään vaiheessa.
Tämä levy on aggressiota ja vihaa alusta loppuun, hengähtää kerkeää vasta kun levy on loppunut. Hyvä tehokeino biiseihin on taustakitaran pintaan nostaminen, ei kovin tyypillistä tämän tyylin musassa, mutta toimii älyttömän hyvin.
Kaikki ylimääräinen kilkuttelu ja intiaanihoilailu on jätetty pois, mikä yleensä on ollut yhtenä osana Maxin levyissä. Igor soittaa aivan helvetin tiukasti ja vähäeleisesti rumpujaan. Juu juu tiukasti hän aina soittaa, mutta ei niinkään näin minimaalisesti kikkaillen. Levy on täyttä tavaraa alusta loppuun eikä tästä minun mielestä löydy mitään heikkoa kohtaa ja tämä tuntuu yhtä hyvältä, kun kunnon tappelu taksijonossa.
Voi kyllä suositella kaikille.
Kiitämme: päätä seinään asennetta
Moitimme:
Jone
Sepulturan Roots ja Chaos A.D. levyt painivat jo aikoinaan omassa luokassaan, veljesten ennakkoluuloton lähestyminen thrashiin ja hardcoreen luo tällekin levylle oivan pohjan.
Eka biisi Inflikted ottaa tiukan otteen kuulijasta, eikä se ote herpaannu missään vaiheessa.
Tämä levy on aggressiota ja vihaa alusta loppuun, hengähtää kerkeää vasta kun levy on loppunut. Hyvä tehokeino biiseihin on taustakitaran pintaan nostaminen, ei kovin tyypillistä tämän tyylin musassa, mutta toimii älyttömän hyvin.
Kaikki ylimääräinen kilkuttelu ja intiaanihoilailu on jätetty pois, mikä yleensä on ollut yhtenä osana Maxin levyissä. Igor soittaa aivan helvetin tiukasti ja vähäeleisesti rumpujaan. Juu juu tiukasti hän aina soittaa, mutta ei niinkään näin minimaalisesti kikkaillen. Levy on täyttä tavaraa alusta loppuun eikä tästä minun mielestä löydy mitään heikkoa kohtaa ja tämä tuntuu yhtä hyvältä, kun kunnon tappelu taksijonossa.
Voi kyllä suositella kaikille.
Kiitämme: päätä seinään asennetta
Moitimme:
Jone
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Levyarvio / Disturbed:Indestructible
Perkele että on vaikea levynnimi kirjoittaa oikein! Olisivat vetäneet jonkun Murder, Kill, Ass, Slut, Fuck, Blood linjan jutun niin ei tarvitsisi joka kerta nyrjäyttää aivojaan kun tuota nimeä tavaa. tai sitten Satan. Sehän olisi aina hassu nimi, voihan rectaali!
Mitä vittua tässä enempää lätisemään, bändin musiikki toimii kuin junan vessa, ihan älyttömän hyvä laulusoundi, jätkä vetää ihan kympillä, rumpujen maaninen pieksäminen tekee todella hyvää, rytmi on maaninen ja kitarariffit toimii loistavasti.
Nimibiisi(jota en kyllä tähän enää rustaa) on erinomainen aloitus, mutta toinen biisi Inside The Fire on se joka on soinut Radio Rockissa ja alkoi joku päivä vaivata sillä miten vitun kova biisi se onkaan, ihan tyrästä soi kyllä autossa tämä veto ja täysillä.
Loputkin biisit on ihan samaa tasoa, kova riffi, täyttä laulua ja kaikki pelaa kuin unelma.
Minä en muuta tiedä sanoa, mutta kovasti kolahtaa tämä levy, jos tämä pumppu hinaa perseensä Suomeen, älä epäröi lähteä paikalle, varmasti kannattaa. Nähdään siellä.
Jukka
nyt sitten nämä Lappeenranta loppukaneetit:
Kiitämme: Disturbedia siitä että teki vitun kovan levyn.
Moitimme: Kesäloman vähyyttä, saatanan kylmiä aamuja, vittumaisia asiakkaita: Haistakaa paska ihan tasan kaikki.
Mitä vittua tässä enempää lätisemään, bändin musiikki toimii kuin junan vessa, ihan älyttömän hyvä laulusoundi, jätkä vetää ihan kympillä, rumpujen maaninen pieksäminen tekee todella hyvää, rytmi on maaninen ja kitarariffit toimii loistavasti.
Nimibiisi(jota en kyllä tähän enää rustaa) on erinomainen aloitus, mutta toinen biisi Inside The Fire on se joka on soinut Radio Rockissa ja alkoi joku päivä vaivata sillä miten vitun kova biisi se onkaan, ihan tyrästä soi kyllä autossa tämä veto ja täysillä.
Loputkin biisit on ihan samaa tasoa, kova riffi, täyttä laulua ja kaikki pelaa kuin unelma.
Minä en muuta tiedä sanoa, mutta kovasti kolahtaa tämä levy, jos tämä pumppu hinaa perseensä Suomeen, älä epäröi lähteä paikalle, varmasti kannattaa. Nähdään siellä.
Jukka
nyt sitten nämä Lappeenranta loppukaneetit:
Kiitämme: Disturbedia siitä että teki vitun kovan levyn.
Moitimme: Kesäloman vähyyttä, saatanan kylmiä aamuja, vittumaisia asiakkaita: Haistakaa paska ihan tasan kaikki.
torstai 12. kesäkuuta 2008
Levyarvio / Joose Keskitalo:Kolmas Maailmanpalo
Savonlinnasta kotoisin oleva muusikko Joose Keskitalo maalaa hyvin synkeitä maailmoita kolmannella levyllään, varsinkin Etelä-Suomessa kulttimaineeseen noussut muusikko toteuttaa omaperäisesti mielenkiintoista musiikkia.
Levyn maailmassa riivaajat riivaa keittäen pontikkaa, herra kehottaa laittamaan huoneen kuntoon sillä pian sinä kuolet ja maaseutu kuihtuu sekä autioituu. Lohtua ja iloa on turha tältä levyltä etsiä ja tätä kuunnellessa ei tule sellaista rällä rällä oloa.
Levyn sanoma uppoaa todella tehokkaasti ja ahdistunut maailma siirtyy kuulijaan. Levyn hauras ote pitää kuulijan otteessa alusta loppuun. Minimaalisesti toteutettu levy jossa pääosassa on akustinen kitara. Yhdellä mikillä, kelanauhurilla ja pääosin studiossa livenä soitettuna levystä on saatu varsin koruton. Kolmas maailmanpalo on todella kova levy ja synkkyydessään lyömätön. Kontrasti on aikamoinen hauraalla ja herkällä otteella toteutettuna todella karu ja synkeä maailmankuva toimii tehokkaasti. Levyä kuunnellessa ei tule vaivautunutta tai huvittunutta oloa mikä monesti tulee kuunnellessa suomenkielisten metallibändien sanoituksia.(Kuten esim. teräspelti vetää naama kurtussa missä miehet paskantaa linjalla. päätoim. huom.) Levyltä ei voi nostaa yhtään yksittäistä biisiä vaan ne ovat tasavahvoja ja juuri oikeilla paikoilla. Tätä voi suositella henkilöille jotka ovat kyllästyneet kuuntelemaan biisejä särkyneistä sydämistä tai ensirakkaudesta (tärkeitä teemoja nekin kyllä).
Kiitämme: Suomalaista mollivoittoista mielenlaatua
Moitimme: Ilmaston lämpenemistä
Jone
Levyn maailmassa riivaajat riivaa keittäen pontikkaa, herra kehottaa laittamaan huoneen kuntoon sillä pian sinä kuolet ja maaseutu kuihtuu sekä autioituu. Lohtua ja iloa on turha tältä levyltä etsiä ja tätä kuunnellessa ei tule sellaista rällä rällä oloa.
Levyn sanoma uppoaa todella tehokkaasti ja ahdistunut maailma siirtyy kuulijaan. Levyn hauras ote pitää kuulijan otteessa alusta loppuun. Minimaalisesti toteutettu levy jossa pääosassa on akustinen kitara. Yhdellä mikillä, kelanauhurilla ja pääosin studiossa livenä soitettuna levystä on saatu varsin koruton. Kolmas maailmanpalo on todella kova levy ja synkkyydessään lyömätön. Kontrasti on aikamoinen hauraalla ja herkällä otteella toteutettuna todella karu ja synkeä maailmankuva toimii tehokkaasti. Levyä kuunnellessa ei tule vaivautunutta tai huvittunutta oloa mikä monesti tulee kuunnellessa suomenkielisten metallibändien sanoituksia.(Kuten esim. teräspelti vetää naama kurtussa missä miehet paskantaa linjalla. päätoim. huom.) Levyltä ei voi nostaa yhtään yksittäistä biisiä vaan ne ovat tasavahvoja ja juuri oikeilla paikoilla. Tätä voi suositella henkilöille jotka ovat kyllästyneet kuuntelemaan biisejä särkyneistä sydämistä tai ensirakkaudesta (tärkeitä teemoja nekin kyllä).
Kiitämme: Suomalaista mollivoittoista mielenlaatua
Moitimme: Ilmaston lämpenemistä
Jone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
