Klassikot: AC/DC:Highway to Hell(1979)

En minä tiedä kuka perkele näitä "digitally remastered" pahvikantisia versioita markkinoille syytää, toivottavasti maksavat artistille rojaltit, vituttaisi jos tämäkin on joidenkin koijarien virittelyä á la "keräämme rahaa Talvisodan veteraaneille" perkeleen paskaläjät, jos tavataan niin turpaan tulee, huijasitte ihmisiltä rahaa ja tämän maan haistapaskan oikeuslaitos vain toteaa ettei voi mitään, laki on tämmöinen... suksikoot vittuun koko lössi.

Tämä olkoon sopiva esipuhe kaikkien aikojen rock´n´roll levylle, AC/DC:n musiikki on vaikuttanut näin haitallisesti minuunkin, kuten miljooniin muihin ihmisiin kautta tämän ruton ja paskan täyttämän maapallon, pallon joka kaipaa kunnon rokkia.
Kyllä muistan selvästi senkin kun aikanaan tätäkin levyä jollekin nutturapäälle näytti niin hyvä ettei valkosipuli seppelettä näyttäneet, Saatanan työtä!!! no mitäs muutakaan!

Avausraita ja sen tapporiffi, metronomintarkka takova rumpubiitti, Bon Scottin kiekuminen, tämä on täydellinen rockbiisi, sen sanoma on I´m on The Highway to Hell, sinne tämä koko tämän ruttoisen klimpin koko väki tuleekin päätymään, se helvetti vain tehdään ihan itse tänne maan päälle.
On vaikea pistää tästä paremmaksi, toisena biisinä tulee Girls Got Rhythm, Bon Scott riekkuu hulluna, se mies osasi tämän homman, ihan kurkojen kurko koko jätkä, hirveä äijä dokaamaan, mutta viimeiset 50 ryypyä oli ehdottomasti liikaa.
Walk All Over You, Beating Around the Bush, Shot Down in Flames, Get it Hot, If You Want Blood(You´ve Got It), Love Hungry Man, Night Prowler...

Tiukin veto on kuitenkin tällä levyllä Touch Too Much, jonka ehdottomasti mieleenpainunein kuuntelukokemus minulle tulee kaukaa aikojen takaa Saksan mailta, tulipa kerran elämässä oltua sellaisessa klubissa jossa soitettiin LUJAA, dj oli päättänyt pöläyttää ylähyllyt puhtaaksi, puolen seinän kokoisesta PA:sta jyrähti biisi käyntiin ja muistan vain sen että voi perse että sattuu päähään, mutta olihan jonkun verran otetta toiminnassa, äänenpaine oli varmaan yli 110dB:a, hirveä ryske, jäi sitten soimaan seuraavaksi pariksi viikoksi korviin, sen suhinan ja vinkunan lisäksi.
Touch Too Much on täydellinen pään seinään hakkausbiisi, (volume kaakkoon), siinä on kieroakin kierompi biitti joka alkaa imeä äijää ja akkaa mukaan salakavalasti, viekoittelee viimeisetkin voimanrippeet hullun loikkaan joka nollaa vitutuskäyrän, kannattaa kokeilla, voi voittaa jopa parin tunnin pimeässä huoneessa olon... anna sen pään heilua perkele!!!!!!

Tätä levyä on kehuttu siitä lähtien kun se ilmestyi, minä en muista ihan tarkalleen milloin tämä eka kerran oli käsissä, mutta sen jälkeen se on ollut aina nurkilla, useita versioita siitä on hyllyssä tänäänkin, mutta ei tätä ilman selviäkään. AC/DC soittaa niin tarkkaan, se on täydellistä rytmiä, maailman hienoimpia riffejä ja Bon Scott oli kyllä ihan paras, eli täydellisen rock elämän, mutta todellisuudessa mies oli äärimmäisen humaani tyyppi, todella ystävällinen niille jotka kohtelivat häntä kuten kuuluukin, mutta jos oli tarkoitus hakea ongelmia tyyliin If You Want Blood, You´ve Got It, Bon ei epäröinyt päästää pataan äijää kuin äijää.

Sen lisäksi että on pakko omistaa tämä levy, on syytä myös lukea AC/DC:Maximum Rock´n´roll kirja, siinä kerrotaan paljon lisää siitä millainen mies Bon Scott oli, miten suuren tyhjyyden mies lähdettyään jätti, bändi oli syvällä kyykyssä, mutta nousi vielä Back In Black levyllä hurjiin korkeuksiin, mutta sen jälkeen ei ikinä ole päässyt lähellekään tämän levyn tappotahtia, tämä levy ei anna hetken rauhaa, se vie edelleen mukanaan ja asetti aikanaan riman oikeaan korkeuteen kaikille muille, repikää tästä.

Ronald Belford "Bon" Scott 9.7.1946 - 19.2.1980

Parhaat levyt 2007

Kuten kaikki itseään vähänkään kunnioittavat nettijulkaisut, myös Metallisaurus keikalla julkaisee universumin ainoan oikean top 3 levyt listan, kaikki muut listat ovat täyttä paskaa, tämän listan läpikäymällä viisastut, tulet onnellisemmaksi ja saat ensi vuonna enemmän kunnioitusta kanssaihmisiltäsi, olet päässyt viisauden ytimeen.




Musiikki itsessään on eräs elämää ylläpitäviä voimia, perustavaa laatua oleva ilon ja voiman lähde, jonka kuuntelu täytyy tuntua jossain, musiikki elämässä ei saa olla jotain hissimusiikkia tai taustahälyä, se on paletin kaikki värit, mauste joka täydentää makunautinnon.




Kiitos näille jätkille jotka ovat tänne kanssani kirjoitelleet, ensi vuonna jatketaan kahta kauheammalla linjalla ja kaikkien on syytä muistaa, että musiikki on parasta nautittuna paikan päällä, eli keikoilla nähdään.



Jukka





Metallisaurus keikalla top 3 levyt 2007:

Jukka:
1. CMX: Talvikuningas
2. The Machete:Untrue
3. Motörhead:Kiss of Death

Vesa:
1. Mokoma:Luihin ja Ytimiin
2. Nightwish:Dark Passion Play
3. Ted Nugent:Love Grenade

Jyke:
1. Serj Tankian:Elect The Dead
2. Mokoma:Luihin ja Ytimiin
3. Nightwish:Dark Passion Play

Jone:
1. Dark Tranquillity: Fiction
2.Grinderman: Grinderman
3. Tiger Army: Music From Regions Beyond

Levyarvio/ PMMP:Puuhevonen

Ostinpa lapselleni mainion levyn, PMMP tyttöjen värkkäämän lastenlauluista koostuvan lätyn. Hieman ensin jännitti, että mitäpä tuutista tulee, yleensä kun rokkarit tai popparit rupeaa tekemään lastenmusiikkia, ei siitä kummosta tule ja se on yleensä karmeeta kuunneltavaa.

Yleinen fraasi mitä kuulee, kun on lapsille suunnatusta viihteestä kyse, ”tässä ei aliarvioida lasta”.
”Ei aliarvioida lasta” on yksi käsittämättömimmistä käsitteistä, mitä olemassa on. Lapsen, sen 2-6 vuotiaan taaperoisen täytyisi jo siinä iässä olla hyvinkin sivistynyt ja kulttuurisesti orientoitunut yksilö, joka ei niistä ”ärsyttävistä lasten renkutuksista” välitä.

Se on vaan se ikävä tosiasia, niin kuin aurinko aamulla nousee ja illalla laskee, että lapset vaan tykkää niistä jo hyvinkin kuluneista ja jokseenkin ärsyttävistä renkutuksista. Tämä levy jos mikä on oikein mainio lastenlevy ja osoitus siitä, että löytyy vielä jostakin ymmärrystä lapsia kohtaan. Levyllä on ne kaikki tutut biisit joita tarhassa ja kerhoissa hampaattomina hoilattiin eli laulettiin. Se mikä mielestäni on hatun noston arvoista on se, että levyä ei ole tehty kieli poskessa, vaan tiukalla ammattiotteella ja ammattiylpeydellä.

Biisit on sovitettu hyvin ja ne toimii myös lastenkin mielestä. Levyä tehdessä on lähestytty lapsia lapsina, eikä pikkuaikuisina joitten kanssa käydään syvällisiä keskusteluja ilmaston lämpenemisestä. Oma tyttäreni ainakin tuuttaa tätä levyä kotona ja automatkoilla. Sen minä hänelle suon ilomielin, sillä on tämä niin mainio lastenlevy, silloinhan on onnistunut lastenlevy, kun lapset tykkää ja tästä levystä varmasti tykkäävät.

Kiitämme: PMMP tyttöjä rohkeasta vedosta

Moitimme: aikuisia jotka ovat unohtaneet millaista on olla lapsi.

Jone

Levyarvio/ Tiger Army: Music From Regions Beyond

Jonkin verran oudoksuvaa hymähtelyä olen saanut osakseni, kun tunnustin ostaneeni Tiger Armyn uuden levyn. Punkia, psykobillya ja rockabillya sekoittava orkesteri lyö aika vahvasti duurivoittoisella levyllään, tämä kovaa kulttisuosiota nauttiva jenkkiyhtye näyttää tällä kolmannella täyspitkällä levyllään, että kovan ulkokuoren alta kumpuaa romanttis sävytteisiä ja tarttuvia biisejä. Nick 13 alakuloinen ja herkkä laulutyyli alkuun hieman tökkäsi, kun on tottunnut hyvinkin vahvoihin, yleensä karjumalla toteutettuihin esityksiin, jopa jossain vaiheessa Chrish Isaakin mieleen tuova tulkintakaan ei enää häiritse.
(Afterworld ja Forever Fades Away löivät ainakin päätoimittajaa kuin märkä sukka! Ehtaa kamaa.)

Nick 13 lauluääni on aivan loistava ja sopii erinomaisesti levyn biiseihin ja tunnelmaan. Levyn aloittaa jalkapallomainen yhteishuudatusbiisi Prelude: Signal Return jota seuraa Hotprowl, joka on aika perinteisen kuuloinen punk rykäisy.
Tämän räyhäkkään alun jälkeen tyyli muuttuukin ja alakulo sekä surumielisyys hiipii nurkan takaa vallitsevaksi muodoksi levyllä. Läskibasson jännä soundi on ensimmäinen juttu mihin huomio kiinittyy. Tämä metallinen naputus ja pehmeä jumputus sopii aivan helevetin hyvin levyn luonteeseen. As The Cold Rain Falls on biisi jonka olisi voinut kuvitella Curen tehneen parhaimpina vuosina.Tähän kohtaan ei voi muuta sanoa kuin "nyt on kädessäni yksi tämän vuoden kovimpia levyjä". Tämä heilahti omaan top 10 listaan armottomasti. On hienoa löytää itsestään tälaista alakuloisuutta näin valonjuhlan riemuaikaan (eli valkeanhelvetin tai sekin valkeus nähdään nykyään vain joulukorteissa).

Kiitämme: punkkia, psykobillya ja rockabillya

Moitimme: rap musiikkia

Jone

Keikkaraportti/Nightwish Jyväskylä 14.12.2007

Nightwish tarjosi hienon shown jossa pommit paukkui ja liekit leiskui! Myös Jyväskylän viranomaiset järjesti oman tulishown paviljongin katolla. Kolme biisiä ehti tulla eli Dark Chest of Wonders jälkeen kaikki valot päälle ja porukka ihmeissään ulos.

Ilmoitettiin että tulipalon vuoksi rauhallisesti pihalle. Piha oli täynnä paloautoja ja poliiseja. Hetken autossa lämmiteltyämme takaisin narikkaan takkeja hakemaan kun soitto taas alkoi, siis takaisin keikalle! Onneksi mentiin, saatiin todella hieno keikka jossa kaikki osa-alueet toimi hienosti.

Bändin soitto oli tiukkaa ja uusi laulaja Anette Olzon lauloi komeasti. Väliin saatiin täysin suomenkielisiä bändin poikien opettamia lauseita. Anette on hieno lisä Nightwishiin hyvänä laulajana sekä erittäin energisenä ja iloisena esiintyjänä, tuo selvästi potkua koko orkesteriin.

Keikan kohokohta oli Poet and the Pendulum mestariteos, hakee vertaistaan heavykentässä! myös Marcon ja Empun Islander oli todella hieno hetki, sitä oli kiva hoilata täysillä. Yleisö otti bändin hyvin vastaan ja tunnelma oli katossa.
Loppuun saatiin tuplabasareilla Jukka Nevalaisen toimesta 7 Days to the wolves,Wishmaster ja Wish I had an Angel.

Hienosti jytisi ja lisää pommeja!
tätä herkkua lisää Kiitos!!
t.vesa