No tällä kohtaa piti tulla mukana keikkaraporttia Englannin pääkaupungista Lontoosta, Hammersmith Apollon keikalta 22. marraskuuta, mutta aina ei elämä mene niinkuin Jukka haluaa tai tahtoo.
Keikka yritetään korjata joulukuun 16. Helsingin vanhassa jäähallissa, onhan siinä kai jotain yritystä kun siellä samassa saatanan kylmiössä näin tämän ainoan oikean bändin minulle ensimmäisen kerran livenä marraskuun 24. 1981.
Siitähän on aika vitun kauan, tällä kohtaa et näe miten rintani kohoaa, ryhtini korjaantuu, kivut ja vitutus häipyvät jonnekin kauas tästä ruton lyömästä tomumajasta ja tilalle nousee se vanha kukkoilija, mies joka huutaa taas kerran äänensä loppuun ja tulee vinkuvin korvin kohti kotia vitunmoisessa myrskyssä, ottaa tunnin torkut ja lähtee töihin.
Se mitä elämä tuo tullessaan on arvoitus, mutta se mitä Motörhead tuo tullessaan on rock´n´rollia ja se tuntuu ytimissä ja luissa. Me ollaan vanhoja kavereita, tuo bändin kaikkien tuntema logo koristaa suurinta osaa minun vaatteistani, samoin se näkyy levyhyllyissä, Motörhead on kaiken alku ja kaiken loppu.
Minä olen kuunnellut tätä uusinta Motörizeria siitä asti kun se ilmestymispäivänä kotiin napsahti, olen vakuuttunut että tämä levy on viimeisen kymmenen vuoden saldosta parasta antia, levy hengittää vapaammin kuin mikään aikoihin, biisit ovat paljon enemmän kirjailtuja, täynnä hienoja sooloja ja mätkettä, Lemmy kuullostaa todella hyvältä, helvetti sentään se on vajaan parikymmentä vuotta vanhempi kuin minä, täyttäen jouluaattona 2008 63 vuotta, hatut päästä sillä Lemmy näyttää nuoremmilleen edelleen mallia mitä on rock´n´roll.
Levyltä löytyvät mm. sellaiset tykit kuin Rock Out, joka muuten on Motörhead standardi, mutta niin sen pitääkin olla, ilman sitä ei aurinko nouse, Teach you how to sing the Blues, joka on ihan loistava veto, Buried Alive joka on taas sellainen helvetin kiero kuvioiltaan, taustalla kuuluu maailman parhaan rumpalin Mikkey Deen hirveä polkeminen ja mättö, mies on edelleen kone.
Phil Campbell on oppinut parin kolmen viimeisen albumin aikana soittamaan paljon monipuolisemmin kuin koskaan ennen, varmaan alkanut juoda enemmän Danielsia tai jotain, mutta kitarat ovat helvetin paljon paremmat, teknisesti ja soinnillisesti, samoin soitto on paljon värikkäämpää eikä yhtä helvetin yläpuolen hakkaamista.
Minun Motörhead listallani tämä levy menee todella korkealle, se on hieno tunne vuonna 2008 kun kaikki muu tässä maailmassa on yhtä kusta ja paskaa, vitun kertakäyttö roinaa ja yhtä apatian valloittamaa mediasirkusta ja saatanan formaattiohjelmia. Motörhead näyttää näille kaikille keskisormea, korkealta ja kovaa, se on jotain johon voi luottaa ja voinut luottaa jo ihmisiän verran, kolmekymmentä vuotta tulee kohta puoleen täyteen yhteistä matkaa Motörheadin kanssa. Meihin voi luottaa, voidaan olla juntteja mutta ollaan sitä ainakin rehellisesti.
Minä jään odottelemaan joulukuun 16. päivän keikkaa, jospa sinne selviäisin ilman mitään erikokoisia esteitä niin olisin tyytyväinen, katotaan syttyvätkö kattovalot kuten vuonna 1981 kun ifk-jokerit järkkärit alkoivat poliisin hommiin hallissa. Vittu että ne oli koomisen näköisiä kun niillä oli sellaiset 20cm paksut kuulosuojat ja ne vitun pompat päällä ja ne kaivoi meidän taskuja että onko viinaa? Naurettiin vain että ne juotiin jo matkalla tänne...
Kiitämme: Motörheadia siitä ettei se petä koskaan fanejaan.
Mitään moittimista ei ole, totean vain loppuun että Lemmy the Movie tulee teattereihin vuonna 2009, älä unohda sitä, sillä se on vittu paras!
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
lauantai 15. marraskuuta 2008
Levyarvio/ CMX:Kaikki hedelmät 1992-2008 (2-CD)
Nyt heti aluksi on pakko muistuttaa siitä, että minä hyppäsin CMX:n kyytiin vasta 2005, nähtyäni kameran läpi Lutakon keikan marraskuussa kyseisenä vuonna. Sen keikan vaikutusta en pysty koskaan kenellekään sanoin kertomaan, minä aloin palvella konetta.
Talvikuningas on paras suomalainen rock levy mikä on koskaan julkaistu, mutta eihän sitä monet tajua, mutta kyllä se sieltä vielä tulee...
Kaikki hedelmät on kooste sellaisista CMX biiseistä, mitkä ovat todellakin soineet aika rajusti radionkin aalloilla, järkyttävän kauniita lauluja rumasta maailmasta on tarjolla, mm. seuraavaa:
Ainomieli, Ruoste, Elokuun kruunu, Kultanaamio, Kirosäkeet(joka on muuten paras!), Nimetön, Siivekäs, Puuvertaus, Melankolia, Palvelemaan konetta, Uusi ihmiskunta jne.
Uusia biisejä on kaksi, molempien levyjen ensimmäiset ovat niitä, Kivinen kirja ja Rautalankaa.
Kivinen kirja on CMX standardi, loistavat sanat tehostavat tulosta, Rautalankaa on melankolinen ja kaunis.
Levyn sisäkannet ovat aivan tolkuttoman hienot, kuva-arvoituksineen ja Kajus taulun mukaelmineen, bändin absolutisti rumpali on kuvassa se joka näyttelee sammunutta. Kuvassahan ovat alunperin Gallén-Kallela, Kajanus, Sibelius ja Merikanto.
Tähän loppuun on pakko, vaikka kyseessä onkin CMX ja sen levyarvio, siteerata tunnelmaa joka minulla liittyy tähän bändiin ja sen biiseihin, Pronssisen Pokaalin sanoin: "Suru soittaa raskaita kieliä, minä huudan lujaa.."
Jukka
p.s. levyn mukana tuli tarra, johon nimen ja osoitteen lisäämällä, pistämällä sen kirjekuoreen postimerkillä varustettuna, lähettämällä sen EMI:lle, vastaanottaa CMX:n HC-EP:n! Se on sitten sitä kauraa, joka ei taatusti soi radioaalloilla, mutta paljastaa sen rujon rangan, jonka ympärille CMX on kasvanut. Odotan.Odotan.Odotan.Odotan...
Talvikuningas on paras suomalainen rock levy mikä on koskaan julkaistu, mutta eihän sitä monet tajua, mutta kyllä se sieltä vielä tulee...
Kaikki hedelmät on kooste sellaisista CMX biiseistä, mitkä ovat todellakin soineet aika rajusti radionkin aalloilla, järkyttävän kauniita lauluja rumasta maailmasta on tarjolla, mm. seuraavaa:
Ainomieli, Ruoste, Elokuun kruunu, Kultanaamio, Kirosäkeet(joka on muuten paras!), Nimetön, Siivekäs, Puuvertaus, Melankolia, Palvelemaan konetta, Uusi ihmiskunta jne.
Uusia biisejä on kaksi, molempien levyjen ensimmäiset ovat niitä, Kivinen kirja ja Rautalankaa.
Kivinen kirja on CMX standardi, loistavat sanat tehostavat tulosta, Rautalankaa on melankolinen ja kaunis.
Levyn sisäkannet ovat aivan tolkuttoman hienot, kuva-arvoituksineen ja Kajus taulun mukaelmineen, bändin absolutisti rumpali on kuvassa se joka näyttelee sammunutta. Kuvassahan ovat alunperin Gallén-Kallela, Kajanus, Sibelius ja Merikanto.
Tähän loppuun on pakko, vaikka kyseessä onkin CMX ja sen levyarvio, siteerata tunnelmaa joka minulla liittyy tähän bändiin ja sen biiseihin, Pronssisen Pokaalin sanoin: "Suru soittaa raskaita kieliä, minä huudan lujaa.."
Jukka
p.s. levyn mukana tuli tarra, johon nimen ja osoitteen lisäämällä, pistämällä sen kirjekuoreen postimerkillä varustettuna, lähettämällä sen EMI:lle, vastaanottaa CMX:n HC-EP:n! Se on sitten sitä kauraa, joka ei taatusti soi radioaalloilla, mutta paljastaa sen rujon rangan, jonka ympärille CMX on kasvanut. Odotan.Odotan.Odotan.Odotan...
Levyarvio/ Eläkeläiset: Humppa united
Kaikesta huolimatta aion kehua levyä jota tälläkin sivuilla esiintyvä ystäväni Keskisestä Suomesta inhoaa.( nyt puhuu jätkä vähän, mutta asiaa! päätoim.huom.)
Eläkeläiset pukkaavat taajaan tätä humppa ihanuutta kaiken kansan iloksi.
Alkujaan Kumikameli miehistön sivuprojektina syntynyt pumppu on vakiinnuttanut suosionsa, niin Suomessa kuin Euroopassakin. Peruskaava ei ole mihinkään muuttunut rokki biiseistä humppa versiot ja niihin sanat jotka käsittelee humppaamista, viinan juontia ja naisten vonkausta. Ainut on, että soittajien soittotaito on vuosien varrella parantunut ja levyt ovat enemmän tuotettuja. Mutta ei se poista sitä riemua mitä nämä biisit saa aikaan oikealla hetkellä ja oikeassa mielentilassa. Tämäkin bändi on parhaimmillaan keikalla ja muusikoitten ollessa vahvassa humalatilassa. Omaa viehtymystäni tätä bändiä kohtaan on vaikea selittää, mutta ilmeisesti minussa loppujenlopuksi asuu se pieni humppapeikko.
Levyllä on 16 biisiä ja nimet kertovat mikä on homman meininki: Humpataan tänään, Humppaviikot, Puliukko, Mummo jne. Levy alkaa lupaavasti heti alussa, kun versioidaan Dead Kennedys: Kill the poor. Oma huvinsa on aina koittaa tunnistaa alkuperäinen esiintyjä. Eli kyllä Eläkeläiset on taas vahvasti läsnä. Voi suositella kaikille.
Kiitämme: humpan ilosanomaa
Moitimme: kun ei sitten millään voi elää heidän oppiensa mukaan
Jone
Eläkeläiset pukkaavat taajaan tätä humppa ihanuutta kaiken kansan iloksi.
Alkujaan Kumikameli miehistön sivuprojektina syntynyt pumppu on vakiinnuttanut suosionsa, niin Suomessa kuin Euroopassakin. Peruskaava ei ole mihinkään muuttunut rokki biiseistä humppa versiot ja niihin sanat jotka käsittelee humppaamista, viinan juontia ja naisten vonkausta. Ainut on, että soittajien soittotaito on vuosien varrella parantunut ja levyt ovat enemmän tuotettuja. Mutta ei se poista sitä riemua mitä nämä biisit saa aikaan oikealla hetkellä ja oikeassa mielentilassa. Tämäkin bändi on parhaimmillaan keikalla ja muusikoitten ollessa vahvassa humalatilassa. Omaa viehtymystäni tätä bändiä kohtaan on vaikea selittää, mutta ilmeisesti minussa loppujenlopuksi asuu se pieni humppapeikko.
Levyllä on 16 biisiä ja nimet kertovat mikä on homman meininki: Humpataan tänään, Humppaviikot, Puliukko, Mummo jne. Levy alkaa lupaavasti heti alussa, kun versioidaan Dead Kennedys: Kill the poor. Oma huvinsa on aina koittaa tunnistaa alkuperäinen esiintyjä. Eli kyllä Eläkeläiset on taas vahvasti läsnä. Voi suositella kaikille.
Kiitämme: humpan ilosanomaa
Moitimme: kun ei sitten millään voi elää heidän oppiensa mukaan
Jone
Levyarvio/ Sielun Veljet: Kansan parissa 1
Elämä oli toista -80 luvulla mitä nyt, ei olut globaaleja tietoverkkoyhteyksiä, puhumattakaan että kännykät olisivat olleet koko kansan hubaa. Maksettiin markoilla ja pankkiherrat sekä muut sijoittajaketkut syöksivät Suomea kohti lamaa. Suomalainen musiikkiskene ei juurikaan ottanut vaikutteita rajojemme ulkopuolelta.
Täällä mellastivat Eput, Popeda ja Siekkarit jotka olivat kansakunnan ykkösviihdyttäjiä, tuohon aikaan bändit vierailivat myös tanssilavoilla keikoilla.
Tarina kertoo eräästä keikasta jossa oli samaan aikaan vääntämässä Sielun Veljet ja Popeda salin vastakkaisille puolille pystytetyillä lavoilla. Ajatuksena oli ratkaista kumpi on Suomi neidon kovin orkesteri ja suosio mitattiin yleisön huudon perusteella. Hävinnyt bändi joutuisi juoksemaan keikkapaikan ympäri alastomana ja vaaleanpunaista serpentiiniä kiedottuna kikkeleitten ympärille. Lopullista ratkaisua ei koskaan asiasta saatu vaan tilanne päättyi tasapeliin. Sen verran fanaattisesti kummankin orkesterin fanit siellä mellasti, mutta Sielun Veljet on bändinä siitä erikoinen, että se ei tehnyt uransa aikana kahta samanlaista levyä vaan tyyli muuttui aina uuden levyn myötä.
Livekeikat olivat intensiivisiä, primitiivisiä ja yllätyksellisiä. Samanlaista keikkaa ei voinut bändiltä nähdä. Poikkeuksena nykypäivän bändeihin Siekkarit rakensivat aina uuden keikka setin ennen keikkaa. Ei ollut pelkoa, että samat biisit samassa järjestyksessä olisi toistunut ilta toisensa jälkeen. Keikoilla bändi improvisoi tunnelman ja fiiliksen mukaan, biisit saivat uutta eloa ympärilleen.
Sielun Veljet on bändinä jättänyt oman vahvan sormenjälkensä suomi rockin perintöön. Monet nykypäivän artistit mainitsevat Sielun Veljien vahvan vaikutuksen omaan varhaiskehitykseensä. Nyt tätä huvia saadaan neljän cd:n verran ja se on lämmin kädenojennus meille jotka aikoinaan päämärkänä heiluivat Veljien tahdissa.
Tämä sarjassaan ensimmäinen livetaltiointi on vuoden -89 Jyväskylän Ilokiven keikalta. Tarjolla on taattua ja hikistä Siekkari ilmaisua. Tätä ei voi suositella henkilölle joka aikoo vasta tutustua bändiin, mutta studiotallenteiden jälkeen kyllä kannattaa ehdottomasti tutustua bändin live intensiteettiin.
Loistava josta voipi puolet olla nostalgian tuomaa kaukokaipuuta kyseiselle vuosikymmenelle ja hikisiin keikkasaleihin.
Kiitämme: Tätä jaloa tekoa
Moitimme: Miksi vasta nyt
Jone
Täällä mellastivat Eput, Popeda ja Siekkarit jotka olivat kansakunnan ykkösviihdyttäjiä, tuohon aikaan bändit vierailivat myös tanssilavoilla keikoilla.
Tarina kertoo eräästä keikasta jossa oli samaan aikaan vääntämässä Sielun Veljet ja Popeda salin vastakkaisille puolille pystytetyillä lavoilla. Ajatuksena oli ratkaista kumpi on Suomi neidon kovin orkesteri ja suosio mitattiin yleisön huudon perusteella. Hävinnyt bändi joutuisi juoksemaan keikkapaikan ympäri alastomana ja vaaleanpunaista serpentiiniä kiedottuna kikkeleitten ympärille. Lopullista ratkaisua ei koskaan asiasta saatu vaan tilanne päättyi tasapeliin. Sen verran fanaattisesti kummankin orkesterin fanit siellä mellasti, mutta Sielun Veljet on bändinä siitä erikoinen, että se ei tehnyt uransa aikana kahta samanlaista levyä vaan tyyli muuttui aina uuden levyn myötä.
Livekeikat olivat intensiivisiä, primitiivisiä ja yllätyksellisiä. Samanlaista keikkaa ei voinut bändiltä nähdä. Poikkeuksena nykypäivän bändeihin Siekkarit rakensivat aina uuden keikka setin ennen keikkaa. Ei ollut pelkoa, että samat biisit samassa järjestyksessä olisi toistunut ilta toisensa jälkeen. Keikoilla bändi improvisoi tunnelman ja fiiliksen mukaan, biisit saivat uutta eloa ympärilleen.
Sielun Veljet on bändinä jättänyt oman vahvan sormenjälkensä suomi rockin perintöön. Monet nykypäivän artistit mainitsevat Sielun Veljien vahvan vaikutuksen omaan varhaiskehitykseensä. Nyt tätä huvia saadaan neljän cd:n verran ja se on lämmin kädenojennus meille jotka aikoinaan päämärkänä heiluivat Veljien tahdissa.
Tämä sarjassaan ensimmäinen livetaltiointi on vuoden -89 Jyväskylän Ilokiven keikalta. Tarjolla on taattua ja hikistä Siekkari ilmaisua. Tätä ei voi suositella henkilölle joka aikoo vasta tutustua bändiin, mutta studiotallenteiden jälkeen kyllä kannattaa ehdottomasti tutustua bändin live intensiteettiin.
Loistava josta voipi puolet olla nostalgian tuomaa kaukokaipuuta kyseiselle vuosikymmenelle ja hikisiin keikkasaleihin.
Kiitämme: Tätä jaloa tekoa
Moitimme: Miksi vasta nyt
Jone
Levyarvio/ Johnny Dowd:A Drunkard´s Masterpiece
Johnny Dowd vääntää kait tai vissiin countrya, mutta varsin nyrjähtäneellä otteella. Nyt ei juurikaan country vilahtele tällä levyllä, mihin tätä vertailisi?? Öööö en minä tiedä, ehkä lähimmäksi pääsisi Tom Waits, Nick Cave tai jopa Johnny Cash.
Näistä jokaisesta vähän jotain laitetaan pussiin, sekoitetaan ja keitos on valmis. Armottoman kova levy joka koukuttaa juuri tuolla vinolla ja vinksahtaneella otteella. Kim Sherwood-Caso luo omalla puhtaalla laulullaan mainioin kontrastin Dowdin puolihuolimattomaan elämäntäyteiseen laulantaan tai lausuntaan.
Välillä levy kirskuu ja kitisee vimmaisesti heittäen kuulijan hetken perästä seesteiseen maisemaan jossa sirkkeliurut ulisee taustalla. Tämä levy ajelehtii puolelta toiselle, mutta säilyttää silti punaisen lankansa. Kyseessä ei ole mikään tyylillinen sillisalaatti vaan perusgroove on läsnä joka myös säilyy alusta loppuun. Joku voisi sanoa, että tällaista avantgarde paskaa….mmm ehkä joo, mutta itse ottaisin sen paska määritteen perästä pois. Helvetin hienoa, että vielä maailmasta löytyy ja tänne mahtuu ennakkoluulottomia muusikoita. Levy on aivan täydellinen paketti ja hämmästykseni olisi suuri jos kuulen jotain kipaletta tältä artistilta radiosta tai että tämä näkyisi listoilla Lauri Tähkän kanssa. No joo Räkärodeossa tuossa edesmenneessä Miettisen luotsaamassa ohjelmassa joskus 2006 soi Johnny Dowd, mutta eihän enää ole mitään formaattia missä soi vähän erikoisempi musa. Tämä täytyy itse kuulla ja todeta.
Kiitämme. talvi-iltojen pelastajaa
Moitimme: Ylen ohjelmapolitiikka ja Räkärodeon feidausta aalloilta
Jone
Näistä jokaisesta vähän jotain laitetaan pussiin, sekoitetaan ja keitos on valmis. Armottoman kova levy joka koukuttaa juuri tuolla vinolla ja vinksahtaneella otteella. Kim Sherwood-Caso luo omalla puhtaalla laulullaan mainioin kontrastin Dowdin puolihuolimattomaan elämäntäyteiseen laulantaan tai lausuntaan.
Välillä levy kirskuu ja kitisee vimmaisesti heittäen kuulijan hetken perästä seesteiseen maisemaan jossa sirkkeliurut ulisee taustalla. Tämä levy ajelehtii puolelta toiselle, mutta säilyttää silti punaisen lankansa. Kyseessä ei ole mikään tyylillinen sillisalaatti vaan perusgroove on läsnä joka myös säilyy alusta loppuun. Joku voisi sanoa, että tällaista avantgarde paskaa….mmm ehkä joo, mutta itse ottaisin sen paska määritteen perästä pois. Helvetin hienoa, että vielä maailmasta löytyy ja tänne mahtuu ennakkoluulottomia muusikoita. Levy on aivan täydellinen paketti ja hämmästykseni olisi suuri jos kuulen jotain kipaletta tältä artistilta radiosta tai että tämä näkyisi listoilla Lauri Tähkän kanssa. No joo Räkärodeossa tuossa edesmenneessä Miettisen luotsaamassa ohjelmassa joskus 2006 soi Johnny Dowd, mutta eihän enää ole mitään formaattia missä soi vähän erikoisempi musa. Tämä täytyy itse kuulla ja todeta.
Kiitämme. talvi-iltojen pelastajaa
Moitimme: Ylen ohjelmapolitiikka ja Räkärodeon feidausta aalloilta
Jone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
