Vai olisko pitänyt vetäistä otsikoksi, Manu on 9/11? Keikkapaikalle meno noudatti joltisellakin tavalla elämäni tarinaa, auttamassa laitapuolen kulkijaa polkupyöränsä raunioista pois ja odotella jäätävän kylmän viiman hivellessä ambulanssin saapumista. Ukko sai mongerrettua että oli kaatunut kolmashti ennen kuin riitti. Jotkut oppii vähemmällä kuin toiset.
Päivä oli ollut pitkänomainen ja hyytävä muutenkin, mutta voittamalla sen kuuluisan väsymyksen tunteen ja pakottamalla itsesi liikkeelle saavutat aina jotain positiivista elämääsi. Niin kävi nytkin, oli mahdollisuus auttaa kaveria ja toisaalta päästä Manun keikalle.
Unplugged homma tämän bändin kohdalla kuullosti jo heti lähtöön niin villiltä hommalta, että ajattelin tämän olevan pakko nähdä paikanpäällä, mikä minua ainakin miellytti suuresti oli se, että paikalle oli tullut erittäinkin kiitettävästi väkeä, nuoria ihmisiä. Tämäkin palauttaa aina uskoa selviytymisemme mahdollisuuteen, suomalainen nuori sentään tunnistaa vielä kunnolllisen musiikin kaiken paskan joukosta, puhumattakaan siitä että joku ihmiskunnan syöpä nimeltä joku big "let´s fuck in public"brother vetää ihmisiä sohvaansa, se vasta on etovaa touhua! Sellaisen paskan katsominen tyhmentää ihmistä.
Inferno oli kyllä oikeinkin passeli mesta tällaiselle keikalle, riittävän intiimi, sillä unplugged homma tarvitsee tietynlaista läheisyyttä yleisön ja artistin välillä, ei tällaista voi katsella mistään kymmenen metrin päästä korkealta lavalta.
Biisit jotka muuten menivät järjestyksessä näin: 1. Mind and Machine 2. Dahlia 3. Adeptus Satanicus 4. Bleed out the Sin 5. Stillborn Messiah 6. Murder Mandate 7. Breach
olivat oikeinkin osuneita valintoja, sovitukset olivat todella yllättäviä omalla tavallaan, se diskojuttu siellä jossain oli kyllä yliveto. Vaatii kovaa profiilia vetää noin, lyömättä läskiksi koko hommaa, kieli poskessa pitää aina mennä eikä ottaa itseään liian vakavasti, mutta ei ihan tolkuton spedeilykään mihinkään johda.
Adeptus Satanicus on kyllä valtavan hieno biisi, se oli suorastaan järkyttävän kova veto ja illan ehdoton kohokohta. Dahlia, tuo kaunis daami, tiukka versio joka myös jäi mieleen, Stillborn Messiah täydensi top kolmosen.
Bändi jolla riittää arvio vetäistä tällainen keikka on varmasti menestyvä lisää. Sitä varmasti toivoo lisäkseni moni muukin olen aivan vakuuttunut.
Jukka
p.s. hidas tekstin julkaisu aikataulu johtuu syyshyytymisestä, magneetto on vittu aivan homeessa!
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
lauantai 5. syyskuuta 2009
Keikkaraportti:Ratface, Let Me Out(SWE), Death Before Dishonor(USA) Lutakko 1.9.2009
Kesätauon jälkeen, siis ei festarin festaria eikä muutakaan saatanan kamarikonsertteja ohjelmistossa, oli syytä ja jo korkea aika käynnistää koneet, syksyn pimeys alkaa painaa jo päälle ja vitutuskäyrän voi painaa alas vain kovaäänisellä mätöllä.
Sitä oli tyrkyllä ja kolmen bändin voimin, Ratface kotimaisena voimana aloitti illan ja jos nyt jotain pitää sanoa bändistä jota ei ole ennen nähnyt eikä kuullut, niin oli kyllä hyvä veto. Jätkät näyttä vaatteissaan ja tatuoinneissaan kuin suoraan Bronxista revityltä rosvojoukolta, mutta hommassa on hyvä kieli poskessa meininki ja toisaalta hc asenne, joka oli suorastaan kiitettävä. Biisejä voi käydä tsekkailemassa bändin MySpace sivulta, kunnon hulluja. Pisteet kotiin. Puhtaasti.
Let Me Out joka muuten oli tullut tänne Svean maalta oli sitten vähän samantyylinen, mutta plonkottava bassosoundi vitutti alusta asti ihan hulluna. Eikö siihen voi laittaa vähän edes säröä, oli kuin joku saatanan funkspede olisi karannut soittamaan sekaan ja vielä vähän miten sattuu. Joo joo, ei tässä lajissa mikään Mike Oldfield hierominen kuulukaan asiaan, mutta särö kuuluu.
Bändin laulaja kehui yleisöä ujoiksi, no voi olla niinkin, varsinkin kun porukka on tiistaina tonteilla niin harvalla oli kuitenkaan sitä ylellisyyttä että olisi voinut nukkua seuraavana aamuna pitkään. Tyypillistä että meno on vähän rauhallisempaa, mutta laulajan kunniaksi on kyllä sanottava että lavalta alas tulo ja malliksi pittitoiminnan esittely oli ihan ok, yritystä piisasi.
Biiseistä en muista mitn, ei se ollut kai kovin merkittävääkään, mutta oli siinä omat hetkensä ruåttalaisillakin, silti jotenkin bändin sointi ei ollut niin räväkkää kuin Ratfacella oli.
Illan pääesiintyjä oli Amerikasta asti tullut Death Before Dishonor, bändi jota olin joskus aiemmin vahingossa jossain kai kuullutkin, mutta tämä legioona oli kyllä riittävän katu-uskottavan näköinen vyöryessään lavalle, bändin basisti muuten näyttää ihan Henry Rollinsilta. Toinen kitaristi huivissaan ja Core Tex t-paidassaan oli melkoinen jässikkä, hirveä vääntö bändillä oli päällä alusta lähtien. Musiikillisesti ja taidollisesti tämä oli kyllä illan parasta antia, BostonHc toimi kyllä hienosti ja tässä vaiheessa iltaa yleisökin innostui riekkumaan ihan kiitettävästi. Yhteishuuto mikkiin oli myös ihan mukavan näköistä toimintaa, jätkiä hyppii pinoon ja laulaja tulee lavan eteen ja kaikki huutaa kertsiä yhtä aikaa täysillä. Toimii.
Jonkinlaisena yllätyksenä minulle kuitenkin on tämän hc meiningin ja rap/hiphopin sekoitus, siellä musta musiikki(voiko näin sanoa?) kuuluu läpi ja muitakin vaikutteita siitä tyylistä on siellä täällä. Yleensä oksennan heti kun moista paskaa jossain kuulen, mutta nyt se ei haitannut, sitä oli sen verran vähän seassa. Death Before Dishonor on kyllä ihan kelpo livebändi, kunnon vääntöä.
Sen verran vielä yleisön määrästä, että sitä oli muuten yllättävän paljon tiistai-illaksi, joten punk is not dead.
Syksy on käynnistynyt, taas mennään.
Jukka
Sitä oli tyrkyllä ja kolmen bändin voimin, Ratface kotimaisena voimana aloitti illan ja jos nyt jotain pitää sanoa bändistä jota ei ole ennen nähnyt eikä kuullut, niin oli kyllä hyvä veto. Jätkät näyttä vaatteissaan ja tatuoinneissaan kuin suoraan Bronxista revityltä rosvojoukolta, mutta hommassa on hyvä kieli poskessa meininki ja toisaalta hc asenne, joka oli suorastaan kiitettävä. Biisejä voi käydä tsekkailemassa bändin MySpace sivulta, kunnon hulluja. Pisteet kotiin. Puhtaasti.
Let Me Out joka muuten oli tullut tänne Svean maalta oli sitten vähän samantyylinen, mutta plonkottava bassosoundi vitutti alusta asti ihan hulluna. Eikö siihen voi laittaa vähän edes säröä, oli kuin joku saatanan funkspede olisi karannut soittamaan sekaan ja vielä vähän miten sattuu. Joo joo, ei tässä lajissa mikään Mike Oldfield hierominen kuulukaan asiaan, mutta särö kuuluu.
Bändin laulaja kehui yleisöä ujoiksi, no voi olla niinkin, varsinkin kun porukka on tiistaina tonteilla niin harvalla oli kuitenkaan sitä ylellisyyttä että olisi voinut nukkua seuraavana aamuna pitkään. Tyypillistä että meno on vähän rauhallisempaa, mutta laulajan kunniaksi on kyllä sanottava että lavalta alas tulo ja malliksi pittitoiminnan esittely oli ihan ok, yritystä piisasi.
Biiseistä en muista mitn, ei se ollut kai kovin merkittävääkään, mutta oli siinä omat hetkensä ruåttalaisillakin, silti jotenkin bändin sointi ei ollut niin räväkkää kuin Ratfacella oli.
Illan pääesiintyjä oli Amerikasta asti tullut Death Before Dishonor, bändi jota olin joskus aiemmin vahingossa jossain kai kuullutkin, mutta tämä legioona oli kyllä riittävän katu-uskottavan näköinen vyöryessään lavalle, bändin basisti muuten näyttää ihan Henry Rollinsilta. Toinen kitaristi huivissaan ja Core Tex t-paidassaan oli melkoinen jässikkä, hirveä vääntö bändillä oli päällä alusta lähtien. Musiikillisesti ja taidollisesti tämä oli kyllä illan parasta antia, BostonHc toimi kyllä hienosti ja tässä vaiheessa iltaa yleisökin innostui riekkumaan ihan kiitettävästi. Yhteishuuto mikkiin oli myös ihan mukavan näköistä toimintaa, jätkiä hyppii pinoon ja laulaja tulee lavan eteen ja kaikki huutaa kertsiä yhtä aikaa täysillä. Toimii.
Jonkinlaisena yllätyksenä minulle kuitenkin on tämän hc meiningin ja rap/hiphopin sekoitus, siellä musta musiikki(voiko näin sanoa?) kuuluu läpi ja muitakin vaikutteita siitä tyylistä on siellä täällä. Yleensä oksennan heti kun moista paskaa jossain kuulen, mutta nyt se ei haitannut, sitä oli sen verran vähän seassa. Death Before Dishonor on kyllä ihan kelpo livebändi, kunnon vääntöä.
Sen verran vielä yleisön määrästä, että sitä oli muuten yllättävän paljon tiistai-illaksi, joten punk is not dead.
Syksy on käynnistynyt, taas mennään.
Jukka
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Keikkaraportti: AC/DC; Olympiastadion 17.6.2009
Mitä sitä pitäisi sitten tästä kertoman? Maailman kovin rock´n´roll bändi kävi soittamassa Suomen urheilun kansallispyhätössä, paikassa jossa ei parhailla soundeilla päästä kehumaan ikinä ja vittu nyt minä tajuan miksi seiväshyppääjät aina valitti ja nitisi tuosta pyörivästä tuulesta tuolla areenalla. Oli siellä tosin aika kylmä vuonna 2004 jolloin eka kerran tuonne eksyin Metallicaa katsomaan. Siis eka kertaa Stadionille, en Metallican keikalle.
Lämppäribändit oli ainakin sata kertaa paremmat kuin Metallican Hartwall Areenan keikalla, sointi oli myös parempi.
Australian miehillä oli kovat äänentoistolaitteet tonteilla, mutta PA oli suunnattu paremmin ja kaikki toimi huomattavasti komeammin kuin millään mitä olen tuolla aiemmin nähnyt.
Kun AC/DC tuli lavalle, oli ihan vitun kylmä ilta jo käsillä, paleli niin paljon että hampaat löi loukkua. Onkohan tullut jo aika mennä saunan taa ihan ite?
Rock´n´Roll Train pisti kyllä veren kiertämään, on se ihan kova biisi uudelta levyltä, toimi myös live vetona komeasti.
Keikan kohokohtia olivat tietenkin vähän vanhemmat biisit kuten esim. Dog Eat Dog joka on ihan tolkuton ralli.
Settilista näytti tältä:
Rock’n Roll Train
Hell Ain’t a Bad Place To Be
Back In Black
Big Jack
Dirty Deeds Done Dirt Cheap
Shot Down In Flames
Thunderstruck
Black Ice
The Jack
Hell’s Bells
Shoot To Thrill
War Machine
Dog Eat Dog
Anything Goes
You Shook Me All Night Long
T.N.T.
Whole Lotta Rosie
Let There Be Rock
Highway To Hell
For Those About To Rock (We Salute You)
Onko kysyttävää?
Oliko viimeinen kerta kun tuli nähtyä tämä bändi lavalla? Kyllä, ellei tule lotossa rahaa ihan hulluna ja sitä kautta matkaliput ja keikkaliput kaikille bändin viimeisille keikoille Australiassa.
Ainahan sitä voi toivoa.
Jukka
Lämppäribändit oli ainakin sata kertaa paremmat kuin Metallican Hartwall Areenan keikalla, sointi oli myös parempi.
Australian miehillä oli kovat äänentoistolaitteet tonteilla, mutta PA oli suunnattu paremmin ja kaikki toimi huomattavasti komeammin kuin millään mitä olen tuolla aiemmin nähnyt.
Kun AC/DC tuli lavalle, oli ihan vitun kylmä ilta jo käsillä, paleli niin paljon että hampaat löi loukkua. Onkohan tullut jo aika mennä saunan taa ihan ite?
Rock´n´Roll Train pisti kyllä veren kiertämään, on se ihan kova biisi uudelta levyltä, toimi myös live vetona komeasti.
Keikan kohokohtia olivat tietenkin vähän vanhemmat biisit kuten esim. Dog Eat Dog joka on ihan tolkuton ralli.
Settilista näytti tältä:
Rock’n Roll Train
Hell Ain’t a Bad Place To Be
Back In Black
Big Jack
Dirty Deeds Done Dirt Cheap
Shot Down In Flames
Thunderstruck
Black Ice
The Jack
Hell’s Bells
Shoot To Thrill
War Machine
Dog Eat Dog
Anything Goes
You Shook Me All Night Long
T.N.T.
Whole Lotta Rosie
Let There Be Rock
Highway To Hell
For Those About To Rock (We Salute You)
Onko kysyttävää?
Oliko viimeinen kerta kun tuli nähtyä tämä bändi lavalla? Kyllä, ellei tule lotossa rahaa ihan hulluna ja sitä kautta matkaliput ja keikkaliput kaikille bändin viimeisille keikoille Australiassa.
Ainahan sitä voi toivoa.
Jukka
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Keikkaraportti: Metallica, Hartwall Areena 14.06.2009
Autolla Areenan parkkitaloon, kolmenvartin odottelu hallin ulkopuolella, väkeä on valunut jo paikalle melkoisesti ja huomaa että on sunnuntai, jotenkin kaikki vaikuttavat olevan selvinpäin, suurin osa ainakin olikin.
Pari huomiota, paljon paikalla isiä ja äitejä jälkikasvun kanssa. Itse kuuluin tuohon samaan osastoon kahden poikani kanssa joista vanhempi on nähnyt Metallican kerran aiemmin ja nuorempi oli nyt ensimmäisellä keikalla mukana. Ensimmäisellä keikalla siis muutenkaan ikinä.
Aloitetaan sitten rässin kuninkaista, metallin keisareista niin ei jää mitään epäselväksi.
Ruumiintarkastelun jälkeen sisään, kohta jo alkoi kuulua jotain saatanan rämpyttelyä, Mastodon.
Mastodon, Mastodon, kohta sulla housus paska on, kuule tuo bändi taidoiltaan olematon.
Moinen jööti olisi voinut jäädä kyllä ihan suosiolla kotiin, paskat soundit, paska bändi.
Lamb of God. Laulaja kerjäsi turpaansa kutsumalla yleisöä motherfuckereiksi 35 kertaa minuutissa taajuudella, saatanan pitkätukka, kannattaisi vähän miettiä mitä tulee tänne asti sanomaan, täysi pelle koko jätkä.
Kokonaisuuden kruunasi paskin lavasoundi mitä olen eläessäni kuullut, laulajan kitinää hädin tuskin erotti, ainoastaan se motherfucker kuului, kaikki muu oli pelkkää kuraa.
Rummut ja basso oli miksattu niin pintaan että kuullosti lähinnä siltä kuin joku yrittäisi tulla bobcatilla talosi ulkoseinän läpi.
Biiseistä ei saanut mitään tolkkua ja kun laulajaa ei kunnolla kuullut, tuntui kuin istuisi jossain helvetin täristimessä ja joku saatanan kääpiö vittuilee lavalta.
Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään näitä uusia jenkkibändejä vastaan, mutta näillä tollikoilla olisi paljon asennepuolella opittavaa, nämä kaikki on olevinaan jotain messiaita, mutta tosiasiassa ne lämmittää vanhaa ruumista vain huutamalla päälle ja heiluttamalla moppitukkaa edestakaisin, hankkimalla jalat ja kädet tatuointeja täyteen ja kulkemalla lavalla vittu POLVIHOUSUISSA!!!!
Voiko enää olla tyhmemmän näköisiä vetimiä lavalla päällä kuin nuo? Ei voi, sitten vielä se maaninen hyppiminen ja poukkoilu kuin tulikuuma ranstakka perseessä, nauratti kyllä ihan kympillä.
Paska bändi ja paskat soundit.
Kello alkaa lähestyä yhdeksää illalla ja Metallican keikka lähestyy uhkaavasti, areenan yläpuolella roikkuu 8 Death Magnetic albumin tunnusta, ruumisarkkua jotka ovat valtavia valorigejä. Neljä näistä laitteista on varsinaisen lavan päällä, lava on hyvä Metallica konsepti, mikrofoneja ja monitoreja joka reunalla ja sivulla, eli kaverit voivat laulaa ja soittaa ihan missä päin lavaa vain haluavat. Keskellä lavaa on pyörivä rumpukoroke eli Lars voipi soitella neljään ilmansuuntaan illan aikana.
Yleisö tekee aaltoja, huudetaan ja taputetaan...
Maailman kovin ja hienoin alkunauha tärähtää käyntiin. Minä olen kuullut tämän jo monta kertaa, mutta joka kerta se herättää verenkierron täysille. Ennio Morriconen "Ecstasy of Gold" räjäyttää talon täyteen huutoon heti kättelyyn.
That Was Just Your Life on odotettu avaus, ollaanhan nyt Death Magnetic kiertueella, biisi on kyllä aivan oikea aloitusveto, bändi vaikuttaa olevan heti hereillä ja yleisö myös.
Valoshow on aivan omaa luokkaansa, missään en ole ennen moista valojen kirjoa nähnyt ja lavan yläpuolella olevat arkut alkavat laskeutua ja kääntyillä.
Hetfieldin laulu kuullostaa tosi terävältä, hyvä soundi ja hullut valot piiskaavat yleisöä koko rahan edestä.
End of The Line joka toimii myös hyvin livenä, sitten tulee kyllä helmiä sioille, Ride The Lightning albumilta soitetaan illan aikana seuraavat: Fight Fire With Fire, Trapped Under Ice!!!!, For Whom the Bell Tolls. Nämä vanhemmat biisit saavat kyllä koko areenan yleisön hulluun raivoon, Metallica poikkeaa siinä monesta bändistä, vaikka äijät ovat soittaneet kauan niin vanhojen biisien soitossa ei kuulu mitään groovejazzia vaan rässiä soitetaan niinkuin kuuluu, tykisti. Trapped Under Ice ja Fight Fire olivat ehdottomia illan kohokohtia itselleni, sillä Ride The Lightning on vaan tosi kova levy edelleen.
No Remorse ja uuden levyn biiseistä Broken, Beat and Scarred, The Day That Never Comes, All Nightmare Long toimivat aivan loistavasti.
One on aina se yksi niistä odotetuimmista, sillä on varmaa että tehosteita riittää ja niin oli nytkin, liekkejä ja pauketta ja hullua raivoa bändiltä biisin aikana, erinomainen veto.
Nothing Else Matters on yksi kaikkien aikojen hienoimpia biisejä koko rokin historiassa, se on järkyttävän kova ja se toimii aina vaan.
Enter Sandman ja illan viimeisenä tietenkin Seek&Destroy, jonka aikana huudetaan viimeisetkin voiman ja äänen sekä vitutuksen rippeet Areenan kattoa kohti, kattoa jota tuli oltua asentamassa paikoilleen joskus vuonna 1996, siinä on jotain runollista oikeutta, se katto jonka tekeminen otti niin koville tarjosi suojan tälle odotetulle keikalle ja minä tunsin kyllä olevani elossa jokaisella solullani.
Mitään ei jäänyt varastoon, eikä säästellyt kyllä bändikään yhtään vaikka vetävät tänään toisen loppuunmyydyn keikan Areenalla, kaverini on siellä tänäänkin nauttimassa annista ja on siellä pari kolme muutakin kaveria... onnelliset.
Metallica näytti jälleen kerran miksi se on suurin ja kaunein, tämä keikka oli varmasti top3 keikkoja tältä bändiltä mitä olen nähnyt, olen puhunut!Ugh!
Jukka
Pari huomiota, paljon paikalla isiä ja äitejä jälkikasvun kanssa. Itse kuuluin tuohon samaan osastoon kahden poikani kanssa joista vanhempi on nähnyt Metallican kerran aiemmin ja nuorempi oli nyt ensimmäisellä keikalla mukana. Ensimmäisellä keikalla siis muutenkaan ikinä.
Aloitetaan sitten rässin kuninkaista, metallin keisareista niin ei jää mitään epäselväksi.
Ruumiintarkastelun jälkeen sisään, kohta jo alkoi kuulua jotain saatanan rämpyttelyä, Mastodon.
Mastodon, Mastodon, kohta sulla housus paska on, kuule tuo bändi taidoiltaan olematon.
Moinen jööti olisi voinut jäädä kyllä ihan suosiolla kotiin, paskat soundit, paska bändi.
Lamb of God. Laulaja kerjäsi turpaansa kutsumalla yleisöä motherfuckereiksi 35 kertaa minuutissa taajuudella, saatanan pitkätukka, kannattaisi vähän miettiä mitä tulee tänne asti sanomaan, täysi pelle koko jätkä.
Kokonaisuuden kruunasi paskin lavasoundi mitä olen eläessäni kuullut, laulajan kitinää hädin tuskin erotti, ainoastaan se motherfucker kuului, kaikki muu oli pelkkää kuraa.
Rummut ja basso oli miksattu niin pintaan että kuullosti lähinnä siltä kuin joku yrittäisi tulla bobcatilla talosi ulkoseinän läpi.
Biiseistä ei saanut mitään tolkkua ja kun laulajaa ei kunnolla kuullut, tuntui kuin istuisi jossain helvetin täristimessä ja joku saatanan kääpiö vittuilee lavalta.
Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään näitä uusia jenkkibändejä vastaan, mutta näillä tollikoilla olisi paljon asennepuolella opittavaa, nämä kaikki on olevinaan jotain messiaita, mutta tosiasiassa ne lämmittää vanhaa ruumista vain huutamalla päälle ja heiluttamalla moppitukkaa edestakaisin, hankkimalla jalat ja kädet tatuointeja täyteen ja kulkemalla lavalla vittu POLVIHOUSUISSA!!!!
Voiko enää olla tyhmemmän näköisiä vetimiä lavalla päällä kuin nuo? Ei voi, sitten vielä se maaninen hyppiminen ja poukkoilu kuin tulikuuma ranstakka perseessä, nauratti kyllä ihan kympillä.
Paska bändi ja paskat soundit.
Kello alkaa lähestyä yhdeksää illalla ja Metallican keikka lähestyy uhkaavasti, areenan yläpuolella roikkuu 8 Death Magnetic albumin tunnusta, ruumisarkkua jotka ovat valtavia valorigejä. Neljä näistä laitteista on varsinaisen lavan päällä, lava on hyvä Metallica konsepti, mikrofoneja ja monitoreja joka reunalla ja sivulla, eli kaverit voivat laulaa ja soittaa ihan missä päin lavaa vain haluavat. Keskellä lavaa on pyörivä rumpukoroke eli Lars voipi soitella neljään ilmansuuntaan illan aikana.
Yleisö tekee aaltoja, huudetaan ja taputetaan...
Maailman kovin ja hienoin alkunauha tärähtää käyntiin. Minä olen kuullut tämän jo monta kertaa, mutta joka kerta se herättää verenkierron täysille. Ennio Morriconen "Ecstasy of Gold" räjäyttää talon täyteen huutoon heti kättelyyn.
That Was Just Your Life on odotettu avaus, ollaanhan nyt Death Magnetic kiertueella, biisi on kyllä aivan oikea aloitusveto, bändi vaikuttaa olevan heti hereillä ja yleisö myös.
Valoshow on aivan omaa luokkaansa, missään en ole ennen moista valojen kirjoa nähnyt ja lavan yläpuolella olevat arkut alkavat laskeutua ja kääntyillä.
Hetfieldin laulu kuullostaa tosi terävältä, hyvä soundi ja hullut valot piiskaavat yleisöä koko rahan edestä.
End of The Line joka toimii myös hyvin livenä, sitten tulee kyllä helmiä sioille, Ride The Lightning albumilta soitetaan illan aikana seuraavat: Fight Fire With Fire, Trapped Under Ice!!!!, For Whom the Bell Tolls. Nämä vanhemmat biisit saavat kyllä koko areenan yleisön hulluun raivoon, Metallica poikkeaa siinä monesta bändistä, vaikka äijät ovat soittaneet kauan niin vanhojen biisien soitossa ei kuulu mitään groovejazzia vaan rässiä soitetaan niinkuin kuuluu, tykisti. Trapped Under Ice ja Fight Fire olivat ehdottomia illan kohokohtia itselleni, sillä Ride The Lightning on vaan tosi kova levy edelleen.
No Remorse ja uuden levyn biiseistä Broken, Beat and Scarred, The Day That Never Comes, All Nightmare Long toimivat aivan loistavasti.
One on aina se yksi niistä odotetuimmista, sillä on varmaa että tehosteita riittää ja niin oli nytkin, liekkejä ja pauketta ja hullua raivoa bändiltä biisin aikana, erinomainen veto.
Nothing Else Matters on yksi kaikkien aikojen hienoimpia biisejä koko rokin historiassa, se on järkyttävän kova ja se toimii aina vaan.
Enter Sandman ja illan viimeisenä tietenkin Seek&Destroy, jonka aikana huudetaan viimeisetkin voiman ja äänen sekä vitutuksen rippeet Areenan kattoa kohti, kattoa jota tuli oltua asentamassa paikoilleen joskus vuonna 1996, siinä on jotain runollista oikeutta, se katto jonka tekeminen otti niin koville tarjosi suojan tälle odotetulle keikalle ja minä tunsin kyllä olevani elossa jokaisella solullani.
Mitään ei jäänyt varastoon, eikä säästellyt kyllä bändikään yhtään vaikka vetävät tänään toisen loppuunmyydyn keikan Areenalla, kaverini on siellä tänäänkin nauttimassa annista ja on siellä pari kolme muutakin kaveria... onnelliset.
Metallica näytti jälleen kerran miksi se on suurin ja kaunein, tämä keikka oli varmasti top3 keikkoja tältä bändiltä mitä olen nähnyt, olen puhunut!Ugh!
Jukka
Keikkaraportti:Brüssel Kaupallinen, Pub Katse Jyväskylä 12.06.2009
"Lähetkö perjantaina paariin?" Minkä tautta? "Brüssel Kaupallisen keikalle" Lähen.
Jyväskylässä oli menossa Sataman Yö niminen, keskustan helvetin esikartanoksi muuttava, jonkinlainen kulttuuritapahtuma, elävää musiikkia, viinaa, kaljaa, oksennusta, kusta, paskaa, tappeluja, vitun selittämistä ja mussuttamista eli suurimmalta osaltaan ihan täysin turhaa touhua, tosin tämänvuotinen juhla pelasti kasvonsa sillä, että siellä esiintyi Rattus, joka on muuten ihan tolkkuttoman kova bändi edelleen, aina.
Brüssel Kaupallinen veti keikan Pub Katseessa perjantaina alkaen puolenyön maissa, miehet olivat matkalla Provinssi Rockiin Seinäjoelle seuraavana päivänä, joten tämä veto varmaankin oli hyvää treeniä sitä varten.
Asenne tosin ei ollut mikään treeniveto, ei pidä ymmärtää väärin. Tarkoituksena oli kyllä tappaa ihan täysillä ja voin kyllä kertoa, että hyvin onnistuttiin siinä!
Helttusen lavakarisma ja ote toimintaan ansaitsee rajusti kiitosta, se on kaikki peliin ja ei mitään selityksiä. Välispiikit olivat helvetin älykkäitä, sanallinen osaaminen on kyllä aina hienoa, se antaa sitä jotain jota nimitetään vaaran tunteeksi, ei voi olla ihan varma että vittuiliko se, vai kehuiko. Se on parasta.
Mitä taas tulee bändiin kokonaisuutena oli kyllä kova veto kaikinpuolin, se ehdottomuus joka leimaa Brüssel Kaupallista on se mitä sanotaan ydinosaamiseksi ja siitä kiinnipitämiseksi, ei lähdetä nuoleksimaan ketään vaan tehdään mitä halutaan, annetaan muiden huolehtia siitä joojoomies osastosta ja tehköön muut mitä haluaa.
Biiseistä jäivät erityisesti mieleen sellaiset helmet kuin: Nahkaradio, Varjele mun järkeni(joka on muuten parasta!), Musta Pyöveli.
Vanhempaakin materiaalia kuultiin ja se toimi kyllä myös erinomaisesti.
Bändin musiikissa huomio kiinnittyy sanoituksiin, minusta suomeksi laulavalla bändillä on paljon kovempi haaste siinä mielessä kuin englanniksi vetävillä, sanoitukset ei kuitenkaan voi olla ihan mitä sattuu, tai voi toki olla, mutta se kuullostaa äkkiä niin ylitaiteelliselta tai sitten ihan armottoman hölmöltä. Englanniksi nyt voi vetää vaikka perkele keijujen kengistä ja jengi on ihan pähkinöinä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Tähän loppuun lainaan vielä Varjele mun järkeni biisin tekstiä:
Katumuksen paholainen käy taas kimppuuni, se istuu olkapäälläni ja kuiskii valheita korvaan.
Se käyttää kaikki keinot, kun yrittää pitää hereillä. Olen juonut sen viimeisen pullon ja avannut uuden perään.
Pyydän rukoilemaan vielä kanssani, en pelkää kuolemaa vain juoppohulluutta.
Ota pois kaikki muu, pese vaikka mullalla suu,
mutta varjele mun järkeni
Kullan kallis
Kiitokset Brüssel Kaupallisen miehistölle ystävällisyydestä ja siitä että tulivat Jyväskylään keikalle.
Jukka
p.s. basisti Korkalan punainen Fender Jaguar Bass on maailman viileimmän näköinen soitin.
Jyväskylässä oli menossa Sataman Yö niminen, keskustan helvetin esikartanoksi muuttava, jonkinlainen kulttuuritapahtuma, elävää musiikkia, viinaa, kaljaa, oksennusta, kusta, paskaa, tappeluja, vitun selittämistä ja mussuttamista eli suurimmalta osaltaan ihan täysin turhaa touhua, tosin tämänvuotinen juhla pelasti kasvonsa sillä, että siellä esiintyi Rattus, joka on muuten ihan tolkkuttoman kova bändi edelleen, aina.
Brüssel Kaupallinen veti keikan Pub Katseessa perjantaina alkaen puolenyön maissa, miehet olivat matkalla Provinssi Rockiin Seinäjoelle seuraavana päivänä, joten tämä veto varmaankin oli hyvää treeniä sitä varten.
Asenne tosin ei ollut mikään treeniveto, ei pidä ymmärtää väärin. Tarkoituksena oli kyllä tappaa ihan täysillä ja voin kyllä kertoa, että hyvin onnistuttiin siinä!
Helttusen lavakarisma ja ote toimintaan ansaitsee rajusti kiitosta, se on kaikki peliin ja ei mitään selityksiä. Välispiikit olivat helvetin älykkäitä, sanallinen osaaminen on kyllä aina hienoa, se antaa sitä jotain jota nimitetään vaaran tunteeksi, ei voi olla ihan varma että vittuiliko se, vai kehuiko. Se on parasta.
Mitä taas tulee bändiin kokonaisuutena oli kyllä kova veto kaikinpuolin, se ehdottomuus joka leimaa Brüssel Kaupallista on se mitä sanotaan ydinosaamiseksi ja siitä kiinnipitämiseksi, ei lähdetä nuoleksimaan ketään vaan tehdään mitä halutaan, annetaan muiden huolehtia siitä joojoomies osastosta ja tehköön muut mitä haluaa.
Biiseistä jäivät erityisesti mieleen sellaiset helmet kuin: Nahkaradio, Varjele mun järkeni(joka on muuten parasta!), Musta Pyöveli.
Vanhempaakin materiaalia kuultiin ja se toimi kyllä myös erinomaisesti.
Bändin musiikissa huomio kiinnittyy sanoituksiin, minusta suomeksi laulavalla bändillä on paljon kovempi haaste siinä mielessä kuin englanniksi vetävillä, sanoitukset ei kuitenkaan voi olla ihan mitä sattuu, tai voi toki olla, mutta se kuullostaa äkkiä niin ylitaiteelliselta tai sitten ihan armottoman hölmöltä. Englanniksi nyt voi vetää vaikka perkele keijujen kengistä ja jengi on ihan pähkinöinä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Tähän loppuun lainaan vielä Varjele mun järkeni biisin tekstiä:
Katumuksen paholainen käy taas kimppuuni, se istuu olkapäälläni ja kuiskii valheita korvaan.
Se käyttää kaikki keinot, kun yrittää pitää hereillä. Olen juonut sen viimeisen pullon ja avannut uuden perään.
Pyydän rukoilemaan vielä kanssani, en pelkää kuolemaa vain juoppohulluutta.
Ota pois kaikki muu, pese vaikka mullalla suu,
mutta varjele mun järkeni
Kullan kallis
Kiitokset Brüssel Kaupallisen miehistölle ystävällisyydestä ja siitä että tulivat Jyväskylään keikalle.
Jukka
p.s. basisti Korkalan punainen Fender Jaguar Bass on maailman viileimmän näköinen soitin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
