Keikkaraportti:Ratface, Let Me Out(SWE), Death Before Dishonor(USA) Lutakko 1.9.2009

Kesätauon jälkeen, siis ei festarin festaria eikä muutakaan saatanan kamarikonsertteja ohjelmistossa, oli syytä ja jo korkea aika käynnistää koneet, syksyn pimeys alkaa painaa jo päälle ja vitutuskäyrän voi painaa alas vain kovaäänisellä mätöllä.
Sitä oli tyrkyllä ja kolmen bändin voimin, Ratface kotimaisena voimana aloitti illan ja jos nyt jotain pitää sanoa bändistä jota ei ole ennen nähnyt eikä kuullut, niin oli kyllä hyvä veto. Jätkät näyttä vaatteissaan ja tatuoinneissaan kuin suoraan Bronxista revityltä rosvojoukolta, mutta hommassa on hyvä kieli poskessa meininki ja toisaalta hc asenne, joka oli suorastaan kiitettävä. Biisejä voi käydä tsekkailemassa bändin MySpace sivulta, kunnon hulluja. Pisteet kotiin. Puhtaasti.

Let Me Out joka muuten oli tullut tänne Svean maalta oli sitten vähän samantyylinen, mutta plonkottava bassosoundi vitutti alusta asti ihan hulluna. Eikö siihen voi laittaa vähän edes säröä, oli kuin joku saatanan funkspede olisi karannut soittamaan sekaan ja vielä vähän miten sattuu. Joo joo, ei tässä lajissa mikään Mike Oldfield hierominen kuulukaan asiaan, mutta särö kuuluu.
Bändin laulaja kehui yleisöä ujoiksi, no voi olla niinkin, varsinkin kun porukka on tiistaina tonteilla niin harvalla oli kuitenkaan sitä ylellisyyttä että olisi voinut nukkua seuraavana aamuna pitkään. Tyypillistä että meno on vähän rauhallisempaa, mutta laulajan kunniaksi on kyllä sanottava että lavalta alas tulo ja malliksi pittitoiminnan esittely oli ihan ok, yritystä piisasi.
Biiseistä en muista mitn, ei se ollut kai kovin merkittävääkään, mutta oli siinä omat hetkensä ruåttalaisillakin, silti jotenkin bändin sointi ei ollut niin räväkkää kuin Ratfacella oli.

Illan pääesiintyjä oli Amerikasta asti tullut Death Before Dishonor, bändi jota olin joskus aiemmin vahingossa jossain kai kuullutkin, mutta tämä legioona oli kyllä riittävän katu-uskottavan näköinen vyöryessään lavalle, bändin basisti muuten näyttää ihan Henry Rollinsilta. Toinen kitaristi huivissaan ja Core Tex t-paidassaan oli melkoinen jässikkä, hirveä vääntö bändillä oli päällä alusta lähtien. Musiikillisesti ja taidollisesti tämä oli kyllä illan parasta antia, BostonHc toimi kyllä hienosti ja tässä vaiheessa iltaa yleisökin innostui riekkumaan ihan kiitettävästi. Yhteishuuto mikkiin oli myös ihan mukavan näköistä toimintaa, jätkiä hyppii pinoon ja laulaja tulee lavan eteen ja kaikki huutaa kertsiä yhtä aikaa täysillä. Toimii.

Jonkinlaisena yllätyksenä minulle kuitenkin on tämän hc meiningin ja rap/hiphopin sekoitus, siellä musta musiikki(voiko näin sanoa?) kuuluu läpi ja muitakin vaikutteita siitä tyylistä on siellä täällä. Yleensä oksennan heti kun moista paskaa jossain kuulen, mutta nyt se ei haitannut, sitä oli sen verran vähän seassa. Death Before Dishonor on kyllä ihan kelpo livebändi, kunnon vääntöä.
Sen verran vielä yleisön määrästä, että sitä oli muuten yllättävän paljon tiistai-illaksi, joten punk is not dead.
Syksy on käynnistynyt, taas mennään.

Jukka