Pearl Jam: Backspacer
Pearl Jam tekee pitkästä aikaa parhaimman levynsä. Tämä ei tietysti tarkoita, että kyseessä olisi mikään mestariteos, vaan lähinnä tämä kuvaa bändin hidasta ja varmaa tason hiipumista. Nyt bändi läväyttää tiskiin rokkilevyn ja messevä sinkkubiisi The Fixer herättää uuden kiinnostuksen bändiä kohtaan, mutta levyä kuunnellessa ei tule sellaista ahaa elämystä, mitä tämä orkesteri on parhaillaan aiheuttanut.
Kädessä onkin tasaisen paksuhko ameriikanrokkilevy jolla ei yllätyksiä ole odotettavissa. Vimmaisten biisien puuttumista ei korvaa edes se tekemisen riemu joka on aistittavissa levyä kuunnellessa. Ei vihastuta eikä ihastuta tämä tekele minua.
Kiitämme: Pitkää ja tinkimätöntä uraa
Moitimme: Vanhenemisen kiroja.
-Jone
Raised Fist: Veil of Ignorance
Raised Fist tuo Ruotsin armottomin hc pumppu on levy levyltä hidastanut vauhtia. Edellinen levy oli mielestäni loistava ja se onkin puhki soitettu Uutukainen on jotenkin kaksijakoinen Paketti jossa tempovaihtelut hämäävät aika paljon ja alkavat jossain määrin ärsyttämään. Vauhdikkaat rykäisyt toimivat kuin tauti, mutta seuraavaksi tunnelmaa latistaa vauhdin hidastuminen.
Hitaudessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tämä bändi ei ole tehty puolinopeudella kulkemaan. Laulaja Alexander "Alle" Hagman sentään huutaa kaikki biisit läpi tutulla tyylillään ja sellaisella intesititeetillä, että se pelastaa paljon. Kyseessä voi olla levy jota täytyy kuunnella paljon ennen kuin korva tottuu noihin ärsyttäviin tempo vaihteluihin.
Kiitämme: Ruotsissakin osataan edes jotain
Moitimme: Uudistushalukkuutta hitaampaan suuntaan
- Jone
sunnuntaina 1. marraskuuta 2009
tiistaina 20. lokakuuta 2009
Levyarvio: Rammstein:Liebe ist für alle da
Pikkuisen on mennyt liian kauan sitten edellisen kunnollisen Rammstein levyn, Rosenrot oli ihan paska, Reise Reisella on muutamia ihan tähtihetkeen verrattavia vetoja, mutta Mutter oli ja on skenen kovimpia runttauksia.
Nyt on tullut uusi mestariteos, levyn avausraita Rammlied oli Pussy singlellä jo mukana, uskomaton, mahtipontinen ja niin Rammstein kuin olla vain voi, järkyttävän kova aloitusraita.
Kakkosbiisi Ic Tu Dir Weh on jopa jos mahdollista vieläkin hienompi, Till laulaa todella väkevästi ja biisissä on ihan killeri kertosäe. Kolmas biisi Waidmanns Heil alkaa metsämiehien torvensoitolla, hillitön junttaus käynnissä jälleen, kertosäe jää kerralla päähän ja kun käännät volumen perkele etelään niin kyllä muuten lähtee naapuriltakin hilse päästä.
Haifisch ja B********(kai jotain Büchstabbing) ovat helvetin hienoja biisejä molemmat, mutta ne valmistelevat tietä todella kauniille Frühling in Paris biisille, se on verrattavissa Ohne Dich biisin huippuhienoon lauluun ja tunnelmaan, minusta tämä on parasta antia tällä levyllä. Sitten muutama sana ahdistavimmalle biisille pitkiin aikoihin, Wiener Blut kertoo siitä saatanan lähettiläästä siellä Itävaltalaisen talon kellarissa, en minä enää edes muista sen hirviön nimeä, mutta ei sillä ole väliä. Biisi on oikeasti ahdistava kokemus, mutta ah niin järkyttävän hieno.
Pussy ja Liebe ist für alle da keventävät hienosti tunnelmaa tuon kellarikidutuksen jälkeen, Mehr on levyn tyhjänpäiväisin veto, mutta viimeinen Roter Sand vetää homman taas kuosiin ja voidaan hyvällä syyllä todeta että Rammstein on tehnyt todella komean levyn.
Tupla levyllä on muutama lisäbiisi, joista en nyt sen enempää jaksaa jauhaa paskaa, ne ovat huonompia vetoja ja pari eri versiota jostain levyllä olevasta biisistä, ihan selvästi täytettä, mutta sen väliä. Levyn kannet ovat jälleen kieli poskessa väännetyt oikein viimeisen päälle, hienosti tehdyt ja kuvia on paljon.
Loppuun on vielä pakko todeta, että kun ne liput sinne helmikuun keikalle menivät ohi suun niin kaveri pelasti hipin ja tänään on Rammstein lippu minun. Kiitti Vesa S.!!!
Jukka
Nyt on tullut uusi mestariteos, levyn avausraita Rammlied oli Pussy singlellä jo mukana, uskomaton, mahtipontinen ja niin Rammstein kuin olla vain voi, järkyttävän kova aloitusraita.
Kakkosbiisi Ic Tu Dir Weh on jopa jos mahdollista vieläkin hienompi, Till laulaa todella väkevästi ja biisissä on ihan killeri kertosäe. Kolmas biisi Waidmanns Heil alkaa metsämiehien torvensoitolla, hillitön junttaus käynnissä jälleen, kertosäe jää kerralla päähän ja kun käännät volumen perkele etelään niin kyllä muuten lähtee naapuriltakin hilse päästä.
Haifisch ja B********(kai jotain Büchstabbing) ovat helvetin hienoja biisejä molemmat, mutta ne valmistelevat tietä todella kauniille Frühling in Paris biisille, se on verrattavissa Ohne Dich biisin huippuhienoon lauluun ja tunnelmaan, minusta tämä on parasta antia tällä levyllä. Sitten muutama sana ahdistavimmalle biisille pitkiin aikoihin, Wiener Blut kertoo siitä saatanan lähettiläästä siellä Itävaltalaisen talon kellarissa, en minä enää edes muista sen hirviön nimeä, mutta ei sillä ole väliä. Biisi on oikeasti ahdistava kokemus, mutta ah niin järkyttävän hieno.
Pussy ja Liebe ist für alle da keventävät hienosti tunnelmaa tuon kellarikidutuksen jälkeen, Mehr on levyn tyhjänpäiväisin veto, mutta viimeinen Roter Sand vetää homman taas kuosiin ja voidaan hyvällä syyllä todeta että Rammstein on tehnyt todella komean levyn.
Tupla levyllä on muutama lisäbiisi, joista en nyt sen enempää jaksaa jauhaa paskaa, ne ovat huonompia vetoja ja pari eri versiota jostain levyllä olevasta biisistä, ihan selvästi täytettä, mutta sen väliä. Levyn kannet ovat jälleen kieli poskessa väännetyt oikein viimeisen päälle, hienosti tehdyt ja kuvia on paljon.
Loppuun on vielä pakko todeta, että kun ne liput sinne helmikuun keikalle menivät ohi suun niin kaveri pelasti hipin ja tänään on Rammstein lippu minun. Kiitti Vesa S.!!!
Jukka
Levyarviot: The 69 Eyes/Back in Blood ja Muse/Resistance
The 69 Eyes: Back in Blood
Ahaa, 69 Eyes on tehnyt rokahtavan levyn, siihen se rokkaavuus sitten loppuikin.
Back in blood on siisti, siloiteltu ja valmiiksi pureskeltu. Kohde ilmiselvästi valtameren takana. 69 Eyes on tehnyt hemmetin hyvänkin rokki levyn, Wrap Your Troubles in Dreams jossa kitarat murisivat ja asenne on kohdallaan.
Tällä ulostuksella ei ole mitään noista ja ei päästä lähellekkään sitä rouheutta. Suositeltavaa olisi, että keskityttäisiin ulkonäön sijaan itse asiaan ja jätettäisiin turhat varmistelut pois. Tämä poppi levy kyllä miellyttää jo äitejäkin.
Kiitämme: wrap your troubles in dreams levyä
Moitimme: halvan Kiinalaisen kopion hajua
Muse:Resistance
Muse on puhunut perinteisen albumiformaatin korvaamisen verkossa julkaistavilla yhden biisin vedoksilla. Suosittelen lämpimästi ajatusta...Musen kohdalla.
Saadaan tällainen paska pois levyhyllyiltä ja tilalle kunnon musiikkia. Muse kompastuu suuruuden kantoon ja lyö päänsä mitäänsanomattomuuden kiveen. Levyllä on paljon tavaraa, mutta ei sisältöä tai jos on, niin sitä on vähän ja hyvin piilotettu. Levyn kuuntelu on yhtä mielyttävää, kuin kuseminen topsipuikolla otetun klamydia testin jälkeen. Suositellaan kaikille jotka tykkää paskasta tai jotka haluavat "yllättää" ex-puolisonsa
Kiitämme: Musen uutta ajatusta musiikin julkaisusta....siis edelleen Musen kohdalla
Moitimme: Levyn julkaisevaa yhtiötä.....Hävetkää
Jone
Ahaa, 69 Eyes on tehnyt rokahtavan levyn, siihen se rokkaavuus sitten loppuikin.
Back in blood on siisti, siloiteltu ja valmiiksi pureskeltu. Kohde ilmiselvästi valtameren takana. 69 Eyes on tehnyt hemmetin hyvänkin rokki levyn, Wrap Your Troubles in Dreams jossa kitarat murisivat ja asenne on kohdallaan.
Tällä ulostuksella ei ole mitään noista ja ei päästä lähellekkään sitä rouheutta. Suositeltavaa olisi, että keskityttäisiin ulkonäön sijaan itse asiaan ja jätettäisiin turhat varmistelut pois. Tämä poppi levy kyllä miellyttää jo äitejäkin.
Kiitämme: wrap your troubles in dreams levyä
Moitimme: halvan Kiinalaisen kopion hajua
Muse:Resistance
Muse on puhunut perinteisen albumiformaatin korvaamisen verkossa julkaistavilla yhden biisin vedoksilla. Suosittelen lämpimästi ajatusta...Musen kohdalla.
Saadaan tällainen paska pois levyhyllyiltä ja tilalle kunnon musiikkia. Muse kompastuu suuruuden kantoon ja lyö päänsä mitäänsanomattomuuden kiveen. Levyllä on paljon tavaraa, mutta ei sisältöä tai jos on, niin sitä on vähän ja hyvin piilotettu. Levyn kuuntelu on yhtä mielyttävää, kuin kuseminen topsipuikolla otetun klamydia testin jälkeen. Suositellaan kaikille jotka tykkää paskasta tai jotka haluavat "yllättää" ex-puolisonsa
Kiitämme: Musen uutta ajatusta musiikin julkaisusta....siis edelleen Musen kohdalla
Moitimme: Levyn julkaisevaa yhtiötä.....Hävetkää
Jone
keskiviikkona 7. lokakuuta 2009
Keikkaraportti: Manufacturer´s Pride, Inferno Jyväskylä 11.09.2009
Vai olisko pitänyt vetäistä otsikoksi, Manu on 9/11? Keikkapaikalle meno noudatti joltisellakin tavalla elämäni tarinaa, auttamassa laitapuolen kulkijaa polkupyöränsä raunioista pois ja odotella jäätävän kylmän viiman hivellessä ambulanssin saapumista. Ukko sai mongerrettua että oli kaatunut kolmashti ennen kuin riitti. Jotkut oppii vähemmällä kuin toiset.
Päivä oli ollut pitkänomainen ja hyytävä muutenkin, mutta voittamalla sen kuuluisan väsymyksen tunteen ja pakottamalla itsesi liikkeelle saavutat aina jotain positiivista elämääsi. Niin kävi nytkin, oli mahdollisuus auttaa kaveria ja toisaalta päästä Manun keikalle.
Unplugged homma tämän bändin kohdalla kuullosti jo heti lähtöön niin villiltä hommalta, että ajattelin tämän olevan pakko nähdä paikanpäällä, mikä minua ainakin miellytti suuresti oli se, että paikalle oli tullut erittäinkin kiitettävästi väkeä, nuoria ihmisiä. Tämäkin palauttaa aina uskoa selviytymisemme mahdollisuuteen, suomalainen nuori sentään tunnistaa vielä kunnolllisen musiikin kaiken paskan joukosta, puhumattakaan siitä että joku ihmiskunnan syöpä nimeltä joku big "let´s fuck in public"brother vetää ihmisiä sohvaansa, se vasta on etovaa touhua! Sellaisen paskan katsominen tyhmentää ihmistä.
Inferno oli kyllä oikeinkin passeli mesta tällaiselle keikalle, riittävän intiimi, sillä unplugged homma tarvitsee tietynlaista läheisyyttä yleisön ja artistin välillä, ei tällaista voi katsella mistään kymmenen metrin päästä korkealta lavalta.
Biisit jotka muuten menivät järjestyksessä näin: 1. Mind and Machine 2. Dahlia 3. Adeptus Satanicus 4. Bleed out the Sin 5. Stillborn Messiah 6. Murder Mandate 7. Breach
olivat oikeinkin osuneita valintoja, sovitukset olivat todella yllättäviä omalla tavallaan, se diskojuttu siellä jossain oli kyllä yliveto. Vaatii kovaa profiilia vetää noin, lyömättä läskiksi koko hommaa, kieli poskessa pitää aina mennä eikä ottaa itseään liian vakavasti, mutta ei ihan tolkuton spedeilykään mihinkään johda.
Adeptus Satanicus on kyllä valtavan hieno biisi, se oli suorastaan järkyttävän kova veto ja illan ehdoton kohokohta. Dahlia, tuo kaunis daami, tiukka versio joka myös jäi mieleen, Stillborn Messiah täydensi top kolmosen.
Bändi jolla riittää arvio vetäistä tällainen keikka on varmasti menestyvä lisää. Sitä varmasti toivoo lisäkseni moni muukin olen aivan vakuuttunut.
Jukka
p.s. hidas tekstin julkaisu aikataulu johtuu syyshyytymisestä, magneetto on vittu aivan homeessa!
Päivä oli ollut pitkänomainen ja hyytävä muutenkin, mutta voittamalla sen kuuluisan väsymyksen tunteen ja pakottamalla itsesi liikkeelle saavutat aina jotain positiivista elämääsi. Niin kävi nytkin, oli mahdollisuus auttaa kaveria ja toisaalta päästä Manun keikalle.
Unplugged homma tämän bändin kohdalla kuullosti jo heti lähtöön niin villiltä hommalta, että ajattelin tämän olevan pakko nähdä paikanpäällä, mikä minua ainakin miellytti suuresti oli se, että paikalle oli tullut erittäinkin kiitettävästi väkeä, nuoria ihmisiä. Tämäkin palauttaa aina uskoa selviytymisemme mahdollisuuteen, suomalainen nuori sentään tunnistaa vielä kunnolllisen musiikin kaiken paskan joukosta, puhumattakaan siitä että joku ihmiskunnan syöpä nimeltä joku big "let´s fuck in public"brother vetää ihmisiä sohvaansa, se vasta on etovaa touhua! Sellaisen paskan katsominen tyhmentää ihmistä.
Inferno oli kyllä oikeinkin passeli mesta tällaiselle keikalle, riittävän intiimi, sillä unplugged homma tarvitsee tietynlaista läheisyyttä yleisön ja artistin välillä, ei tällaista voi katsella mistään kymmenen metrin päästä korkealta lavalta.
Biisit jotka muuten menivät järjestyksessä näin: 1. Mind and Machine 2. Dahlia 3. Adeptus Satanicus 4. Bleed out the Sin 5. Stillborn Messiah 6. Murder Mandate 7. Breach
olivat oikeinkin osuneita valintoja, sovitukset olivat todella yllättäviä omalla tavallaan, se diskojuttu siellä jossain oli kyllä yliveto. Vaatii kovaa profiilia vetää noin, lyömättä läskiksi koko hommaa, kieli poskessa pitää aina mennä eikä ottaa itseään liian vakavasti, mutta ei ihan tolkuton spedeilykään mihinkään johda.
Adeptus Satanicus on kyllä valtavan hieno biisi, se oli suorastaan järkyttävän kova veto ja illan ehdoton kohokohta. Dahlia, tuo kaunis daami, tiukka versio joka myös jäi mieleen, Stillborn Messiah täydensi top kolmosen.
Bändi jolla riittää arvio vetäistä tällainen keikka on varmasti menestyvä lisää. Sitä varmasti toivoo lisäkseni moni muukin olen aivan vakuuttunut.
Jukka
p.s. hidas tekstin julkaisu aikataulu johtuu syyshyytymisestä, magneetto on vittu aivan homeessa!
lauantaina 5. syyskuuta 2009
Keikkaraportti:Ratface, Let Me Out(SWE), Death Before Dishonor(USA) Lutakko 1.9.2009
Kesätauon jälkeen, siis ei festarin festaria eikä muutakaan saatanan kamarikonsertteja ohjelmistossa, oli syytä ja jo korkea aika käynnistää koneet, syksyn pimeys alkaa painaa jo päälle ja vitutuskäyrän voi painaa alas vain kovaäänisellä mätöllä.
Sitä oli tyrkyllä ja kolmen bändin voimin, Ratface kotimaisena voimana aloitti illan ja jos nyt jotain pitää sanoa bändistä jota ei ole ennen nähnyt eikä kuullut, niin oli kyllä hyvä veto. Jätkät näyttä vaatteissaan ja tatuoinneissaan kuin suoraan Bronxista revityltä rosvojoukolta, mutta hommassa on hyvä kieli poskessa meininki ja toisaalta hc asenne, joka oli suorastaan kiitettävä. Biisejä voi käydä tsekkailemassa bändin MySpace sivulta, kunnon hulluja. Pisteet kotiin. Puhtaasti.
Let Me Out joka muuten oli tullut tänne Svean maalta oli sitten vähän samantyylinen, mutta plonkottava bassosoundi vitutti alusta asti ihan hulluna. Eikö siihen voi laittaa vähän edes säröä, oli kuin joku saatanan funkspede olisi karannut soittamaan sekaan ja vielä vähän miten sattuu. Joo joo, ei tässä lajissa mikään Mike Oldfield hierominen kuulukaan asiaan, mutta särö kuuluu.
Bändin laulaja kehui yleisöä ujoiksi, no voi olla niinkin, varsinkin kun porukka on tiistaina tonteilla niin harvalla oli kuitenkaan sitä ylellisyyttä että olisi voinut nukkua seuraavana aamuna pitkään. Tyypillistä että meno on vähän rauhallisempaa, mutta laulajan kunniaksi on kyllä sanottava että lavalta alas tulo ja malliksi pittitoiminnan esittely oli ihan ok, yritystä piisasi.
Biiseistä en muista mitn, ei se ollut kai kovin merkittävääkään, mutta oli siinä omat hetkensä ruåttalaisillakin, silti jotenkin bändin sointi ei ollut niin räväkkää kuin Ratfacella oli.
Illan pääesiintyjä oli Amerikasta asti tullut Death Before Dishonor, bändi jota olin joskus aiemmin vahingossa jossain kai kuullutkin, mutta tämä legioona oli kyllä riittävän katu-uskottavan näköinen vyöryessään lavalle, bändin basisti muuten näyttää ihan Henry Rollinsilta. Toinen kitaristi huivissaan ja Core Tex t-paidassaan oli melkoinen jässikkä, hirveä vääntö bändillä oli päällä alusta lähtien. Musiikillisesti ja taidollisesti tämä oli kyllä illan parasta antia, BostonHc toimi kyllä hienosti ja tässä vaiheessa iltaa yleisökin innostui riekkumaan ihan kiitettävästi. Yhteishuuto mikkiin oli myös ihan mukavan näköistä toimintaa, jätkiä hyppii pinoon ja laulaja tulee lavan eteen ja kaikki huutaa kertsiä yhtä aikaa täysillä. Toimii.
Jonkinlaisena yllätyksenä minulle kuitenkin on tämän hc meiningin ja rap/hiphopin sekoitus, siellä musta musiikki(voiko näin sanoa?) kuuluu läpi ja muitakin vaikutteita siitä tyylistä on siellä täällä. Yleensä oksennan heti kun moista paskaa jossain kuulen, mutta nyt se ei haitannut, sitä oli sen verran vähän seassa. Death Before Dishonor on kyllä ihan kelpo livebändi, kunnon vääntöä.
Sen verran vielä yleisön määrästä, että sitä oli muuten yllättävän paljon tiistai-illaksi, joten punk is not dead.
Syksy on käynnistynyt, taas mennään.
Jukka
Sitä oli tyrkyllä ja kolmen bändin voimin, Ratface kotimaisena voimana aloitti illan ja jos nyt jotain pitää sanoa bändistä jota ei ole ennen nähnyt eikä kuullut, niin oli kyllä hyvä veto. Jätkät näyttä vaatteissaan ja tatuoinneissaan kuin suoraan Bronxista revityltä rosvojoukolta, mutta hommassa on hyvä kieli poskessa meininki ja toisaalta hc asenne, joka oli suorastaan kiitettävä. Biisejä voi käydä tsekkailemassa bändin MySpace sivulta, kunnon hulluja. Pisteet kotiin. Puhtaasti.
Let Me Out joka muuten oli tullut tänne Svean maalta oli sitten vähän samantyylinen, mutta plonkottava bassosoundi vitutti alusta asti ihan hulluna. Eikö siihen voi laittaa vähän edes säröä, oli kuin joku saatanan funkspede olisi karannut soittamaan sekaan ja vielä vähän miten sattuu. Joo joo, ei tässä lajissa mikään Mike Oldfield hierominen kuulukaan asiaan, mutta särö kuuluu.
Bändin laulaja kehui yleisöä ujoiksi, no voi olla niinkin, varsinkin kun porukka on tiistaina tonteilla niin harvalla oli kuitenkaan sitä ylellisyyttä että olisi voinut nukkua seuraavana aamuna pitkään. Tyypillistä että meno on vähän rauhallisempaa, mutta laulajan kunniaksi on kyllä sanottava että lavalta alas tulo ja malliksi pittitoiminnan esittely oli ihan ok, yritystä piisasi.
Biiseistä en muista mitn, ei se ollut kai kovin merkittävääkään, mutta oli siinä omat hetkensä ruåttalaisillakin, silti jotenkin bändin sointi ei ollut niin räväkkää kuin Ratfacella oli.
Illan pääesiintyjä oli Amerikasta asti tullut Death Before Dishonor, bändi jota olin joskus aiemmin vahingossa jossain kai kuullutkin, mutta tämä legioona oli kyllä riittävän katu-uskottavan näköinen vyöryessään lavalle, bändin basisti muuten näyttää ihan Henry Rollinsilta. Toinen kitaristi huivissaan ja Core Tex t-paidassaan oli melkoinen jässikkä, hirveä vääntö bändillä oli päällä alusta lähtien. Musiikillisesti ja taidollisesti tämä oli kyllä illan parasta antia, BostonHc toimi kyllä hienosti ja tässä vaiheessa iltaa yleisökin innostui riekkumaan ihan kiitettävästi. Yhteishuuto mikkiin oli myös ihan mukavan näköistä toimintaa, jätkiä hyppii pinoon ja laulaja tulee lavan eteen ja kaikki huutaa kertsiä yhtä aikaa täysillä. Toimii.
Jonkinlaisena yllätyksenä minulle kuitenkin on tämän hc meiningin ja rap/hiphopin sekoitus, siellä musta musiikki(voiko näin sanoa?) kuuluu läpi ja muitakin vaikutteita siitä tyylistä on siellä täällä. Yleensä oksennan heti kun moista paskaa jossain kuulen, mutta nyt se ei haitannut, sitä oli sen verran vähän seassa. Death Before Dishonor on kyllä ihan kelpo livebändi, kunnon vääntöä.
Sen verran vielä yleisön määrästä, että sitä oli muuten yllättävän paljon tiistai-illaksi, joten punk is not dead.
Syksy on käynnistynyt, taas mennään.
Jukka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
