Nick Cave teki viime vuonna aivan törkeen tiukan levyn Grinderman nimen alla. Levy groovasi ja surisi vimmaisesti tuoden mieleen Caven alkuajan tuotannon.
Cave on palannut Bad Seed orkesterin kanssa uudella levyllä kauppojen hyllylle. Positiivinen huomio levyssä on se, että Cave on luopunut piano ja viulu voittisesta tulkinnoista.
Tilalle on palannut rummut, kitara ja basso jotka surisevat, mutta hillitysti. Levy ei yllä Nick Cave& Bad Seedsin parhaimmistoon ja bändistä ei ole potkittu sitä tiukkaa groovea joka siltä parhaillaan irtoaa.
Nyt ei suinkaan ole mistään valjusta tekeleestä kyse, mutta jotenkin tämä hakee sitä koukkua ja rouheutta jota tämä bändi tuuttaa parhaimmillaan. Cave on tulkitsijana vailla vertaa, hänen sekopäinen vinksahtanut nykivä karjunta yhdistettynä sydänverellä laulettuun ballaadiin tekee tästä miehestä mielenkiintoisen esiintyjän.
Cave saa parhaimmillaan hyvinkin yksinkertaisen kuulostamaan tosi kauniilta. Bad Seed on bändinä aivan omaa luokkaansa joka omalla tunnistettavan persoonallisella tyylillään täydentää erinomaisesti Caven tulkintoja. Levyllä palaillaan juurille, mutta ei sellaisella harppauksella mitä Grindermanilla.
Nyt ei vedetä niin rohkeasti hanoja kaakkoon, eikä kuulijaa hivellä yllätyksillä, mitä olisin toivonut. Nykivyys, koukkuisuus on kyllä läsnä, mutta hyvin iisisti. Tämä vaatii useita useita kuuntelu kertoja, ennen kuin kaikki salat aukeavat (toivottavasti on auettavaa). Mainio tekele, ei ihan kymppi , mutta suunta on oikea ja ilolla otan sen vastaan.
Kiitämme: Bändin suuntaa
Moitimme: ei tässä tapauksessa voi moittia mitään
Jone
tiistai 18. maaliskuuta 2008
keskiviikko 5. maaliskuuta 2008
Levyarvio/ Lenny Kravitz: It is a Love Revolution
Lenny Kravitz teki vahvan…eiku väsyneen levyn. Lenny ei ole päässyt retro kuopasta ylös vaan on jo ruvennut kierrättämään omia riffejään. Se polte, kiima ja syke mikä oli, Lennyn 3 ensimmäisellä levyllä tunnusomaista puuttuu tyystin tästä yritelmästä ja ne tappo riffit….missä ne on.
Kädessä on valjua riffien kierrätystä mikä on jo kuultu aikoja sitten. Levyä kuunnellessa pystyin melkein näkemään, kuinka herra Kravitz haukottelee levyä äänittäessään.
Ei tätä voi suositella kenellekään.
Kiitämme: Kravitzin mama said levyä
Moitimme: Todella valjua yritelmää
Jone
Kädessä on valjua riffien kierrätystä mikä on jo kuultu aikoja sitten. Levyä kuunnellessa pystyin melkein näkemään, kuinka herra Kravitz haukottelee levyä äänittäessään.
Ei tätä voi suositella kenellekään.
Kiitämme: Kravitzin mama said levyä
Moitimme: Todella valjua yritelmää
Jone
maanantai 3. maaliskuuta 2008
Levyarvio/ Rytmihäiriö:Sarvet, sorkat, salatieteet
Eipä ole aiemmat Rytmihäiriön levyt puhutelleet minkään vertaa, Sakara Tour 2006 listalla bändi ei ollut ollenkaan se jota menin katsomaan, mutta tämä uusin Sarvet, sorkat, salatieteet osuu makuhermoon täydellä voimallaan, tämä bändi on muuttanut joitakin asioita ihan selvästi, riffit ovat paljon parempia, kitarasoundi on erinomaisen särö. Onhan tässä yksi akustinenkin biisi, ennenkuulumatonta.
Parasta ovat kuitenkin ehdottomasti biisien sanat, diapamit, Gambina ja leipäveitsi, pyhän kolminaisuuden antiteesi vain noin esimerkiksi mainitakseni.
Jumalaton näytelmä on aivan erinomaisen hieno biisi, ihan parasta ja tässä on sanat ihan huippua. Siriuksen Samurai tosin on tämän levyn SE biisi, aivan tolkuton koukku sisällään se kertoo spurgun tarinaa, Gambina on myös osansa hoitanut tässäkin tapauksessa.
Gambina O.D. sisältää kohdan jossa todetaan mm. missä vitun välissä ehtis duunissa raatamaan, kun herää vitun kännissä ja pitää heti lähtee kaatamaan hautakiviä, spurguhuoria ja gambinaa. Neroutta.
Jos pidät hc metallista, Rytmihäiriö on ehdottomasti sinun bändisi, tämä levy ei jätä kylmäksi, tämä levy on täydellinen oman genrensä edustaja, Rytmihäiriö on nousemassa esiin ja pelkästään sen takia, että se on keskittynyt siihen missä se on hyvä, itsepäisesti.
Täst mie pien.
Jukka
Parasta ovat kuitenkin ehdottomasti biisien sanat, diapamit, Gambina ja leipäveitsi, pyhän kolminaisuuden antiteesi vain noin esimerkiksi mainitakseni.
Jumalaton näytelmä on aivan erinomaisen hieno biisi, ihan parasta ja tässä on sanat ihan huippua. Siriuksen Samurai tosin on tämän levyn SE biisi, aivan tolkuton koukku sisällään se kertoo spurgun tarinaa, Gambina on myös osansa hoitanut tässäkin tapauksessa.
Gambina O.D. sisältää kohdan jossa todetaan mm. missä vitun välissä ehtis duunissa raatamaan, kun herää vitun kännissä ja pitää heti lähtee kaatamaan hautakiviä, spurguhuoria ja gambinaa. Neroutta.
Jos pidät hc metallista, Rytmihäiriö on ehdottomasti sinun bändisi, tämä levy ei jätä kylmäksi, tämä levy on täydellinen oman genrensä edustaja, Rytmihäiriö on nousemassa esiin ja pelkästään sen takia, että se on keskittynyt siihen missä se on hyvä, itsepäisesti.
Täst mie pien.
Jukka
torstai 28. helmikuuta 2008
Klassikot: CMX: Aura (1994)
"Mikään ei vie sitä pois..."
Shamaani aloittaa loitsunsa ja alan ymmärtää ne kirjoitukset entisajan CMX keikoista, ne olivat kuulemma aikamoisia messuja ja juhlakansa oli hurmoksessa. Onhan tämä aivan armottoman kova levy, mutta enpä ole tätä juurikaan koskaan ennen kuullut, minä en ole kuunnellut CMX:aa aktiivisesti kuin vuodesta 2005 alkaen, toki olen bändiä ennenkin kuullut, mutten kuunnellut.
Tällä levyllä on CMX:n kuuluisimpia biisejä, kuten Kultanaamio, Ruoste, Työt ja Päivät. Kaikki ovat kyllä maineensa veroisia, laulujen sanat ovat ehkä se suuri syy, miksi tämä bändi on erottunut muista jo aikaisessa vaiheessa, sanat ovat mielenkiintoiset ja oudot eivätkä mitkään ou beibi jee osaston yhdentekevyydet.
Minä kuitenkin pidän ylivoimaisesti eniten kappaleesta Nainen tanssii tangoa, tämän CMX veti Kosketuksessa keikalla ja voin kyllä kertoa, että se on ylivoimaa.
Pilvien kuningas on myös ehdotonta huippua, sen liveversio 2008 oli MTV Max Stage keikan viimeisenä biisinä.
Aura on ehdottomasti pala Suomalaista rokin historiaa, voimakas ja todella kirkasvärinen levy, ilo kuunnella.
Jukka
Shamaani aloittaa loitsunsa ja alan ymmärtää ne kirjoitukset entisajan CMX keikoista, ne olivat kuulemma aikamoisia messuja ja juhlakansa oli hurmoksessa. Onhan tämä aivan armottoman kova levy, mutta enpä ole tätä juurikaan koskaan ennen kuullut, minä en ole kuunnellut CMX:aa aktiivisesti kuin vuodesta 2005 alkaen, toki olen bändiä ennenkin kuullut, mutten kuunnellut.
Tällä levyllä on CMX:n kuuluisimpia biisejä, kuten Kultanaamio, Ruoste, Työt ja Päivät. Kaikki ovat kyllä maineensa veroisia, laulujen sanat ovat ehkä se suuri syy, miksi tämä bändi on erottunut muista jo aikaisessa vaiheessa, sanat ovat mielenkiintoiset ja oudot eivätkä mitkään ou beibi jee osaston yhdentekevyydet.
Minä kuitenkin pidän ylivoimaisesti eniten kappaleesta Nainen tanssii tangoa, tämän CMX veti Kosketuksessa keikalla ja voin kyllä kertoa, että se on ylivoimaa.
Pilvien kuningas on myös ehdotonta huippua, sen liveversio 2008 oli MTV Max Stage keikan viimeisenä biisinä.
Aura on ehdottomasti pala Suomalaista rokin historiaa, voimakas ja todella kirkasvärinen levy, ilo kuunnella.
Jukka
torstai 21. helmikuuta 2008
Levyarvio/ Animal Alpha:You Pay For The Whole Seat, But You´ll Only Need The Edge
Avausraita Pin You All biisi lyö ilmat pihalle armoa tuntematta, Agnete karjaisee luulot pois sekä tiukasti soittava bändi viimeisteli runttauksellaan lopputuloksen ja siihen tarvittiin vain 2.51 minuuttia.
Mie oon aseeton.
Seuraavaksi onkin hieman säyseempää menoa, mutta jumalauta tuo lauluääni se se ei vaan jätä mitään epäselväksi. Narisevaa, naukuvaa, karjuvaa, räkäistä ja perkeleellisen vahvaa ääntä lähtee tästä persoonallisesti laulavasta naisesta. Levyllä kohkataan välillä aikamoista vauhtia, mutta biiseissä on myös ilmavuutta. Pelkään kohkaukseen ei levy rakennu, vaan väliin mahtuu säyseämpiäkin paloja ja runttausbiiseissä mielenkiintoiset väliosat pitää mielenkiinnon yllä. Mulle tulee välillä laulajasta mieleen Skunk Anansien laulaja Skin, mutta nyt ei ole kyseessä mikään onneton Skunk Anansie kopio yritys.
Bändi soittaa todella tiukasti ja kitaristi viljelee hyviä koukkuja biiseihin. Biisien monet tasot ovat helmiä tällä levyllä ja vahva ote jaksaa kantaa loppuun asti. Levy ja bändi nojaa laulajan vahvaan persoonaan ja todettava on, että ilman Agnetea kädessä ei olisi näin mielenkiintoista levyä. Jos tykkää Skunk Anansie tyyppisestä musasta jossa on vahva ja persoonallinen laulaja, niin tähän levyyn ei voi pettyä.
Norja joka on tunnettu mustasta metallista ja Turbonegrosta on saanut joukkoonsa todella tiukan ja vahvan bändin.
Kiitämme: bändiä tiukasta tiukasta tiukasta levystä.
Moitimme: itseä, kun en ole nähnyt bändiä livenä
Jone
Mie oon aseeton.
Seuraavaksi onkin hieman säyseempää menoa, mutta jumalauta tuo lauluääni se se ei vaan jätä mitään epäselväksi. Narisevaa, naukuvaa, karjuvaa, räkäistä ja perkeleellisen vahvaa ääntä lähtee tästä persoonallisesti laulavasta naisesta. Levyllä kohkataan välillä aikamoista vauhtia, mutta biiseissä on myös ilmavuutta. Pelkään kohkaukseen ei levy rakennu, vaan väliin mahtuu säyseämpiäkin paloja ja runttausbiiseissä mielenkiintoiset väliosat pitää mielenkiinnon yllä. Mulle tulee välillä laulajasta mieleen Skunk Anansien laulaja Skin, mutta nyt ei ole kyseessä mikään onneton Skunk Anansie kopio yritys.
Bändi soittaa todella tiukasti ja kitaristi viljelee hyviä koukkuja biiseihin. Biisien monet tasot ovat helmiä tällä levyllä ja vahva ote jaksaa kantaa loppuun asti. Levy ja bändi nojaa laulajan vahvaan persoonaan ja todettava on, että ilman Agnetea kädessä ei olisi näin mielenkiintoista levyä. Jos tykkää Skunk Anansie tyyppisestä musasta jossa on vahva ja persoonallinen laulaja, niin tähän levyyn ei voi pettyä.
Norja joka on tunnettu mustasta metallista ja Turbonegrosta on saanut joukkoonsa todella tiukan ja vahvan bändin.
Kiitämme: bändiä tiukasta tiukasta tiukasta levystä.
Moitimme: itseä, kun en ole nähnyt bändiä livenä
Jone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
