Metallisaurus keikalla

Brüssel Kaupallinen Oulu, 13.maaliskuuta 2010

2010-03-18T17:54:00.003+02:00

Woah sanoi Tiger Jack, tuo iänikuinen Tex Willerin seuralainenkin, matka Ouluun saisi kyllä jo vuonna 2010 olla autolla suoritettuna moottoritie painotteinen, vaan paskat se mitään on.
Hirveätä ränniä ja pihaliittymillä varustettua 60-luvun ankeutta lisättynä 70-luvun maaltamuuton muistikuviin, tyhjine vanhoine kyläkauppoineen ja ränsistyneine majataloineen.
Aina kun tulen Ouluun, muistan Lampaansyöjien matkan Ouluun ja siitä Kuusamon suuntaan, mutta tuo saatanallinen technopolis kyltti kyllä karistaa turhat nostalgiset muistot mielestä. Nyt on 2010!
Oulu on maaliskuun 13. päivä kylmä paikka, Talvisodan päättymisen muistopäivänä on pakkasta liki parikymmentä astetta ja tuuli tervehtii etelän tulvan tuomaa jäisellä poltteellaan, hyi satan, äkkiä kohti paikkakunnan Levykauppa Äxää, sielläpä BK:n miehistö valmistautuu vetämään keikan, juhlaan onkin aihetta sillä BK julkaisee uuden levyn, BK 20 live nimeä kantavan energialatauksen, joka on lajissaan lyömätön, kuten on Lampaansyöjätkin.

Levykaupan sisukset tärisevät kun BK mättää reilun puoli tuntia tulemaan levyn materiaalia, onhan se ihan helvetin kovaa mättöä, jotenkin tuntuu niin sopivalta että Talvisodan päättymistä kunnioitetaan suomenkielisellä raskaalla rokilla, se on korostetusti oman tiensä kulkijoiden tapa kertoa olevansa elossa ja voivansa hyvin, vaikka Suomella kuulemma menee tällä hetkellä kaikki päin persettä. En minä vaan ole huomannut mitään, täällä saa puhua suomea ja kulkea vapaasti ja tehdä lain puitteissa monia asioita kenenkään ohjaamatta toimintaa, joten voisi olla paljon huonomminkin.

Niinpä niin, Nimetön naapuri, Musta Pyöveli ja Pyörät esimerkkinä mainitakseni kuultiin Äxässä, paikalliset alkuasukkaat olivat liekeissä sillä heistä oli vitun hienoa että kaupassa ei kuullut kassalla mitään, saivat alennusta tinkimättä kun kassalla ukot löi ohi nuottien hakatessa sormenpäät vereslihalle ja silmissä sumeni savukoneen tunkiessa tilan täyteen usvaa, jonka suojissa bändi siirtyi sujuvasti Nuclear Nightclubin uumeniin tekemään soundchekin illan varsinaista juhlahetkeä varten, illan keikalla kuultaisiin myös Rautakanki nimistä bändiä, sen kierrätyskamoista tehdyt soittimet ovat muuten taideteoksia kaikki tyynni.

Hipin suolet kurnivat nälästä ja paikallinen Fransmanni tarjosi kaikkea suolta ja verisuonia tukkivaa, hinta lienee ollut kohtuullinen, ruoka oli hyvää ja hipin mieli paloi jo tässä vaiheessa hotellin sänkyyn piiloon tältä helvetilliseltä viimalta ja pakkaselta jota Oulun keskusta jälleen tarjosi koko rahalla, no onhan se tuo meri semmonen joo. perkele.

Hippi näkee mehukkaat painajaiset, mitäs söit niitä valkosipuliperunoita aasi, mutta tuntee olevansa valmis illan keikkaan, Rautakangen jo louhiessa, hippi saapuu tonteille. Taksilla tietenkin, kunnon porho tyyliin, saatana kun ei ego meinannut mahtua siihen henkilöautoon, tilataksi pitää tilata ensi kerralla. Ohan se varma.

Kierrätysmetallin tai rokin jälkeen alkaa kuulua tuttu alkunauha, sähköttää jotain ja BK ottaa tilan haltuun.
BK:n kokonaisvaltainen energia välittyy saman tien tuvan joka nurkkaan, paikalla on ihan mukavasti yleisöä, joka suomalaiskansalliseen tapaansa on ihan selvinpäin, mölyää siitä huolimatta ihan älyttömästi, osoittaa tulisesti suosiotaan ja piiskaa bändiä entistä hurjempaan menoon.
Laulaja Janne Helttusen johdolla BK vetää ravakasti ja jos biisit kuten Aika kultaa muistot, Orjalaiva, Nimetön naapuri, Varjele mun järkeni, Musta pyöveli ja Nahkaradio jättävät jonkun kylmäksi, on se kumma! BK vetää pitkän setin, parit encoret kruunaavat illan, Suomen kovin livebändi on jälleen kerran antanut iskujen sadella, pohjoisen ihmiset ovat selvästi tyytyväisiä illan antiin ja alkavat kumota alkoholittomia terveysmikstuura sekoituksia kiihtyvällä vauhdilla kitaansa, onhan lauantai, tuo viikon ylivoimaisesti paras päivä, päivä kun ei vituta se että huomenna pitää lähteä töihin, voi valvoa myöhempään ja nauttia elämästään.

Hipin päivä oli päättynyt, Holiday Innin kemikaalin tuoksuiset lakanat tervehtivät ja vaivuttivat äkkiä syvään uneen, hippi näki unta että oli kesä ja sudenkorennot lentelivät rannan tuntumassa, nappaillen kärpäsiä lennosta pysähtyen kurjenmiekkojen lehdille syömään niiltä nopeasti pään pois, siipien putoillessa järven pintaan hipin uni syveni vajoten kohti järven pohjan mutaa...

Jukka

Levyarviot / Pearl Jam: Backspacer ja Raised Fist: Veil of Ignorance

2009-11-01T08:55:00.003+02:00

Pearl Jam: Backspacer

Pearl Jam tekee pitkästä aikaa parhaimman levynsä. Tämä ei tietysti tarkoita, että kyseessä olisi mikään mestariteos, vaan lähinnä tämä kuvaa bändin hidasta ja varmaa tason hiipumista. Nyt bändi läväyttää tiskiin rokkilevyn ja messevä sinkkubiisi The Fixer herättää uuden kiinnostuksen bändiä kohtaan, mutta levyä kuunnellessa ei tule sellaista ahaa elämystä, mitä tämä orkesteri on parhaillaan aiheuttanut.
Kädessä onkin tasaisen paksuhko ameriikanrokkilevy jolla ei yllätyksiä ole odotettavissa. Vimmaisten biisien puuttumista ei korvaa edes se tekemisen riemu joka on aistittavissa levyä kuunnellessa. Ei vihastuta eikä ihastuta tämä tekele minua.

Kiitämme: Pitkää ja tinkimätöntä uraa

Moitimme: Vanhenemisen kiroja.

-Jone

Raised Fist: Veil of Ignorance

Raised Fist tuo Ruotsin armottomin hc pumppu on levy levyltä hidastanut vauhtia. Edellinen levy oli mielestäni loistava ja se onkin puhki soitettu Uutukainen on jotenkin kaksijakoinen Paketti jossa tempovaihtelut hämäävät aika paljon ja alkavat jossain määrin ärsyttämään. Vauhdikkaat rykäisyt toimivat kuin tauti, mutta seuraavaksi tunnelmaa latistaa vauhdin hidastuminen.
Hitaudessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tämä bändi ei ole tehty puolinopeudella kulkemaan. Laulaja Alexander "Alle" Hagman sentään huutaa kaikki biisit läpi tutulla tyylillään ja sellaisella intesititeetillä, että se pelastaa paljon. Kyseessä voi olla levy jota täytyy kuunnella paljon ennen kuin korva tottuu noihin ärsyttäviin tempo vaihteluihin.

Kiitämme: Ruotsissakin osataan edes jotain

Moitimme: Uudistushalukkuutta hitaampaan suuntaan

- Jone

Levyarvio: Rammstein:Liebe ist für alle da

2009-10-20T21:38:00.004+03:00

Pikkuisen on mennyt liian kauan sitten edellisen kunnollisen Rammstein levyn, Rosenrot oli ihan paska, Reise Reisella on muutamia ihan tähtihetkeen verrattavia vetoja, mutta Mutter oli ja on skenen kovimpia runttauksia.
Nyt on tullut uusi mestariteos, levyn avausraita Rammlied oli Pussy singlellä jo mukana, uskomaton, mahtipontinen ja niin Rammstein kuin olla vain voi, järkyttävän kova aloitusraita.
Kakkosbiisi Ic Tu Dir Weh on jopa jos mahdollista vieläkin hienompi, Till laulaa todella väkevästi ja biisissä on ihan killeri kertosäe. Kolmas biisi Waidmanns Heil alkaa metsämiehien torvensoitolla, hillitön junttaus käynnissä jälleen, kertosäe jää kerralla päähän ja kun käännät volumen perkele etelään niin kyllä muuten lähtee naapuriltakin hilse päästä.
Haifisch ja B********(kai jotain Büchstabbing) ovat helvetin hienoja biisejä molemmat, mutta ne valmistelevat tietä todella kauniille Frühling in Paris biisille, se on verrattavissa Ohne Dich biisin huippuhienoon lauluun ja tunnelmaan, minusta tämä on parasta antia tällä levyllä. Sitten muutama sana ahdistavimmalle biisille pitkiin aikoihin, Wiener Blut kertoo siitä saatanan lähettiläästä siellä Itävaltalaisen talon kellarissa, en minä enää edes muista sen hirviön nimeä, mutta ei sillä ole väliä. Biisi on oikeasti ahdistava kokemus, mutta ah niin järkyttävän hieno.
Pussy ja Liebe ist für alle da keventävät hienosti tunnelmaa tuon kellarikidutuksen jälkeen, Mehr on levyn tyhjänpäiväisin veto, mutta viimeinen Roter Sand vetää homman taas kuosiin ja voidaan hyvällä syyllä todeta että Rammstein on tehnyt todella komean levyn.
Tupla levyllä on muutama lisäbiisi, joista en nyt sen enempää jaksaa jauhaa paskaa, ne ovat huonompia vetoja ja pari eri versiota jostain levyllä olevasta biisistä, ihan selvästi täytettä, mutta sen väliä. Levyn kannet ovat jälleen kieli poskessa väännetyt oikein viimeisen päälle, hienosti tehdyt ja kuvia on paljon.

Loppuun on vielä pakko todeta, että kun ne liput sinne helmikuun keikalle menivät ohi suun niin kaveri pelasti hipin ja tänään on Rammstein lippu minun. Kiitti Vesa S.!!!

Jukka

Levyarviot: The 69 Eyes/Back in Blood ja Muse/Resistance

2009-10-20T21:34:00.003+03:00

The 69 Eyes: Back in Blood

Ahaa, 69 Eyes on tehnyt rokahtavan levyn, siihen se rokkaavuus sitten loppuikin.
Back in blood on siisti, siloiteltu ja valmiiksi pureskeltu. Kohde ilmiselvästi valtameren takana. 69 Eyes on tehnyt hemmetin hyvänkin rokki levyn, Wrap Your Troubles in Dreams jossa kitarat murisivat ja asenne on kohdallaan.
Tällä ulostuksella ei ole mitään noista ja ei päästä lähellekkään sitä rouheutta. Suositeltavaa olisi, että keskityttäisiin ulkonäön sijaan itse asiaan ja jätettäisiin turhat varmistelut pois. Tämä poppi levy kyllä miellyttää jo äitejäkin.

Kiitämme: wrap your troubles in dreams levyä

Moitimme: halvan Kiinalaisen kopion hajua

Muse:Resistance

Muse on puhunut perinteisen albumiformaatin korvaamisen verkossa julkaistavilla yhden biisin vedoksilla. Suosittelen lämpimästi ajatusta...Musen kohdalla.
Saadaan tällainen paska pois levyhyllyiltä ja tilalle kunnon musiikkia. Muse kompastuu suuruuden kantoon ja lyö päänsä mitäänsanomattomuuden kiveen. Levyllä on paljon tavaraa, mutta ei sisältöä tai jos on, niin sitä on vähän ja hyvin piilotettu. Levyn kuuntelu on yhtä mielyttävää, kuin kuseminen topsipuikolla otetun klamydia testin jälkeen. Suositellaan kaikille jotka tykkää paskasta tai jotka haluavat "yllättää" ex-puolisonsa

Kiitämme: Musen uutta ajatusta musiikin julkaisusta....siis edelleen Musen kohdalla

Moitimme: Levyn julkaisevaa yhtiötä.....Hävetkää

Jone

Keikkaraportti: Manufacturer´s Pride, Inferno Jyväskylä 11.09.2009

2009-10-07T17:56:00.003+03:00

Vai olisko pitänyt vetäistä otsikoksi, Manu on 9/11? Keikkapaikalle meno noudatti joltisellakin tavalla elämäni tarinaa, auttamassa laitapuolen kulkijaa polkupyöränsä raunioista pois ja odotella jäätävän kylmän viiman hivellessä ambulanssin saapumista. Ukko sai mongerrettua että oli kaatunut kolmashti ennen kuin riitti. Jotkut oppii vähemmällä kuin toiset.

Päivä oli ollut pitkänomainen ja hyytävä muutenkin, mutta voittamalla sen kuuluisan väsymyksen tunteen ja pakottamalla itsesi liikkeelle saavutat aina jotain positiivista elämääsi. Niin kävi nytkin, oli mahdollisuus auttaa kaveria ja toisaalta päästä Manun keikalle.

Unplugged homma tämän bändin kohdalla kuullosti jo heti lähtöön niin villiltä hommalta, että ajattelin tämän olevan pakko nähdä paikanpäällä, mikä minua ainakin miellytti suuresti oli se, että paikalle oli tullut erittäinkin kiitettävästi väkeä, nuoria ihmisiä. Tämäkin palauttaa aina uskoa selviytymisemme mahdollisuuteen, suomalainen nuori sentään tunnistaa vielä kunnolllisen musiikin kaiken paskan joukosta, puhumattakaan siitä että joku ihmiskunnan syöpä nimeltä joku big "let´s fuck in public"brother vetää ihmisiä sohvaansa, se vasta on etovaa touhua! Sellaisen paskan katsominen tyhmentää ihmistä.

Inferno oli kyllä oikeinkin passeli mesta tällaiselle keikalle, riittävän intiimi, sillä unplugged homma tarvitsee tietynlaista läheisyyttä yleisön ja artistin välillä, ei tällaista voi katsella mistään kymmenen metrin päästä korkealta lavalta.

Biisit jotka muuten menivät järjestyksessä näin: 1. Mind and Machine 2. Dahlia 3. Adeptus Satanicus 4. Bleed out the Sin 5. Stillborn Messiah 6. Murder Mandate 7. Breach
olivat oikeinkin osuneita valintoja, sovitukset olivat todella yllättäviä omalla tavallaan, se diskojuttu siellä jossain oli kyllä yliveto. Vaatii kovaa profiilia vetää noin, lyömättä läskiksi koko hommaa, kieli poskessa pitää aina mennä eikä ottaa itseään liian vakavasti, mutta ei ihan tolkuton spedeilykään mihinkään johda.
Adeptus Satanicus on kyllä valtavan hieno biisi, se oli suorastaan järkyttävän kova veto ja illan ehdoton kohokohta. Dahlia, tuo kaunis daami, tiukka versio joka myös jäi mieleen, Stillborn Messiah täydensi top kolmosen.

Bändi jolla riittää arvio vetäistä tällainen keikka on varmasti menestyvä lisää. Sitä varmasti toivoo lisäkseni moni muukin olen aivan vakuuttunut.

Jukka

p.s. hidas tekstin julkaisu aikataulu johtuu syyshyytymisestä, magneetto on vittu aivan homeessa!

Keikkaraportti:Ratface, Let Me Out(SWE), Death Before Dishonor(USA) Lutakko 1.9.2009

2009-09-05T19:26:00.001+03:00

Kesätauon jälkeen, siis ei festarin festaria eikä muutakaan saatanan kamarikonsertteja ohjelmistossa, oli syytä ja jo korkea aika käynnistää koneet, syksyn pimeys alkaa painaa jo päälle ja vitutuskäyrän voi painaa alas vain kovaäänisellä mätöllä.
Sitä oli tyrkyllä ja kolmen bändin voimin, Ratface kotimaisena voimana aloitti illan ja jos nyt jotain pitää sanoa bändistä jota ei ole ennen nähnyt eikä kuullut, niin oli kyllä hyvä veto. Jätkät näyttä vaatteissaan ja tatuoinneissaan kuin suoraan Bronxista revityltä rosvojoukolta, mutta hommassa on hyvä kieli poskessa meininki ja toisaalta hc asenne, joka oli suorastaan kiitettävä. Biisejä voi käydä tsekkailemassa bändin MySpace sivulta, kunnon hulluja. Pisteet kotiin. Puhtaasti.

Let Me Out joka muuten oli tullut tänne Svean maalta oli sitten vähän samantyylinen, mutta plonkottava bassosoundi vitutti alusta asti ihan hulluna. Eikö siihen voi laittaa vähän edes säröä, oli kuin joku saatanan funkspede olisi karannut soittamaan sekaan ja vielä vähän miten sattuu. Joo joo, ei tässä lajissa mikään Mike Oldfield hierominen kuulukaan asiaan, mutta särö kuuluu.
Bändin laulaja kehui yleisöä ujoiksi, no voi olla niinkin, varsinkin kun porukka on tiistaina tonteilla niin harvalla oli kuitenkaan sitä ylellisyyttä että olisi voinut nukkua seuraavana aamuna pitkään. Tyypillistä että meno on vähän rauhallisempaa, mutta laulajan kunniaksi on kyllä sanottava että lavalta alas tulo ja malliksi pittitoiminnan esittely oli ihan ok, yritystä piisasi.
Biiseistä en muista mitn, ei se ollut kai kovin merkittävääkään, mutta oli siinä omat hetkensä ruåttalaisillakin, silti jotenkin bändin sointi ei ollut niin räväkkää kuin Ratfacella oli.

Illan pääesiintyjä oli Amerikasta asti tullut Death Before Dishonor, bändi jota olin joskus aiemmin vahingossa jossain kai kuullutkin, mutta tämä legioona oli kyllä riittävän katu-uskottavan näköinen vyöryessään lavalle, bändin basisti muuten näyttää ihan Henry Rollinsilta. Toinen kitaristi huivissaan ja Core Tex t-paidassaan oli melkoinen jässikkä, hirveä vääntö bändillä oli päällä alusta lähtien. Musiikillisesti ja taidollisesti tämä oli kyllä illan parasta antia, BostonHc toimi kyllä hienosti ja tässä vaiheessa iltaa yleisökin innostui riekkumaan ihan kiitettävästi. Yhteishuuto mikkiin oli myös ihan mukavan näköistä toimintaa, jätkiä hyppii pinoon ja laulaja tulee lavan eteen ja kaikki huutaa kertsiä yhtä aikaa täysillä. Toimii.

Jonkinlaisena yllätyksenä minulle kuitenkin on tämän hc meiningin ja rap/hiphopin sekoitus, siellä musta musiikki(voiko näin sanoa?) kuuluu läpi ja muitakin vaikutteita siitä tyylistä on siellä täällä. Yleensä oksennan heti kun moista paskaa jossain kuulen, mutta nyt se ei haitannut, sitä oli sen verran vähän seassa. Death Before Dishonor on kyllä ihan kelpo livebändi, kunnon vääntöä.
Sen verran vielä yleisön määrästä, että sitä oli muuten yllättävän paljon tiistai-illaksi, joten punk is not dead.
Syksy on käynnistynyt, taas mennään.

Jukka

Keikkaraportti: AC/DC; Olympiastadion 17.6.2009

2009-07-21T20:16:00.002+03:00

Mitä sitä pitäisi sitten tästä kertoman? Maailman kovin rock´n´roll bändi kävi soittamassa Suomen urheilun kansallispyhätössä, paikassa jossa ei parhailla soundeilla päästä kehumaan ikinä ja vittu nyt minä tajuan miksi seiväshyppääjät aina valitti ja nitisi tuosta pyörivästä tuulesta tuolla areenalla. Oli siellä tosin aika kylmä vuonna 2004 jolloin eka kerran tuonne eksyin Metallicaa katsomaan. Siis eka kertaa Stadionille, en Metallican keikalle.
Lämppäribändit oli ainakin sata kertaa paremmat kuin Metallican Hartwall Areenan keikalla, sointi oli myös parempi.
Australian miehillä oli kovat äänentoistolaitteet tonteilla, mutta PA oli suunnattu paremmin ja kaikki toimi huomattavasti komeammin kuin millään mitä olen tuolla aiemmin nähnyt.
Kun AC/DC tuli lavalle, oli ihan vitun kylmä ilta jo käsillä, paleli niin paljon että hampaat löi loukkua. Onkohan tullut jo aika mennä saunan taa ihan ite?
Rock´n´Roll Train pisti kyllä veren kiertämään, on se ihan kova biisi uudelta levyltä, toimi myös live vetona komeasti.
Keikan kohokohtia olivat tietenkin vähän vanhemmat biisit kuten esim. Dog Eat Dog joka on ihan tolkuton ralli.
Settilista näytti tältä:

Rock’n Roll Train
Hell Ain’t a Bad Place To Be
Back In Black
Big Jack
Dirty Deeds Done Dirt Cheap
Shot Down In Flames
Thunderstruck
Black Ice
The Jack
Hell’s Bells
Shoot To Thrill
War Machine
Dog Eat Dog
Anything Goes
You Shook Me All Night Long
T.N.T.
Whole Lotta Rosie
Let There Be Rock

Highway To Hell
For Those About To Rock (We Salute You)

Onko kysyttävää?
Oliko viimeinen kerta kun tuli nähtyä tämä bändi lavalla? Kyllä, ellei tule lotossa rahaa ihan hulluna ja sitä kautta matkaliput ja keikkaliput kaikille bändin viimeisille keikoille Australiassa.
Ainahan sitä voi toivoa.

Jukka

Keikkaraportti: Metallica, Hartwall Areena 14.06.2009

2009-06-15T12:14:00.002+03:00

Autolla Areenan parkkitaloon, kolmenvartin odottelu hallin ulkopuolella, väkeä on valunut jo paikalle melkoisesti ja huomaa että on sunnuntai, jotenkin kaikki vaikuttavat olevan selvinpäin, suurin osa ainakin olikin.
Pari huomiota, paljon paikalla isiä ja äitejä jälkikasvun kanssa. Itse kuuluin tuohon samaan osastoon kahden poikani kanssa joista vanhempi on nähnyt Metallican kerran aiemmin ja nuorempi oli nyt ensimmäisellä keikalla mukana. Ensimmäisellä keikalla siis muutenkaan ikinä.
Aloitetaan sitten rässin kuninkaista, metallin keisareista niin ei jää mitään epäselväksi.

Ruumiintarkastelun jälkeen sisään, kohta jo alkoi kuulua jotain saatanan rämpyttelyä, Mastodon.

Mastodon, Mastodon, kohta sulla housus paska on, kuule tuo bändi taidoiltaan olematon.
Moinen jööti olisi voinut jäädä kyllä ihan suosiolla kotiin, paskat soundit, paska bändi.

Lamb of God. Laulaja kerjäsi turpaansa kutsumalla yleisöä motherfuckereiksi 35 kertaa minuutissa taajuudella, saatanan pitkätukka, kannattaisi vähän miettiä mitä tulee tänne asti sanomaan, täysi pelle koko jätkä.
Kokonaisuuden kruunasi paskin lavasoundi mitä olen eläessäni kuullut, laulajan kitinää hädin tuskin erotti, ainoastaan se motherfucker kuului, kaikki muu oli pelkkää kuraa.
Rummut ja basso oli miksattu niin pintaan että kuullosti lähinnä siltä kuin joku yrittäisi tulla bobcatilla talosi ulkoseinän läpi.
Biiseistä ei saanut mitään tolkkua ja kun laulajaa ei kunnolla kuullut, tuntui kuin istuisi jossain helvetin täristimessä ja joku saatanan kääpiö vittuilee lavalta.
Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään näitä uusia jenkkibändejä vastaan, mutta näillä tollikoilla olisi paljon asennepuolella opittavaa, nämä kaikki on olevinaan jotain messiaita, mutta tosiasiassa ne lämmittää vanhaa ruumista vain huutamalla päälle ja heiluttamalla moppitukkaa edestakaisin, hankkimalla jalat ja kädet tatuointeja täyteen ja kulkemalla lavalla vittu POLVIHOUSUISSA!!!!
Voiko enää olla tyhmemmän näköisiä vetimiä lavalla päällä kuin nuo? Ei voi, sitten vielä se maaninen hyppiminen ja poukkoilu kuin tulikuuma ranstakka perseessä, nauratti kyllä ihan kympillä.
Paska bändi ja paskat soundit.

Kello alkaa lähestyä yhdeksää illalla ja Metallican keikka lähestyy uhkaavasti, areenan yläpuolella roikkuu 8 Death Magnetic albumin tunnusta, ruumisarkkua jotka ovat valtavia valorigejä. Neljä näistä laitteista on varsinaisen lavan päällä, lava on hyvä Metallica konsepti, mikrofoneja ja monitoreja joka reunalla ja sivulla, eli kaverit voivat laulaa ja soittaa ihan missä päin lavaa vain haluavat. Keskellä lavaa on pyörivä rumpukoroke eli Lars voipi soitella neljään ilmansuuntaan illan aikana.
Yleisö tekee aaltoja, huudetaan ja taputetaan...

Maailman kovin ja hienoin alkunauha tärähtää käyntiin. Minä olen kuullut tämän jo monta kertaa, mutta joka kerta se herättää verenkierron täysille. Ennio Morriconen "Ecstasy of Gold" räjäyttää talon täyteen huutoon heti kättelyyn.

That Was Just Your Life on odotettu avaus, ollaanhan nyt Death Magnetic kiertueella, biisi on kyllä aivan oikea aloitusveto, bändi vaikuttaa olevan heti hereillä ja yleisö myös.
Valoshow on aivan omaa luokkaansa, missään en ole ennen moista valojen kirjoa nähnyt ja lavan yläpuolella olevat arkut alkavat laskeutua ja kääntyillä.
Hetfieldin laulu kuullostaa tosi terävältä, hyvä soundi ja hullut valot piiskaavat yleisöä koko rahan edestä.
End of The Line joka toimii myös hyvin livenä, sitten tulee kyllä helmiä sioille, Ride The Lightning albumilta soitetaan illan aikana seuraavat: Fight Fire With Fire, Trapped Under Ice!!!!, For Whom the Bell Tolls. Nämä vanhemmat biisit saavat kyllä koko areenan yleisön hulluun raivoon, Metallica poikkeaa siinä monesta bändistä, vaikka äijät ovat soittaneet kauan niin vanhojen biisien soitossa ei kuulu mitään groovejazzia vaan rässiä soitetaan niinkuin kuuluu, tykisti. Trapped Under Ice ja Fight Fire olivat ehdottomia illan kohokohtia itselleni, sillä Ride The Lightning on vaan tosi kova levy edelleen.
No Remorse ja uuden levyn biiseistä Broken, Beat and Scarred, The Day That Never Comes, All Nightmare Long toimivat aivan loistavasti.
One on aina se yksi niistä odotetuimmista, sillä on varmaa että tehosteita riittää ja niin oli nytkin, liekkejä ja pauketta ja hullua raivoa bändiltä biisin aikana, erinomainen veto.
Nothing Else Matters on yksi kaikkien aikojen hienoimpia biisejä koko rokin historiassa, se on järkyttävän kova ja se toimii aina vaan.
Enter Sandman ja illan viimeisenä tietenkin Seek&Destroy, jonka aikana huudetaan viimeisetkin voiman ja äänen sekä vitutuksen rippeet Areenan kattoa kohti, kattoa jota tuli oltua asentamassa paikoilleen joskus vuonna 1996, siinä on jotain runollista oikeutta, se katto jonka tekeminen otti niin koville tarjosi suojan tälle odotetulle keikalle ja minä tunsin kyllä olevani elossa jokaisella solullani.
Mitään ei jäänyt varastoon, eikä säästellyt kyllä bändikään yhtään vaikka vetävät tänään toisen loppuunmyydyn keikan Areenalla, kaverini on siellä tänäänkin nauttimassa annista ja on siellä pari kolme muutakin kaveria... onnelliset.
Metallica näytti jälleen kerran miksi se on suurin ja kaunein, tämä keikka oli varmasti top3 keikkoja tältä bändiltä mitä olen nähnyt, olen puhunut!Ugh!

Jukka

Keikkaraportti:Brüssel Kaupallinen, Pub Katse Jyväskylä 12.06.2009

2009-06-15T11:44:00.002+03:00

"Lähetkö perjantaina paariin?" Minkä tautta? "Brüssel Kaupallisen keikalle" Lähen.

Jyväskylässä oli menossa Sataman Yö niminen, keskustan helvetin esikartanoksi muuttava, jonkinlainen kulttuuritapahtuma, elävää musiikkia, viinaa, kaljaa, oksennusta, kusta, paskaa, tappeluja, vitun selittämistä ja mussuttamista eli suurimmalta osaltaan ihan täysin turhaa touhua, tosin tämänvuotinen juhla pelasti kasvonsa sillä, että siellä esiintyi Rattus, joka on muuten ihan tolkkuttoman kova bändi edelleen, aina.
Brüssel Kaupallinen veti keikan Pub Katseessa perjantaina alkaen puolenyön maissa, miehet olivat matkalla Provinssi Rockiin Seinäjoelle seuraavana päivänä, joten tämä veto varmaankin oli hyvää treeniä sitä varten.
Asenne tosin ei ollut mikään treeniveto, ei pidä ymmärtää väärin. Tarkoituksena oli kyllä tappaa ihan täysillä ja voin kyllä kertoa, että hyvin onnistuttiin siinä!
Helttusen lavakarisma ja ote toimintaan ansaitsee rajusti kiitosta, se on kaikki peliin ja ei mitään selityksiä. Välispiikit olivat helvetin älykkäitä, sanallinen osaaminen on kyllä aina hienoa, se antaa sitä jotain jota nimitetään vaaran tunteeksi, ei voi olla ihan varma että vittuiliko se, vai kehuiko. Se on parasta.
Mitä taas tulee bändiin kokonaisuutena oli kyllä kova veto kaikinpuolin, se ehdottomuus joka leimaa Brüssel Kaupallista on se mitä sanotaan ydinosaamiseksi ja siitä kiinnipitämiseksi, ei lähdetä nuoleksimaan ketään vaan tehdään mitä halutaan, annetaan muiden huolehtia siitä joojoomies osastosta ja tehköön muut mitä haluaa.

Biiseistä jäivät erityisesti mieleen sellaiset helmet kuin: Nahkaradio, Varjele mun järkeni(joka on muuten parasta!), Musta Pyöveli.
Vanhempaakin materiaalia kuultiin ja se toimi kyllä myös erinomaisesti.
Bändin musiikissa huomio kiinnittyy sanoituksiin, minusta suomeksi laulavalla bändillä on paljon kovempi haaste siinä mielessä kuin englanniksi vetävillä, sanoitukset ei kuitenkaan voi olla ihan mitä sattuu, tai voi toki olla, mutta se kuullostaa äkkiä niin ylitaiteelliselta tai sitten ihan armottoman hölmöltä. Englanniksi nyt voi vetää vaikka perkele keijujen kengistä ja jengi on ihan pähkinöinä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Tähän loppuun lainaan vielä Varjele mun järkeni biisin tekstiä:
Katumuksen paholainen käy taas kimppuuni, se istuu olkapäälläni ja kuiskii valheita korvaan.
Se käyttää kaikki keinot, kun yrittää pitää hereillä. Olen juonut sen viimeisen pullon ja avannut uuden perään.
Pyydän rukoilemaan vielä kanssani, en pelkää kuolemaa vain juoppohulluutta.
Ota pois kaikki muu, pese vaikka mullalla suu,
mutta varjele mun järkeni
Kullan kallis

Kiitokset Brüssel Kaupallisen miehistölle ystävällisyydestä ja siitä että tulivat Jyväskylään keikalle.

Jukka

p.s. basisti Korkalan punainen Fender Jaguar Bass on maailman viileimmän näköinen soitin.

Keikkaraportti: Mötherhead, Crucified Barbara, Harley Davidson Super Rally Seinäjoki 31.5.09

2009-06-03T17:17:00.005+03:00

"jos mä oon pystyssä silloin kun te vedätte sen keikan niin mä tuun kuvaamaan sen",
se oli lause joka tuli lausuttua ääneen talvella 2009 kun Mötherheadin keikka Harrikka rallissa varmistui ja sitä lähdettiin lunastamaan toukokuun lopussa.
Matkalla Seinäjoelle ehti miettimään millaista väkeä paikalla on, mutta tiedossa toki oli sekin että siellä ei ole mikään teinihelvetti odottamassa,( keskenkasvuiset jotka kuvittelevat osaavansa juoda, suurimmat amatöörit mitä viinan kanssa voi olla yleensäkään liikkeellä, itkevät perkele joka ilta vielä sen päälle että juovat liikaa, hyi helevetti.) vaan aikuisia ihmisiä.
Seinäjoelle saapuessani huomasin että on täällä väkeä aikaslailla paljon, pyöriä liikkui joka puolella tosi paljon ja paukkeesta päätelleen ei juurikaan japsivalmisteisia ollut yksikään.
Auto parkkiin Kalmasterin opastuksella backstage alueelle ja eikun alueen antimista nauttimaan, jos olisi ollut ilmaiselle perso, niin olispa ollut ihan kusessa, kaljaa yms. tarjolla niin paljon kuin sattui kiinnostamaan, vaan tämän kanssa ei ole nyt ollut ongelmia koskaan, mukavaa väkeä järjestävän tahon puolella, ihan jees hommaa.
Jossain vaiheessa tuli illan pääesiintyjätkin paikalle, bussilla joka oli iso ja korkea. Vanhoja miehiä oli ne joka ikinen, tai ainakin siltä näyttivät.
Huomasin myös yllättäen tonteilla oikeita kissojakin, Crucified Barbara tuo neljän naisen muodostama rockbändi länsinaapurista.

Alkuillasta esiintyi jotain jumppabändejä, sitten tulikin aika CB:n naisten nousta lavalle, pjerkele!
Laulaja Mia, siinä on muuten todella tiukka nainen laulamaan ja soittamaan. Eniten kiitosta hänelle siitä että on muuten englannin kielen ääntämys hallussa ja se ärsyttävä ruotsalaisnuotti ei kuulu yhtään, ihan kovia naisia louhimaan, komppikitaristi soitti todella pornossa asusteessa, ehkä vähän liiankin, sillä se itse asiassa syö rock uskottavuutta jos pelkillä tisseillä ruvetaan hommaa viemään eteenpäin. Onhan ne tietysti bonus, mutta kuitenkin. Samoin tällä leidillä oli todella ärsyttävä tapa heiluttaa päätään ja hiuksiaan edestakaisin, silleen pari kertaa kuin joku vitun pakkoliike, hirveä klisee.
Bändin tänä vuonna ilmestynyt levy Til Death do us Party oli hyvin edustettuna ja Killer on his Knees ja Sex Action mm. olivat erityisen kovia vetoja.
Yleensä ottaen bändin biisit ovat huomattavasti keskitasoa parempia, liveaktissa parempi rumpali tekisi musasta paljon jämäkämpää, komppi laahasi välillä pahasti, mutta mitä helvettiä minä siitä tajuan? Hyvin ne veti joka tapauksessa. Se oli muuten se komppikitaristi ainut jolta jäi saamatta nimmari uuden levyn kanteen, tietenkin.

Illan pää pönöttäjistä en mainitse juurikaan muuta kuin sen, että en katsonut keikasta kuin noin 10 minuuttia ja sinä aikana laulaja sanoi "Hell Yeah" ainakin 34 kertaa, joten redneck annokseni tuli täytettyä ihan puhtaasti. En minä siitä enää mitään tajua koko bändistä, vittu mitä yleisön perseen nuolemista oli vetää toiseksi viimeisenä Free Bird, ei ne sitä huonosti soittaneet, mutta se oli minulle liikaa.
Muutenkin bändin kaikki biisit venytettiin äärimmilleen että ehtivät aina joku vetää happea. Tämmöisen bändin työtä tottakai arvostan, pitkän linjan hommia vaan aikansa kutakin.

Lavalle kaksi stripparia, joiden aktista nyt ei ole paljon lapsille kerrottavaa, väsynyttä touhua(tämän aktin aikana Laitinen lausui kyllä kuolematonta tekstiä siitä, että jos maan ulkopuolista elämää on olemassa niin ei ole ihmettä että ne lyö tämän pallon kohdalla kaasun pohjaan..) ja onneksi aikataulusta kirittiin 10 minuuttia pois niin saatiin illan varsinainen pääesiintyjä lavalle, Mötherhead Jyväskylästä!

Bändi vetää pari kolme ekaa biisiä vähän jäässä, helvetin iso yleisö, iso lava, isot valot ja tietenkin pommikone valorigi, jonka valmistajat Sinkkonen ja Risto Ramone olivat tietenkin tonteilla mukana, mutta kun homma lähti oikeasti käyntiin, niin voin sanoa vilpittömästi että se alkoi toimia kuin kone.

Setissä ovat mm. The Chase is Better than the Catch, The Hammer, Metropolis, Shake Your Blood, Stay Clean, RAMONES(jonka aikana mr.R.Ramone soitti ansiokkaan ilmakitara osuuden), Killed by Death jonka aikana muuten Crucified Barbaran Mian oli määrä tulla laulamaan biisi, mutta sieltä tulikin koko bändi! Naiset olivat soittaneet oman settinsä jo useamman tunnin aiemmin, mutta Mia oli luvannut tulla laulamaan kun Mötherhead lainasi rumpusettiä naisille.
Tällainen ystävällisyys oli melko uskomatonta, ei ne nyt kuitenkaan ole mikään empätiijä ryhmä, pari levyä ja muutama single jo julkaistuna, kiertueita mm. Motörheadin lämppärinä jne.
Yksi leideistä heitti kärrynpyöriä lavalle tullessaan, kaikilla oli ihan oikeasti hauskaa eikä mitään viran puolesta ilmeitä.
Mia nappasi komppikitaristi Klaran syliinsä ja kantoi lavan eteen näytille, yleisö tykkäsi hulluna, kunnon show illan päätteeksi.
Killed By Deathin jälkeen kuultiinkin sitten jo esikuvien kuuluisaksi tekemä setin päätös, helvetinmoinen pommikoneen moottorien ääni alkaa jyristä pa:sta ulos ja valorigi alkaa liikkua ja valot syttyvät siipiin, Bomber, tuo ehkä paras Motörheadin biisi ikinä alkaa suorastaan vyöryä yleisön niskaan, ei meinaa pystyä käsittämään sillä biisi on todella raju ja se sytyttää yleisön hulluun menoon, tähän ei tarvita päälle kuin Ace of Spades ja niittinä Overkill ja koko vitun Harrikka mesta on louhittu paskaksi!

Keikan jälkeen on osin jopa epätodellinen olo, kaikki on mennyt putkeen kuin elokuvissa, kaikki ovat hymyssäsuin ja fiilis on korkealla, Akun Tehtaan lavamiehistö on myös ihan liekeissä, he kaikki olivat sitä mieltä että oli kova veto ja pommikone sai paljon suitsutusta myös.
Montako Motörhead coverbändiä tiedät itse, joilla on moinen laite mukanaan?
Minä olen monesti sanonut olevani onnekas ihminen, niin olin nytkin ja olin todistamassa yhden miehen 20- vuotisen unelman toteutumista ja ikuistin sitä kameralla parhaani mukaan.
Hats off for Kamu!
Hyppään keikan jälkeen mustaan autooni, aamuyö on jo pitkällä, auringon nousuun on vajaa tunti. Kaasu pohjaan ja kohti Porholaa, alkukesän auringonnousu saattelee matkaa jonka aikana soittimesta kuuluu Kotiteollisuutta ja Motörheadia. Musta auto tulee kotipihaan klo 5.05 aamulla, hipin päivä on päättynyt.

Jukka

Keikkaraportti: Sapattivuosi, Lutakko Jyväskylä, 23.4.2009

2009-04-25T18:47:00.004+03:00

Black Sabbathia suomeksi, ensimmäinen muistikuva on muutaman vuoden takaa, kun Radio Rockin aamussa soi Kännin piikkiin, ajattelin että mitä vittua? Ensimmäinen kuuntelu oli todella outo kokemus, mutta se aiheutti sen että oli pakko ostaa bändin pari ilmestynyttä levyä, Sapattivuosi ja Vol 2.
Kyllä ne alkoivat aueta kun niitä rupesi oikein kuuntelemaan, tajusi heti miten hienosti sanoitukset oli vedetty alkuperäisiä kunnioittaen, eli ne eivät sano juuri mitään, mutta toisaalta kovinkin paljon kun osaat tulkita niitä oikein.
Nyt kolmannen levyn Ihmisen Merkki laulusolistiksi oli pyydetty Marco Hietalaa, joka olikin mieluusti suostunut hommaan, Dion ajan biiseissä on laulajalle haastetta, mutta Hietala on kyllä mies jolla ei tällä kohtaa ole ongelmaa, mestariluokan tekijä aivan ehdottomasti.

Keikan alussa taustanauhana tulee E5150, joka muuten möyrähtelee todella komeasti, setti käyntiin biisillä Laki 666(Mob Rules) ja homma on heti alusta jo ihan täyttä juhlaa. Lutakossa on väkeä paikalla todella paljon, vanhan liiton miehet ja naiset eivät tällaista jätä väliin se on varmaa, on jo tullessa tavallaan vähän haikeutta mielessä, tokko tätä bändiä tässä kokoonpanossa enää koskaan näkeekään...
Settiin kuuluvat kaikki uuden levyn vedot, Ihmisen merkki(Sign of the Southern Cross) ja Tuli ja Maa(Heaven and Hell) ovat aivan erityisen hienoja, vanhemmista jäivät erityisesti mieleen Sotasiat(War Pigs) ja Kännin piikkiin(Sweet Leaf) joka muuten on ehkä paras Sabbath biisi, Children of the Grave voi ehkä olla vielä parempi, se on fifty-sixty.
Ei voi sanoa muuta kuin sen, että rytmipuolen hoitaneet Aunesluoma ja Vehmas ovat todella kovia jätkiä mättämään, Sabbathin musiikissa on pari erittäin tunnistettavaa piirrettä, toinen on tuo basso joka jyskää ja vyöryy, toinen on todella kovaa lyövä rumpali, molemmat tekivät alkuperäiselle jutulle kunniaa todella hienosti, taitavia soittajia ehdottomasti.
Kitaroinnista huolehti CMX bändin Janne Halmkrona, tässä bändissä mies soittaa SG:llä, tietysti.
Niinhän tekee riffimestari Tony Iommikin.
Marco Hietala tulikin jo mainittua alussa, maaginen mies laulajana, kylmät väreet tulee vieläkin kun muistaa tuon illan, mahtava meininki.
Viimeisenä biisinä tuli paljon radiosoittoa saanut Pelon Lait(Neon Knights), jonka aluksi bändi ovelasti veivasi pätkän Paranoidia, tuota biisiä jota melkein joka bändiltä pyydetään jollain keikalla.
Tässä on pari päivää mennyt miettiessä mihin tuo keikka asettuu omien keikkojen muistilistalla, voin kertoa että se on todella korkealla, kaikki te jotka jätitte keikan väliin, voin lohduttaa teitä muutamilla sanoilla: vitun urpot! hähäää! mokasitte pahasti!

Sapattivuodelle suuret kiitokset!

Jukka

Keikkaraportti: Manufacturer´s Pride ja Soulfallen, Henry´s Pub Kuopio 15.4.2009

2009-04-25T18:19:00.003+03:00

Keskiviikkona Kuopioon, normitoimintaa, paitsi että seuraavana päivänä on magneetto ihan homeessa, mutta sen ajatuksen kanssa oli vain elettävä. Ihminen elää vain kerran ja se kerta on käytettävä hyväksi havaitsemallaan tavalla. Yksi sellainen on lähteä rokkenroll keikalle, musiikki livenä on parasta.
Onneksi ajomatka kalakukkoperkeleiden kaupunkiin on suhteellisen helppo nakki, vielä kun sää suosi hamppia, matka taittui sukkelaan.
Henry´s Pub on mesta jossa ei ole tullut aiemmin käytyä, perkele tässä kellarissa on louhinut kovia nimiä, nimmaroidut julisteet seinillä kehystettynä kertoivat karua tarinaa. On varmaan kohtuullisen lämmin tunnelma kun paikalla on isoja nimiä, mesta ei nimittäin ole mikään Colosseum, pikemminkin katosta tulee mieleen kuvat Liverpoolin Cavern Clubilta, tiiliholvikaaret ja silleen, siisti paikka.
Eipä aikaakaan kun tutunnäköiset jätkät marssivat lavalle alkunauhan tahdissa, Manufacturer´s Pride on aivan vitun kova livebändi, jokainen joka bändin näkee tulee toteamaan saman asian. Uuden levyn(Sound of God´s Absence) biisit taittuvat hienosti, erityisiä kohokohtia ovat eittämättä Murder Mandate, Stillborn Messiah, Adeptus Satanicus ja videoltakin tuttu biisi Dahlia, joka muuten on oikeasti todella kaunis nainen...
Manu tulee nousemaan suurenkin yleisön tietoisuuteen ennen pitkää sillä bändin musiikissa on sellaisia elementtejä, jotka varmasti miellyttävät monia, rankkaa mättöä höystettynä kauniilla melodisilla osilla, nämä paljastavat selkeästi bändi potentiaalin ja monipuolisuuden.
Livenä paketti on myös erittäin tiukka, marimekkopaidat saa kyytiä niin perkeleesti.

Illan päätti toinen Jyväskylän bändi, Soulfallen. Tämän bändin musiikkia voisi kuvailla sanoilla Musta metalli, komeita melodisia osia ja toisaalta ihan helvetinmoista mätkettä. Bändin uusin levy Grave New World on komean kuuloinen tuotos, sitä pitää veivata vielä lisää, edellinen World Expiration on pyörinyt itselläkin soittimessa aika tiuhaan, onneksi jätkät vetävät sieltäkin biisejä, varsinkin viimeisenä soitettu Death of the Tyrant on livenä komea veto.
Bändillä on juuri samoin kuin Manullakin, erittäin tiukka live ote, biisit rullaavat hienosti eteenpäin ja voin kertoa että tukka heilui myös eturivin hc faneilla, jos ite yrittäisi moista tehdä, voisi olla seuraava päivä melko toivotonta, joko pää olisi kainalossa tai kaulatukea joutuisi käyttämään pari viikkoa, siisti meininki.

Yleisöä oli paikalla oikeinkin mukavasti noin keskiviikko illan merkeissä, mukava juttu että Kuopion metalli kollit ja misut olivat löytäneet mestarikaupungin bändien keikalle(jep, Manun miehet on ihan vitun kovia JYP faneja kaikki...)

Kahdelta aamuyöllä kotona, vitoselta ylös ja töihin, ei tunnu missään (tuota nyt ei uskonut kukaan)...

Jukka

Keikkaraportti: Monsteriser ja Kotiteollisuus Tampere Tullikamari 9.4.2009

2009-04-10T15:45:00.004+03:00

voe helevata, meinasko tulla kiire? no vähän joo, sillä kun marssin rappuset ylös keikkapaikalle niin Monsteriser aloitti juuri soittamisen, onneksi ehdin sillä tämä bändi on todella kova livenä, tiukkaa grunge metallia, voisi kai puhua aikamoisesta mättämisestäkin, sillä tässä lyödään tosissaan, kitarointi tässä bändissä on myös kovalla tasolla, biisit ovat tämän päivän nuorisolle ihan liian vaikeita, emmätiiä sukupolvi kuuntelee vittu jotain lady gagaa corollassa ja nappaa essoo.
Oikea musiikki kuten tässä tapauksessa Monsteriser, on ihan itse tehtyä alusta loppuun, sitä ei ole mikään narkoosissa häilyvä manageri raapustanut paskalla istuessaan jollekin botoxilla pumpatulle blondille vaan oikeat ihmiset tehneet ihmisille joiden pitäisi perkele tajuta että oikea maailma tarvitsee juuri tällaisia oman tiensä kulkijoita eikä kaikenlaisia perseennuolija puudeleita.

Paikalla on ilahduttavan paljon väkeä jo tässä vaiheessa iltaa ja Monsteriser saa porukkaan mukavasti liikettä, poislukien sen faktan että jotkut paikalla väijyvät mustapaitaiset miehet ovat sitä mieltä että tanssiminen on pahasta, täällä on syytä käyttäytyä siivosti perkele!
Kaikki säädeltyä viimeiseen asti, neuroottinen järjestyksen vahtiminen tuntuu enemmän kuin oudolta, vähempikin ohjaaminen riittää kyllä.

Monsteriser oli todella hyvä, aivan järkyttävän tiukka veto taas kerran, toivottavasti jatkossakin nähdään samoissa merkeissä.

Lyhyt roudaus, taustakankaan vaihto ja jo sieltä lekamies ilmaantuu näkösälle, ihmisiä alkaa tulla tupaan koko ajan lisää ja varsinkin lavan edusta alkaa täyttyä huimaa vauhtia. Kotiteollisuus astuu lavalle Isä Meidän alkunauhan saattelemana, alkunauha on vaikuttava, mutta ihan liian pitkä, mutta se on taas minun mielipiteeni eikä mikään absoluuttinen totuus.

Setti alkaa samaan malliin kuin muutama päivä sitten Himoksellakin, Ukonhauta ja Kivireki, perään Mahtisanat.
Kolmen ekan biisin nippu on toimivaa ja bändin lavasoundi on kyllä hyvä, tulee todella hienosti jakeluun.
Setti jatkuu: Kadonneet, Meren mutaa, Iankaikkinen, Lemminkäisen laulu, Jos sanon, Kielletyn puun hedelmä ja laatusanoilla esitelty Kaihola, joka muuten toimii hienosti. Hynysen laulu kuuluu paremmin kuin edellisellä keikalla, ukko vetää ihan hienosti. Setti päättyy Isä Meidän veisuun, encoreina alkaa tulla Taivas tippuu, Loveen langennut ja Ukko Perkele. Tässä vaiheessa iltaa vielä muutama lisää, Tuonelan koivut, Rakastaa/Ei rakasta, viimeisenä Pissaa ja Paskaa.
Keikka loppuu tasan kello 12 yöllä, ennen viimeisen encoresetin alkua Hynynen toteaa kitaraa viritellessään tekniikalle että Rakastan jää välistä pois,(FBI tutkii syytä) siksi vain nuo kolme biisiä lopuksi. Tai kaksi ja puoli.
Miitri Aaltonen oli mukana muutaman biisin aikana laulamassa taustoja ja soittamassa kitaraa, hyvä äijä laulamaan, mutta lopussa kitaran vire ei ollut ehkä ihan parhaimmillaan.
Myös nuorempi Hynynen tulee lavalle Pissaa ja Paskaa taustalaujaksi ja poistuu omintakeisella tyylillään lavalta, katkokävellen kohti uusia seikkailuja.

Nyt jätän vähäksi aikaa hyvästit KT:n kiertueelle, kävin katsomassa Lutakon 13.3. keikan, Himoksen 4.4. keikan ja nyt Tullikamarin 9.4. keikan ja Lutakon veto oli paras, siellä oli myös paras yleisö, niin aina.

Kiitos Monsteriser ja Kotiteollisuus, tämä ei jää tähän.

Jukka

Keikkaraportti: Manufacturer´s Pride, Lutakko 8.4.2009

2009-04-10T15:30:00.002+03:00

Keskiviikko, Manufacturer´s Pride vetää keikan Lutakossa, keskellä viikkoa ei tehdä kuin täsmäiskuja, vähän ennen kymmentä tonteille ja juuri sopivasti, sillä Jelmu palkittiin taas kerran, 50000 SKR palkinto toiminnasta, no onhan se selvää sillä kyseessähän on Suomen ylivoimaisesti kovin rokkitalo, paino sanalla ylivoimaisesti.
Manu keikasta ei pysty kertomaan mitään viiltävää analyysia, on vähän liian tiukka meininki meneillään ei ehdi analysoida, tuntuu ja kuullostaa vaan niin tolkuttoman hyvältä,sitäpaitsi eturivistä tulee tukkapiiskaa koko rahalla, yleisö on in flames, uuden levyn biisejä kuullaan ainakin Murder Mandate ja loistava Stillborn Messiah, vanhempaakin kamaa on jaossa, mutta kaiken huomion vie bändin saumaton toiminta, tämä bändi todellakin TOIMII livenä, hyvä lavasoundi ja mr. Ahlfors veti kyllä hienot vokaalit.
On sanomattakin selvää, että tämän bändin toiminnan taso riittää haastamaan kenet vain ja Manun juna runnoo eteenpäin huikeaa vauhtia, tämä bändi kannattaa aina tsekata keikalla kun kohdalle sattuu.

Jukka

Keikkaraportti: Kotiteollisuus, Himos Areena 4.4.2009

2009-04-07T16:50:00.004+03:00

lauantai... räntää, vettä, sumua. Ihan normaali keväinen lauantai päivä.
Toisaalta ei, sillä ilta kaiken muuttaa voi, kuten esim. Kotiteollisuuden keikalle meno. nam.
Auton nokka kohti Jämsää, keli oli luvalla sanoen perseestä, sumua kuin Lontoossa, mutta näin lyhyt välimatka, se on aika sama kunhan nyt ei ihan alle metriin tipu näkyväisyys.

Lyhyt roudaus ja takkia narikkaan, kello lähellä 23.00 eli kauan sen jälkeen kun yleensä on unten maille nyrjähtänyt. Ei nukuttanut, harvoin alkaa väsyttää kun on muutaman sadan ventovieraan ihmisen ympäröimänä, mutta meillä kaikilla oli jotain yhteistä kaikesta huolimatta, syy miksi tulla paikalle saman katon alle.
Voinkohan minä jatkaa tätä touhua kun olen esim. 65v? saas nähdä miten sitä sitten jaksaa, siihen on tosin... aika kauan vielä.

Bändi aloittaa mätkeen hivenen yli puolenyön, Hongisto on saatu paikalle viime hetkellä, uni oli yllättänyt Karjalan miehen, Hynysen kevyt vittuilu auttaa heräämiseen.

Ukonhauta aloittaa setin, aivan käsittämättömän hyvä biisi livenä, tuo hakkaava kitara on kyllä aika ykköstä. Kivireki, tuo ikuinen suosikkini varmistaa kyllä verenkierron kiihtymisen, vankka avaus!

Yllättävää miten vähän kukaan rynnii eturivissä tänään, saa olla melko rauhassa vaikka on ihan edessä, joskus täällä meinaa liiskautua pahemman kerran. Harrasta menoa.

Mahtisanat ja Valtakunta, joista jälkimmäinen pitäisi kyllä olla KT:n setissä joka kerta sillä se on jollain tapaa sellaista lyöntiä mitä vain KT voi terävimmillään olla, basson jyrskytys on tässä biisissä todella tiukalla tasolla.
Seuraava biisi on vittu ihan parhaita ikinä, Graniitti, siitä ei pidot parane ja on jo jokunen keikka mennyt välissä kun sen viimeksi olen kuullut, teki kyllä hyvää.

Kadonneet joka on Iankaikkiselta, toimii koko ajan paremmin livenä, menee jotenkin sujuvasti eteenpäin ja rokkaa tiukasti.
Lemminkäisen laulu on uuden levyn kovimpia vetoja, edelleen se voisi kestää muutaman minuutin kauemmin, Iankaikkinen ja Kielletyn puun hedelmä joka on muuten paras, se on tänään aivan järkyttävän kova, nyt oli nimittäin jonkun verran jyhkeä soundi.

Kolme viimeistä varsinaisen setin biisiä olivat Taivaankaunis, Tuonelan Koivut ja Isä Meidän.

Ensimmäinen encore nippu oli Hynysen mukaan jotenkin kai vonkuuhommiin tms. liittyvää kamaa eli Taivas tippuu, Loveen langennut ja Yö päivää keinuttaa. Nämä kaikki ovat kyllä itse asiassa hienoja vetoja, niissä on hyvät sanat ja tuo viimeinen biisihän on suorastaan liikuttavan hieno.

Tiedossa oli että vielä voisi jotain olla odotettavissa vaan hetken ottaa ennenkuin ketään tulee näkyville, piti oikeasti vähän saadakin tuosta laumasta ääntä irti ja löytyyhän sitä kyllä, loppu on kohtuullisen rapsakkaa tempoa yleensä ollut, tällä kertaa avataan taas joidenkin onnettomien monttu sillä ilmoille kajahtaa Hynysen mukaan biisi jota ei ole tullutkaan hetkeen soitettua, se on Rakastan, onhan se hivenen erilaista materiaalia tuo Eevan perinnön aikainen kama kuin uudempi vaan oli soittajat ja ajatkin silloin sitä.
Lopuksi lyödään vitonen silmään ja Ukko Perkele sekä Hulluutta ja humalaa ruoskivat juhlakansaa, viimeisenä vedetään rakkauslauluksi tituleerattu Pissaa ja Paskaa, on se todella romanttinen ralli joo.

Minä tiesin että se on siinä, olishan sitä vielä mennyt vaikka kuinka vaan ei nyt ihan mahottomiksi aleta, joskus soiton on loputtava ja se oli siltä kertaa siinä, kello oli ehtinyt jo aika hollin sunnuntain puolelle, KT veti noin tunnin ja kolmen vartin pintaan.
Ukonhauta vaan jäi soimaan korviin, se on se kitaran hakkuu siinä biisissä jotain niin maagista, se on AC/DC tyylistä tarkkuuskomppia, ihan loistavaa.
Kiitos Kotiteollisuus, tämä ei jää tähän.

Auton nokka kohti kotia ja paikoittaisesta hernerokkasumusta huolimatta koti löytyy vaan uni ei meinaa tulla millään, veri kiertää...
UkonhautaUkonhautaUkonhautaUkonhautaUkonhauta!

Jukka

Keikkaraportti: Nicole, Profane Omen Lutakko 27.3.2009

2009-03-29T16:19:00.002+03:00

Perjantai ilta Lutakossa, kolmen bändin kattaus, FM2000 ja kaksi edellä mainittua sen jälkeen.
FM:n keikasta en osaa paljoakaan sanoa, hillitön melskaus, mutta oma musiikillinen rajoittuneisuuteni ehkä oli suurena tekijänä kun ei pudonnut yhtään.
Minulla on kaikki muut FM:n levyt paitsi uusin ja ei tunnu kyllä yhtään siltä että sitä uusinta tarvitsen, se on se humppa taas, saatana!

Profane Omen oli toisena esiintymässä ja jos saan luvalla sanoa että tässä on seuraava ihan helvetin iso suomalainen bändi, ainakin toivottavasti, sillä nämä miehet on tosi petoja mättämään, minulla on ollut paha aukko sivistyksessä kun tämä bändi on ollut aiemmin näkemättä livenä, vaan nyt voin sanoa että on raju livebändi ja jätkien soittotaito on todella kovalla tasolla, samaa voi sanoa death/trash tyylin biiseistä, joissa on muuten haastetta ja mikä parasta puhtaan laulun osia on paljon ja ne toimivat todella hienosti.
Ensi tahdeista lähtien myös Lutakon aina asiantunteva yleisö oli täysillä mukana, voisi jopa sanoa että ihan hulluna ja pitti pyöri nätisti.
Erityistä huomiota kiinnitti bändin rumpalin Samuli Mikkosen taito, kyllä muuten tapahtuu rumpujen takana paljon lyödään kuin eukkoa konsanaan, täysillä!
Lavalla oli erittäin paljon energisiä ukkoja, ei nyt vielä päästy ihan Raised Fistin lava-aggressioon, mutta paljon oli kovia elementtejä silläkin puolella.
Uuden Inherit the Void levyn biisejä kuultiin myös ja uusin levy onkin aivan mielettömän hienosti toimiva paketti, tässä on kyllä aineksia tosi koviin juttuihin tässä bändissä, meikä on ihan liekeissä tämmöisen mätön edessä.

Illan viimeisenä ja erittäin monen paikallaolijan suuresti odottamana esiintyi Nicole, bändi joka on pysynyt ydinosaamisessaan, eikä muuten tingi mistään. Bändi on hankkinut monien vuosien aikana vankan fanijoukon, voitaisiin kai jo puhua kulttibändin statuksesta, sillä kaikki arvostavat Nicolea, jotka nyt vähänkään metallin päälle ymmärtävät.
Jotenkin bändin tunnelmaan sopivaa oli myös valaistus, joka sai kitaristi/laulaja Ollin näyttämään hmm, alakerran valtiaalta. Tämä bändi ei ota vankeja, se ei neuvottele vaan mättää kyllä ihan suoraan turpaan koko ajan, biisit ovat ihan suoraa metallia ja siellä muuten ei ole kovin montaa hempeää sanaleikkiä mukana. Biisien nimet kuten Delirium, Tuomittujen joukkoon, Kuolemaan asti sinun ehkä kertovat jo kanssa perussävyn, se on tumma ja todella raju.
Yleisö oli kyllä liekeissä Nicolen aikana, väkeä oli paikalla todella hyvin, eikä syyttä. Tämä bändi ansaitsee kyllä kaiken sen arvostuksen ja kunnioituksen tekemisestään, sen musiikki on suomeksi huudettua metallia puhtaimmillaan, bändin nykytilaan voi tutustua ostamalla sen uusimman levyn Tuomittujen joukkoon, joka muuten löytyy jo hyllystä täälläkin päin, kova levy.

Kiitokset illan bändeille, todella kova meininki!

Jukka

Keikkaraportti: Graveyard ja Witchcraft Lutakko, 21.3.2009

2009-03-29T16:09:00.002+03:00

Alunperin tämän kaksikon jälkeen lauteille piti tulla The Sword, jenkkibändi joka oli Metallican lämppärinä rapakon takana, vaan ei käynyt niin. Ruotsalaiset tulivat kuitenkin paikalle ja Graveyard aloitti, bändi jonka basisti soittaa Rickenbackeria ei voi olla paska, eikä ollut tälläkään kertaa.
Graveyardin musiikki ei ole mitään yksinkertaista soitettavaa tai yksioikoista paahtoa, ovelaa ehkä jopa hivenen salakähmäistä, jos musiikki voi sellaista yleensä olla. Biiseissä oli rytminvaihdoksia, joista bändin livesointi ei horjunut tippaakaan, erittäin kovia ukkoja soittamaan.
Jonkin verran koukkuja biiseissä oli, mutta ehkä lievä tasapaksuus vaivasi, en usko että jaksaisin bändiä levyltä kuunnella, vaan livenä homma kyllä toimi helvetin hienosti, erittäin mukava tuttavuus ja kuten sanottua, kovia ukkoja soittamaan.

Witchcraft oli Motörheadin lämppärinä Helsingin Jäähallissa 16.12.2008, ei jäänyt mitään mieleen kun ei se semmoisessa ympäristössä toiminut minusta yhtään, Viikate sen sijaa oli todella kova lämppäri sillä keikalla.
Asiaan, bändi aloitti Lutakossa ja kuin taikaiskusta paikalle ilmestyi Black Sabbathmainen tunnelma, vanha sapatti on selkeästi leimaa antava tekijä tämän bändin musiikissa.
Ihan rajun kuulloista kamaa livenä, jäikö joku biisi mieleen, no ei jäänyt, mutta nämäkin ukot on kovia pelimanneja, hienoja vaihtelevia biisejä ja rento ote toimintaan.

Porukkaa oli paikalla ihan mukavasti ja se kyllä tykkäsi molempien bändien toiminnasta, se oli kunnon menoa juu.

Jukka

Keikkaraportti: Kotiteollisuus, Lutakko 13.3.2009

2009-03-19T14:33:00.005+02:00

No niin, Ukonhauta tuli ja sitten odoteltiinkin kiertueen alkamista, kannatti odottaa sillä KT oli taas lyönnissä.
Isä Meidän rukousta eli IsäMeitää tuli alkunauhana, Ukonhauta alkoi jyrskyttää majaa, vittu että kuullosti hyvälle! Kyllä toimii se biisi livenä. Mahtisanat seuraavaksi, sitten Iankaikkinen, Valtakunta ja Rakastaa, Ei rakasta. Oli kyllä kunnollinen keikan aloitus voi sanoa, Valtakunta on edelleen todella kova veisu, vaikka uusia biisejä tässä oltiinkin tultu kuulemaan siltänään. Se on näet minusta ainakin joka kerta todella mukavaa, kun tulee uusien biisien aika keikalla, sitten niistä jalostuu näitä Valtakuntia joita jaksaa kuunnella vuosienkin kuluttua, setissä alkaa olla kyllä jo melkoinen valinnan vara Kotiteollisuudellakin, sieltä voisi vetää milloin vain sellaisen parin tunnin maratonin pelkkiä killereitä, ehkä sellainenkin keikka vielä joskus tulee, ehkä ei.
Siitä tulikin mieleeni ajatus että pitää lähettää Hynyselle viestiä, että vetäkää sellainen keikka mihin fanit saa äänestää teidän biiseistä setin, yks semmonen spesiaalikeikka. Voi tulla kyllä aika suoraa palautetta moisesta ehdotuksesta...

Keikkaan palatakseni, Taivaankaunis ja Kielletyn puun hedelmä olivat seuraavana listalla. Ensin mainittu toimi aivan yllättävän hyvin livenä, jotenkin se oli paljon parempi kuin mitä ennakkoon siitä biisistä ajattelin yleensäkään livenä. Kielletyn puun hedelmä on ehkä paras KT biisi livenä ikinä, kirsikka kakkuun tulee kun Holopainen soittaa siihen koskettimet niin vittu se on niin kova veto ettei siihen monet tässä maassa pysty siihen riehumiseen, se syö kaikki tieltään sillä se on täydellinen livebiisi.

Jossain välissä jotkut muijat heitti Hynyselle Sloggi paketin, ne oli uudet naisten alushousut, Hynynen oli sitä mieltä että jalasta ne pitää tulla eikä mitään kaupan paketista, perkele. Kortti kuulemma kuitenkin kelpasi...

Kadonneet ja sitten biisi mikä aina nostaa homman kattoon, Jos sanon. Se on se biisi monelle KT fanille, siitä bändi muistetaan ja se on monelle se biisi joka on kuultu ekana, se mistä kaikki on alkanut. Minä en ole ainakaan tähän vetoon kyllästynyt, enkä kyllästy, se toimii kuin tauti.
Lemminkäisen laulu oli se biisi jota olin odottanut kyllä kaikista eniten, enkä turhaan sillä se on uuden Ukonhauta levyn rankinta antia, tosin se voisi olla yhtä pitkä kuin Kaihola livenä, vaikka jonkun varttitunnin verran... ihan loistava biisi.

Tuonelan koivut ja sitten viimeisenä varsinaisen setin biiseistä Isä Meidän, Hynynen totesikin että siihen lopetetaan mistä aloitettiinkin, toimii! Isä Meidän biisissä on Ukonhaudan parhaat sanat, tähän tyyliin:

Kuljet pimeässä
kuin häpeilevä kuningas
kansasi hylkäämä
lastesi jättämä
ja kaukana jossakin
maailmasi roihuaa
maailmanpalo sytytetään
uudestaan ja uudestaan

Ei kiveä jää kiven päälle, ja nimeä
Jumalan taas huudetaan turhaan

Isä meidän!

Lutakon täysi sali, joka muuten tuntui jotenkin puoliveltolta, pitkän työviikon päälle voi olla että oli vähän virta vähissä ite kenelläkin, mutta sen verran nyt aikaan saatiin mölyä että bändi tuli vielä vetämään encoreja, Taivas tippuu, joka on muuten ihan vitun hieno virsi livenä, yksinkertaisen kaunis voisi olla oikea termi, Ukko Perkele joka on ihan kone sekä ehkä paras KT singlen B-puoli, Pirunpelto. Vituttaa kun se ei ole millään varsinaisella levyllä, toki se kolmen levyn kokoelmalta löytyy, vaan se on näitä piileksiviä helmiä, ehdoton louhinta ja joka kerta se aiheuttaa samanlaisia oireita "Minä Olen" yleisössä:mikä vitun biisi tämä on? Saatanan homot kun ne ei tajua.

Pikku tauko ja loppuun Loveen langennut, Meren mutaa, KIVIREKI joka muuten on paras ja viimeisenä Pissaa ja paskaa.

Siinä se ilta vierähti hienosti, vitun kova keikka taas kerran. Autoon, kotia kohti, telkänpönttökamera välähti Muuramen autotalon kohdalla vaan eipä ollut ylinopeutta kuin 10 km tunnissa niin ei tullut kuin muistutus, perjantai 13. päivä oli minun kohdaltani ainakin ihan viimeisen päälle hyvä päivä, kiitos Kotiteollisuudelle.

Jukka

Keikkaraportti: Tarot Lutakko Jyväskylä 25.2.2009

2009-02-27T20:46:00.002+02:00

Tarot, bändi jota en ollut koskaan ennen nähnyt livenä oli keikalla Lutakossa, jo puoli kymmenen jälkeen alkoi näyttää vahvasti siltä että tupa on täysi ja niin olikin, keskiviikko keikka ja silleen!! Selvästi (sananmukaisesti) näki että paikalle tullut yleisö oli vähän varttuneempaa hevi väkeä, toki joukossa oli nuoriakin ja kaikki odottivat lavalle... Marco Hietalaa.
Kun bändi aloitti keikkansa 22.30 Lutakon kansa oli heti mukana hommassa, Marco Hietala on yksi suomalaisen rock scenen kovimpia LAULAJIA, ellei kovin. Aivan käsittämätön virtuoosi, eikä kyllä voi muitakaan bändin jäseniä haukkua, bändissä on kyllä mieletön määrä taitoa ja se soi komeasti yhteen.
Tarot toimii livenä ihan vitun hienosti!

Jukka

Keikkaraportti: Motörhead, Helsingin Jäähalli 16.12.2008

2008-12-28T09:58:00.003+02:00

Jokunen litra on vettä joessa virrannut sitten ensi vierailun Helsingin Jäähallissa samoissa merkeissä, nimittäin Motörhead keikalla. 24.11.1981 ensimmäisen kerran näin kyseisen bändin livenä ja tällä samalla areenalla.
Outo tunne kun huomaa, että on elänyt jo jokusen vuoden ja aina samoissa hommissa vaan liikkeellä. Voiko sitä muulla tavalla elääkään?

Tällä kertaa en ollut yksin liikkeellä, tila-autossa oli peräti 6 miestä reissulla, joista kaksi näki Lemmyn ja kumppanit ensi kertaa livenä. Kaverillani oli mukana bassonsa, johon oli tavoitteena saada Kuninkaan nimmari, asiaa olivat järjestelleet useat ihmiset, mutta primus motor oli Pauli, joka on luvalla sanoen aivan mahtava jätkä, aina tapahtuu kun tämä kaveri on remmissä.

Sisäänpääsyrituaalin jälkeen paitakauppaan, jossa tuotteet olivat muuten kohtuuhintaisia, t-paidat parikymppiä, hupparit kolmekymppiä ja kaikki meni hetkessä, kiertueen viimeinen keikka ja varastot tyhjiksi.
Nopeat ostokset ja kohta soi puhelin että äkkiä jäälle, basso lähtee Kuninkaalle. Kiertueen roadmanager otti soittimen ja digipokkarin mukaansa ja jonkun ajan kuluttua tuli takaisin ja niin vain oli Rockenbackerissa se nimmari joka siinä kuuluu olla, sekä kamerassa kuva mestarista soitin sylissään. Kohtuullisen kovat kierrokset koneessa, hirveät tuuletukset ja kamera taskuun ettei vaan kuva katoa, jos tämän kuvan sössii jonnekin on varma että turpaanveto on taattu.

Jossain vaiheessa lavalle tulee Viikate ja kuten kaikki alan miehet tietävät, Viikatteen Kaarle on Motörhead miehiä viimeisen päälle ja on varmasti miehelle uran kohokohtia olla lämmittämässä yleisöä juuri tällä keikalla.
Viikate on äärimmäisen hyvä, jopa niin hyvä, että yleisö oikeasti on hienosti mukana, tätä ei monesti näille lämppäreille osoiteta, mutta Viikate pieksää Motörhead tyylistä settiään hienosti ja edelliseen kertaan jolloin näin bändin livenä on pakko sanoa että on menty eteenpäin ja rajusti. Kitarasoundit ovat suorastaan loistavat ja Rauta-airot sytyttää yleisön liekkeihin.

Lyhyt tauko ja sen jälkeen Lemmy, Phil ja Mikkey Dee tulevat areenalle, "We are Motörhead and we are gonna kick your ass!" ja Iron Fist alkaa paukkua.
Valun lähemmäs lavaa ja huomaan jossain vaiheessa keikkaa olevani moshpitissa, mielenkiintoinen kokemus ja lämmin.
Setissä oli pari biisiä uusimmalta levyltä Motörizerilta, sekä muutamia uudempia minun ehdottomia lempibiisejäni kuten In the Name of Tragedy. Bändi on aivan vitun hyvässä vireessä, kaverini sanoikin että voi olla niinkin että kiertueen viimeinen keikka ja kaikki peliin ei tarvitse säästellä mitään, onhan kuitenkin muistettava että Kuningas täytti jouluaattona 63 vuotta ja se on kunnioitettava ikä, tietäen miehen elämäntavat tai ehkä juuri siksi Lemmy vielä onkin elossa, on aina tehnyt mitä halunnut ja omalla tyylillään.

Setissä on hienoja biisejä, Killed by Deathin aikana se hemmo joka käytti basson Lemmylla tulee lavalle soittamaan toista kitaraa, erittäin harvinaista nähdä tallaista, mutta kuten sanottua kiertueen viimeinen keikka.

Setti päättyy Ace of Spadesiin, Bomberiin ja Overkilliin. Ei se voi muuten oikein päättyäkään sillä nuo kolme biisiä ovat legendoja, klassikoita ja minä en ainakaan tiedä yhtään hienompaa viimeistä biisiä kuin Overkill sillä se hakkaa viimeisetkin mehut pihalle ja vittu että nämä miehet soittaa lujaa! Kunnon puudutus päällä aletaan valua ulos hallista, jo jossain vaiheessa iltaa huomasin että Motörhead on löytänyt taas uuden sukupolven faneja, paikalla on aivan helvetin paljon nuorta porukkaa ja se on hyvä asia, näkevät ja kuulevat kuinka rokkia oikeasti soitetaan perkele, siinä ei paljon taustalla tarvita mitään tanssiryhmiä ja saatanan koreografioita, käännetään volumet kaakkoon ja annetaan palaa!

Tämä korvasi hienosti sen marraskuun pettymyksen, tästä oli helppo lähteä valmistautumaan loppuvuoteen, joka on muuten kohta käsitelty sekin ja uusi vuosi ja uudet keikat odottavat tai ainakin toivottavasti näin on, mitään en sano varmaksi ennenkuin se on tapahtunut, mutta liput Metallican ja AC/DC:n keikoille on olemassa, joten ne yritetään hoitaa sitten kesällä.
Sitä ennen on kyllä kevään keikkoja varmasti jotain ainakin Lutakossa tulossa ohjelmaan, joten sitä odotellessa Hyvää Uutta Vuotta ja silleen.

Jukka

Keikkaraportti: Kotiteollisuus, Himos Areena 6.12.2008

2008-12-09T18:58:00.003+02:00

Kotiteollisuus on tulossa lähelle Jyväskylää, itse asiassa soittivat kyllä keikan Jyväskylän keskustassa olevassa yökerhossa aiemmin, mutta sinne ei päässyt sattuneesta syystä paikalle.
Tilanne oli korjattava ehdottomasti mahd.pian ja Himos Areena on siihen oikein sopiva mesta, tilaa on kunnolla ja väkeä on yleensä aika rapsakasti, niin nytkin.
Valumme parin Vanhan Liiton miehen kanssa paikalle puolen yhdentoista jälkeen ja paikka näyttää jo siinä vaiheessa melko täydeltä, baareissa käy melkoinen kuhina ja taikajuoma valuu janoisten kurkuista alas, tämä tietenkin aiheuttaa suomalaisissa vain ja ainoastaan höyliä käytöstä.

Eturiviin on päästävä, siitä otetaan tänäänkin valokuvia ja kaikki alkaa ihan normisti kun eräs hieman horjuttavia nauttinut pitbull päättää tiputtaa täyden lonkerolasin tantereeseen, minä saan raikasta juomaa kenkääni, vieressä seissyt kerberos sen sijaan lahkeeseen siihen malliin että se näyttää hetken jopa siltä että hän alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti pitbullia kohtaan, mutta tilanteesta selvitään miehekkäällä örinällä, mitä väliä nyt yhdellä lonkerolla on, ihan kuselle se maistuu jo alas mennessään, vetäisivät tiukkaa niinkuin mekin silloin joskus ennen.

Keikka alkaa Karhujen talolla, biisi joka toimii livenä hyvin, Meren mutaa, Noitavasara joka on muuten aina yhtä maaninen, Valtakunta joka soi todella leveästi, biisi on yksi Kotiteollisuuden parhaista, kertosäe on sellainen että se jää mieleen heti, VaasanVeri, Hulluutta ja Humalaa, Vieraan sanomaa joka on muuten paras, Iankaikkinen, Sotakoira Musti, Kielletyn puun hedelmä, Kaihola joka on lähes täydellinen, Yö päivää keinuttaa sekä viimeisenä varsinaisessa setissä Pissaa ja Paskaa.

Encoreina Helvetistä itään, seuraavana tulevan levyn biisi Taivas tippuu joka kuullosti heti erittäin osuvalta, Murheen mailla ja viimeisenä ManaManan hullu Kuolla elävänä, se oli todella kova versio siitä biisistä.

Minulle keikka oli täydellinen, Kotiteollisuus vain nyt sattuu olemaan SE suomalainen bändi, paikalla oli paljon väkeä jotka voi huoletta luokitella hc faneiksi, bändin menestyksen perusta on sen rehellisyys, sitä arvostetaan edelleen ja niin kauan kuin asia on näin, suksee jatkuu. Kateellisinkaan suomalainen ei voi olla noille ukoille kateellinen.

Ensi keväänä Kotiteollisuus tekee varmasti paljon keikkoja uuden levyn tiimoilta, siellä taas ollaan paikalla.

Jukka

Keikkaraportti: Manufacturer´s Pride, Lutakko 5.12.2008

2008-12-09T18:34:00.003+02:00

...jätkä työntää neulaa poskesta läpi!! mitä, mitä, mitä!?? Circus Mundus Absurdus, The Saviours on asialla, jänis ja joulupukki. Ei perkele, jäikö lääkkeet ottamatta?
Friikkisirkus jota voi huoleti luonnehtia hardcore tyylilajin edustajiksi esittää todella rajua meininkiä lavalla, se kasseista roikkuva kaljakegi on liikaa, myötätuntokipua tuntuu vieläkin, näin tiistaina. Nuo jätkät vetää ketjulla kilpaa toisiaan vastaan, ketju vain sattuu olemaan lenkeissä kiinni jotka on juuri äsken lyöty poskista läpi, tekee varmaan hyvää, muita mieleen jääneitä hommia oli se lekalla vasten rintaa rikki lyöty lecaharkko, se oli kova temppu.
Kiitos herroille, se oli opettavainen kokemus.

Asiaan, Jyväskylän seuraava suuri bändi Manufacturer´s Pride veti Lutakossa keikan, esitti tulevan levynsä Sound of God´s Absence biisit. Corefront oli myös paikalla kuvaamassa keikan tulevalle dvd:lle kokonaisuudessaan, tulee siis cd&dvd, se on pro meininkiä.

Bändi aloittaa louhinnan, erityisen vaikutuksen minuun tekee bändin livesoiton tasokkuus, jätkät osaavat homman todella mallikkaasti ja levyllä on useita biisejä joissa on hienoja koukkuja ja mieleenjääviä kertsejä. Murder Mandate ja Dahlia ovat suorastaan loistavia biisejä, Adeptus Satanicus ja Stillborn Messiah ovat myös ehdottomia suosikkejani.

Helvetin hyvä keikka, levy tulee olemaan monelle yllätys, sillä se on jo tässä vaiheessa erittäin valmista materiaalia, sellaista joka tulee soimaan paljon, enkä tarkoita mitään vitun letkajenkkaa vaan oikeaa murhaa, tässä ei mitään vankeja oteta, vangit pilkotaan ja syödään pois.

Erityisen maininnan ansaitsee bändin bassotaiteilija, joka pystyi vetämään jyrinän kohdalleen ilmeenkään värähtämättä vaikka kiimaiset nartut heittivät hänelle alushousunsa lavalle, hän vain veti ne hiustensa peitteeksi. Näin toimii todellinen ammattilainen.

Odotellaan tässä sitä helmikuuta 2009, ostetaan Manufacturer´s Priden uusi levy pois kuljeksimasta ja nautitaan kyydistä.

Jukka

Levyarvio / Motörhead:Motörizer

2008-11-30T20:03:00.002+02:00

No tällä kohtaa piti tulla mukana keikkaraporttia Englannin pääkaupungista Lontoosta, Hammersmith Apollon keikalta 22. marraskuuta, mutta aina ei elämä mene niinkuin Jukka haluaa tai tahtoo.
Keikka yritetään korjata joulukuun 16. Helsingin vanhassa jäähallissa, onhan siinä kai jotain yritystä kun siellä samassa saatanan kylmiössä näin tämän ainoan oikean bändin minulle ensimmäisen kerran livenä marraskuun 24. 1981.
Siitähän on aika vitun kauan, tällä kohtaa et näe miten rintani kohoaa, ryhtini korjaantuu, kivut ja vitutus häipyvät jonnekin kauas tästä ruton lyömästä tomumajasta ja tilalle nousee se vanha kukkoilija, mies joka huutaa taas kerran äänensä loppuun ja tulee vinkuvin korvin kohti kotia vitunmoisessa myrskyssä, ottaa tunnin torkut ja lähtee töihin.

Se mitä elämä tuo tullessaan on arvoitus, mutta se mitä Motörhead tuo tullessaan on rock´n´rollia ja se tuntuu ytimissä ja luissa. Me ollaan vanhoja kavereita, tuo bändin kaikkien tuntema logo koristaa suurinta osaa minun vaatteistani, samoin se näkyy levyhyllyissä, Motörhead on kaiken alku ja kaiken loppu.

Minä olen kuunnellut tätä uusinta Motörizeria siitä asti kun se ilmestymispäivänä kotiin napsahti, olen vakuuttunut että tämä levy on viimeisen kymmenen vuoden saldosta parasta antia, levy hengittää vapaammin kuin mikään aikoihin, biisit ovat paljon enemmän kirjailtuja, täynnä hienoja sooloja ja mätkettä, Lemmy kuullostaa todella hyvältä, helvetti sentään se on vajaan parikymmentä vuotta vanhempi kuin minä, täyttäen jouluaattona 2008 63 vuotta, hatut päästä sillä Lemmy näyttää nuoremmilleen edelleen mallia mitä on rock´n´roll.

Levyltä löytyvät mm. sellaiset tykit kuin Rock Out, joka muuten on Motörhead standardi, mutta niin sen pitääkin olla, ilman sitä ei aurinko nouse, Teach you how to sing the Blues, joka on ihan loistava veto, Buried Alive joka on taas sellainen helvetin kiero kuvioiltaan, taustalla kuuluu maailman parhaan rumpalin Mikkey Deen hirveä polkeminen ja mättö, mies on edelleen kone.

Phil Campbell on oppinut parin kolmen viimeisen albumin aikana soittamaan paljon monipuolisemmin kuin koskaan ennen, varmaan alkanut juoda enemmän Danielsia tai jotain, mutta kitarat ovat helvetin paljon paremmat, teknisesti ja soinnillisesti, samoin soitto on paljon värikkäämpää eikä yhtä helvetin yläpuolen hakkaamista.

Minun Motörhead listallani tämä levy menee todella korkealle, se on hieno tunne vuonna 2008 kun kaikki muu tässä maailmassa on yhtä kusta ja paskaa, vitun kertakäyttö roinaa ja yhtä apatian valloittamaa mediasirkusta ja saatanan formaattiohjelmia. Motörhead näyttää näille kaikille keskisormea, korkealta ja kovaa, se on jotain johon voi luottaa ja voinut luottaa jo ihmisiän verran, kolmekymmentä vuotta tulee kohta puoleen täyteen yhteistä matkaa Motörheadin kanssa. Meihin voi luottaa, voidaan olla juntteja mutta ollaan sitä ainakin rehellisesti.
Minä jään odottelemaan joulukuun 16. päivän keikkaa, jospa sinne selviäisin ilman mitään erikokoisia esteitä niin olisin tyytyväinen, katotaan syttyvätkö kattovalot kuten vuonna 1981 kun ifk-jokerit järkkärit alkoivat poliisin hommiin hallissa. Vittu että ne oli koomisen näköisiä kun niillä oli sellaiset 20cm paksut kuulosuojat ja ne vitun pompat päällä ja ne kaivoi meidän taskuja että onko viinaa? Naurettiin vain että ne juotiin jo matkalla tänne...

Kiitämme: Motörheadia siitä ettei se petä koskaan fanejaan.

Mitään moittimista ei ole, totean vain loppuun että Lemmy the Movie tulee teattereihin vuonna 2009, älä unohda sitä, sillä se on vittu paras!

Levyarvio/ CMX:Kaikki hedelmät 1992-2008 (2-CD)

2008-11-15T09:07:00.003+02:00

Nyt heti aluksi on pakko muistuttaa siitä, että minä hyppäsin CMX:n kyytiin vasta 2005, nähtyäni kameran läpi Lutakon keikan marraskuussa kyseisenä vuonna. Sen keikan vaikutusta en pysty koskaan kenellekään sanoin kertomaan, minä aloin palvella konetta.
Talvikuningas on paras suomalainen rock levy mikä on koskaan julkaistu, mutta eihän sitä monet tajua, mutta kyllä se sieltä vielä tulee...
Kaikki hedelmät on kooste sellaisista CMX biiseistä, mitkä ovat todellakin soineet aika rajusti radionkin aalloilla, järkyttävän kauniita lauluja rumasta maailmasta on tarjolla, mm. seuraavaa:
Ainomieli, Ruoste, Elokuun kruunu, Kultanaamio, Kirosäkeet(joka on muuten paras!), Nimetön, Siivekäs, Puuvertaus, Melankolia, Palvelemaan konetta, Uusi ihmiskunta jne.
Uusia biisejä on kaksi, molempien levyjen ensimmäiset ovat niitä, Kivinen kirja ja Rautalankaa.
Kivinen kirja on CMX standardi, loistavat sanat tehostavat tulosta, Rautalankaa on melankolinen ja kaunis.
Levyn sisäkannet ovat aivan tolkuttoman hienot, kuva-arvoituksineen ja Kajus taulun mukaelmineen, bändin absolutisti rumpali on kuvassa se joka näyttelee sammunutta. Kuvassahan ovat alunperin Gallén-Kallela, Kajanus, Sibelius ja Merikanto.
Tähän loppuun on pakko, vaikka kyseessä onkin CMX ja sen levyarvio, siteerata tunnelmaa joka minulla liittyy tähän bändiin ja sen biiseihin, Pronssisen Pokaalin sanoin: "Suru soittaa raskaita kieliä, minä huudan lujaa.."

Jukka

p.s. levyn mukana tuli tarra, johon nimen ja osoitteen lisäämällä, pistämällä sen kirjekuoreen postimerkillä varustettuna, lähettämällä sen EMI:lle, vastaanottaa CMX:n HC-EP:n! Se on sitten sitä kauraa, joka ei taatusti soi radioaalloilla, mutta paljastaa sen rujon rangan, jonka ympärille CMX on kasvanut. Odotan.Odotan.Odotan.Odotan...

Levyarvio/ Eläkeläiset: Humppa united

2008-11-15T09:01:00.002+02:00

Kaikesta huolimatta aion kehua levyä jota tälläkin sivuilla esiintyvä ystäväni Keskisestä Suomesta inhoaa.( nyt puhuu jätkä vähän, mutta asiaa! päätoim.huom.)
Eläkeläiset pukkaavat taajaan tätä humppa ihanuutta kaiken kansan iloksi.
Alkujaan Kumikameli miehistön sivuprojektina syntynyt pumppu on vakiinnuttanut suosionsa, niin Suomessa kuin Euroopassakin. Peruskaava ei ole mihinkään muuttunut rokki biiseistä humppa versiot ja niihin sanat jotka käsittelee humppaamista, viinan juontia ja naisten vonkausta. Ainut on, että soittajien soittotaito on vuosien varrella parantunut ja levyt ovat enemmän tuotettuja. Mutta ei se poista sitä riemua mitä nämä biisit saa aikaan oikealla hetkellä ja oikeassa mielentilassa. Tämäkin bändi on parhaimmillaan keikalla ja muusikoitten ollessa vahvassa humalatilassa. Omaa viehtymystäni tätä bändiä kohtaan on vaikea selittää, mutta ilmeisesti minussa loppujenlopuksi asuu se pieni humppapeikko.
Levyllä on 16 biisiä ja nimet kertovat mikä on homman meininki: Humpataan tänään, Humppaviikot, Puliukko, Mummo jne. Levy alkaa lupaavasti heti alussa, kun versioidaan Dead Kennedys: Kill the poor. Oma huvinsa on aina koittaa tunnistaa alkuperäinen esiintyjä. Eli kyllä Eläkeläiset on taas vahvasti läsnä. Voi suositella kaikille.

Kiitämme: humpan ilosanomaa

Moitimme: kun ei sitten millään voi elää heidän oppiensa mukaan

Jone

Levyarvio/ Sielun Veljet: Kansan parissa 1

2008-11-15T08:56:00.002+02:00

Elämä oli toista -80 luvulla mitä nyt, ei olut globaaleja tietoverkkoyhteyksiä, puhumattakaan että kännykät olisivat olleet koko kansan hubaa. Maksettiin markoilla ja pankkiherrat sekä muut sijoittajaketkut syöksivät Suomea kohti lamaa. Suomalainen musiikkiskene ei juurikaan ottanut vaikutteita rajojemme ulkopuolelta.
Täällä mellastivat Eput, Popeda ja Siekkarit jotka olivat kansakunnan ykkösviihdyttäjiä, tuohon aikaan bändit vierailivat myös tanssilavoilla keikoilla.
Tarina kertoo eräästä keikasta jossa oli samaan aikaan vääntämässä Sielun Veljet ja Popeda salin vastakkaisille puolille pystytetyillä lavoilla. Ajatuksena oli ratkaista kumpi on Suomi neidon kovin orkesteri ja suosio mitattiin yleisön huudon perusteella. Hävinnyt bändi joutuisi juoksemaan keikkapaikan ympäri alastomana ja vaaleanpunaista serpentiiniä kiedottuna kikkeleitten ympärille. Lopullista ratkaisua ei koskaan asiasta saatu vaan tilanne päättyi tasapeliin. Sen verran fanaattisesti kummankin orkesterin fanit siellä mellasti, mutta Sielun Veljet on bändinä siitä erikoinen, että se ei tehnyt uransa aikana kahta samanlaista levyä vaan tyyli muuttui aina uuden levyn myötä.
Livekeikat olivat intensiivisiä, primitiivisiä ja yllätyksellisiä. Samanlaista keikkaa ei voinut bändiltä nähdä. Poikkeuksena nykypäivän bändeihin Siekkarit rakensivat aina uuden keikka setin ennen keikkaa. Ei ollut pelkoa, että samat biisit samassa järjestyksessä olisi toistunut ilta toisensa jälkeen. Keikoilla bändi improvisoi tunnelman ja fiiliksen mukaan, biisit saivat uutta eloa ympärilleen.
Sielun Veljet on bändinä jättänyt oman vahvan sormenjälkensä suomi rockin perintöön. Monet nykypäivän artistit mainitsevat Sielun Veljien vahvan vaikutuksen omaan varhaiskehitykseensä. Nyt tätä huvia saadaan neljän cd:n verran ja se on lämmin kädenojennus meille jotka aikoinaan päämärkänä heiluivat Veljien tahdissa.
Tämä sarjassaan ensimmäinen livetaltiointi on vuoden -89 Jyväskylän Ilokiven keikalta. Tarjolla on taattua ja hikistä Siekkari ilmaisua. Tätä ei voi suositella henkilölle joka aikoo vasta tutustua bändiin, mutta studiotallenteiden jälkeen kyllä kannattaa ehdottomasti tutustua bändin live intensiteettiin.
Loistava josta voipi puolet olla nostalgian tuomaa kaukokaipuuta kyseiselle vuosikymmenelle ja hikisiin keikkasaleihin.

Kiitämme: Tätä jaloa tekoa

Moitimme: Miksi vasta nyt

Jone

Levyarvio/ Johnny Dowd:A Drunkard´s Masterpiece

2008-11-15T08:53:00.002+02:00

Johnny Dowd vääntää kait tai vissiin countrya, mutta varsin nyrjähtäneellä otteella. Nyt ei juurikaan country vilahtele tällä levyllä, mihin tätä vertailisi?? Öööö en minä tiedä, ehkä lähimmäksi pääsisi Tom Waits, Nick Cave tai jopa Johnny Cash.
Näistä jokaisesta vähän jotain laitetaan pussiin, sekoitetaan ja keitos on valmis. Armottoman kova levy joka koukuttaa juuri tuolla vinolla ja vinksahtaneella otteella. Kim Sherwood-Caso luo omalla puhtaalla laulullaan mainioin kontrastin Dowdin puolihuolimattomaan elämäntäyteiseen laulantaan tai lausuntaan.
Välillä levy kirskuu ja kitisee vimmaisesti heittäen kuulijan hetken perästä seesteiseen maisemaan jossa sirkkeliurut ulisee taustalla. Tämä levy ajelehtii puolelta toiselle, mutta säilyttää silti punaisen lankansa. Kyseessä ei ole mikään tyylillinen sillisalaatti vaan perusgroove on läsnä joka myös säilyy alusta loppuun. Joku voisi sanoa, että tällaista avantgarde paskaa….mmm ehkä joo, mutta itse ottaisin sen paska määritteen perästä pois. Helvetin hienoa, että vielä maailmasta löytyy ja tänne mahtuu ennakkoluulottomia muusikoita. Levy on aivan täydellinen paketti ja hämmästykseni olisi suuri jos kuulen jotain kipaletta tältä artistilta radiosta tai että tämä näkyisi listoilla Lauri Tähkän kanssa. No joo Räkärodeossa tuossa edesmenneessä Miettisen luotsaamassa ohjelmassa joskus 2006 soi Johnny Dowd, mutta eihän enää ole mitään formaattia missä soi vähän erikoisempi musa. Tämä täytyy itse kuulla ja todeta.

Kiitämme. talvi-iltojen pelastajaa

Moitimme: Ylen ohjelmapolitiikka ja Räkärodeon feidausta aalloilta

Jone

Keikkaraportti: Mustasch w/Monsteriser Lutakko 15.10.2008

2008-10-20T17:51:00.003+03:00

Rankkaa, rankkaa... armoton jyskytys päässä ja särky selässä tervehtii vanhaa paskaa heti keskiviikko aamusta lähtien, jossain vaiheessa aamulla Keskustasuomalaista lukiessa äjähtää mieleen että perkele! Tänään on keikkailta!!
Ei koske juurikaan enää, tiukkatahtinen työpäivä ja kiireesti kotiin.
Suihku. Kauneus unet.
Kello 19 herätys, iltapala, kourallinen lääkkeitä, minä en ole huomannut että joko minä nielen niitä kuin Gary Oldman Leonissa, se tempoo siinä päätään viehkosti, mutta se taisi käyttää stimulantteja...

Ajatukset kasaan, Monsteriser lämmittää tilan alkaen 21.30, parin vanhan liiton miehen kanssa ollaan paikalla heti klo 20 jälkeen, mutta aika rientää kuin siivillä, ainakin minulla sillä olen jälleen itseäni paremmassa seurassa.

Monsteriser aloittaa mätkeen, hemmetti miten hyvä lavasoundi, hetken epäilen että Miitri Aaltonen on multiploitunut, tarkistan tilanteen miksauspöydän takaa, mutta ei se mies siellä ole, jotenkin vain kuullosti siltä, täydellinen sointi, puhtaasti ja lujaa.

Biisit oli hyviä, Hynynen hakkaa rumpuja ihan saatanan kovaa, hyvä meininki lavalla, basisti soittaa melkein lattiasta luuttuaan, Fender roikkuu oikeasti tosi alhaalla, ihan Ramones meininkiä, Aaltonen on kova jätkä laulamaan. Kitaristilla on parhaat rock kukko elkeet, jätkät vetää hienosti, olen tyytyväinen, mutta yleisö katsoo kauempaa ja kiskoo kaljaa tuskassaan baarin verkkoaidan takana. Otan kuvia ja koetan olla häiritsemättä bändiä, minä ainakin ja vanhan liiton kaverini olemme sitä mieltä edelleenkin että Monsteriser on kova bändi.

Kevyt roudaus, Mustaschin kamat on lavalla valmiina, käännellään ne esiin ja eipä aikaakaan kun illan pääakti on valmiina tulemaan lavalle, minä sukellan pieneen tappavaan tilaan lavan eteen, varma tieto siitä että tämän jälkeen ollaan taas muutama päivä ihan hajalla ei tunnu haittaavan, ei se itse asiassa paljon sekuntia kauemmin viivy edes mielessä, sama juttu kyllä kaiken muunkin kanssa. Keskittyminen on koko ajan vaikeampaa kun alkaa dna koodi hajoamaan iän myötä.

My Disorder, Parasite, Bring Me Everyone, Double Nature, Black City olivat ainakin listalla, bändi vetää sellaisella otteella että se on sukat pois. Black Sabbath ja sen vaikutteet ovat selkeästi kuultavina, minä olen ihan liekeissä, sillä Sabbath on kaikki. Minä olen kaiken kuvaamisen keskellä hämmästynyt siitä miten armottoman kova bändi lavalla itse asiassa onkaan. Johannessen joka on väliaikainen kitaristi on hemmetinmoinen tiluttaja ja on saanut näköjään päävastuun sooloiluista, vaikka Gyllenhammar on niistä ennen vastannutkin. Laulaja/kitaristi Gyllenhammar on kovanluokan showmies, aktiin kuuluu hyvän sortin laulatushommat, valssin tanssiminen eturivin beiben kanssa, Jaloviinan kinuaminen lavalle ja kyllähän sitä lasi löytyykin. Jos Jaloviinaa ei löydy näiltä tonteilta niin jo on kumma!

Vaikeat valaistusolosuhteet saavat välillä olon melkoisen toivottomaksi, mutta jossain siellä ne kuvat vaan on, lisää paskaa housuun ja keskittyminen kohdalleen, loppuu se ruikuttaminen!
Basisti on helevetin pitkä äijä, sillä on tuuletin kuin Lemmyllä, mies on heti sankarini.

Rumpalista en näe juuri vilaustakaan, ei ole kovin julkisuuden ystävä tuo ukko, ei siitä yhtään kuvaa tullutkaan. Varmistan heti keikan alussa että basistista on kunnon kuvia, ne on monesti niin sivussa tai takana että on vaikea saada kunnon kuvaa, mutta nyt on tilanne toinen.

Välillä ei meinaa muistaa kuvata kun pitää heiluttaa päätä, ei se olekaan niin justiinsa, tärkeintä on se että tuntuu hyvälle. Ajatus siitä että en joskus ehkä pysty tekemään enää sitä mitä haluan kaikkoaa mielestä, kunnon rokki antaa ukoille ja akoille virtaa ihan rutosti lisää, uskokaa kun sanon.

Keikka on riittävän pitkä, olen ihan hajalla, mutta sisällä kuohuu, en pysty tuntemaan mitään kipuja, korvat soi ja siellä ne solut jotka ovat kuolemassa huutavat viimeistä infernaalista librettoaan, soikoon. Onpahan ainakin varma tieto että on vielä elossa kun sen kuulee.

Minä en ole juurikaan koskaan ajatellut montaa positiivista ajatusta Ruotsista tai ruotsalaisista, en pysty siihen vieläkään, mutta on sanottava totuuden nimessä että sen jälkeen kun löysin Raised Fistin ja näin sen keikalla ja nyt Mustaschin keikalla niin alan pitää heistä vähän enemmän, nämä ukot on tosi relaa porukkaa ja soittavat ihan armotonta rokkia, metallia kutsu sitä miksi haluat.

Olen kotona joskus klo 00.45, vaihdan tupakan ja keikan hajuiset vaatteet puhtaisiin ja sujahdan peiton alle, korvissasoikorvissasoikorvissasoikorvissasoi.... Bring me everyone!

Onneksi on Lutakko näin lähellä, paikka jossa kaikki kovat nimet ovat käyneet ja tulevat käymään jatkossakin, se on täydellistä ja se talo saa meistä kaikista irti parhaan mahdollisen suorituksen niin lavalla kuin sen reunallakin.
Minä elän.

Jukka

Levyarvio/ AC/DC:Black Ice

2008-10-20T17:36:00.002+03:00

8 vuotta. perkele. On se ollut sitkeässä, mutta odotus on palkittu tiukalla paketilla rokändrollia, kyllä tahti on taattua heti alusta lähtien, Radio Rockin yritys puhkisoittaa Rock´n´Roll Train ei ole onnistunut kun tuo kyseinen ralli kestää sitä soittoa huomattavasti paremmin kuin joku kertakäyttö sonta, nykyajan tissiposket ei edes osaa ajatella että näin rockin levyn pystyy tekemään, nämä miehet tekevät sen edelleen tyylilleen uskollisina, täydellistä takomista.

Digipack on täydellinen kansineen, kuvineen, teksteineen. Tällaisesta paketista kannattaa ottaa mallia, näin fani palkitaan kunnolla, vaikka olisi kyllä saatava vinyyliversio tästäkin, niissä levyissä oli kunnolliset taidekannet ja isot kuvat.

"ei ne oo muuttunu mihinkään. ei sitten Back in Blackin mitään hyviä levyjä tehneet..."
Ei kaiken tarvitsekaan muuttua, helevetin pässit. Eikö jo riitä kun sademetsät on poltettu ja raiskattu, napajäätiköt saatu sulamaan saatana! Vieläkö maailman tiukimman rock bändin pitäisi alkaa vetää jotain uutta ja erikoista? Ette sitten ole taulapäät kuulleet siilipuolustus ajattelusta? Siinä missä on hyvä, tai jopa paras kannattaa kyllä pysyä! Keskittyä olennaiseen ja antaa ulkomaailman pelleillä ja hieroa kättään.

Tässä levyllä on myös rajuja blues juttuja, armoton biitti, millintarkkaa lyömistä ja louhintaa, Brian Johnson kiekuu edelleen kuin jalka puristimeen jääneenä, minä odotin juuri tätä, minut on palkittu!

Nyt kun vielä bändi tulisi Suomeen keikalle että pääsisi huutamaan suolensa pihalle, sitä minä toivon ja minä jaksan odottaa...

Black Ice: parasta rokkia, AC/DC vetää kympillä ja jo muutamalla kuuntelulla jää mieleen Rock´n´Roll Trainin lisäksi, Big Jack, War Machine, Decibel(todella raju blues runttaus), She Likes Rock´n´Roll, Rocking All the Way ja nimibiisi Black Ice.

Ei tässä ole mitään valittamista, tämä on täydellinen rock´n´roll levy.

Kiitämme: Black Ice täytti kaikki odotukset, äärimmäisen kova levy.

Moitimme: 8 vuotta oli aika pitkä aika odotella, mutta ei siitä voi moittia kuin vain ihan kevyesti.

Levyarvio/ Metallica:Death Magnetic

2008-10-11T16:07:00.002+03:00

Mistä sitä aloittaisi? Kun ei tiedä mihin lopettaisikaan?
Metallin jättiläinen on lopultakin vuosien tauon jälkeen saanut levyn valmiiksi, levyn joka on kirvoittanut vaikka minkälaista tekstiä eri puolilta maailmaa, varma merkki siitä että musiikki on herättänyt tunteita ja mikä merkillepantavaa, bändi on vähän isompi kuin mikään muu tässä metalliskenessä ja sekös joitakin vituttaa.
Hifi niiloille on muuten tässä blogissa varattu vain tämä yksi asia: hypätkää homot voltti, saatanan hierojat, teitä odottaa sama täällä päin Suomea kuin Marko Björsiä aikanaan Jyväskylän Asemakadulla, 50 metriä kävelyä ja pahviin.
Jos joku asia jaksaa minua hämmästyttää niin se on kerrasta toiseen tapahtuva ilmiö, sama kuin pörssissä, joku menee paniikkiin kaikki menee paniikkiin, joku haluaa haukkua levyn, kaikki haluaa haukkua levyn. Yleisen mielipiteen muokkaaminen oman mielensä mukaiseksi on alhaisimman elämän muoto jota nämä ameebat harrastavat hyvin mielellään, muuhun he eivät pysty.

Metallica aloittaa tappamisen biisillä That Was Just Your Life, biisi joka ei heti auennut ollenkaan, kunnes noin sadannen kuuntelun jälkeen aloin päästä asiassa eteenpäin, olin soittanut biisiä liian hiljaa, väänsin perkele hanan kaakkoon ja silloin sen kauneus löytyi. Aloitusraitana erinomainen veto, pieksäminen alkaa näin, Kuolema vetää puoleensa heti, levyn kansia selatessaan voi aistia tuon raivon jota eivät nykybändit voi koskaan saavuttaa, nykyhevi ja metalli on pelkkää runkkausta vasemmalla kädellä, Metallica on oikeaa heviä ja metallia, tämä biisi todistaa sen kevyesti.

The End of the Line on vielä astetta vaikeampi biisi aluksi, mutta sen hienous alkaa noin 10 sekunnin kohdalla jolloin sahaava komppi syöksyy eetteriin, riffi on yksinkertainen, mutta se on monasti kovin kaunista, helvetin hyvä groovi biisi ja Hetfieldin laulu on yksinkertaisesti tikissään, ukko vetää ihan parastaan.

Broken, Beat and Scarred oli levyn ensimmäinen juttu joka aukesi nopeasti, hakkaava komppi ja kierosti koukuttava riffi alkavat heti viedä miestä, todella hienoja kuvioita ja biisin sanat ovat silkkaa timanttia, Hetfield on tullut takaisin voimalla, ...."show your scars..." repikää siitä.

The Day That Never Comes on mielestäni levyn hienoimpia biisejä, sen eeppinen alku ja sanat ovat nerokkaat, alku on jopa melkein liian kaunis, minä en meinaa kestää tuollaista kitaraa, se särkee sisältä ja soi kovin haikeasti, sanat ovat uskomattoman hienot ja lopun mättö on uskomaton, se on suoraa turpaanvetoa, korkealta ja sinne missä sattuu. Tämä on klassikko syntyessään. Tuplakitarat lopussa ovat todella hienon kuulloisia, paksu ja raskas sointi ja perinteinen soolo päällä. Tällä levyllä myös bassot ovat kuultavissa, kunnon möyrintää, todella heviä.

All Nightmare Long on levyn parasta antia, Ulrich antaa lyhyitä iskuja ja homma lähtee alusta alkaen korkeaan lentoon, biisin nimi on näppärä sanaleikki. "hunt you down with no mercy" se kuvatkoon tämän todella kovan biisin olemusta, sitä se juurikin on.

Cyanide oli eka biisi jonka kuulin näistä uusista, se on perinteisempää Metallicaa, erinomaisen hyvä riffi ja Hetfield vetää taas aivan parastaan. On se kova jätkä.
"Suicide, I´ve already died.." tässä on myös hienoa basson jyrinää, Trujillo on aika epeli.

Kun näin levyn takakannessa nimen Unforgiven III, ajattelin ensin että ei vittu eikö tästä päästä yli ikinä, mutta tietäen Hetfieldin taustat ja entisen elämän olin varma että biisi on herkkä, sitä se onkin, alku muistuttaa etäisesti jostain Sergio Leonen länkkärin musasta, jotenkin Morriconen kaikuja. Laulun sanat ovat melkoisen hienot ja itse biisi on riittävän jäntevä tähän levyyn, How can I be lost, if I got nowhere to go?" kunpa osaisi itse joskus sanoa jotain noin hienosti.

The Judas Kiss on sitten levyn kurko, kukkojen kukko joka todellakin mättää bensaa tuleen, outo riffi joka paljastuu myöhemmin täydelliseksi tähän biisiin, itse asiassa tässä biisissä on niitä riffejä useampiakin, kaikki vaiheet kolahtavat ihan kympillä tauluun, tämä on sitä Metallicaa jota minä ainakin haluan ehdottomasti kuulla livenä, ehkäpä se ensi kesänä vielä onnistuukin... " Bow down, sell your soul to me, I will set you free, pacify your demons.." pikkusen kolisee.

Suicide&Redemption on levyn ehdottomasti vaikein pala aluksi, instrumentaali joka on pitkä ja monivaiheinen, erittäin vaikea hahmottaa ensimmäisellä kerralla millään lailla, voimakas alku ja seesteinen keskiosa, loppu on silkkaa ruhjomista. Minä en ole eläessäni kovin montaa hyvää instrumentaalia kuullut, Call Of The Ktulu on tähän mennessä paras, Viikatteen Routaisten Peltojen Pehtoorit on toiseksi paras. Tämä on jossain siellä, biisissä on paljon todella hienoja kohtia, Hammett kitaroi nätisti ja jos yhdellä sanalla pitää luonnehtia niin se voisi olla ilmava.
tai proge.

My Apocalypse päättää Kuoleman Vetovoiman, täydellinen lopetus, suoraa mättöä, tässä kohtaa pitää olla volumet ihan tapissa, tätä ei kannata kuunnella ollenkaan hiljaa.

Metallica on päivittänyt statuksensa nykypäivään, kohta kolmekymmentä vuotta toiminut metallin jättiläinen on takaisin pitkän talviunen jälkeen, tämän levyn kuunteluun menee seuraava vuosi kevyesti, katsotaan sitten kestääkö tämä levy aikaa kuten aiemmat ovat tehneet, minä olen omalta osaltani vakuuttunut siitä että tätä jaksaa kuunnella, mutta enhän minä olekaan tehnyt sitä kuin tämän bändin eka levystä lähtien. vasta. joten mitä vittua minä tästä voisinkaan tietää mitä nykypäivän paskahousut tietävät, vitun inisijät. Kasvattakaa lihaksianne kolmekymmentä vuotta ja tulkaa sitten keuhkoamaan, perkeleen narrit.

Metallisaurus käy katsomassa ainakin Mustaschin keikan, kaksi Kotiteollisuuden keikkaa ja sitten onkin meno Lontooseen Motörheadin keikalle, joten jotain tekstiä tänne alkaa tulla vähän tiuhempaan tästedes.

Lappeenranta arviot Death Magneticista:

Kiitämme: Metallicaa siitä että se on tehnyt aivan vitun kovan levyn.

Moitimme: kaikkia vitun hifi niiloja joilla ei ole koskaan ollut mitään oikea tunnetta musiikista elämässään, vain jotain saatanan särön hinkkausta, onnettomat runkut.

Keikkaraportti: Iron Maiden Stadionilla 18.7.2008

2008-08-12T17:59:00.002+03:00

Niin että miksi vasta nyt? ei oo kerenny. eikä oo irronnu.
Huippuluokan keikkamatka joka tapauksessa, kaikin puolin ja kaikkine olosuhteineen.
Iron Maidenin lämppärit nyt oli ihan lievästi sanottuna silkkaa kuraa, mutta itse bändi Eddie maskotteineen oli kyllä ihan kovassa lyönnissä, varsinkin Bruce Dickinson jolla oli kyllä aika käsittämätön pipo päässään välillä, lauloi ihan viimesen päälle, eikä vetänyt helpotuksia peliin.
Vanhoja hittejä jonossa, Iron Maiden, Heaven can wait, The Trooper(parasta!), Run to The Hills, Number of The Beast jne. varmasti kertoo mistä oli kyse. Rhime of the Ancient Mariner oli kyllä erityisen kova, samoin kuin Fear of The Dark.
Ei pysty tämän enempää kertomaan, se oli joka tapauksessa kovin Maiden keikka minkä olen nähnyt, jonkun niitä kai olen nähnyt, mutten mitään kymmeniä.
Parasta oli myös se, että oli paljon kavereita mukana keikalla, ihmisellä ei ole turhan monta ystävää, mutta hevimiehillä ystävyys on ikuista.

Jukka

Levyarvio / MÖTLEY CRÜE: SAINTS OF LOS ANGELES

2008-07-17T16:37:00.002+03:00

Rock´n´roll kliseiden alttarilla piehtaroivat rikkaat rentut aktivoituvat säännöllisin väliajoin. Kiertue, livelevy ja studio plätty vielä kaupan päälle.
Odotusarvo ei ollut mikään suuri tätä levyä tarkastellessa. Mötley Crüe ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään korkean laadun määritettä. Tusina hardrockia korean ulkokuoren takaa, mutta nämä kajalia käyttävät vanhat herrat luotsasivat ulos ihan rullaavaa roketti rollia. Levy ei ole mikään tasavahva paketti, mutta sieltä kimpoilee joitakin tarttuvia kipaleita, jo levyn aloitus biisi on silleen tiukka, että se laittaa kuuntelemaan levyä hieman tarkemmin.
Näiden muutamien yksittäisten kelvollisten biisien joukkoon mahtuu sitten sitä jonnin joutavaa rypistelyä. En tiedä olisiko kuitenkin parempi, että kyseiset muusikot keskittyisivät enemmän siihen minkä parhaiten osaavat eli rokkikukkoiluun….niin en tiedä, sillä ei tämä nyt mikään lahkeita lepattamaan saava tuotos ole. Tämä levy kyllä toimii kuin tauti, ihmisille jotka tykkäävät yleensä tämän tyyppisestä rokkaamisesta. Itseäni ei se kauheasti lämmitä tai saa vibaa punttiin, mutta taustalla ehkä joskus soi, kun ajelee autolla ja pitää miettiä kuinka maailman pelastaisin. Silloin ei saa soida mitään sellaista joka vie huomiokyvyn musiikkiin.

Kiitämme: Yrityksestä

Moitimme: Kuitenkin vähän väsähtänyttä yleisilmettä

Jone

Levyarvio / CAVALERA CONSPIRACY: INFLIKTED

2008-07-17T16:34:00.003+03:00

Kirves on pudonnut ja vuosikausia kestänyt puhumattomuus sekä vihanpito on työnnetty ainakin hetkeksi syrjään. Metallipiireissä kova uutinen on se, että Max ja Igor Cavalera ovat yhdistäneet voimansa ja saaneet aikaan levyllisen musiikkia.
Sepulturan Roots ja Chaos A.D. levyt painivat jo aikoinaan omassa luokassaan, veljesten ennakkoluuloton lähestyminen thrashiin ja hardcoreen luo tällekin levylle oivan pohjan.
Eka biisi Inflikted ottaa tiukan otteen kuulijasta, eikä se ote herpaannu missään vaiheessa.
Tämä levy on aggressiota ja vihaa alusta loppuun, hengähtää kerkeää vasta kun levy on loppunut. Hyvä tehokeino biiseihin on taustakitaran pintaan nostaminen, ei kovin tyypillistä tämän tyylin musassa, mutta toimii älyttömän hyvin.
Kaikki ylimääräinen kilkuttelu ja intiaanihoilailu on jätetty pois, mikä yleensä on ollut yhtenä osana Maxin levyissä. Igor soittaa aivan helvetin tiukasti ja vähäeleisesti rumpujaan. Juu juu tiukasti hän aina soittaa, mutta ei niinkään näin minimaalisesti kikkaillen. Levy on täyttä tavaraa alusta loppuun eikä tästä minun mielestä löydy mitään heikkoa kohtaa ja tämä tuntuu yhtä hyvältä, kun kunnon tappelu taksijonossa.
Voi kyllä suositella kaikille.

Kiitämme: päätä seinään asennetta

Moitimme:

Jone

Levyarvio / Disturbed:Indestructible

2008-07-09T21:25:00.002+03:00

Perkele että on vaikea levynnimi kirjoittaa oikein! Olisivat vetäneet jonkun Murder, Kill, Ass, Slut, Fuck, Blood linjan jutun niin ei tarvitsisi joka kerta nyrjäyttää aivojaan kun tuota nimeä tavaa. tai sitten Satan. Sehän olisi aina hassu nimi, voihan rectaali!
Mitä vittua tässä enempää lätisemään, bändin musiikki toimii kuin junan vessa, ihan älyttömän hyvä laulusoundi, jätkä vetää ihan kympillä, rumpujen maaninen pieksäminen tekee todella hyvää, rytmi on maaninen ja kitarariffit toimii loistavasti.
Nimibiisi(jota en kyllä tähän enää rustaa) on erinomainen aloitus, mutta toinen biisi Inside The Fire on se joka on soinut Radio Rockissa ja alkoi joku päivä vaivata sillä miten vitun kova biisi se onkaan, ihan tyrästä soi kyllä autossa tämä veto ja täysillä.
Loputkin biisit on ihan samaa tasoa, kova riffi, täyttä laulua ja kaikki pelaa kuin unelma.
Minä en muuta tiedä sanoa, mutta kovasti kolahtaa tämä levy, jos tämä pumppu hinaa perseensä Suomeen, älä epäröi lähteä paikalle, varmasti kannattaa. Nähdään siellä.

Jukka

nyt sitten nämä Lappeenranta loppukaneetit:

Kiitämme: Disturbedia siitä että teki vitun kovan levyn.

Moitimme: Kesäloman vähyyttä, saatanan kylmiä aamuja, vittumaisia asiakkaita: Haistakaa paska ihan tasan kaikki.

Levyarvio / Joose Keskitalo:Kolmas Maailmanpalo

2008-06-12T21:22:00.003+03:00

Savonlinnasta kotoisin oleva muusikko Joose Keskitalo maalaa hyvin synkeitä maailmoita kolmannella levyllään, varsinkin Etelä-Suomessa kulttimaineeseen noussut muusikko toteuttaa omaperäisesti mielenkiintoista musiikkia.
Levyn maailmassa riivaajat riivaa keittäen pontikkaa, herra kehottaa laittamaan huoneen kuntoon sillä pian sinä kuolet ja maaseutu kuihtuu sekä autioituu. Lohtua ja iloa on turha tältä levyltä etsiä ja tätä kuunnellessa ei tule sellaista rällä rällä oloa.
Levyn sanoma uppoaa todella tehokkaasti ja ahdistunut maailma siirtyy kuulijaan. Levyn hauras ote pitää kuulijan otteessa alusta loppuun. Minimaalisesti toteutettu levy jossa pääosassa on akustinen kitara. Yhdellä mikillä, kelanauhurilla ja pääosin studiossa livenä soitettuna levystä on saatu varsin koruton. Kolmas maailmanpalo on todella kova levy ja synkkyydessään lyömätön. Kontrasti on aikamoinen hauraalla ja herkällä otteella toteutettuna todella karu ja synkeä maailmankuva toimii tehokkaasti. Levyä kuunnellessa ei tule vaivautunutta tai huvittunutta oloa mikä monesti tulee kuunnellessa suomenkielisten metallibändien sanoituksia.(Kuten esim. teräspelti vetää naama kurtussa missä miehet paskantaa linjalla. päätoim. huom.) Levyltä ei voi nostaa yhtään yksittäistä biisiä vaan ne ovat tasavahvoja ja juuri oikeilla paikoilla. Tätä voi suositella henkilöille jotka ovat kyllästyneet kuuntelemaan biisejä särkyneistä sydämistä tai ensirakkaudesta (tärkeitä teemoja nekin kyllä).

Kiitämme: Suomalaista mollivoittoista mielenlaatua

Moitimme: Ilmaston lämpenemistä

Jone

Keikkaraportti: Moonsorrow w/ Axegressor, Lutakko 23.05.2008

2008-05-26T22:20:00.003+03:00

Perjantai, tuo työviikon kruunu. Kotiin, ruoka, kauneusunet, Lutakko. tai Birth, School, Metallica, Death, ihan miten vain.
Kaksi tiukkaa musiikillista aktia tiedossa tuossa Keski-Suomen louhintakeskuksessa, ei paha.
Pikkusen oli odotuksia siitä, että äänenpaine olisi riittävä, porukalla tukka heiluisi ja silleen.
Eipä tarvinnut pettyä, Axegressor repäisi setin käyntiin todella tiukalla temmolla, aika armotonta on veto, tyylilleen uskollisena bändi painoi menemään ilman isompia balladi ja sytkärinpoltto vingutuksia, perkele että kävi hyvin, oikea ote touhussa. Ei mulla mitään valittamista ollut, soitto tuntui kulkevan ja Luoti päähän oli nimensä veroinen biisi.
Axegressor on trashmetallia. Tarvitseeko heteromies juurikaan muuta?

Moonsorrow.
En ollut bändiä aiemmin livenä nähnyt, mutta oli pientä epäilyä, että tulee olemaan ihan oikeata mättöä tiedossa.
Tieto osoittautui oikeaksi. Setti alkoi ihan helevetin pitkällä biisillä, varmaan tuo uuden EP:n nimibiisi Tulimyrsky, ihan älytön tempo aina välillä, ihan siis helvetin nopeeta.
Kuullosti tosi hyvältä, eikä siinä ollut tämänkään bändin osalta mitään ininöitä ja hierontabiisejä setissä, ihan suoraa huutoa monelta osin ja tiukkaa soittoa. Useampi ukko eli molemmat kitaristit vetivät myös lauluosuuksia, tosi hyvä, toimi ehdottomasti. Jylyt soundit, viikinki meininkiä ja aivan perkeleen siistit maskit äijillä, het kuin verinaarmuja naamoissa.
Äänenpaine oli myös riittävä, mutta ei tätä lajia musiikkia vedetä millään volume 2 asennolla, se on kaikki peliin. Kansanmusiikkivaikutteita, tylyä meininkiä, mutta helevetin leppoisen tuntuisia miehiä lava täynnä, pitkätukat piiskasivat kaljua valokuvaajaa koko setin ajan melko miehekkäästi ja toisaalta myös naisellisesti, bändillä oli melko paljon ystäviä paikalla ja hc fanit täyttivät eturivin ja kyllä todellakin päät heilui.
Äärimmäisen hieno bändi, todella asiallinen päätös Lutakon talvikaudelle omalta osalta, kiitos Lutakon miehille ja naisille, loistavaa työtä, kovia bändejä ja reilu meininki.
Syssymmällä jatkuu.
Metallisaurus keikalla raportteja saattaa putoilla myös kesän aikana, sillä eihän sitä ikinä tiedä mihin sitä itsensä änkeää, jotain rokkia pitää elämässä olla koko ajan, kesä eli talvi.

Jukka

Keikkaraportti: Stam1na ja FM2000 25.4.2008 House of Rock, Kouvola

2008-05-16T16:23:00.005+03:00

Maakuntamatkailu kannattaa aina, vaikka kyseessä olisikin Kouvola. Nyt ei kuitenkaan matkan tarkoituksena ollut tulla pällistelemään junia tai liikennevaloja. Vaikka kyse on Kouvolasta, paikkakunnasta jolle ei voi olla kateellinen, niin nyt täytyy hieman olla, sillä Ravintola House of Rock vaikutti erittäin pätevältä rokkiklubilta jossa vierailee mielellään joskus uudelleenkin, mutta ei tänne mitään juottolaa oltu tultu kattomaan vaan paikalle veti elävä musiikki: Stam1na ja ennen kaikkea FM2000. Setin aloittaa FM2000 joka on ehdottomasti suomen tiukin ja aliarvostetuin mutkikasta metallisekoilua soittava bändi. Bändi soittaa lainarumpalin kera varsinaisen rumpali Kosmon hoidellessa Ylpön kanssa keikkoja jossain päin suomea. FM2000 on musan mutkikkuudesta huolimatta helpommin lähestyttävissä, kuin pääorkesteri Stam1na.

Setin aikana oli lavan eteen pakkautunut ihan kiitettävästi porukkaa ja bändi saikin jengin hyvin mukaansa. Homma toimi hyvin ja ukoilla oli aitoa soittamisen riemua lavalla. Tämä on mättö viihdettä parhaimmillaan. Jos bändi on tuntematon kannattaa ehdottomasti tutustua keikoilla tai levyllä. www.FM2000.org löytyy kaikki tarvittava tästä orkesterista.
Sitten illan pääakti Stam1na. Stam1nan muusikot olivat hyvin valmistautuneet tulevaan keikkaan lähes selvin päin koko poppoo. Bändinä Stam1na ei tee poikkeusta valtaosaan muihin bändeihin jotka kuulostaa livenä paremmalta, kuin levyltä.

Ehdottomasti yksi kovimpia ja energisimpiä bändejä Suomessa. Rutinoituminen keikkailuun ei ole tappanut tästä bändistä sitä virettä ja kohkaamista lavalla, mikä on todella hyvä juttu. Lavan edusta oli aivan tukossa heiluvista ihmisistä ja se näytti välillä hyvinkin villiltä menolta mikä nostikin tunnelman kattoon. Kellekään ei jäänyt epäselväksi kumpi on illan ehdoton kurko. Setin puolessa välissä lavalla vieraili Kaarle Viikate ”rakkauden lähettilään roolissa” ruusujen kera. Hänen heitettyä hetken juttua pääsi keikka taas jatkumaan tutuksi tulleella rytinällä. Lavan eteen jengiä oli pakkautunut sen verran reilulla kädellä, että Stam1na ei setin loputtua voinut vaivattomasti poistua lavalta. Joten bändi päättikin pyöriä hetken lavalla ja hengähtää sekä rykäistä encoret samalta seisomalta. Lopussa myös FM2000 ukot kapusivat lavalle naamarit päässä ja osalla jopa housut jalassa. Tässä oli viihdettä kerrakseen ja tyytyväisenä pystyi jättämään Kouvolan taakseen.

Kiitämme: Hyvää keikkapaikkaa ja bändejä tiukoista keikoista

Moitimme: Kuskin puutetta

Jone

Levyarvio/ Rotta Baari:Ylihuomenna

2008-05-16T16:19:00.002+03:00

Kitaristi laulaja Rota joka vaikuttaa FM2000 nimisessä rytmiorkesterissa pyörittää sivubändiä nimeltä Rotta Baari. Tämä Ylihuomenna levy on todellinen piristys kaiken maailman Lauri Tähkien ja muitten yllätyksettömien suomi ”rök” levyjen joukossa. Säröä ei paljoo kitaroissa ole, mutta pieksämäkeläinen hulluus ja sekopäisyys kumpuaa positiivisella tavalla levyltä ilmoille. Niin ja onahan basson varteen saatu K. Kurittu joka tunnetaan paremmin Maj Karman bassottelijana. Ei tätä kuunnellessa voi muuta, kuin hymyillä ja silloinhan musa on tehnyt tehtävänsä. Vaikutteet kuultavat läpi levyltä hyvinkin selvästi, eikä maestro Rota tätä kielläkään. Levyltä kuuluu Tuomari Nurmion, Kauko Röyhkän, Sielun Veljien ja Vox Flatuksen jättämät jäljet kyseiseen muusikkoon. Eikä se ole huono juttu ollenkaan. Levyn ehdottomia helmiä omasta mielestä on kilkki jonka kertosäe jää rullaavuuden vuoksi päähän pyörimään, kansahan maksaa äärettömän mainio versio Anthraxin biisistä Got the time ja koppojoo josta tyttäreni tykkää kovin. Kokonaisuutena hyvä ja ehyt paketti jota kyllä kehtaa soitella ja suositella. Hienoa on, että tällaista musaa tehdään ilman levymyynti paineita.
Suomenkielisessä rokissa on meneillään kausi jossa musan pitää olla helposti pureskeltavaa ja ei missään nimessä yllätyksellistä. Sanoitukset täytyy sopia myös lapsille ja mummoille, puhumattakaan rouvalle joka istuu siinä pelkääjänpaikalla, kun ollaan matkalla mummolaan. Eli perhana tylsää kertakäyttö kamaa josta jää sellainen kuminen maku suuhun. Mutta mutta näillä täytyy edetä, kun ei muutakaan ole. Onneksi Suomessa on vahva riippumaton skene joka haistattaa paskat valtavirralle ja tekee mitä lystää.

Kiitämme: ennakkoluulotonta otetta musiikkiin

Moitimme: Kilttiä ja siistiä suomi musaa

Jone

Keikkaraportti: Ismo Alanko Teholla 11.4.2008 Lappeenranta sali

2008-05-16T16:14:00.002+03:00

Alangon farkut on vaihtunut pukuun, mutta vaatteitten sisältö on taattua kummallisuutta, Ismo Alanko ei aina tyydy helppoihin ratkaisuihin tai pelaa varman päälle.
Ajatuksena aika rohkea lähteä lyömäsoitintaiteilija Teho Majamäen kanssa kaksin kiertueelle.(Vuosi sitten kiertue kulki rokkiklubeja, tänä vuonna isommat salit ohjelmassa. Päätoim. huom.) Ihan kuka muu suomalaisartisti olisi näyttänyt aika orvolta lavalla tällä setillä, mutta Alanko on kuin kotonaan. Alangon lavakarisma on todella mykistävä ja nykivästä heilunnasta tuli elävästi mieleen -80 luvun loppu puoli ja Sielun Veljet.
Lappeenrantasali oli piirua vajaat loppuunmyyty ja yleisöä oli tullut paikalle laajalla ikähaarukalla. Keikka oli kaksi osainen, välissä n.½ tunnin juomatauko. Materiaali koostui Ismon soolomateriaalista, Hassisen Koneen ja Sielun Veljien tuotannosta. Eniten tuntui vibaa punttiin saavan Hassisen Koneen ja Sielun Veljien tuotanto…tai no ainakin itellä.

Nämä uudelleen sovitetut vanhat biisit toimivat takuuvarmasti, oli kyllä piristävää kuulla muutakin, kun 3 soinnun perinteisiä rokki rykäsyjä. Parhaimmillaan kaksikko sai aivan älyttömän ryminän lavalla aikaiseksi ja meinasi itseltäkin päästä unohtumaan, että ei juma eihän siellä ole ku nuo kaksi. Keikka aaltoili hyvin, välillä reviteltiin, mutta kohta nostettiin jalka kaasulta ja annettiin tunnelmoinnille tilaa. Koko paketti oli hyvin rakennettu valoja myöten jotka loivat oman tunnelmansa esitykseen. Majamäki on kyllä aikamoinen kilkuttelija ja suristelija jota ei voi kun ihmetellä ja hänen soitin repertuaarinsa oli jokseenkin laaja. Kummallisia vimpaimia oli välillä hänen kädessä. Alanko ruhjoi kitaraa ja koskettimia omalla tyypillisellä tavalla ja piti tunnelman huipussaan koko keikan ajan. Miten voisikaan paremmin viettää syntymäpäiviään, kuin olla hyvällä keikalla. Tätä voi suositella kaikille.

Kiitämme: Keikan luomaa hyvää fiilistä

Moitimme: Synttärilahjojen vähyyttä

Jone

Keikkaraportti: Tiger Army Tavastia 9.4.2008

2008-05-16T16:10:00.002+03:00

Yksi kysymys ja se kuuluu seuraavasti: mikä myy Tavastian kaksi perättäistä päivää samalta istumalta loppuun ja mikä yhdistää hardcore, rockabilly, punk, psychobilly ja metallifanit?

Vastaus on ilmeinen tuon hikisen yön jälkeen Tavastialla, Tiger Army tietenkin. En ole aikaisemmin nähnyt moista genrejen sekamelskaa samalla keikalla, mutta on tuokin tullut nyt nähtyä. Lavalle saapastelee kolme mustiin kauluspaitoihin ja mustiin suoriin housuihin pukeutunutta Amerikan Kalifornian ihmettä.
Ajallaan ja äärettömän vähäeleisesti lavalle saapuneet herrat ottavat salin peränurkkia myöten heti haltuun. Lavalla ei nähty mitään jenkki pullistelua tai rokkikukkoilua. Tiukalla soitannalla ja pienillä eleillä bändi sai salin vellomaan. Miksauspöydästä eteenpäin ei enää konkkapolvi- mummoilla ja rollaattoripapoilla ollut mitään asiaa, se paikka oli kuhiseva hornankattila jossa porukka pogosi, heilui ja riehui verenmaku suussa.
Vaikka setti nojasikin pitkälti Music From Regions Beyond levyn hieman iisimpään maisemaan ei se tuntunut menoa haittaavaan. Bändi soitto on todella tiukkaa ja ne perkeleet soittaakin vielä hemmetin hyvin mikä vain lisäsi keikan mahtavuutta.
Bändi itsekin tuntui olevan varsin tyytyväinen saamaansa vastaanottoon. Tätä kattausta voin kyllä suositella kaikille jotka yleensäkään pitävät livenä esitetystä musiikista tai yleensäkään kuuntelevat muutakin, kuin NRJ:tä. Keikat loppuvat aikanaan, niin myös tämäkin. Jonottaessani takkia narikasta ympärillä kuului vain mehutusta illan keikasta. Mielessäni yhdyin jokaiseen ylistykseen jonka kuulin ja poistuin tyytyväisenä kohti auringonnousua.

Kiitämme: Hyvää keikkaa ja Tavastiaa keikkapaikkana

Moitimme: Tavastian kaljan hintaa 0.4l maksaa 5 euroo, huh huh.(Aseeton ryöstö)

Jone

Keikkaraportti: Potra, Pub Katse Jyväskylä 25.4.2008

2008-05-05T20:21:00.003+03:00

Niinpä niin. Taas on vanha paska nukkunut kaikki illat ja jättänyt keikkaraportin kirjoittamatta, surkeaa toimintaa kaikin puolin.
25. huhtikuuta oli muuten perjantai, päivä jonka olin aloittanut aamulla klo 5.05 kuten kaikki muutkin arkiaamut kun on töihin lähtö, päivä oli pitkä ja tuskaisen kiireinen ja takki oli tyhjä iltapäivällä, taisin oikein tehdä oikeita töitä koko päivän, siis fyysisesti raskaita.
Se ei kylläkään ollut riittävä annos että olisin jäänyt keikalta pois, Pohjanmaan miehet soittavat helvetin asiallista musaa ja asenne on kohdallaan.
Kamera mukaan ja menoks, Pub Katse on ihan siisti mesta, yläkerrassa oli ihan rapee meininki, porukkaa aika lailla ja vähintään puolet nuorempia kaikki kuin minä, paitsi kaverini Turhis joka muuten täyttää kohta 40v ja pukeutuu Uuno Turhapuro asuun, meikkiä myöten. Siis ehdottomasti alan miehiä.
Miehet lauteille puolen yön jälkeen ja louhinta käyntiin. Äärimmäisen positiivinen yllätys livenä, helvetin paljon parempia soittajia ja laulajia kuin olisin ikinä arvannut, tiukkaa, todella tiukkaa ja täsmällistä soittoa, mahtava rumpali, ihan kone.
10 biisin setissä mm. E.M.O.N.E, Raskas, Isänkädestä jne.
Minä muutaman kuvan otin ja totesin mielessäni että ehdottomasti kannatti tulla paikalle, ei väsyttänyt yhtään ja hyvä fiilis kunnon rokin parissa viimeisteli päivän, joka itse asiassa oli jo vaihtunut seuraavan puolelle hyvän matkaa.

Jukka

Keikkaraportti: Dark Tranquillity, 22.4.2008 Lutakko

2008-04-24T21:07:00.003+03:00

No joo, näistä ruotsin bändien keikoista alkaa tulla tapa...
Mutta asiaan, tiistai keikka, alkoi onneksi 21.30 ja risat, ei siis mitään haistapaskan valvomista kello kahteen viikolla, se on ihan perseestä.
Ruotsin pojat aloitti Terminus jollain biisillä, siinä on minusta ihan törkeän hieno kosketinsoitin osa, todella hyvä, mutta tuo laulaja oli livenä kyllä melkoisen perseestä, jätkä murisi kuin muuntaja, eikä siitä mitään tolkkua saanut missään vaiheessa. Bändi soittaa kyllä hyvin ja niitten biiseissä on hyviä koukkuja, mutta kyllä tämä laulajan intensiteetti tai pikemminkin sen puute söi kyllä heti alusta lähtien parhaan terän hommasta pois.
Ei mikään paska bändi, mutta ei vittu tuollainen laulutouhu ole mistään kotoisin.
Kyllä edellinen Ruotsi bändi jota kävin katsomassa Lutakossa, eli Raised Fist, pesi kyllä tämän porukan ihan kuus nolla, siinä oli sellainen energiapommi että alta pois.
Kyllä tätä kuuntelee, mutta ei noussut kyllä millään asteella kovin korkealle keikkamuistojeni joukossa.
Huomenna Pohjanmaan häjyt eli Potra vetää keikan Jyväskylässä, sieltä jorinaa myöhemmin ja toivottavasti kuvia myös.

Jukka

Keikkaraportti: Jynkyn Apostolit ja Räimeen Ruhtinaat eli Lyijykomppania ja Rattus, Lutakossa 11.4.08

2008-04-17T16:55:00.002+03:00

Voihan vanutuppo, se oli perjantai joka oli kaikkineen kovin kiireinen, mutta niin kiire ei ikinä ole, etteikö Lyijykomppaniaa ja Rattusta ehdi katsomaan, kumpikin bändi on jollain tasolla tuttu, Rattus enempi, sillä se oli sitä 80-luvun alkupuolta kun Suomessa soitettiin punk musaa ja tämä bändi aloitteli silloin. Lyijykomppaniaa olen levyltä kuullut, vaan en livenä ennen nähnyt.
Keikan aloitti Lyijykomppania, "me olemme Lyijykomppania Kantalasta" ja sitten alkoi louhinta.
Virtanen veti siistiä soundia ulos Rickenbackeristaan, vittu äijä veti kuin Lemmy, pikkusen oli särö kohdallaan. Moilanen hoiti rumpupuolen ja biisejä tuli ilman sen kummempia korulauseita putkeen. Jaloviina biisi oli tiukka, itse asiassa setissä ei paljon tunteiltu, turpaan ja kunnolla.
Lyijykomppania on ehdottomasti nähtävä livenä, se on vitun kova bändi.

Rattus alkoi luukuttaa pienen roudailun jälkeen, soitto soi makeasti ja vauhti oli hirmuinen.
Rumpali on ihan mahoton äijä mättämään, kuntopuoli tuntui riittävän vaikka toista tuntia mentiin kyllä ihan täpöllä. Basisti joka muuten käytti myös Rickenbackeria louhi hyvällä säröllä ja eipä ollut kitarankaan äänessä paljon valittaminen, Rattus yllätti minut aivan täysin, ehdottomasti yksi kovimpia live vetoja mitä olen nähnyt aikoihin, Viina ei petä jäi erityisesti mieleen, todella loistava biisi.
Olen nautiskellut Rattuksen uudesta levystä "Uudet piikit", kannattaa tutustua ehdottomasti.

Lutakko tarjosi taas kovan kattauksen, nämä bändit ansaitsevat isot kiitokset, ei ollut mitään väljähtänyttä paskaa vaan tiukkaa mätkettä alusta loppuun. Myö nähhään vielä.

Jukka

Keikkaraportti: Kotiteollisuus, Himos Areena Jämsä 29.3.2008

2008-03-30T11:22:00.006+03:00

”Sinä käytät sanaa sinä käytät voimaa”...
tälle keikalle menoa oli jo suunniteltu pari kuukautta, varmaan siitä lähtien kun keikkalista tuli näkyviin, pari kaveria ilmoittautui heti riviin, mikä ettei, ainahan se on mukavampaa, eipä tarvi puhua nurkassa itekseen.
Patalahden letut, tuo kuitissa oleva hämmentävä tekstinpätkä, kertoo siis sen, että vanhat miehet kävi ennen keikkaa SILLÄ Essolla, josta tulee joku ST1 jatkossa, mikään ei ole siis kuin ennen, Veijo Esson baarit on mennyttä kapinetta. Perkele tätä touhua, mutta ne letut on hyviä!

Valuessamme paikalle Himos Areenalle, teimme heti huomion, että tänään täällä on väkeä ihan rutosti, Tokio-Tampere bussikin, matkustajineen, oli saapunut paikalle. Suurin osa matkustajista oli myös hyvin liikuttuneessa mielentilassa.
Sisällä yläkerran parvella mölysi joku viidakko jimien lauma, siellä oli varmaan joku suomalais-ugrilainen mehuhetki menossa. Paitakaupassa meitä muuten palveli Viikatteen Kaarle, kauppamiehistä parhain, kakarateollisuuspaitaa ja rannehikinauhoja, joita muuten joista jälkimmäisiä jostain syystä häviää kuin ruisleipää korista, voi olla jotain tekemistä senkin kanssa kun on niin hyvä muisti...

Sikäli mikäli näin oikein, joukossamme pyöri myös jotain saatanan Keski-Eurooppalaisia nahkahousu/pampulasukkaveijareita, ei perkele tuollaisia kansallisvetimiä voisi vetää päälle edes tukka täynnä, ei edes 50-vuotisjuhliensa kunniaksi, puhumattakaan viimeisestä asusta siinä laatikossa, jossa levätään rauhassa.
Meillä ei kuitenkaan takerruta mihinkään moisiin ennakkoluuloihin, jos tuntuu että on oltava jodlaajan asussa, olkoon niin.
Kaveri muuten kehui, että Stroh-Battery on eräs maailman pahanmakuisimmista drinkeistä, en epäile väitettä, se lasi haisi siinä keskellä pöytää ihan paskalle.

Parin tunnin ugalabugalan jälkeen alkoi tulla se hetki, että on mentävä eturiviin jos meinaa yleensä päästä sinne, sillä hemaisevat naiset täyttävät sen tilan yleensä nopeasti, eturivissä oli myös Melanholicin bändin jätkiä, mukavia ukkoja ja kaikki tietenkin ihan selevinpäin, myö nähhään jatkossakin...

Vähän puolen yön jälkeen tutunnäköinen hahmo tulee lavan takanurkalta paikalle, parta taas ajamatta, hiukset on kampaamatta ja kun hämärtyy, musta varjo lähestyy....
Aika lakkaa olemasta kovin määräävä tekijä elämässä, vitutus vähenee yli sata prosenttia, isoaivojen toiminta lakkaa ja alkaa saatananmoinen tarve huutaaaaaaa.
Väki on lukuisa ja voimakas, mylvintä on melkoinen, samoin paine joka selänpuolelta tulee vasten lavan etureunaa, mutta tätä varten täällä ollaan, se on kuin kuvaisi rodeohevosen selästä välillä, mutta en minä ole huolissani, on tätä kokeiltu jo joskus ennenkin ja hauskaa se vain on, onneksi kaljatuopit ei ole kaatumassa niskaan eikä kukaan polta tupakalla niskaa. Voi olla, että Veri valuu maahan oli aloitusveto, mutta en minä muuta muista kuin että yleisön liike alkoi tuntua kropassa, liikkui vaikkei edes niin yrittänytkään.

Hynynen, Hongisto ja Sinkkonen(joka on muuten kasvattanut sitten viime näkemän hiukset päähänsä) vetävät äärimmäisen vankasti, itse asiassa minulla on heti alusta varma tunne, että tänään tulee sellainen keikka, että alta pois. Setissä on mukana eräs Kotiteollisuuden ehdottomasti parhaita singlen b-puolia, Pirunpelto joka toimii muuten tosi hyvin, se kielikuva kun mies kyntää pirunpeltoa on alusta lähtien ollut kuin joku ihmeellinen maisema omaan sieluun, raskaimman paineen hetkillä minä aina kynnän pirunpeltoa ja se on just sitä mitä suomalaisena oleminen on, meillä on vaan sitä aina tyrkyllä, aina joku kivenrako missä katkaista jalkansa ja joku saatanan naapuri nauramassa vieressä epäonneasi.

Harakat, Noitavasara, Kaihola(joka muuten on Kotiteollisuuden toiseksi paras biisi tähän mennessä) toimii ja näyttää siltä että bändikin alkaa viihtyä paremmin ja paremmin, soitto on rennon näköistä, mutta silti älyttömän tiukkaa, Hynynen ei edes vittuile ihan täysillä, tosin yksi yläparven homon huutelija saa kyllä ihan suoran palautteen, hyvässä hengessä tosin...

Vuonna Yksi ja Kaksi ja sen alku, joka muuten aina vetää siihen kuntoon, että tekee mieli hakata pää johonkin vitun petäjän kupeeseeen verille ja huutaa niin että oksentaa sappea, tätä ei pysty selittämään asiaa tuntemattomalle, vittu jos ei musiikki tunnu kopassas niin ei sitten, sen pitäisi kuitenkin tuntua, jos minun mielipiteen haluat tietää.
Tuon biisin kuuleminen oli kyllä yksi illan ehdottomia hetkiä, kunnon mättöä ja porukka riehuu hulluna.

Kivireki on se toinen kielikuva joka pistää kanssa polvilleen, sen henkisen kivireen liikkeelle vetäminen joka vitun aamu on joskus niin raskasta, se on juuri kuin tuo takova biisi, repii ja raastaa, pakko olisi saada jotain saatanan visakoivupöllejä ja painava kirves varastoon, lyöntiterapiaa parhaasta päästä ja Kivireki taustalle soimaan täysillä niin siinä ylioppineetkin voisivat tehdä gradujaan ja väitöksiään siitä mitä suomalainen mies tarvitsee selvitäkseen talvikuukausien masennuksesta ja vitutuksesta, että tämä on joskus niin suloisen verenmakuista tämä elämä.
Oli kyllä niin oikea biisi taas setissä kuin vain voi olla, tuo talvi alkaa olla taas kerran onneksi ohi ja tieto siitä, että valo voittaa pikkuhiljaa on niin kovin lohdullista.

Tuonelan koivut oli ainakin setissä, samoin Rakastaa/Ei rakasta, joka muuten toimii livenä aina, todella loistavat sanat, mutta Tuomittu oli kyllä varmasti yksi parhaista vedoista listaan, Ukko Perkele taisi olla setin viimeinen biisi, toimintavarma kuin vanha Wikströmin kone, kammesta käyntiin ja menoks. Kielletyn puun hedelmä, se taisi olla se tissit, pillu ja perse esittelyn saanut arkkilouhinta, se selkäranka uroossa maatuu, kaadut kuten mies kaatuu voi olla se viimeisen hetken ajatus kun huomaa että tämä kaikki täällä on ohi, miten sitä kaikenlaisia ajatuksia kulkeekaan pään läpi kun antaa vaan mennä, pikkusen oli porukka hulluna tämän vedon kohdilla, saivat mitä ansaitsivatkin perkele.

Hulluutta ja humalaa, Helvetistä itään ja vihonviimeisenä Minä olen. En minä niitä kaikkia biisejä edes muista mitä kaikkineen kuultiin, mutta ei se olekaan niin oleellista, vain se on että on ollut ihan vitun mukavaa ja korvat soi ja kurkku on käheänä, vaatteet haisee ihan sutenööriltä, sehän se on vähän tarkoituskin, murhe on poissa ja taas jaksaa paremmin tätä asiaa, sitä jota elämäksi kutsutaan. KT veti melkein kahden tunnin keikan, repikää siitä.

Tämä keikka sinetöi sen, että mitä harvoja keikkoja KT sitten tänä kesänä tekeekään, jonnekin niistä on vain taas eksyminen, minä kiitän taas kerran Hynystä, Hongistoa ja Sinkkosta, työ ootte parraita.

Jukka

Keikkaraportti:Raised Fist w/Abduktio, Tanssisali Lutakko Jyväskylä 26.3.2008

2008-03-28T19:08:00.002+02:00

Jotenkin niin sopiva päätös helvetillisen lumimyrskyn päivälle oli rapsakka annos hc meininkiä Lutakossa, Abduktio ja illan pääaktina Luulajan miehet eli Raised Fist.
Hillitön lumentulo oli aiheuttanut vähän ongelmia illan alulle, Abduktion miehet olivat poistuneet keikkabussillaan tieltä ja tämä viivytti illan alkua noin tunnilla, tulipahan värjöteltyä vähän pihalla, mutta eipä tuo onneksi paljon haitannut, sitä on jo tottunut käkkimään niin monta kertaa tämän elämän aikana ettei siinä vielä puoli tuntia lisää tunnu miltään.

Lavan edessä oli häkellyttävä musta verhohässäkkä, mit vit? Mikä spektaakkeli lavalla muka olisi? Abduktio, joka bändinä on minulle aika vieras aloitti mättämään, jotenkin teki hyvää kun biiseissä oli aistittavissa Motörhead henkisiä juttuja, hyvin ne jätkät veti, vaikka soundcheck oli varmaan ollut melkoisen lyhyt(2 min.?). Biisien nimet on edelleen mysteeri, mutta erittäin hyvä lämppäriveto, ihan vilpittömästi voin sanoa, että harvoin näkee moista suoritusta aika kylmiltään.

Puolen tunnin roudaus ja illan pääakti, Raised Fist aloittaa louhinnan ja tempomisen noin klo 23, voi varjele tuota jätkien mellastusta! En ole ikinä ennen nähnyt vielä vastaavaa riehumista soittimet kädessä kuin nämä herrat alkoivat vetää, sana uskomaton ei ole liioittelua. Luulajan miehillä näytti olevan heti alusta lähtien hullu meininki päällä, laulaja Aleksander osasi myös päästellä maailman valtakielellä(suomeksi) voimasanoja ja muuta normaaliin kaavaan kuuluvaa, mutta on kyllä pakko sanoa, että kyseinen bändi veti sellaisen setin sellaisella äänenpaineella, ruumiillisella runnomisella että on vaikea pistää paremmaksi, eipä ihme että basistikin viritti luuttuaan joka biisin jälkeen, eihän tuollaisella tahdilla mitkään soittimet vireessä kauan pysy.

Laulajan ääni on melkoisen kestävää sorttia, jätkä huusi täyttä kurkkua sen reilun 50 minuuttia mitä setti kesti, totuuden nimessä on myös sanottava sekin että moista tahtia ja meuhkausta ei pysty enempää kerralla kyllä käsittelemäänkään.
Killing It ja muutamia muitakin biisejä Sound of the Republic levyltä kuultiin, samoin vanhempia helmiä oli settiin eksynyt.

Minä tykkäsin kyllä tästä meiningistä tosi paljon, loistavia vetoja molemmat ja Lutakko oli täynnä tyytyväisiä punkkareita, jotka muuten pistivät pystyyn ihan komean pitin ja se vaan pyöri ja pyöri ja pyöri...

Jukka

p.s. kiitos Matti!

Levy jota en ostanut vaan SAIN!!: Kimmo Kuusiniemi Band:Moottorilinnut

2008-03-28T18:56:00.002+02:00

Kaverini joka harrastaa kaikenlaisia perversioita, omaa myös äärimmäisen musiikkimaun, jolla hän tasaisesti ilahduttaa kanssaihmisiä ympärillään.
Ilman hänen avustustaan en koskaan olisi tutustunut Kimmo Kuusiniemi Bandin Moottorilinnut levyyn.
Tämä -82 julkaistu, ööö ”raskasta” rokkia sisältävä levy oli hyvinkin hämmentävä kokemus.
Jo sen suhteen, kun mietti millaisesta päästä tällaista paskaa yleensä tulee. Levyn kuvissa pällistelee mm. Kirka ja Muska nahkaan verhoutuneina.
Sen olisi pitänyt jo hieman varoittaa tulevasta, mutta ei tähän kokemukseen pystynyt mitenkään varautumaan. Biisien nimet jo kyllä kertoo aika paljon: 1000 megawatin totuus, megakone, metallinen sateenkaari jne. Huh huh.
Tämän levyn, kun laittaa jatkoilla soimaan mykistyy siinä kovempikin luu ja vois siinä pieni itkukin tirahtaa. Sopii myös taustamusiikiksi ei toivotuille vieraille. Tällä kyllä saa karkotettua kaikki ne hoh hoijaa vieraat jotka ei ikinä tajua ajoissa lähteä.
Tämä levy on aika mykistyttävän paska ja ehdottomasti pääsi omaan paska levy kokoelmaan. Mietin vaan mikä tarkoitus näillä julkaisuilla oikein on ja kuka YLEENSÄ näitä ostaa. Kunniakkaasti paska määritteen rajaparrua pysytyssä pitänyt Teräsbetoni sai nyt oivan kilpailijan.
Kiitämme: Tiedät kyllä…kiitos oikein paljon
Moitimme: tiedät kyllä…saatana
Jone

Levyarvio/ Die So Fluid: Not everybody gets a happy ending

2008-03-18T19:42:00.003+02:00

Nainen joka pukeutuu pvc-muoviin ja kihisee kiukkuisesti mikkiin on pahimmillaan hyvinkin kornin kuulloista touhua, mutta nyt ei ole kyse suuren levy-yhtiön lanseeraamasta seksipommista ilman muita lahjoja.(Yleensä näitä myydään isoilla tisseillä.)

Die So Fluid trion soitto on tukevaa ja tiukkaa. Tällä levyllä ei keksitä pyörää uudestaan joten mitään uutta ei ole tarjolla, mutta se mitä levylle on varastoitu ei hullummalta kuulosta.
Grogin lauluääni on vahva, jopa välillä vittumaisen välinpitämättömän kuuloista ihan positiivisessa mielessä.
Laulu myös toimii, niin hitaammissa, kuin nopeammissakin biiseissä. Ensimmäisen levyn revittelyn tilalle on tullut sävykkäämpiä biisejä ja pelkkään runntaukseen ei levy rakennu. Selkeesti on nyt lähdetty hakemaan laajempaa kuulijakuntaa ja eihän siinä mitään, eli jos pitää tiukasta kitaravetoisesta soitannasta ja napakasta naislaulajasta kannattaa tutustua tähän orkesteriin ehdottomasti.

Kiitämme: naisten vahvaa paluuta rokin saralle

Moitimme: tissiposki yrittäjiä tällä saralla

Jone

Levyarvio/ Nick Cave& the Bad Seed: Dig, Lazarus, Dig!!!

2008-03-18T19:37:00.003+02:00

Nick Cave teki viime vuonna aivan törkeen tiukan levyn Grinderman nimen alla. Levy groovasi ja surisi vimmaisesti tuoden mieleen Caven alkuajan tuotannon.
Cave on palannut Bad Seed orkesterin kanssa uudella levyllä kauppojen hyllylle. Positiivinen huomio levyssä on se, että Cave on luopunut piano ja viulu voittisesta tulkinnoista.
Tilalle on palannut rummut, kitara ja basso jotka surisevat, mutta hillitysti. Levy ei yllä Nick Cave& Bad Seedsin parhaimmistoon ja bändistä ei ole potkittu sitä tiukkaa groovea joka siltä parhaillaan irtoaa.
Nyt ei suinkaan ole mistään valjusta tekeleestä kyse, mutta jotenkin tämä hakee sitä koukkua ja rouheutta jota tämä bändi tuuttaa parhaimmillaan. Cave on tulkitsijana vailla vertaa, hänen sekopäinen vinksahtanut nykivä karjunta yhdistettynä sydänverellä laulettuun ballaadiin tekee tästä miehestä mielenkiintoisen esiintyjän.

Cave saa parhaimmillaan hyvinkin yksinkertaisen kuulostamaan tosi kauniilta. Bad Seed on bändinä aivan omaa luokkaansa joka omalla tunnistettavan persoonallisella tyylillään täydentää erinomaisesti Caven tulkintoja. Levyllä palaillaan juurille, mutta ei sellaisella harppauksella mitä Grindermanilla.
Nyt ei vedetä niin rohkeasti hanoja kaakkoon, eikä kuulijaa hivellä yllätyksillä, mitä olisin toivonut. Nykivyys, koukkuisuus on kyllä läsnä, mutta hyvin iisisti. Tämä vaatii useita useita kuuntelu kertoja, ennen kuin kaikki salat aukeavat (toivottavasti on auettavaa). Mainio tekele, ei ihan kymppi , mutta suunta on oikea ja ilolla otan sen vastaan.

Kiitämme: Bändin suuntaa

Moitimme: ei tässä tapauksessa voi moittia mitään

Jone

Levyarvio/ Lenny Kravitz: It is a Love Revolution

2008-03-05T16:21:00.001+02:00

Lenny Kravitz teki vahvan…eiku väsyneen levyn. Lenny ei ole päässyt retro kuopasta ylös vaan on jo ruvennut kierrättämään omia riffejään. Se polte, kiima ja syke mikä oli, Lennyn 3 ensimmäisellä levyllä tunnusomaista puuttuu tyystin tästä yritelmästä ja ne tappo riffit….missä ne on.
Kädessä on valjua riffien kierrätystä mikä on jo kuultu aikoja sitten. Levyä kuunnellessa pystyin melkein näkemään, kuinka herra Kravitz haukottelee levyä äänittäessään.
Ei tätä voi suositella kenellekään.

Kiitämme: Kravitzin mama said levyä

Moitimme: Todella valjua yritelmää

Jone

Levyarvio/ Rytmihäiriö:Sarvet, sorkat, salatieteet

2008-03-03T16:52:00.002+02:00

Eipä ole aiemmat Rytmihäiriön levyt puhutelleet minkään vertaa, Sakara Tour 2006 listalla bändi ei ollut ollenkaan se jota menin katsomaan, mutta tämä uusin Sarvet, sorkat, salatieteet osuu makuhermoon täydellä voimallaan, tämä bändi on muuttanut joitakin asioita ihan selvästi, riffit ovat paljon parempia, kitarasoundi on erinomaisen särö. Onhan tässä yksi akustinenkin biisi, ennenkuulumatonta.
Parasta ovat kuitenkin ehdottomasti biisien sanat, diapamit, Gambina ja leipäveitsi, pyhän kolminaisuuden antiteesi vain noin esimerkiksi mainitakseni.
Jumalaton näytelmä on aivan erinomaisen hieno biisi, ihan parasta ja tässä on sanat ihan huippua. Siriuksen Samurai tosin on tämän levyn SE biisi, aivan tolkuton koukku sisällään se kertoo spurgun tarinaa, Gambina on myös osansa hoitanut tässäkin tapauksessa.
Gambina O.D. sisältää kohdan jossa todetaan mm. missä vitun välissä ehtis duunissa raatamaan, kun herää vitun kännissä ja pitää heti lähtee kaatamaan hautakiviä, spurguhuoria ja gambinaa. Neroutta.
Jos pidät hc metallista, Rytmihäiriö on ehdottomasti sinun bändisi, tämä levy ei jätä kylmäksi, tämä levy on täydellinen oman genrensä edustaja, Rytmihäiriö on nousemassa esiin ja pelkästään sen takia, että se on keskittynyt siihen missä se on hyvä, itsepäisesti.
Täst mie pien.

Jukka

Klassikot: CMX: Aura (1994)

2008-02-28T21:12:00.003+02:00

"Mikään ei vie sitä pois..."
Shamaani aloittaa loitsunsa ja alan ymmärtää ne kirjoitukset entisajan CMX keikoista, ne olivat kuulemma aikamoisia messuja ja juhlakansa oli hurmoksessa. Onhan tämä aivan armottoman kova levy, mutta enpä ole tätä juurikaan koskaan ennen kuullut, minä en ole kuunnellut CMX:aa aktiivisesti kuin vuodesta 2005 alkaen, toki olen bändiä ennenkin kuullut, mutten kuunnellut.
Tällä levyllä on CMX:n kuuluisimpia biisejä, kuten Kultanaamio, Ruoste, Työt ja Päivät. Kaikki ovat kyllä maineensa veroisia, laulujen sanat ovat ehkä se suuri syy, miksi tämä bändi on erottunut muista jo aikaisessa vaiheessa, sanat ovat mielenkiintoiset ja oudot eivätkä mitkään ou beibi jee osaston yhdentekevyydet.
Minä kuitenkin pidän ylivoimaisesti eniten kappaleesta Nainen tanssii tangoa, tämän CMX veti Kosketuksessa keikalla ja voin kyllä kertoa, että se on ylivoimaa.
Pilvien kuningas on myös ehdotonta huippua, sen liveversio 2008 oli MTV Max Stage keikan viimeisenä biisinä.
Aura on ehdottomasti pala Suomalaista rokin historiaa, voimakas ja todella kirkasvärinen levy, ilo kuunnella.

Jukka

Levyarvio/ Animal Alpha:You Pay For The Whole Seat, But You´ll Only Need The Edge

2008-02-21T15:56:00.003+02:00

Avausraita Pin You All biisi lyö ilmat pihalle armoa tuntematta, Agnete karjaisee luulot pois sekä tiukasti soittava bändi viimeisteli runttauksellaan lopputuloksen ja siihen tarvittiin vain 2.51 minuuttia.

Mie oon aseeton.

Seuraavaksi onkin hieman säyseempää menoa, mutta jumalauta tuo lauluääni se se ei vaan jätä mitään epäselväksi. Narisevaa, naukuvaa, karjuvaa, räkäistä ja perkeleellisen vahvaa ääntä lähtee tästä persoonallisesti laulavasta naisesta. Levyllä kohkataan välillä aikamoista vauhtia, mutta biiseissä on myös ilmavuutta. Pelkään kohkaukseen ei levy rakennu, vaan väliin mahtuu säyseämpiäkin paloja ja runttausbiiseissä mielenkiintoiset väliosat pitää mielenkiinnon yllä. Mulle tulee välillä laulajasta mieleen Skunk Anansien laulaja Skin, mutta nyt ei ole kyseessä mikään onneton Skunk Anansie kopio yritys.

Bändi soittaa todella tiukasti ja kitaristi viljelee hyviä koukkuja biiseihin. Biisien monet tasot ovat helmiä tällä levyllä ja vahva ote jaksaa kantaa loppuun asti. Levy ja bändi nojaa laulajan vahvaan persoonaan ja todettava on, että ilman Agnetea kädessä ei olisi näin mielenkiintoista levyä. Jos tykkää Skunk Anansie tyyppisestä musasta jossa on vahva ja persoonallinen laulaja, niin tähän levyyn ei voi pettyä.
Norja joka on tunnettu mustasta metallista ja Turbonegrosta on saanut joukkoonsa todella tiukan ja vahvan bändin.

Kiitämme: bändiä tiukasta tiukasta tiukasta levystä.

Moitimme: itseä, kun en ole nähnyt bändiä livenä

Jone

Keikkaraportti: Kosketuksessa CMX, Akun Tehtaalla 14.2.2008

2008-02-16T18:54:00.003+02:00

"Onneksi olkoon, olet voittanut yhden hengen lipun Kosketuksessa CMX keikalle, Akun Tehtaalle Ystävänpäivänä..."
Mit vit?! Hämmentävä sähköposti noin puolitoista viikkoa ennen keikkapäivää pisti kyllä veren kiertämään, minä nimittäin näin ainakin kerran aiemmin telkkarissa Kosketuksessa keikasta jonkun pätkän, oli varmaan Eppu Normaali, katoin vain että onpa porukka päässyt lähelle.
Minä suhasin tästä sinne autolla siihen malliin, että olin itseni yllättäen ihan ensimmäisenä paikalla, jotain klo 17 ja olin kuulemma ihan älyttömän aikaisessa. Mitäs käskitte tulla ajoissa perkele! Ei piä valittaa jos joku on paikalla niin että varmaan ehtii, tässä maassa on ihan tarpeeksi myöhästeleviä reppaperseitä, ei ole syytä minun siihen joukkoon liittymän.

Minä olen tottunut odottelemaan, sillä minä olen joka paikassa aina vähän turhan aikaisin, se on tapa joka on peruja jo lapsuudesta, meillä ei kateltu myöhästelijöitä hyvällä, sitäpaitsi sain ilokseni kuunnella lasioven takana soundcheckia, siellä CMX veti jotain törkeän kaunista veisua, mahtoi olla Kultanaamio, mutta minä en ole mikään kivikauden CMX fani joten en tiedä vanhoista jutuista likikään kaikkea. Matkalla kuuntelin Ruisperkelettä täysillä varmaan 25 kertaa peräkkäin, sehän on ihan paras ja matka taittuu aina sopivasti kun huutaa Ruisperkelettä täysillä mukana, äärimmäisen rentouttavaa.
Porukkaa alkoi valua hiljalleen paikalle, kauempaa kuin minä, tulivat joskus parikymmentä minuuttia minun jälkeen ja sitten alkaakin väkeä tulla lisää ja lisää ja voi kyllä sanoa, että CMX fanit on kauniita! (julmio! ei mitään homojen hymiöitä!) tunsin sopivani joukkoon oivasti.

Joskus 18.40 ovet auki ja saliin sisälle, aivan hemmetin hienon näköinen lavan ympäristö, katosta roikkuu pari polkupyörää, vanteita, lampunvarjostimina toimivat raastinraudat olivat todella hienon näköisiä, 70-luvun punakankainen sohvatuoli oli keskellä takana kutsuen tyhjänä, sinne siis.

Juha Torvinen oli seremoniamestarina omaa luokkaansa, turkulaiset saivat taas osansa ja ansaitusti tietenkin! (julmio!) jos joku jättäisi kännykän päälle, tulisi kuulemma iso kameramies ja puhuisi turun murteella korvaan 5 minuuttia... todella julmaa!

Kosketuksessa bändit otetaan vastaan standing ovation meiningillä, mikä tässä tapauksessa oli kyllä ihan vähintä, CMX, tuo Louhimus Extremicus, marssii lavalle ja tunnelma on vähän varautunut puolin jos toisin, mutta kaikki ovat itse asiassa ihan hymyssäsuin, bändi aloittaa soittamisen ja kameramiehet kuvaamisen, Yrjänä kertoi ennen aloitusta, että he ovat treenanneet Aura levyn juttuja, mutta heille oli sitten kerrottu ettei ole pakko soittaa siltä levyltä biisejä... Ruoste, Työt ja Päivät, Nainen tanssii tangoa, Kultanaamio tuli ainakin, Kirosäkeet ja parasta mitä minun mielestäni oli setissä oli luonnollisesti Vainajala, joka on biisinä niin ylivoimainen, pakahduttava tunne rinnassa.

Jossain vaiheessa Yrjänä kutsui jouset esiin, kaksi viulua, alttoviulu ja sello. Kysyin että nyt sitten tulee varmaan Matti, johon Yrjänä totesi että joo, kahden ja puolen tunnin orkesteriversio... Peippo oli ystävällinen ja tarjoili viiniä Halmkronalle ja Rasiolle.

Joku biisi ei oikein lähtenyt putkeen ja tähän päälle Mara totesi, että tämä oli se biisi mitä ei tarvinnut harjoitella, Halmkrona alkoi virittää kitaraa ja sanoi muille että soittakaa jatsia viritän kitaraa, sitä tuli ja tuli muuten komeasti, CMX Jazz. Yrjänän kommentti lavan valoista oli, että jos tästä selvitään niin seuraava keikka soitetaan pimeässä, varmaan tosi mukava istua kirkkaassa valossa about sadan ihmisen edessä, mutta helvetin hienosti se meni.

Biisejä soitettiin melkein pari tuntia, yksi encore ja sitten se oli ohi, kosketus loppui mutta se oli todella ikimuistoinen ilta, Torvinen veisteli lopuksi että muistakaa että olitte paikalla kun CMX nauroi. Minä muuten nauran vieläkin, onnellista naurua.

Kiitos kosketuksesta CMX.
Jukka

Levyarvio/ Stam1na:Raja

2008-02-15T17:38:00.002+02:00

SCREEEEEEEEEEEEEEAAAAAAAAAAAAAAMMMMMMMMMMM!!! levy siis alkaa biisillä Hammasratas(aivan törkeän kyrväkäs nimi laululle), muistuttaa jossain määrin Ted Nugentin Scream Dream biisin avausta, mutta kyllä Hyrde huutaa pitkäääääään! aivan hillitön tempo biisissä ja kertsi on kuin potku munille, kyllä putoo äijä! jonkun verran nopeasti Hyrde joutuu huutamaan sanoja, ihan konekiväärivauhtia.Biisi muuten loppuu huutoon.

Susi-ihminen onkin sitten vähän vaikeampi, rytkettä ja tempovaihtelua ja konekivääri sanojen huuto jatkuu. Tämä on hevimpi biisi kuin avaus, tässä on aivan hervoton meininki, aivan loistava veto. Olokkosella on muuten kiire tässäkin biisissä tiluttaa ja Kake Velin vaikuttaa koneelta, sehän onkin kone.

Muistipalapelit, hmm. Alku on häkellyttävä, mutta pienen hetken jälkeen alkaa taas sanoja tulla aika tiuhaan tahtiin, tämä kuullostaa jotenkin perinteiseltä Stam1nalta, mutta kertsi ei oikein pure, kuullostaa jotenkin liikaa joltain 70-luvun kommari iskelmän veisuulta. Biisin loppu on häkellyttävää vinkumista ja sekoilua riffin päälle. biisi on vieläpä liian pitkäkin.

Vartijaton, äärimmäisen kaunis alku, kauniit sanat, ei voi välttyä ajatukselta että Martikainen on jotain tähän sanoitukseen tuonut, tummia sävyjä laulaen Hyrde etenee ja ihan vakuuttavasti, tämä on kovin vaikuttava biisi, tästä tulee ihan älyttömästi kiitoksia, sillä tämä biisi osoittaa todellakin sen, että Stam1na on hakenut tällä levyllä rajojaan. Loistava veto.

Voima vastaan viha, Olkkosen biisi. Hienoa kitarasooloa alkuun, riffi sahaa hienosti alla ja Hyrde huutaa päälle komeasti, kertsi takaa sen että tämä biisi on varmaan livenä menestys, "ainoa vahvuus, onkin heikkous nyt, voima vastaan viha". Hyvä biisi, melkoisen "ilmava" ja kulkee aika komeasti loppuun asti.

Lääke, nyt tulee pikkaavaa riffiä, Hyrde huutaa ja omituiset kitarakuviot pääsevät valloilleen, konekiväärihuutoa edelleen, millä tuo heppu muistaa nämä biisit livenä ja miten se pystyy näitä illan vetämään tulee olemaan kovaa katsottavaa, saa nimittäin huutaa!

Kädet vasten lasia, tämä on muotoutunut tämän neljän päivän kuuntelun aikana minulle tämän levyn mielibiisiksi, tämä on todellinen helmi, Velin mättää todella komeasti tässäkin biisissä, minusta alkaa vaikuttaa siltä, että se joka näistä miehistä on kehittynyt eniten eteenpäin viime aikoina on hän joka rumpupatterin takana istuu, aivan loistavaa pauketta!

Luova hulluus, rummut pääosassa ja vaikea biisi hahmottaa, vauhtia on riittoisasti, mutta tässä on jotain sellaista mikä vaatii vielä paljon töitä kuuntelijalta. Hemmetin angst täyteiset sanat, mutta kokonaisuus on ihan ok.

Muuri, ei mikään erikoinen biisi, liian monimutkainen ja liian monimuotoinen jotta tästä saisi mitään tolkkua, sanat ovat äärettömän hämmentävät ja tätä ei vaan jaksa kuunnella, vähän kuin kuuntelisi saarnaa.

Murtumispiste, ihan rapsakka meininki, mutta kovin keskinkertaisen kuulloinen biisinä, soitto on kyllä komeaa, mutta kovin on ontto veto. Ikäänkuin atonaalista kuuntelisi välillä.

Stam1naa duurissa, kokonaisuus on ihan kohtuullinen, mutta ei tämä kyllä minulle osu ollenkaan niin kuin pari aiempaa, tämä tosiaan hakee ja näyttää ne rajat, mutta en minä tällaista jaksa kuunnella kovin pitkään.
Yksinkertaiselle miehelle yksinkertaisempaa, joten kaivan esiin eka levyn ja paukutan sieltä Sanasen lihasta kuuloaistimiin tähän väliin.

Jukka

Kirjallisuuden Helvetinnurkka arvioi: Juho Juntunen/Paholaisen Morsian

2008-02-13T16:11:00.003+02:00

Kyseinen 128 sivuinen kollaasi julkaistiin jo 2007, mutta nyt sitä tässä ruoditaan.
Valokuvilla toteutettu sarjakuva on maailmalla hyvinkin yleisesti käytetty ilmaisumuoto. Täällä meillä pohjolan tuulien alla ei niinkään tuttua tavaraa. Mutta Juntunen otti asiakseen muuttaa tämänkin asian.

Juntunen keräsi ympärilleen prätkäkavereita, suomalaisia muusikoita/ muita julkkiksia ja rupesi hommiin, muutama tässä mainitakseni: Jussi Lampi, Tuomari Nurmio, Jouni Hynynen ja Hanna Pakarinen sekä aimo liuta muita nimiä.
Albumissa seikkailee meikäläisen aivan ehdoton suosikki Tuska MC, joka on saanut ympärilleen lihaa ja verta.
Tässä albumissa Tuskan äijät eivät työnnä kaikkea mahdollista parrunpätkää tms. perseeseensä, mutta tämä ei kyllä laimenna yhtään Tuska MC äijien rajuutta. Tarina on juoneltaan perinteinen rakkaustarina.....Juntusen malliin haaahaah.

Eli romantiikkaa, verta ja suolenpätkiä esintyy sivuilla tiuhaan.
Saatana eli Jussi Lampi tahtoo morsiamen, mutta Jeesuksella eli Hynysellä ja Jumalalla eli Tuomari Nurmiolla on oma sanottavansa asiasta, mutta pääosa Saatanan rattaiden kapulointiin ja koneiston hiekoitukseen annetaan Tuska MC:lle ja he kyllä hoitavat asian kotiin omalla rujolla ja suoralla tavallaan.
Pakko tässä on todeta, että tämä kirja on loistava, huumori on suoraa, eikä siitä ole yritetty tehdä älykästä verbaalikikkailua eli tyyliin Jeesus juo Sorbusta ja diggailee Joey Ramonen keikkaa taivaassa.

Mukana tulee myös soundtrack levy ja ohjeistus mitä biisiä milläkin sivulla pitää kuunnella, vielä en ole tältä kantilta läpyskää lähestynyt vaikka se muutamaan kertaan onkin jo luettu. Voin huoletta suositella henkilöille joita lämmittää "amis huumori" ja välillä hyvinkin verinen mässääminen.

Kiitämme: Tuska MC:ta

Moitimme: Kaisa Varista

Jone

Keikkaraportti: Mokoma, Tanssisali Lutakko 1.2.2008

2008-02-02T17:56:00.000+02:00

Mistä tässä nyt oikein aloittaisi?
Kertomalla, että tulipa nähtyä paras Mokoma keikka ikinä, ainakin omalta kohdalta? Mitäpä se kellekin kertoo? Se nyt kuitenkin oli ylivoimaisesti parasta mitä minä olen tältä bändiltä nähnyt ja kuullut, keikkaan mahtui vielä pieniä tapahtumia, jotka jäävät muistiin, Markon silmälasit tuhoutuivat setin alkupuolella Santun kanssa törmätessä, Hyge heitti laattaa kesken keikan, tuli takaisin lavalle ämpäri kainalossa ja Heilimo rummutti Koiruohon muun bändin kanssa sillä aikaa, että ukko pystyi istumaan takaisin lauteille pieksämään, hattua nostan suoritukselle, siis sille että loppuun saakka pystyi vetämään, äärettömän hienoa. Lonkerossa oli siis jotain vikaa...

Bändi oli antanut kuvausluvankin keikalle, parin biisin aikana oli siis mahdollisuus olla lavan edessä, siellä pienessä tappavassa tilassa, mutta ei kuulemma ensimmäisten kolmen biisin aikana, muuten vapaa valinta missä kohtaa sinne haluaisi mennä.
Ensimmäisten tahtien jälkeen jopa minä tajusin, että taitaa olla pikku ongelma päästä sinne tänään, eipä aikaakaan niin ystävällinen järjestysmies tuli kertomaan, että on mahdotonta päästä tuonne eteen, tarvitaan kaikki tila, että voidaan hoitaa keikka turvallisesti loppuun, eipä ollut minulla mitään sitä vastaan, sinne hornanluolaan meno olisi saattanut sattua leukaan, sillä yleisö oli hulluna heti alusta lähtien, täysillä mukana ja se tuntui kyllä hyvältä.

Mokoma soitti seuraanvanlaisen setin:

Luo nahka, luo sisus, Sahalaita(parasta!!!!) Valapatto, Haudan takaa, Marras, Veriveljet, Lujaa tekoa, Pahaa verta, Kolmannen asteen kuulustelu, Nujerra ihminen, Kuu saa valtansa auringolta, Mene ja tiedä, Hiljaisuuden julistaja, Koiruoho, Ammu, hautaa ja vaikene ja encore biisit olivat Sarvipää, Kasvot kohti itää ja tietenkin: Punainen kukko!!!!

Marras toimi ihan loistavasti livenä, Veriveljet oli ihan tappokamaa, Hiljaisuuden julistaja toimi aivan loistavasti ja Ammu hautaa ja vaikene oli illan ehdottomia kohokohtia.
Loistava setti, kiitos erityisesti uuden levyn biisien runsaasta lukumäärästä.
Lutakossa homma toimi taas aivan erinomaisesti, kiitokset järjestyksenpitäjille asiallisesta toiminnasta, oli hullun näköinen pitti, melkein voisi sanoa, että koko keskialue pyöri täyttä päätä, aikamoista jytkettä.

"sahaa sahaa pää arka pois!"
Kiitos Mokoma!

Jukka

p.s. kuvia keikalta tulee osoitteeseen http://metallisaurus.com/graniitti

Levyarvio/ Downstairs:Oh Father

2008-02-01T16:25:00.000+02:00

Downstairs räkäisee todella mainion debyyttilevyn markkinoille het vuoden alussa. Bändin koukkuinen ja kulmikas hardcoremainen rytke tempaa kuuntelijankin levyn vimmaan mukaan. Mutkat väännetään suoriksi sen kummemmin hienostelematta ja koreilematta. Soittimia soitetaan eikä hivellä ja laulaja karjahtelee enempää miettimättä onko ääniala nyt oikea ja kuulostaako hän hyvältä tai somalta.

Taustalla kirskuvat 10 euron urut tuovat hyvän mausteen ja täydennyksen muutenkin mainioon pakettiin. Tuotanto on rosoista ja räkäistä mikä sopii levyn luonteeseen älyttömän hyvin, loppuun asti tuotettuna ja mietittynä tältäkin levyltä olisi riistetty se muna ja rouheus joka kantaa tätä levyä alusta loppuun.

Ilo on kuunnella tällaista mutkikasta, mutta apinanraivolla revitettyä levyä. Biisejä ei ole vain revitelty alusta loppuun vaan joka biisistä löytyy todella mainioita kitara koukkuja. Juuri tämä biisien mutkikkuus ja kauhea vimma tekee tästä levystä todella mielenkiintoisen.
Bändi levyttää Fullsteam Records levymerkille(muita bändejä jotka levyttävät samalle merkille ovat mm. Callisto, Ismo Alanko, Sweatmaster, Disco Ensemble... päätoim.huom.) ja tuskin tätä tuotosta olisi tässä muodossa mikään kansainvälinen yhtiö edes julkaissut. Kylläpä vuosi alkoi hyvin.

Kiitämme: suomalaista kulmikkuutta

Moitimme: en tiedä kyllä mitä, mutta moititaan vaikka tätä v****n talvea

Jone

Levyarvio/Bullet For My Valentine:Scream Aim Fire

2008-01-31T16:53:00.000+02:00

Rässimetallin uutta aaltoa Brittein saarilta, enhän minä tällaista kuuntele, mutta Scream Aim Fire nimibiisi iski kuin märkä sukka, myspace on mainio mesta löytää hyvää musiikkia, kuten sanottua nimibiisi on aivan mestarillinen rässiveto, kunnon huutoa ja vauhti riittää montusta mäen päälle, kevyesti.
Toisena oleva Eye of The Storm on myös ihan kelpo veto, biisin alusta tulee mieleen Mokoma, itse asiassa tämä bändi on tainnut kuunnella Lappeenrannan mestareita, tämä on tosi hyvä biisi ja kitarat soi äärimmäisen särösti. Rumpalilla on myös kiire koko ajan.
Kolmas biisi Hearts Burst into Fire on pikkutyttöjen housut kasteleva lälly paska, aivan hirveätä kuunneltavaa todellakin.
Neljäs biisi on nimeltään Waking The Demon ja voin kyllä huoleti sanoa, että piru kyllä on irti biisin eka metreiltä lähtien, aivan törkeän hieno aloitus, maaginen suorastaan. Semmoinen armoton koukutus lähtee tuosta tuplabassari jytkeestä käyntiin ja kitara suorastaan louhii tietään läpi, huuto on suoraa ja koukku pahenee, kertsi on siedettävä, mutta rumpalia alkaa käydä sääliksi jo minuutin jälkeen, helvetillinen pauke. Väliosassa mennään imelän rajoilla, mutta rumpali pelastaa tilanteen liukumisen ihan vituralleen, äärimmäisen kova biisi. Kunnon tiluttelusoolot ja tuplana, kyllä putoo hyvin.

Viidentenä biisi nimeltään Disappear, rapea alku, tulee jotain Maiden juttuja mieleen etäisesti, tässä lauletaan liikaa, huuto olisi ollut paikallaan, rumpujuttu on jotain run to the hills tempoa, ikäänkuin rullaten aika näpäkästi, kitarat leikkelee väliin tilutuksia ja vinkauksia, tämä on uuden aallon rässiä ja tätä on nyt sietäminen, välillä huutaja pääsee tontille, tekee biisille terää, särmää.

Deliver Us From Evil on seuraavana listalla ja tämä on hitaampi biisi, haiskahtaa oikeasti vähän homolta koko veisu, liian pliisu laulu ja ryntyntyntyn kitara alkaa vituttaa, missä se louhinta viipyy saatana! ei sitä tästä biisistä paljon löydy, tämä on kuin joku jalkapallofanien biisi, aika homo siis.

Take it Out on Me palauttaa uskon bändin kykyihin, nyt mätetään taas ihan päätyönä, kitara jollottaa, mukavasti ja tempo on jotain keskisellaista, kööriosassa tulee vähän väsy, mutta biisi rullaa ihan mukavasti, huolimatta liian pehmeästä laulusta, kertsi on ihan hyvä ja rumpalilla on taas mukavaa. Kuitenkin vähän liian pop biisi. Enemmän sitä huutoa!

Say Goodnight alkaa jollain oudolla sade/myrskyefektillä, sitten tulee kitaraa näppäillen ja Scorpions tyylinen vinguttelu alkaa välittömästi tökkiä ihan vitusti, tämä on taas näitä pussaan teitä perseelle biisejä, ihan karsea vinkuminen, siis todella myötähäpeää tässä alkaa tuntea, todella ällöttävä veisu hyi saatana, pakoputkiosastoa.

End Of Days on taas paljon rapsakampi veto, tempo on riittävä eikä tässä ruveta hieromaan munia, rumpali tyrkkää siistiä filliä, trrrrrrt trrrrrrrrrt, vitun siistiä toimintaa, basisti huutaa kuin miehet, tämän bändin kannattaisi ehkä antaa tuon jätkän hoitaa nuo vokaalit ja nuo muutamat lässypaskat voisi hoitaa tuo päähenkilö.

Last To Know on kunnollinen biisi, huuto on riittävää, kitarat soi nätisti ja rumpali joutuu taas ansaitsemaan palkkansa, tässä on tempovaihteluita ihan sopivasti, hyvä biisi.

Forever and Always on taas jo nimestä päätellen aika hirveän kuulloinen, mutta kyllä tämä on vielä pahempi, ihan hirveää teinipaskaa, vitun jollottaja pilaa kyllä kaikki mahdollisuudet, tämä on ihan täyttä poppia, todella paska biisi, hyi helevetti.

12 ja viimeinen on Limited Edition Track:Ashes of the Innocent ja ihan täyttä rässiä alussa, mutta pilataan taas jollottavalla kertsillä ihan hirveä kertosäe sillä rumpali pieksää kuin Punaisessa Kukossa parhaimmillaan, vittu kyllä näillä kakaroilla on vielä oppimista, ei tämä ole riittävän tylyä tykitystä, levyllä on liian monta luokattoman imelää biisiä.
tulipahan ostettua, pari kolme on todella kovia juttuja, mutta ei tämä minun listoille kovin korkealle kyllä nouse.

Plussia : 4

Pakoputkimerkintöjä : paljon enemmän

Jukka

Levyarvio/Rose Tattoo: Black Eyed Bruiser(EP)

2008-01-19T16:11:00.000+02:00

Vanhat Australian hirmut ovat taas julkaisseet uutta kamaa, viimeisimmältä Blood Brothers kiekolta on repäisty erilleen EP, joka tuli Swampin kautta, kesti n. 3 viikkoa, Black Eyed Bruiser on albumin avausraita ja helvetin hyvä sellainen, kunnon junttausta ja kun Angry Anderson avaa kitusensa ei voi erehtyä ukosta, sama meininki on jatkunut jo vuodesta 1976, siis vain vuoden nuorempi bändi kuin Motörhead, joten hatut päästä!
"If you see me walking down the street, you better get out of my way..." eli ei ole paljon tyyli muuttunut sitten alun, minulla oli aikoinaan tämän bändin levy vinyylinä, se oli Assault&Battery nimeltään, muistan että siinä oli paljon samaa pyrkimystä kuin AC/DC:ssa, eipä ihme kun tätäkin bändiä olivat silloin Wanda&Young tuottamassa, mutta ikinä tämä ei noussut maailmanmaineeseen kuten edellämainittu bändi, mutta siitä huolimatta nämä äijät louhivat ympäri kyliä edelleen, käyvät muuallakin keikoilla kuin Walkabout Creekissa, mm. Moskovassa ja Hampurissa, vuoden 2007 Harley Davidson kokoontumisajoissa jne.
EP sisältää 4 vetoa, joist kolme jälkimmäistä on livenä vuodelta 2005, eli klassikot Rock´n´Roll Outlaw, Remedy ja Astra Wally joka on muuten edellen se juttu minulle. Hard Rock on taattua kamaa, tässä ei turhia kursailla ja slide kitara soi hienosti, kunnon vinkunaa ja riffit on suoria ja metronomintarkkoja.
Tämä on kuin unta joskus, katselen noita levyn kansia ja ukkojen kuvia, ne on harmaantuneet, lihoneet... mitä helevettiä, katsoin just äsken peiliin, meissähän on jotain samanlaista ulkonäössä....

Jukka

Levyarvio/Calabrese: The Traveling Vampire Show

2008-01-19T15:34:00.000+02:00

Tämä sitten onkin Calabresen uusin tuotos, vuodelta 2007 oleva Kiertävä Vampyyrishow, tämä on ehkä vähän parempi soundeiltaan kuin aiempi, mutta samaa biisiä tässäkin soitetaan tyyliin: Death Eternal, Vampires Don´t Exist, Voices of The Dead Your Ghost jne.
Biisejä on kaikkiaan 12 kuten edellisessäkin, mutta viimeinen on tässäkin 14 ja puolen minuutin pituinen horror show, loppu on kuin jotain piilobiisi juttua.
Tämä on itseasiassa ihan helvetin hyvä levy, näihin pitää olla tietty mielentila kuunnellessa, volumet tappiin ja antaa äijien hakata soittimiaan, kovin vapauttavaa.

Jollain kohtaa bändistä tulee mieleen jotkut Offspring tyyliset jutut, laulaja kuullostaa joskus aika samalta, mutta tämä on silti oman tyylisensä juttu.
Voisi tätä kai sanoa jotenkin ehkä sellaiseksi Misfits tyyliseksi hommaksi myös, tämä on vain parempaa kamaa kuin Misfits joka on aika vitun tylsä suurimman osan ajasta.
Death Eternal aloittaa levyn aika rapeasti, kunnollista huutoa koko ralli läpeensä. Hyvin osuu kulmaan ja ihan kuin biisi loppua kohti kirisi vähän tempoaan, voin tietysti kuvitella koko jutun, mutta siltä se hetkittäin kuullostaa.
Voices of The Dead on sitten vähän loivempi tempoltaan, mutta vain vähän, hyvä ellei täydellinen kertsi, tämä oli ensimmäinen tämän bändin biisi jonka kuulin koskaan, iski heti täysillä. Tämän voit kuunnella Calabresen myspace sivulla olevassa playerissa.
Vampires Don´t Exist on sama biisi kuin edellinen, oikeastaan sen jatkumo, helvetin hyvä kertsi ja jollottava huuto maustettuna helvetin levottomalla kitarariffillä viekoittelee kääntämään volume nuppia vieläkin enemmän nurin, siis kohti väli-ilmansuuntaa nimeltään Kaakko(Kaarle Viikate on tuon suunnan miehiä siis)
Inside This Coffin kertoo siis jotain arkun sisällä olemisesta, räkäisesti vedellään ja huuto jatkuu edelleen, Night In The Lonesome October alkaa jollain vampyyrin naurulla ja ukonilmalla, sen jälkeen tulee tikkaava riffi, rumpali antaa virvelille kyytiä, mahtava biitti, tästä biisistä pidän erityisesti.
Come Alive muistuttaa jostain 70-luvun lopun punk jutusta, en vain muista mistä, paremmin nämä silti soittaa, mutta tämä on hey huutoineen jotain sellaista vanhempaa ja loppuu muuten just tyyliä kunnioittaen, aivan yllättäen.
Children of the Night on huomattavasti Calabresemaisempi veto, woooooowwwooooooooooooo huutoa tulee ihan vitusti, mutta se käy kyllä minulle.
Saturday Night of the Living Deadin kautta kuljetaan levy loppuun verenmakuisissa tunnelmissa, levy on oikein mainio kaveri tällaisen paskatalven nujertamisessa, tätä kuunnellessa aika rientää.
Levyt muuten löytyivät Music Hunterin kautta, (Vesku ei turhaan liikettä kehunut) muut liikkeet eivät tätä bändiä paljon tunteneet, joten onneksi on kunnon liikkeitä mitkä hommaavat ihan mitä haluat ja ihan kohtuuhintaan, eivät nämkään maksaneet kuin sen normin 18 ekee kipale ja postikuluja ei päälle tullut yhtään, se on asiakaspalvelua se.

Bobby, Jimmy ja Davey Calabrese heittävät lepakot ja veret naamallesi, hymyssä suin.

Jukka

Levyarvio/Calabrese: 13 Hallowe´ens

2008-01-19T15:21:00.000+02:00

Calabrese oli vielä joku viikko sitten minulle täysin tuntematon bändi, maispeissin kautta törmäsin tähän tyylilajiin, Tiger Army on lajin huippu, mutta Calabrese soittaa vähän erityylistä kamaa, ehkä sitä voisi kutsua nimellä vampyyripunk, suoraa huutoa on enemmän ja vampyyrileffat ovat läsnä koko ajan.
Tämä levy on vuodelta 2004, avausraita Zombie I kertoo heti mistä on kyse, melko suoraa rytkytystä, hyvä kertsi joka koukuttaa ihan mukavasti.
Tämä ei siis ole mitään hc punkkia, jenkit ei ole minusta koskaan edes tienneet mitä hc punk on , niillä on aina hyviä stemmoja, vähän niinkuin Ramones tyyliin.
Calabrese soittaa tällä levyllä 13 biisiä, mm. Resurrection, Death of Me, One of Us, Midnight Spookshow, Crizila jne.
Jos tykkäät suorasta rytkeestä, tämä voisi olla levy sinulle.

Jukka

p.s. Calabresen levyjen nimet ovat aina fanikilpailun voittajan keksintöä, aika hyvä tapa ottaa porukkaa mukaan hommaan tämäkin.

Klassikot: AC/DC:Highway to Hell(1979)

2008-01-08T17:57:00.000+02:00

En minä tiedä kuka perkele näitä "digitally remastered" pahvikantisia versioita markkinoille syytää, toivottavasti maksavat artistille rojaltit, vituttaisi jos tämäkin on joidenkin koijarien virittelyä á la "keräämme rahaa Talvisodan veteraaneille" perkeleen paskaläjät, jos tavataan niin turpaan tulee, huijasitte ihmisiltä rahaa ja tämän maan haistapaskan oikeuslaitos vain toteaa ettei voi mitään, laki on tämmöinen... suksikoot vittuun koko lössi.

Tämä olkoon sopiva esipuhe kaikkien aikojen rock´n´roll levylle, AC/DC:n musiikki on vaikuttanut näin haitallisesti minuunkin, kuten miljooniin muihin ihmisiin kautta tämän ruton ja paskan täyttämän maapallon, pallon joka kaipaa kunnon rokkia.
Kyllä muistan selvästi senkin kun aikanaan tätäkin levyä jollekin nutturapäälle näytti niin hyvä ettei valkosipuli seppelettä näyttäneet, Saatanan työtä!!! no mitäs muutakaan!

Avausraita ja sen tapporiffi, metronomintarkka takova rumpubiitti, Bon Scottin kiekuminen, tämä on täydellinen rockbiisi, sen sanoma on I´m on The Highway to Hell, sinne tämä koko tämän ruttoisen klimpin koko väki tuleekin päätymään, se helvetti vain tehdään ihan itse tänne maan päälle.
On vaikea pistää tästä paremmaksi, toisena biisinä tulee Girls Got Rhythm, Bon Scott riekkuu hulluna, se mies osasi tämän homman, ihan kurkojen kurko koko jätkä, hirveä äijä dokaamaan, mutta viimeiset 50 ryypyä oli ehdottomasti liikaa.
Walk All Over You, Beating Around the Bush, Shot Down in Flames, Get it Hot, If You Want Blood(You´ve Got It), Love Hungry Man, Night Prowler...

Tiukin veto on kuitenkin tällä levyllä Touch Too Much, jonka ehdottomasti mieleenpainunein kuuntelukokemus minulle tulee kaukaa aikojen takaa Saksan mailta, tulipa kerran elämässä oltua sellaisessa klubissa jossa soitettiin LUJAA, dj oli päättänyt pöläyttää ylähyllyt puhtaaksi, puolen seinän kokoisesta PA:sta jyrähti biisi käyntiin ja muistan vain sen että voi perse että sattuu päähään, mutta olihan jonkun verran otetta toiminnassa, äänenpaine oli varmaan yli 110dB:a, hirveä ryske, jäi sitten soimaan seuraavaksi pariksi viikoksi korviin, sen suhinan ja vinkunan lisäksi.
Touch Too Much on täydellinen pään seinään hakkausbiisi, (volume kaakkoon), siinä on kieroakin kierompi biitti joka alkaa imeä äijää ja akkaa mukaan salakavalasti, viekoittelee viimeisetkin voimanrippeet hullun loikkaan joka nollaa vitutuskäyrän, kannattaa kokeilla, voi voittaa jopa parin tunnin pimeässä huoneessa olon... anna sen pään heilua perkele!!!!!!

Tätä levyä on kehuttu siitä lähtien kun se ilmestyi, minä en muista ihan tarkalleen milloin tämä eka kerran oli käsissä, mutta sen jälkeen se on ollut aina nurkilla, useita versioita siitä on hyllyssä tänäänkin, mutta ei tätä ilman selviäkään. AC/DC soittaa niin tarkkaan, se on täydellistä rytmiä, maailman hienoimpia riffejä ja Bon Scott oli kyllä ihan paras, eli täydellisen rock elämän, mutta todellisuudessa mies oli äärimmäisen humaani tyyppi, todella ystävällinen niille jotka kohtelivat häntä kuten kuuluukin, mutta jos oli tarkoitus hakea ongelmia tyyliin If You Want Blood, You´ve Got It, Bon ei epäröinyt päästää pataan äijää kuin äijää.

Sen lisäksi että on pakko omistaa tämä levy, on syytä myös lukea AC/DC:Maximum Rock´n´roll kirja, siinä kerrotaan paljon lisää siitä millainen mies Bon Scott oli, miten suuren tyhjyyden mies lähdettyään jätti, bändi oli syvällä kyykyssä, mutta nousi vielä Back In Black levyllä hurjiin korkeuksiin, mutta sen jälkeen ei ikinä ole päässyt lähellekään tämän levyn tappotahtia, tämä levy ei anna hetken rauhaa, se vie edelleen mukanaan ja asetti aikanaan riman oikeaan korkeuteen kaikille muille, repikää tästä.

Ronald Belford "Bon" Scott 9.7.1946 - 19.2.1980

Parhaat levyt 2007

2007-12-26T10:33:00.000+02:00

Kuten kaikki itseään vähänkään kunnioittavat nettijulkaisut, myös Metallisaurus keikalla julkaisee universumin ainoan oikean top 3 levyt listan, kaikki muut listat ovat täyttä paskaa, tämän listan läpikäymällä viisastut, tulet onnellisemmaksi ja saat ensi vuonna enemmän kunnioitusta kanssaihmisiltäsi, olet päässyt viisauden ytimeen.

Musiikki itsessään on eräs elämää ylläpitäviä voimia, perustavaa laatua oleva ilon ja voiman lähde, jonka kuuntelu täytyy tuntua jossain, musiikki elämässä ei saa olla jotain hissimusiikkia tai taustahälyä, se on paletin kaikki värit, mauste joka täydentää makunautinnon.

Kiitos näille jätkille jotka ovat tänne kanssani kirjoitelleet, ensi vuonna jatketaan kahta kauheammalla linjalla ja kaikkien on syytä muistaa, että musiikki on parasta nautittuna paikan päällä, eli keikoilla nähdään.

Jukka

Metallisaurus keikalla top 3 levyt 2007:

Jukka:
1. CMX: Talvikuningas
2. The Machete:Untrue
3. Motörhead:Kiss of Death

Vesa:
1. Mokoma:Luihin ja Ytimiin
2. Nightwish:Dark Passion Play
3. Ted Nugent:Love Grenade

Jyke:
1. Serj Tankian:Elect The Dead
2. Mokoma:Luihin ja Ytimiin
3. Nightwish:Dark Passion Play

Jone:
1. Dark Tranquillity: Fiction
2.Grinderman: Grinderman
3. Tiger Army: Music From Regions Beyond

Levyarvio/ PMMP:Puuhevonen

2007-12-24T11:25:00.000+02:00

Ostinpa lapselleni mainion levyn, PMMP tyttöjen värkkäämän lastenlauluista koostuvan lätyn. Hieman ensin jännitti, että mitäpä tuutista tulee, yleensä kun rokkarit tai popparit rupeaa tekemään lastenmusiikkia, ei siitä kummosta tule ja se on yleensä karmeeta kuunneltavaa.

Yleinen fraasi mitä kuulee, kun on lapsille suunnatusta viihteestä kyse, ”tässä ei aliarvioida lasta”.
”Ei aliarvioida lasta” on yksi käsittämättömimmistä käsitteistä, mitä olemassa on. Lapsen, sen 2-6 vuotiaan taaperoisen täytyisi jo siinä iässä olla hyvinkin sivistynyt ja kulttuurisesti orientoitunut yksilö, joka ei niistä ”ärsyttävistä lasten renkutuksista” välitä.

Se on vaan se ikävä tosiasia, niin kuin aurinko aamulla nousee ja illalla laskee, että lapset vaan tykkää niistä jo hyvinkin kuluneista ja jokseenkin ärsyttävistä renkutuksista. Tämä levy jos mikä on oikein mainio lastenlevy ja osoitus siitä, että löytyy vielä jostakin ymmärrystä lapsia kohtaan. Levyllä on ne kaikki tutut biisit joita tarhassa ja kerhoissa hampaattomina hoilattiin eli laulettiin. Se mikä mielestäni on hatun noston arvoista on se, että levyä ei ole tehty kieli poskessa, vaan tiukalla ammattiotteella ja ammattiylpeydellä.

Biisit on sovitettu hyvin ja ne toimii myös lastenkin mielestä. Levyä tehdessä on lähestytty lapsia lapsina, eikä pikkuaikuisina joitten kanssa käydään syvällisiä keskusteluja ilmaston lämpenemisestä. Oma tyttäreni ainakin tuuttaa tätä levyä kotona ja automatkoilla. Sen minä hänelle suon ilomielin, sillä on tämä niin mainio lastenlevy, silloinhan on onnistunut lastenlevy, kun lapset tykkää ja tästä levystä varmasti tykkäävät.

Kiitämme: PMMP tyttöjä rohkeasta vedosta

Moitimme: aikuisia jotka ovat unohtaneet millaista on olla lapsi.

Jone

Levyarvio/ Tiger Army: Music From Regions Beyond

2007-12-22T07:55:00.000+02:00

Jonkin verran oudoksuvaa hymähtelyä olen saanut osakseni, kun tunnustin ostaneeni Tiger Armyn uuden levyn. Punkia, psykobillya ja rockabillya sekoittava orkesteri lyö aika vahvasti duurivoittoisella levyllään, tämä kovaa kulttisuosiota nauttiva jenkkiyhtye näyttää tällä kolmannella täyspitkällä levyllään, että kovan ulkokuoren alta kumpuaa romanttis sävytteisiä ja tarttuvia biisejä. Nick 13 alakuloinen ja herkkä laulutyyli alkuun hieman tökkäsi, kun on tottunnut hyvinkin vahvoihin, yleensä karjumalla toteutettuihin esityksiin, jopa jossain vaiheessa Chrish Isaakin mieleen tuova tulkintakaan ei enää häiritse.
(Afterworld ja Forever Fades Away löivät ainakin päätoimittajaa kuin märkä sukka! Ehtaa kamaa.)

Nick 13 lauluääni on aivan loistava ja sopii erinomaisesti levyn biiseihin ja tunnelmaan. Levyn aloittaa jalkapallomainen yhteishuudatusbiisi Prelude: Signal Return jota seuraa Hotprowl, joka on aika perinteisen kuuloinen punk rykäisy.
Tämän räyhäkkään alun jälkeen tyyli muuttuukin ja alakulo sekä surumielisyys hiipii nurkan takaa vallitsevaksi muodoksi levyllä. Läskibasson jännä soundi on ensimmäinen juttu mihin huomio kiinittyy. Tämä metallinen naputus ja pehmeä jumputus sopii aivan helevetin hyvin levyn luonteeseen. As The Cold Rain Falls on biisi jonka olisi voinut kuvitella Curen tehneen parhaimpina vuosina.Tähän kohtaan ei voi muuta sanoa kuin "nyt on kädessäni yksi tämän vuoden kovimpia levyjä". Tämä heilahti omaan top 10 listaan armottomasti. On hienoa löytää itsestään tälaista alakuloisuutta näin valonjuhlan riemuaikaan (eli valkeanhelvetin tai sekin valkeus nähdään nykyään vain joulukorteissa).

Kiitämme: punkkia, psykobillya ja rockabillya

Moitimme: rap musiikkia

Jone

Keikkaraportti/Nightwish Jyväskylä 14.12.2007

2007-12-19T17:23:00.000+02:00

Nightwish tarjosi hienon shown jossa pommit paukkui ja liekit leiskui! Myös Jyväskylän viranomaiset järjesti oman tulishown paviljongin katolla. Kolme biisiä ehti tulla eli Dark Chest of Wonders jälkeen kaikki valot päälle ja porukka ihmeissään ulos.

Ilmoitettiin että tulipalon vuoksi rauhallisesti pihalle. Piha oli täynnä paloautoja ja poliiseja. Hetken autossa lämmiteltyämme takaisin narikkaan takkeja hakemaan kun soitto taas alkoi, siis takaisin keikalle! Onneksi mentiin, saatiin todella hieno keikka jossa kaikki osa-alueet toimi hienosti.

Bändin soitto oli tiukkaa ja uusi laulaja Anette Olzon lauloi komeasti. Väliin saatiin täysin suomenkielisiä bändin poikien opettamia lauseita. Anette on hieno lisä Nightwishiin hyvänä laulajana sekä erittäin energisenä ja iloisena esiintyjänä, tuo selvästi potkua koko orkesteriin.

Keikan kohokohta oli Poet and the Pendulum mestariteos, hakee vertaistaan heavykentässä! myös Marcon ja Empun Islander oli todella hieno hetki, sitä oli kiva hoilata täysillä. Yleisö otti bändin hyvin vastaan ja tunnelma oli katossa.
Loppuun saatiin tuplabasareilla Jukka Nevalaisen toimesta 7 Days to the wolves,Wishmaster ja Wish I had an Angel.

Hienosti jytisi ja lisää pommeja!
tätä herkkua lisää Kiitos!!
t.vesa

Keikkaraportti/ Motörhead Tampereella 12.12.2007

2007-12-13T13:01:00.000+02:00

Kovalla kiireellä rynnättiin pojan kanssa kiekkotreeneistä Hakametsän jäättömään kiekkopyhättöön ja kun pakolliset hankinnat oli tehty siirryttiin hallinpuolelle ja katsottiin uteliaisuudesta Hanoi Rocksin setti. Siitä ei sen enempää, enemmän harmittaa se kun ei ehtinyt katsomaan Los Bastardos Finlandesen soitantoa.

Yleisön ikä- ja sukupuolijakauma oli yllättäen aika miehistä ja kiiltokuvapoikia oli tästä joukosta turha hakea. Kellon näyttäessä kutakuinkin 22 kiipesi lavalle kolme rumaa miestä ja siitä se sitten lähti. Dr Rock aloitti illan ja sitten seurasi Stay Clean siitä ilta sitten jatkui kattavalla otannolla orkesterin tuotantoon.
Keikan puolivälissä tuli yllättävä makupala kun Motörhead soitti Phil Lynottin muistolle Thin Lizzyn Rosalien. Mickey Deellä oli oma osuus In the Name of Tragedyn yhteydessä, täytyy sanoa että mies osaa kyllä soittaa rumpuja, mielestäni yksi parhaista.

Siitä sitten jatkettiin samalla pauhulla setin loppuun jolloin Lemmy totesi ennen viimeistä biisiä kutakuinkin näin " me mennään sit tuonne taakse ja te sit niin kuin taputatte ja me tullaan sit takaisin, mutta tämänhän te jo tiesittekin". Encoren aloitti mainio Whorehouse Blues, en tiedä mikä tuossa biisissä viehättää mutta livenäkin se kyllä toimii aivan helvetin hienosti.

Ketään ei varmaan yllätä seuraavat biisit Ace of spades ja keikan päättänyt Overkill, joka vedettiin kokonaan strobovalojen välkyessä. Kello oli 23.30 ja se oli sitten siinä, silmissä välkkyi vielä ulkonakin.
Olen jo senverran vanha ihminen(tod. vanha. päätoim.huom.) että eka moottoripääkeikka oli vuonna 1982 Lappeenrannassa (jossa oli kunnia viettää ilta Lemmyn ja silloisen kitaristin Brian Robertsonin kanssa muiden värjötellessä vesisateessa) (en minä muista mitään sadetta, minä olin ..öööö.. liikuttuneessa mielentilassa. päätoim.huom.) ja nyt 2000 luvulla jo viisi kertaa nähtynä. En siis näiltä keikoilta hae mitään turhia hienouksia vaan tiedän jo että Motörheadiin voi luottaa kuin auringonnousuun. Kiitos Lemmy. Kiitos Phil. Kiitos Mickey.
Tampere kiittää ja kuittaa.

Jyke

(p.s. kuten kaikki tietävät, jäähallikeikoille ei oikein helposti saa kunnon kameroita mukaan, mutta vanhaan hyvään aikaan, kuten esim. 1984 ei paljon haitannut pikkumestoissa kameroiden tuonti ja umpijurrissakin jotain tuloksia syntyi, ohessa siis Motörhead Suomessa 1984, Lemmy näyttää edelleen ihan samalta joten olkaa hyvät!)
Jukka

Kotiteollisuus Lutakossa 8.joulukuuta 2007

2007-12-09T11:32:00.000+02:00

"Tuo valo joka näkyy tuolla onko se vain unta?..."

Kotiteollisuuden alkunauha paljasti, että Valtakunta avaa pelin, lauantai-ilta Jyväskylän Tanssisali Lutakossa, joka muuten oli taas kerran loppuunmyyty, oli alkamassa.
Odotettavissa oli taas vähän harvinaisempia biisejä, se on aina nam, vaikkei "hittibiiseissäkään" mitään vikaa olekaan, ei sitä samaa jaksaisi kuitenkaan kukaan loputtomiin kuunnella.

"Aikuisten oikeesti! Ei oo todellista!Ihquu!Iik!Jess!" Äkkinäinen saattaisi luulla, että KT miehiä vituttaa nykynuorten ja nykyaikuisten käytössä olevat kiekaisut, näitä muuten saat kuunnella joka paikassa, minne tahansa menetkin, joku helvetin kalkkuna näitä hokee jossain kahvilan pöydässä rakennekynsin varustetulle ystävättärelleen, joka särpii espressoaan vitun tärkeänä, toivoen, että naapuripöydän rahvaat näkevät uuden rannekellon jonka Paul Günther on juuri eilen ostanut liikematkaltaan Singaporesta. Halpa kopio hei haloo!!!

"se Jumalan valtakunta, siellä kai joskus olla voidaan, taivaan iloissa piehtaroidaan, harput helisevät hartaat laulut raikuu, ylistykset isännälle kaikuu.."

Jotenkin on niin helvetin kotoinen tunnelma, tuttu paikka ja hyvä yleisö, joka ei ole tullut juomaan mitään firman tarjoamia jouluglögejä pikkusormi ojossa, vaan möyryämään bändin tahdissa, bändin joka vetää omien sanojensa mukaan tiukan juopottelun päälle tämän illan keikkaa, kaikki näyttelevät yllättyneitä. Huonosti.

Karjalan raittiusseuran miehet vetävät tunteella ja jossain vaiheessa paukahtaa Graniitti kehiin, se on kyllä minulle yksi ehdottomia mielibiisejä, se kertosäe jossa Graniitti, ei murru milloinkaan on se juttu, jotkut asiat eivät koskaan petä. Sinkkonen soittaa jossain saatanamoisen usvan keskellä koetas ottaa joku kuva ukosta, iik. Taustakangas on se, joka on ollut treenikämpän seinällä, jossain hemmetin vanhoissa KT videoissa se näkyy, niitä joita löytyy siitä 4 tunnin urakka dvd:lta, joku Semifinalin veto ja se on helvetin hieno taustakangas, lekamies on juuri niinkuin pitääkin, valmiina ja tanassa.

"Kai jossain alhaalla hornan holvistoissa, kulkee Hongisto ja noissa, pimeissä synkissä hornan sopukoissa, laulu raikaa juokaa naikaa..."

Käärmeiden historiaa on livevetona yksi lyömättömimpiä (jösses että suomenkielessä on vaikeita sanoja kirjoittaa) nytpä kuulin sen toisen kerran tässä vähän ajan sisään, paranee vaan koko ajan, äärimmäisen hieno tempo tässä biisissä.

Bändin lavakoreografia on vankka, se on olematon, mutta EIHÄN SE OLISIKAAN TODELLISTA IIK! jos Hynynen alkaisi vittu pomppia tasajalkaa ja Hongisto venkoilisi mikkitelineen ympärillä tai Sinkkonen nostaisi aina lyöntikättä pystyyn kuin joku helvetin Tommy Lee tai joku muu meikkipelle. Tämä on suomalaiskansallinen tilaisuus, joku roti pitää olla! Noitavasara toimii, mutta kun Voi Luoja napsahtaa kaljuun, se on sitten jo ihan sitä IIK osastoa, kyllä muuten toimii! "Minä tyydyn tähän en voi Jumalalta vaatia enempää, hei missä on vanha mies, joka ei osaa vaihtaa ilmettään, huurteiset kasvot eivät anna ulos lämmönhäivääkään..."

Harakat, jonka kuulin in the Himos Areenalla too, on yllättävän tiukka livebiisi, mutta Kaihola on sitten sitä itseään, parasta Kotiteollisuutta ja toiseksi paras KT biisi ikinä, heti Vieraan sanomaa biisin jälkeen joka on YLIVOIMAISESTI paras.
Jos sanon on Tomusta ja Tuhkasta levyn tunnetuin biisi, aina kun se alkaa tulee mielee video jossa äijät takoo alasinta, kolme seppää täydessä maalissa. Kuningas Mammona, eläköön kuningas mammona... tuttu livejunttaus jossa on hyvä lopetus, helvetin pitkä ja Hynynen kävelee pitkin kaiteita, jossain vaiheessa jotkut eturivin leidit yrittävät soittaa myös Hynysen kitaraa, siis Gibsonia, Hynynen ei kuitenkaan ketään tuostakaan lähestymisestä murhaa, edes katseella, kaikenlainen pöllöily kuuluu pelin henkeen, mutta tolkku siinäkin pitää tietty olla. Eivät sentään koettaneet sitä nahkaGibsonia soittaa...

"komentaa perkele ja mitä saikaan, käskyllään hän aikaan, ihminen tietää sen että maailma ilman perkelettä on kuin viini ilman humalaa ja valtakunta jossa hyvyys kylpee valossa ei sellaista ole olemassakaan..."

Kivireki, kappale jonka sanoitus on loistava, erinomainen keikkabiisi, louhii ja jyrsii oikein kunnolla, tänäkin iltana se osuu aika mukavasti kohdalleen, kansa tykkää ja lämpötila alkaa nousta.
Iankaikkinen ja Ukko Perkele ja Tuonelan koivut ovat myös viimeisimmän levyn annista mukana, toimii muuten todella hyvin, yleisö on ekstaattisessa tilassa, joku pieksää letillään kaljua kuvaajaa, helvetin hyväntuoksuista shampoota on kyllä käytetty, miellyttävä tuulahdus paskan ja hienhajun keskelle, kyllähän pään pitääkin heilua.

"Eikö sinne taivaaseen enää ketään tuukkaan, portilla helvetin on ruuhkaa, jonon kärki tässä on mut missään ei näy häntää, täällä miehelle riittää emäntää, sanasta saatanaa sarvesta härkää, ollaan kurjia mut eipä nähdä nälkää, ihminen tietää sen että..."

Yö päivää keinuttaa on aivan älyttömän hieno veto, siinä on kyllä jotain mikä kyllä liikuttaa ihmistä, vaikken mitään muuta saa, yö päivää keinuttaa, revitään siitä yhdessä.
Jossain vaiheessa on encoret alkaneet, paidat on lähteneet päältä soittaja miehiltä, kuuma keli alkaa kyllä olla jo Lutakossa, Plusmiinusnolla on kova biisi, vuosi oli 2002 kun tämä ilmestyi, löi kyllä tajuntaan aika tiukasti, niin tänäänkin.
Kello on jo vaikka mitä ja pari viimeistä biisiä ovat Eevan perintö ja Kummitusjuna, oiva päätös keikalle, joka alkoi Valtakunnalla, Kummitusjunan aikana Hynynen marssii kitaraa soittaen yleisön läpi kiertäen takaisin lavalle, hyvä meininki ja ärittäin hyvä keikka, olen ärittäin tyytyväinen illan antiin ja kiitos Kotiteollisuus ja kiitos Lutakon väki, mahtavaa toimintaa.

"maailma ilman perkelettä on kuin viini ilman humalaa ja valtakunta jossa hyvyys kylpee valossa ei sellaista, ole olemassakaan......"

Jukka

Seuraavana tulossa! Kotiteollisuuden keikka Lutakossa 8.12.2007 eli tänään!

2007-12-08T11:11:00.000+02:00

Keikkaraportti tulee sunnuntain 9.12.2007 aikana, samoin kuvia, http://metallisaurus.com/graniitti
t.Jukka

Levyarvostelu/Mokoma:Luihin ja Ytimiin

2007-12-02T16:36:00.000+02:00

Kappas vaan, rytmiorkesteri Mokoma paiskaa suomenkielisen metallin ystäville väkevän levyn. Luihin ja Ytimiin ei ole niitä helpoimpia lähestyttäviä, mutta äärimmäisen hyvä kokonaisuus joka pysyy kasassa loppuun asti.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen huomaa soittimessa olevan perkeleen hyvän levyn, joka soi soittimessa kerta toisensa jälkeen, tässä levyssä on sävyjä ja tasoja, joita täydentää Annalan örinä yhdistettynä puhtaaseen laulantaan. Vaikka levy poikkeaa jonkin verran aikaisemmista Mokoma levyistä löytyy sieltä sitä tuttua Mokomaakin.

Bändi ei ole tällä levyllä tehnyt kompromisseja ja sen huomaa koko paketista kansia myöten. Kansitaide joka on taiteilija Pirisen kädenjälkeä täydentää mainiosti koko paketin.

Sinä riität, Nujerra ihminen ja Veriveljet näyttävät heti mistä on levyssä kyse, nyt ei suinkaan aikuiset miehet jäähdyttele ja havittele varmoja hittejä jotka soivat radiossa. Entistä ehompi biisin aikana on hetki aikaa hengähtää, mutta vain hetki. Sillä Kolmannen asteen kuulustelu ja Sahalaita lyö ilmat pihalle, ovat ne sen verran tiukkoja biisejä, perkele sama meno jatkuu levyn loppuun asti, vaikka levyn biisit onkin aika mättöä, niin biisit erottuu toisistaan selvästi.

Yksittäisiä biisejä joita itelle nousi ensi kuuntelemalla esiin on Veriveljet jonka hengästyttävä vauhti saa tukan taipumaan, Kolmannen asteen kuulustelu, se vaan on aivan jäätävä biisi, Sahalaita jossa sanat sattuu aika kohilleen, Sarvipää vitun tiukkaa mättöä ja Marras helposti tarttuva biisi jossa iskevä kertosäe ja sopiva hengähdystauko mätön keskelle. Ei tästä levystä voi muuta sanoa, kuin se on pakko kuunnella ja sillä on hyvin addiktoiva vaikutus.

Mokoma on bändinä ja Annala sanottajana vailla vertaa. Nämä kaksi asiaa kun yhdistää tulee aika tappaavaa jälkeä, josta nyt saa nauttia. Tämä levy takoo pajavasaralla päähän, eikä päästä otteestaan ja siitähän naapurit tykkää.

Paljon huomiota osakseen saanut irc-gallerian keikka ihmetyttää aika tavalla. Se vaan osoittaa kuinka perkeleen konservatiivista porukkaa loppujen lopuksi metalliyhteisö on. Tuollainen vitun nurkkakuntaisuus vie maun ja uskon koko systeemistä. Onhan se kammottavaa jos bändi tekee jonkun vitun true evil fanin mielestä poikkeavan liikkeen, yöunethan siinä menee saatana…vaan ei multa. Minusta se on hyvä, että on bändejä jotka uskaltaa koetella rajoja ja etsiä uusia systeemejä jolla viihdyttää yleisöä.

Kiitämme: Luihin ja Ytimiin kokonaisuutta (Sahalaita on vittu paras!!!!toim. joht.)

Moitimme: konservatiivista metalli yhteisöä (sekä kaikkia niitä muitakin saatanan kitisijöitä joille joku irc gallerian live oli liikaa, hypätkää kaivoon helevetin urpot! toim.joht. huom.)

Kotiteollisuus, Himos Areena, Jämsä 17.11.2007

2007-11-18T11:18:00.000+02:00

"Työ ootte meijän paras yleisö ikinä!" "ja ainakin äänekkäin..."

Eipä aleta mennä asioiden edelle, SE lauantai alkoi armottomilla painajaisilla, puoli viiden aikaan aamulla alkoi tuntua jo siltä, ettei tämä taida olla elämäni paras päivä, raivoissaan herääminen on raskas tapa aloittaa, pitää katella jotain Nalle Puh kauraa iltaisin ja lopettaa kaikenlaisen väkivallan katsominen uutisista, joita muuten tulee ihan liikaa joka tuutista.

Vanha kaverini soitteli aiemmin ja sanoi lähtevänsä keikalle, oikein mukavaa, eipä ole hetkeen nähtykään.

Siitä vaan Jämsään, hetken sen jälkeen kun pääsin taloon sisään, eli kun minut oli leimattu kuin vaalikarja, tajuan että ei perkele! täällä on tänään jonkun verran paljon pikkujouluporukoita. HC fanien määrä on siis vähäisempi kuin normaalisti, mutta se on sitä aikaa vuodesta.

Paitakauppojen jälkeen alkaa alkoholittomien tuotteiden imurointi, on se kumma kun alkaa kapakassa janottamaan. Mukavaa jauhaa paskaa ja asiaa kaverin kanssa, siinä ei huomaakaan kun kello alkaa lähestyä puoltayötä, hiljainen valuminen eturiviin, kamera esiin ja kaikki valmiina, Valtakuntaa alkunauha alkaa tyrkätä sitä särökitaraa siinä alussa, samassa lavalle saapuvat Lappeenrannan miehet, Hynysen farkkuja on joku paikkaillut, samoissa vaatteissa sitten viime vuoden elokuun Tuuliajolla keikalla Lappeenrannan Vanhalla kentällä, Motörhead paikka on oikein passeli noihin housuihin, tuo sama nahkaliivi, voi olla melko eroottisen tuoksuinen vaatekappale sekin, Hongiston vaatekaappi ei ole myöskään lipsahtanut mihinkään Versace suuntaan, homolle ei haiskahda millään vaikka onkin B-rapun talonmies ainakin t-paidan mukaan. Sinkkonen alkaa pieksää rumpujaan, siinä ei paljon flirttailla ja Valtakunta röyhyää konttoriin, Minä olen yleisö ei oikein kaikilta osiltaan tajua, miten helvetin hieno biisi juuri nyt jyrsii tajuntaa, mutta eturivin porukat alkavat heilua laseineen ja pulloineen ihan mukavasti, siinä on kuin jossain pienen paatin kannella merenkäynnissä, voi kastuakin kunnolla jos huono tuuri sattuu, tänään ei kaljaa tullut päälle juuri ollenkaan, miellyttävää.

Hyvin soi Kotiteollisuus tänäänkin, Gibson Les Paul Voodoo, se on Hynysen työkalu, siitä lähtee rapsakka soundi ja listalla ovat Pirunpelto, Harakat, Noitavasara, Käärmeiden historiaa(aivan helvetin hienoa! eipä ole ihan äsken kuultu tätä), Iankaikkinen, Ukko Perkele, joka omistettiin lepakkoporukalle, joka imeksi toisiaan antaumuksella, Kummitusjuna, +-0(tätä on tullut odotettua kanssa jonkun verran), Kivireki, joka toimii aina livenä, Routa ei lopu, Vuonna 1 ja 2.

Encoreja tulee pariin otteeseen, lopuksi soivat Helvetistä itään, KULTALUSIKKA ja Aamusta aamuun. Tosin ennen niitä kuullaan aivan vitun pitkä pätkä jatsia, se on kultivoituneen tuntuista meininkiä, sattuu hampaaseen.

Mitäkö jäi mieleen? no se mitä kirjoitin tuonne ekalle riville, hyvää vittuilua ja hyviä biisejä, hiljainen yleisö, johon Hynynen totesi että ollaan sitten hiljaa, tulivat kyllä ihan armosta vetämään viimeiset encoret, noin veltoilla huudoilla ei kyllä yleensä saa yhtään mitään, mutta Kotiteollisuuden jätkät on sen verran hyväntahtoisia, ettei ne viitsineet lähteä menemään poispäin, vaikka porukka olikin aika hiljaista, Yrjänä olisi saattanut sanoa että vitut, lähettiin!

Kyllä minä tykkäsin, hyvä veto (ja sointi Himos Areenalla oli taas kohdallaan, hyvä mesta sen puolesta) ja erityisen mukavaa oli kuulla harvinaisempia biisejä, parasta oli se, ettei Minä olen soinut ollenkaan, ei se ole huono biisi, mutta se olisi ollut liian ilmeistä yleisön kosiskelua, KT ei ole mikään jukeboksi eikä tarvitse sellaiseksi tullakaan, tehdä se mitä huvittaa ja itse haluaa, on yksi perustavaa laatua olevista syistä olla tämän bändin fani, vapaa valinta, jos ei miellytä suksi kuuseen.

Kiitos Kotiteollisuus, 8.joulukuuta nähdään.

Jukka

Levyarvostelu/Kotiteollisuus: Murheen mailla 1996-2007

2007-11-18T10:26:00.000+02:00

Kolmen levyn digipack jötkäle rehottaa pöydälläni, koko yhtyeen tuotanto on jo hyllyssä, mutta Hullu Ukko jutut on vähän huonommalla, Noitavasaraa olen joskus kuullut, mutta muut on aika vähille jääneet.
Tämä paketti kyllä näyttää melko täydellisesti sen mitä Kotiteollisuus pitää sisällään, räväköitä ralleja joita koko kansa hoilottaa sujuvasti kännissä, mutta toisaalta aivan helvetin hienoja sanoituksia, lauluja jotka oikeasti tuntuvat sisuksissa. Hynynen on itse sanonut Vieraan sanomaa kappaleen sanojen olevan kohdallaan, minusta se on yksi hienoimpia suomenkielisiä sanoituksia, 7 levyn paras biisi, ellei koko tuotannon paras, se kertosäe tyhjentää pajatson.

Eka levyllä on ep levyjen otsikkobiisit, kakkosella kaikki isoimmat hitit ja kolmosella on kaikki jalokivet, eli sinkkujen b puolia.
Ekan levyn paras on tietenkin Kultalusikka, biisi jonka merkitys on kasvanut vuosi vuodelta, sen kuuleminen livenä on muuten ihan älyttömän puhdistava kokemus joka kerta, se hakkaa suoraan turpaan ja se tuntuu joka kerta yhtä hyvälle, se on sitä kuuluisaa louhimista parhaimmillaan. Käärmeiden historiaa on myös yksi ehdottomasti parhaista biiseistä, aivan mielettömän sujuvaa menoa jonka kertosäe pakottaa huutamaan täysillä, valehtelijat valehtelevat.... Routa ei lopu on myös ehdottomasti yksi NIITÄ KT biisejä, volume vaan kaakkoon ja nuppi tutisee mukavasti.

+-0 ja Kuolemajärvi ovat myös eka levyn parhautta, molemmissa on se tarvittava määrä ahdistusta että kappaleet jäävät mieleen, ensinmainitun ep:n ostamisen muistan todella hyvin, kovin oli samansuuntaiset olotilat ja vitutuksen käyrä hipoi jumbojettien lentokorkeutta. +-0 kuuntelu ei tosin helpottanut yhtään, mutta korvat soi kyllä viikon sahauksen jälkeen tauotta.

Toisen levyn helmiä on vaikea erotella, siellä on uusi biisi Valomerkki, jossa on lopussa ihan hyviä sanojen kulkuja, mutta Vieraan sanomaa ja Kaihola ovat kyllä lyömätön kaksikko, ne ovat 7 levyllä toinen ja kolmas biisi ja ne pitää aina kuunnella peräkkäin, sieltä se itku löytyy isostakin miehestä kun ne pauhaa täysillä, musiikin pitääkin tuntua kunnolla, muuten se on turhaa paskanjauhamista ja vinkunaa korvissa, markkinamiesten formaattikuraa. Kaiholan pitkä levyversio on aivan älyttömän hieno, sen loppu on se kohta missä aina alkaa poski kostumaan, ei sitä saatana pysty selittämään!

Vuonna yksi ja kaksi, KT:n tiukin biisin alku, rumpujen mätke tekee sellaisen olon, että olisi pakko saada mättää jotain saatanan painavaa nyrkkeilysäkkiä täysillä, pieksää sitä rumpujen tahtiin ja huutaa täysillä vaikka mitä, kiroilua tietenkin lähinnä, siinä on raivoa ja se tuntuu hyvälle. Jos sanon on Tomusta ja tuhkasta levyn tunnetuin biisi, se jolla KT alkoi lyödä läpi, Hynysen mukaan kertosäe osui kohdalleen, pitää paikkansa, sillä kertosäkeellä se läpilyönti tapahtui.

Kolmoslevyllä on siis niitä b-puolia, osa niistä on todella hyviä, kuten Ei Kenenkään maa, Helvetinpyörä ja Pirunpelto. KT singlet, kun niitä katsoo taaksepäin, sisältävät selkeästi bändin kehityskaaren pienoismuodossa, alkupään b-puolet ovat aika horjuvia vetoja verrattuna uusimpiin tuotoksiin, niissä on aina sellainen biisi, joka on ollut lähellä päätyä levylle ja siinä se ero on, se ei ole enää mikään "ylijäämäbiisi" sanan varsinaisessa merkityksessä.

Levyn ulkoasu on hieno, vihkosessa on hienoja valokuvia, siis teknisesti ja niistä henkii se ystävyys mikä tämän bändin miehillä on keskenään, jokainen voi olla oma itsensä ja se näkyy.
Kotiteollisuus ei lähde minustakaan pois kulumallakaan,(sananmukaisesti) siitä on tullut osa minua eikä sen liekki sammu.

Jukka

The Machete, Ravintola Hellä, Tampere 9.11.2007/w. Axegressor

2007-11-12T18:03:00.000+02:00

I am lost for words, lost for words, lost for words, FUCK!Se oli sitten semmoinen veto se, ennenkuin mennään The Macheten vetoon, muutama sana lämppäribändi Axegressorista, ikinä en ollut kuullut edes nimeä, mutta rapeeta rässiä tuli puolituntia, laulusta en paljon erottanut, mutta ei se nyt tuntunut olevan edes niin oleellista, fiilis oli kuitenkin ihan jees ja monia lämppärisettejä nähtyäni matkan varrella voin sanoa, ettei tämä bändi ole ollenkaan paskimmasta päästä, hyvin louhittu.
Axegressorin kavereiden roudatessa kamojaan pois ja Massikan miesten asennellessa omiaan, muutama kansamme toivo ohjattiin ulos ravintolan tiloista, miehiä huojutti ilmeisesti liikaa, mutta olihan seuraavana päivänä varmasti kiva muistella miten tiukan setin Massikka heitti. Unissaan.Hellästä sen verran, että enpä ollut ennen tuonne vielä eksynytkään, mutta ihan oli kuin olisi jonnekin louhokseen mennyt, sisustus näytti olevan kirkonmiesten suunnittelema, vain rajoitetusti perkeleitä ja muita sarvijaakkoja.
Lavan edessä oli rautakaiteet joista mossaajat saivat hyvän otteen tukanheilutukseen, näki heti että täällä harrastetaan tätä lajia lujaa, hyvä mesta, äärimmäisen hevi.Warmonger aloitti setin, toimi muuten älyttömän hienosti livenä,(parasta siinä on se intron jälkeen alkava rumpujen mätke, siinä lähtee nimittäin koneet käyntiin välittömästi) muita mieleenjääneitä olivat Inward Spiral, The Taint, Human Being Human,True Nature, Blow by Blow, No Solace(siitä erityiskiitos), Shatters ja tietenkin Lost for Words joka päätti illan. Keikka oli minusta aivan helvetin hyvä, en minä siitä osaa muuta sanoa, minulle kelpasi ainakin ihan kympillä, The Macheten lavasoundi oli aika jykevä ja taustakangas ansaitsee erityiskiitoksen, A4 paperi takaseinässä jossa luki The Massikka, Metallica tyylin kirjoitettuna. Parasta.Tätä kyllä kelpaisi käydä katsomassa useamminkin, ehdottomasti. Kolmen aikaan aamuyöllä kotona, puolitoista tuntia autoilua ihan karmeassa kelissä, lunta räntää vettä, sama oli menomatkalla, mutta se ei ollut turha reissu.
Isot kiitokset Massikan miehille.

Jukka

Kotiteollisuus, Yökerho Doris, Lappeenranta 02.11.2007

2007-11-12T17:32:00.000+02:00

Kotiteollisuuden keikat ovat aina olleet Lappeenrannassa suurta kansanjuhlaa, edes samaan aikaan esiintynyt Irina ei verottanut yleisön määrää keikalla. Ennakkoliput oli myyty loppuun jo hyvissä ajoin viikolla ja vartti ennen bändin lavalle tuloa Lappeen edessä seisoi parisataa metriä pitkä huojuva jono odottaen sisäänpääsyä. Turhaan, sillä paikka oli ammuttu täyteen ja isot, mutta ystävälliset järjestysmiehet eli portsarit kehottivat odottajia menemään vaikka Irinan keikalle. Kotiteollisuus, tämä Lappeenrannan oma bändi, nämä Lappeenrannan omat pojat keräävät saman katon alle monen kirjavaa yleisöä. Puolet(jos kohta ei ylikin) koostuu karvaisista rumista miehistä ja toinen puoli kauniista nuorista naisista, niin no heidän joukkoonsa menee nämä siistit ja ”söpöt” pojat joita myös orpoina norkoili paikalla (ja ainoastaan niitten kissojen takia joita KT vetää puoleensa Lappeenrannassa). Bändin aloittaessa roiskintaa lavalla, tunnelma tiivistyi salin puolella käsin kosketeltavaksi, setti oli hyvin kasattu harvemmin kuullusta materiaalista ja sitten niitä tunnettuja rykäisyjä väliin. Vanhemman materiaalin aikana yleisö heilui hieman iisimmin, mutta uudempien hittien aikana heilunta lisääntyi ja yleisön kuorolaulanta säesti orkesteria. Bändi oli tiukassa iskussa ja siitä kertoo jo setin pituus, melko tarkka kaksi tuntia, eipä siinä ajassa tullut kelloa vilkuiltua ja mietittyä milloin tämä oikein loppuisi.

Tähän kohtaan keikasta kokonaisarviota jota minä en tee. Poimin muutamalta yleisön joukossa olleelta kommentteja ja fiiliksiä keikasta. ”miusta ei ollut hyvä, kun ei tuntenut biisejä. Olisin toivonut uudempaa materiaalia enemmän” (Nainen 23v.). ”Kotiteollisuus on hyvä ja Hynynen aivan ihanan….”, ”sitten itse asiaan. Keikka oli kokonaisuudessaan ok, tosin olisin odottanut kuulevani enemmän uusiakin kappaleita. Mutta teemahan taisi olla vähän vanhempia ja harvemmin esitettyjä biisejä” (Nainen 37v.). ”siis että miusta se oli ihan jees, kiva kuulla vanhojakin biisejä, soittivat miun lempparibiisin jota odotin ja soittivat tosi kauan” (Nainen 25v.). ”ei oikein iskenyt, mutta ne on niin ihania. pusi pusi Jouni mie rakastan siuta” (Nainen 28v.). ”en tuntenut suurintakaan osaa biiseistä, mutta miusta oli hyvä keikka” (Nainen 34v.). Eli kansa on puhunut tai tarkemminkin naiset ovat puhuneet. Naiset oli ilmeinen valinta tähän pienimuotoiseen kyselyyn, sillä olenhan mie mies. Yhteenvetona voi keikasta sanoa, ettei kukaan aivan totaalisen pettynyt siihen ollut. Viimeistään siinä vaiheessa, kun bändi saapui lavalle ilman paitoja, olivat musiikkiin pettyneet naisetkin polvillaan.

Kiitämme: Hynysen, Hongiston ja Sinkkosen vanhempia, että ovat tuottaneet muusikkopojat. Moitimme: paria URPOA jotka olisivat voineet jäädä kotiin itkemään tylsää elämäänsä

Jone

Levyarvostelu/Serj Tankian:Elect the Dead

2007-11-02T20:08:00.000+02:00

Tullessani kotiin Tulisoihtu 5 kokoontumisesta, pöydällä (poikani tietokone sellaisella) on tilaamani ja kovasti odottamani levy, Serj Tankian tuo System of A Downin hypnoottinen laulaja on tehnyt tykin soololevyn, levy on upea punakantinen kangaspäällysteinen kirja, etu- ja takasivuilla ovat cd levyt ja välissä laulujen sanat ja kauniita? kuvia jotka on ehkä yllättäen tehnyt joku armenialainen taiteilija. Uskomattoman hieno paketti, pari luottokortin näköistä muovikorttia mukana, takan joku koodi jolla serjtankian.com sivulta varmaan löytyy jotain sälää katseltavaksi.

Itse levyyn, se alkaa uskomattoman tiukalla Empty Walls biisillä, tätä tuli luukutettua muutama ilta putkeen, yhtä samaa ripiitillä ihan täysillä, (se onnistuu minulta ihan helposti, kuuntelin joskus KT:n 7 levyn Vieraan sanomaa useita päiviä putkeen ja itkin monta kertaa.) Tämä levy vaikuttaa vähän samalla tavalla, ahdistavia sanomia ja aivan hemmetin hienoa menoa, Tankian on muuten(mikä perkele tässä on kun koko ajan sormet meinaa kirjoittaa Tanikan?) biisin ja lauluntekijänä aikamoinen fakiiri, Empty Walls siis soi tiukalla tempolla, runttaa laitaan ja hakkaa mailalla niskaan, repi pään irti ja paskoo kaulaan, se on todella onnistunut eka raita, näin levy aloitetaan oikeasti! Jätkä muuten osaa laulaa ihan tuskassa, hienoa vetoa.

Toinen biisi on The Unthinking Majority, jossa on todella oudon kuulloinen piano osuus, mutta se on täydellinen tähän kohtaan, ei tässä voi muunlaista ollakaan, sitä kuuluisaa yllättävää meininkiä kuten System of A Down tarjoaa parhaimmillaan. Biisissä on ihan mahtava riffi, jyräävä ja sitten mennään sen pianon kautta hirveään louhintaan, mättäkää mättäkää, miten tästä paskasta tietokoneesta saa ulos enemmän volumea, tämä ei riitä!!! kohta soi walkmanin kautta ja sitten jytkää! Ihan tykkikamaa ja tekstit on suorastaan nerokkaat, Bushin hallinto saa kyllä kusta ja paskaa niskaan joka mutkassa ja ihan ansiosta.

mitä helvettiä, tässähän onkin runoja joka toinen sivu, hienoja tekstejä, upea lisä biisien sanojen lisäksi, todella hienoa.

Kolmas biisi onkin sitten Money, ei se ole sellainen pinkfloyd ininä vaan vaarattoman alun jälkeen mennään ihan toiseen äärimmäisyyteen, palaten kauniiseen lauluun joutuen taas täyteen paineeseen. Minä tykkään tästä ylös alas menosta, tempomielessä siis, juuri kun luulet että se pehmentää tilanteen, sieltä hyökkääkin nälkäinen mättäjä julistaen sanomaansa sylki suusta lentäen, asiaa!

Neljäs biisi on Feed Us, jälleen aivan mahtava riffi, rummut pieksää ja tulee selvä mielleyhtymä Systemin biiseihin, tämä on monimuotoinen ja erikoinen biisi, mutta taas putoaa ihan kympillä, jotkut vaan osaa tuon laulujen teon.

Viides biisi Saving Us on sitten ehdolla levyn kovimmaksi palaksi, ihan silkkaa murhaa alusta loppuun saakka, hieno laulu, muistuttaa jotenkin etäisesti systemin Holy Mountains biisiä, tässä on hieno kertosäe ja Serj laulaa tosi hienosti.Rummut hoitaa nelosessa ja vitosessa John Dolmayan, Systemin rumpali, joka on yksi nykypäivän kovimmista takojista.

Kuudentena tulee sitten Sky is Over, hienoja laulunkulkuja, piano takoo maanisesti ja laulussa on taas sitä bananabananabananaterracottapie meininkiä, mikä kylläkin käy minulle vallan hienosti, loistava biisi.

Seiskana kuuluu Baby, joka nostaa ihon kananlihalle, uskomaton leikinomaisen helppo biisi, jossa laulu on kitarajyrsinnän kanssa muodostamassa harmoniassa.

Kasi on Honking Antelope, joka alkaa taas tuolla mystisellä pianolla, johtaen aivan uskomattomaan nousuun, erikoinen biisi.

Ysi on Lie Lie Lie ja tämä on sitten kaikista erikoisin, mutta ihan tuhottoman hieno ja herättää sen herkän puolen ukossa kuin ukossa, tässä on jotain kamalaa, lapsia kuolee taatusti tässä biisissä, laulut loppuu kun kivet putoilee päälle...

Kymppi on Praise The Lord and Pass the Ammunition, siinä on biisin nimi joka herättää kunnioitusta, eikä itse tuotoskaan päästä kovin helpolla, tästä ei saa heti niin mitään selkeää juttua kiinni, tämä on taas osittain sitä pikalukemista, tulee nimittäin sanoja nopeasti putkeen.

Yksitoista on Beethoven is C***. Mahtaneeko tuo jälkimmäinen sana muodostua sanasta Colt, Coin, Cool, Cock vai Cunt? mieti sitä, mutta biisi on hyvää meininkiä, kunnon louhintaa.

Viimeinen raita on levyn nimibiisi Elect the Dead, kovin on karua laulua tarjolla, ahdistaa lisää.

Bonuslevyllä on sitten akustisia versioita, kappaleet Blue, Empty Walls, Feed Us ja Falling Stars(joka ei muuten ole akustinen vaan mätkettä), jotka kaikki kolisevat kyllä kympillä, tämä ei ole mikään haistapaskan täytelevy vaan ihan täyttä asiaa joka nuotti.

Mitä tähän sitten lopuksi toteaisi? Varmaankin vain sen, että nyt on käsissä levy joka kestää soittoa, upeita biisejä ja melodioita. Tätä levyä kannatti odottaa.

Jukka

CMX Tanssisali Lutakossa, Jyväskylässä 25.lokakuuta 2007

2007-10-26T18:44:00.000+03:00

Mistä se kaikki eilen alkoikaan?... se normaalitilanne työpäivän jälkeen, helevetinmoinen nälkä ja syönnin päälle tunnin unet ja palkkana hillitön polte ruokatorvessa. Pitäisiköhän syödä muutakin kuin ruskeita papuja ja juoda mustaa vahvaa kahvia, muy bien saattaisi Tex Willer tuohon tuumata. Tällä kertaa syy kuitenkin on ranskalaisen keittiön erikoisuuksissa, Le Perunamuusi et un Uunimakkaráá, vittu tätä poltetta!!!

Vajaa pari viikkoa edellisestä CMX keikasta, jo oli aikakin palata asiaan ja Lutakossa se käy vallan mainiosti, ollaanhan heti keskisuomalaisen rokin ytimessä, mesta jossa käy paljon kovia bändejä, yleensä aika asiantuntevan yleisön edessä. Yleensä.
Lutakko on hieno paikka, miljöö on ihan tykkikamaa, talon väki on parasta A-ryhmää ja homma toimii.
Niin, kyllä minä olin paikalla jo puoli kymmenen maissa, puolitoista tuntia odottelua, kevyttä kauraa, perse penkkiin ja keltaista jaffaa ämpärin kokoinen muki ja eikun hörnimään ja odottelu jatkuu viittä vaille yhteentoista illalla kunnes on pakko käydä keventämässä, Lutakon miesten vessa on sama kuin kuset keskellä toria, siis jos saat tulemaan keskellä yleisöä jotain, sehän on kiinni ihmisestä.
Pari huomiota syntyy pakollakin suomalaisesta juhlakansasta, ei mitään arvostelua mielessä ollenkaan, totean vain, että jos tarkoitus uroksilla on iskeä itselleen naaras kyseisen luolan bakkanaaleista, voipi olla niinkin, että vähempi Menneniä ja kaljaa naaraan houkutteluun tuoksumielessä voisi olla perusteltua, muutama totaalieroottinen tuoksumeri pölähti selvän miehen tajuntaan aivan kuin olisi märällä sukalla naamaan pieksetty.
Kyseinen tuoksumetodi on ollut käytössä meillä metsien miehillä jo aikojen alusta, perkele ennen vanhaan miehet polki vaikka 30 km /sivu polkupyörällä tanssipaikalle, silloin piti olla Menneniä tai Aqua Velvaa rajusti päällä ettei hikoilu pääse pilaamaan senssejä, minä varmaan kuolisin moisen matkan polkemiseen, no viimeistään takaisin tullessa, ne miehet oli sentään rautaa, ne lähti jahtaamaan naisia tosimielellä eikä niitä pidellyt mikään. Ne miehet rokkasi ennenkuin rokki edes oli keksitty.

Minä sen sijaan varmistelen fiksuna miehenä taivaspaikkaani ajamalla Opelilla, sehän on maanpäällinen helvetti koko ajan ja näin paratiisi on ulottuvillani... asiaan!!!!

Sain ystävällisesti luvan sekä bändiltä, että Lutakon väeltä ottaa kuvia straight from the Pits of Hell osastolta, se on se kapea vyöhyke, josta saa otettua kuvia vallan mainiolla tavalla. Hieno paikka kun takana on yleisö selässä kiinni, kyllä muuten hiki ja paska haisi kiitettävästi, totaalinen rockfiilis heti alusta lähtien siis.
Tällä kertaa olen tarkempana alusta lähtien, Don Kalmisto ei pääse yllättämään minua kosketinsoitollaan, mutta perkele että tulee tylyjä ilmeitä, jos osaisin maalata niin tuon tylytysnaamanilmeen, vetäisin sen punaisella öljyvärillä parimetriselle kankaalle ja saatana siitä tulisi rahaa kuin mannaa taivaalta, absoluuttinen tylytysilme aus Finnland.

Tiktiktiktik kuuluu Peipon rumpukapuloista ja siitä se taas lähtee, Kaikkivaltias siis. On se aivan helvetin tiukka biisi ja tuntuu muuten taas kulkevan tosi raikkaasti, jostain syystä tässä lavan edessä on jopa vielä parempi soundi kuin viime keikalla, riffi on kyllä tautinen, siinä on sitä Sabbath meininkiä yhdistettynä suomalaiseen hulluuteen, se on synkkää ja tuomion päivä koittaa. Minä vaan edelleen purnaan, että se on liian lyhyt biisi, saisi kestää vaikka puoli päivää , soittajilla voi olla kyllä toisenlainen mielipide asiasta ja siispä
RESURSSIKYSYMYS ja lujaa!!! Karmea pieksäminen täyttää talon ja eturivin porukan letti alkaa heilua aika miehekkäästi, voi se kai olla vaikka naisellisestikin, mutta kaikilla on helvetin kova meno päällä, eipä harmita itseänikään, aivan mahtavaa mätkettä ja ykskaks on taas Pretoriaanikyborgien marssi alkanut, nuo valot ovat aivan loistavat, mielettömiä väriyhdistelmiä.
Setti vaikuttaa hyvin pitkälle samalta kuin pari viikkoa sitten Himos Areenalla, mutta se on minulle äärimmäisen mieluista, vanhoista tulee Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen, se on yksi kovimmista CMX vedoista. Heti Matin jälkeen.

Punainen komentaja on taas se kohta kun eturivistä alkaa sataa hikeä niskaan, pikkusen taas nupit vatkaa, se on tarkoituskin, jos yhtään siltä tuntuu antaa palaa vaan!

Kaikkivaltiaan peili käynnistyy, niinpä se on enää tätä ja mahdollisia encoreja vaille saletissa, biisi on mahtava ja bändi on soittanut aika armottoman tiukan keikan, siitä kiitos vilpitön.

Mitä sitten jäi mieleen? Perkeleen kamalat musiikkivalinnat ennen keikkaa, uskomatonta juurihoitoa tarjoilussa! jotain rajaa niihin uikutuksiin! yhtä kurjuuden ylistystä tai Eläkeläisiä joka on muuten absoluuttisen paskan kemiallinen merkki, jos olet eri mieltä niin ole ihan vapaasti vaan, minä en sitä paskaa kehu vaikka väännätte lusikan solmuun kuin Uri Geller ja uhkaatte tehdä kaulalleni saman.

Kiitos CMX, kiitos Lutakko, taas kerran kannatti tulla.

Jukka

MySpace.com - Serj Tankian - ELECT THE DEAD IN STORES OCT. 23RD - Los Angeles, California - www.myspace.com/serjtankian

2007-10-16T20:12:00.000+03:00

MySpace.com - Serj Tankian - ELECT THE DEAD IN STORES OCT. 23RD - Los Angeles, California - www.myspace.com/serjtankian

Levyarvostelu/ Soultamer: The Remedy Comes in Disguise

2007-10-16T18:42:00.000+03:00

Kyllä kyllä. Sattuipa PASKA levy käteen. Tässä levyssä on kaksi hyvää asiaa: loppu ja kukaan ei pakota sitä kuuntelemaan.

Kiitämme: soittimen STOP nappulaa

Moitimme: soittimen play nappulaa

Jone

Keikkaraportti/ Liekki, Yökerho Doris, Lappeenranta 28.syyskuuta 2007

2007-10-16T16:51:00.000+03:00

Ilmassa ei ollut mitään suurta kansanjuhlan tuntua, kun Liekki niminen orkesteri kapusi Yökerho Doriksen lavalle. Yleisöä oli paikalla vajaat puoli salia, joista 1/3 oli hotelin asukkaita, jotka keskittyivät musiikin sijasta juomakulttuuriin ja etsimään seuraa muuten yksinäiseen hotelliyöhön.
Liekki orkesteriin olin tutustunut Korppi levyn tiimoilta, johon johdatti laulaja kitaristi Janskun edellinen bändi Karkkiautomaatti, eli hyvin hataralla pohjalla oltiin liikkeellä. Lavalla Liekki ei ulkomusiikillisilla kikoilla koreile, vaan on hyvin vähäeleinen ja keskittyy tunnelman maalailuun musiikilla. Välillä "maalailu" meni liiankin tunnelmalliseksi eli suomeksi sanottuna tylsäksi. Näiden tunnelmointi/suvantokohtien aikana olikin hyvää aikaa tutustua ravintolan juomatarjontaan, joka oli kattava.
Takaisin aiheeseen, bändin jäsenet ovat lavalla riikinkukkomaisten rokkitähtien vastakohtia. Soittajien olemus oli välillä hyvinkin sympaattista, tyyliin anteeksi kun olen muusikko ja anteeksi, että olen täällä soittamassa. Keikka ei ollut aivan luokattoman paska, mutta jäi olo, että bändi ei parastaan tuona iltana antanut.
Välillä soitanta ja biisien eteneminen oli sen verran laiskan ja verkkaisen oloista, että täydellä intensititeetillä ei bändi voinut lavalla olla. Eturivin moppitukkapojat marimekon paidoissaan ja heidän ainoastaan kasvisruokaa syövät tyttöystävänsä olivat varmaan erittäin tyytyväisiä keikkaan, sen verran fiiliksissä he lavan edessä heiluivat. Positiivista Liekin keikassa oli se, että siellä ei tarvitse pelätä saavansa turpaan, sen verran rauhaa rakastavaa ja suvaitsevaa bändin yleisö on, toisin, kuin Frederikin yleisö jonka illan tavoite on laulaa kuorossa Sheikki Ali Hassan ja Tsingis Khan, sekä kruunata ilta pieksämällä jotain onnetonta ohikulkijaa.

Kiitämme: ravinolan tarjoilun nopeutta
Moitimme: Pienokainen biisin puuttumista setistä

Jone

Levyarvostelu/ Nightwish: Dark Passion Play

2007-10-16T16:38:00.000+03:00

Heti alkuun täytyy tunnustaa seuraava seikka, en omista yhtään aikaisempaa Nightwish albumia, enkä juuri ole tutustunut muissakaan yhteyksissä aikaisempaan tuotantoon, mitä nyt pakkokuuntelulla radiosta.
Syykin siihen on hyvin selvä ja ilmeinen. Edellinen solisti T.T eli näin tuttavallisesti Turusen Tarja ei ole koskaan lämmittänyt kuulohermojani. Mielestäni ”karjakosta” ei saa uskottavaa heavylaulajaa, vaikka kuinka laulaisi kovaa ja korkealta, joten minulle laulajan vaihdos oli raikas tuulahdus kyseisen bändin osalta. Uuden laulajan myötä olen törmännyt Abba vertaukseen useammin kuin kerran ja moinen ihmetyttää, sekä aiheuttaa jopa orastavaa vitutusta.

Verrattaisiinko Anettea Abbaan jos hänellä ei olisi sitä cover hässäkkää taustalla? Itse en kyllä ole löytänyt missään vaiheessa niitä kaikkien kuulemia Abba sävyjä.
Mielestäni bändi on tullut maanläheisemmäksi ja helpommin lähestyttäväksi uuden laulajan myötä.

No itse levyyn... Se on oiva metallilevy, jossa on näppäriä ja tarttuvia ralleja. Levy alkaa aivan käsittämättömällä 14 min. eepoksella, jota kuunnellessa tulee ensin mieleen "mitä vittua?!". Miksi tuollainen monumentti on ympätty levylle? Itse en käsitä koko biisiä, eikä sitä edes jaksa useasti kuunnella. Se on ensimmäinen biisi jonka yli tulee hypättyä. Toinen ihmetys on Marco Hietalan laulama Master Passion Greed, joka ei kyllä satu levyn kokonaisuuteen, mutta For The Heart I Once Had on jotain aivan käsittämätöntä!
Biisin alkuriffi on suoraan Iskelmäradion taajuuksilta. Hieman kevyempi sovitus ja Arja Koriseva laulamaan, niin taattua suomalaista paska iskelmää olisi tarjolla, mutta löytyy levyltä todella hyviäkin ralleja. Yksi joka alkaa jo kulahtamaan radiosoiton ansiosta on Amaranth, biisi jää kyllä taas kyseisestä syystä myös tehokkaasti päähän soimaan.

Nämä irkku/kelttibiisit, mitä määritettä nyt kukin tahtoo käyttää, ovat levyn helmiä. Kokonaisvaikutelma levystä: hyvä levy jota tulee kuunneltua kerran jos toisenkin, ei tämä silti mikään vuosisadan tapaus ole tai mikään maailmaani järisyttävä kokemus ollut.

Kiitämme: Tarja Turusen potkuja.

Moitimme: Holopaisen välillä suuruudenhulluutta lähentelevää biisienrakentelua.

Jone

Levyarvostelu/ Turbonegro:Retox

2007-10-16T16:26:00.000+03:00

Tarjolla tänään, Village Peoplen äpäräveli Turbonegro Norjasta (tietenkin).

Nämä hassusti pukeutuvat ja huonosti meikkaavat miehet, jotka läväyttivät tiskiin punkrock levyn, jota on vaikea ohittaa. New York Dollsin ja MC5:n hengessä tehdyllä levyllä ei ole mitään uutta ja vallankumoksellista, mutta sillä ei ole paskankaan merkitystä, kun levy takoo moukarin lailla.

Levy alkaa räyhäkkäästi We´re Gonna Drop the Atom Bomb biisillä ja samalla sykkeellä jatkaa seuraava Welcome to the Garage Dump. Levystä on mahdoton löytää heikkoa kohtaa, joten kyseessä on tasaisen varmaa ja riisuttua poljentaa.

Biisit Do You Do You Dig Destruction ja Stroke the Shaft saavat jalan enemmän vipattamaan, mutta kyllä se tennari heiluu koko levyn ajan. Levy on taattua kamaa niille jotka tykkää perinteisemmästä ja konstailemattomasta rokista, jossa kitarat rouhii ja melodiat lentää. Asennetta ei näiltä ukoilta puutu ja voisivat sitä myös hieman jakaa näille nuorille tissiposkille Tämän levyn tahtiin tuskin öljytyt miesvartalot painautuvat kiihkeään syleilyyn yön pimeydessä.

Tästä puuttuu Glitter kimallus ja vaaleanpunainen pehmeys. jotka on korvattu hienhajulla särökitaroilla ja rouheella rokkikompilla.

Kiitämme: Bändiä levystä

Moitimme: kerrostaloasumista, joka rajoittaa aamuyöllä jatkoilla tapahtuvaa levyn soittamisen volyymin tasoa.

Jone

CMX Himos Areenalla 13.lokakuuta 2007

2007-10-14T10:43:00.000+03:00

Lauantai jota olin jo odotellut jonkun verran onkin yhtäkkiä käsillä, iltapäivätorkkujen(parin tunnin koomaan verrattavan unen) jälkeen närästi aivan törkeästi, pakko syödä jotain ja mikä ettei olo paranee huomattavasti, varma tieto siitä, että CMX aloittaa soiton puolenyön maissa alkaa taas kerran arveluttaa samalla tavalla kuin jokaisen keikan alla tapahtuu, miten ihmeessä tässä pysyy illan taas hereillä?

Ei se ole muuta kuin aikuisuuteen siirtyneen ihmisen mukavuudenhalua, halua käpertyä jonnekin ja olla ihan vain rauhassa. Toisaalla sisällä on se sama hullu kakara joka ei halua olla hetkeäkään paikallaan vaan aina menossa jonnekin, kokeilemassa jotain uutta tai koeteltua, pääasia on liike.

Auton nokka kohti Jämsää puolen kymmenen jälkeen illalla, eihän tästä mene kuin puoli tuntia ja on perillä, auton pakkasmittari näyttää -5C Saakosken suoralla, talvi ja pakkanen antavat ensimmäisiä varoituksiaan, täältä ollaan tulossa. Eipä haittaa, Talvikuningasta tässä ollaankin menossa kuuntelemaan, mitä muuta ne voi vetää tuon levyn tiimoilta nyt livenä? Ei mitään käsitystä, mutta jotain samantyylistä sen on pakko olla vaikka sisällä on syvä toive että Matti helähtäisi täysillä, perkele että se laulu sytyttää aina sen hulluuden jota aikuinen ei saisi kuulemma niin usein enää harrastaa kuin nuori pojanjolppi, ei sitä pysty kertomaan jos ei sitä joku tunne niin ei sitten tunne.

Areenan piha on tyhjä kuin hautausmaa, jotain uusia kiviä eli betoniporsaita tuotu etupihalle, siinä missä keväällä parkkeerasin autoa on nyt esteitä, paskat siitä onhan tuossa toisella sivulla tilaa vaikka kuinka. Olen jälleen tullut hyvissä ajoin paikalle, minä en lähde minnekään ajolähdöllä, se vaan ei ole minun luontoni ja aionkin tutkia taas paikkoja ja ihmetellä että mistä sitä jonkun kuvan saisi otettua.

Himos Areenan henkilökunta on aina ystävällistä ja tämäkään ilta ei tee poikkeusta, täällä ihminen viihtyy ja puitteet ovat muutenkin todella kohdallaan, lippu kehiin ja viiva tussilla kämmenselkään, perkele joskus voisi kokeilla ihmisten pokeria kun vetäisikin polttoraudan esiin sisäänvaluville hipeille, kenen pokka pitäisi? Ojentaisitko kätesi?
Helvetinmoinen jano, syömäni ruoka aiheuttaa jälkitunnelman joka sammuu parilla keltaisella jaffalla, porukkaa alkaa valua yhtäkkiä paikalle runsaasti.

Ihmiset ovat kauniita, nuoria ja vanhoja, CMX ei ole mikään teinibändi vaikkei se ole vielä edes kovin vanhakaan, tämä musiikki vaan nyt vaatii vähän enemmän tunnetta ja paloa, tämä ei ole kauppamiesten tekemää muovi ja lurex pelleilyä, laulujen sanatkin on kirjoittanut ihminen eikä mikään helvetin markkinointitiimi. Taustakangas on Talvikuninkaan etusivun kuva, pirun iso lakana on pitänyt jonkun painaa. Peipon rummut ja valohässäkät seisovat lavalla, vasemmalla on näköjään Rasion konttori kun Marshallin nuppi jonka nimi on lyhentynyt Larsiksi on siellä, oikealla on Halmkronana mestat, Aki nyt ei voi olla kuin keskellä, se on sen paikka.

Nauhalta tulee kaikenmoista musiikkia, onneksi vähän Kotiteollisuutta sekaan, se on lohduttavaa, minä haluan kuulla louhintaa koko valveillaolo aikani, minulla ei ole enää aikaa mihinkään itkuvirsiin tai kurjuuden ylistykseen, kaiken pitää lyödä kuin halolla päähän tai lekalla varpaalle, antaa tulla nyt perkele!

Alkunauha alkaa pyöriä, siniset valot samoin, varma tunne siitä, että nyt tulee hienoimmat värit taas saa varmistuksensa, CMX:n valoguru on paras Suomessa, muilla on vielä paljon oppimista, mitä hemmettiä, Kaikkivaltias alkaa ja se kuullostaa ihan törkeän hienolta, nyt on kammarissa sellainen sointi että alta pois!

Ei sitä pysty oikein edes kertomaan, vilkkuvalot rumpupatterin etureunalla, kaikki muu siihen päälle, äijät pieksää soittimiaan kuin viimeistä päivää, Rasio on parkkeerannut Larsin eteen ja saatana että tulee turpaan tänään täysillä, ilmeenkään värähtämättä johtava riffi pauhaa päälle, Halmkrona hymyilee soittaa valkoista kitaraansa katsoen sivulle, Yrjänä alkaa vetää "taivas alkaa punertaa, se tietää mitä odottaa", tätä varten minä tänne tulinkin, uutta levyä livenä kuulemaan, sitä muuten tulee sitten sillä tunteella kuin pitääkin, äijät vetää ihan mielettömän hyvin, minä katselen lavatoimintaa kameran läpi ja se näyttää hyvältä, nämä miehet ei mossaa, ne vaan murjoo muuten koko paikan sekaisin, se on jotain hypnoosia tai sen sukuista, soittakaa nyt se Resurssikysymys heti perään, niin käy ja nyt on kyyti kylmää, hc punkkia täysi ikäisille, miten perkele noita sanoja voi muistaa, pitää vielä koettaa soittaakin sivussa oikein, joskus epäilen kyllä että Yrjänä tykkää kiusata itseään tekemällä niin monimutkaisia sanoituksia, miten mahtaa muistaa livenä vetäessä se miettii ja ruoskii itseään...

Pretoriaanikyborgit alkaa marssin tapaisella introlla, tämä on minun mielibiisejäni uudelta levyltä, se kuullostaa tosi hyvältä ja tuntuu vielä paremmalta.
Selvästi huomaa sen miten moni yleisön joukossa on pihalla kuin lumiukko, eivät ole välttämättä vielä paljon kuulleet uutta levyä tai sitten eivät ollenkaan, joku huutaa Ruostetta joka vitun tauolla, ruostetta on perseessäs minä ajattelen heti negatiivisesti, mikä minäkin kuvittelen olevani! Rokkikeikalla saa muuten huutaa ihan mitä mieleen juolahtaa, tai olla huutamatta, paikalle vaivautuminen antaa sen oikeuden ja sananvapaus huolehtii lopusta.
"Muuntogeeni susilauman tekee meistä kimairoista, kyborgeja, kerubeja vastaan meitä heitetään" jessus ja se lopun rytmikäs osa jyrää koko perkeleen tontin, nyt vasta tajuan että mikä se Kuoleman näköinen äijä on siinä vasemmassa reunassa, sehän soittaa noita litteitä mustia laatikoita, sieltä tulee kosketinsoittoa, äijä painaa ilmeettömästi koskettimia ja biisin lopun ei niinkään mediaseksikäs vinkuva osa tunkee ilmoille, tällä ei todellakaan radiosoittoa olla kosiskeltu.

Vallan Haamut taisi olla seuraava biisi, en minä enää saa kirjoitettua muistilapulleni mitään järkevää, alkaa viedä mukanaan, seuraavaa biisiä en edes tunnista, mistä helvetistä minä ne kaikki voisin tietää kun en ole hypännyt vankkuriin vasta kuin joskus vuonna 2005, Ruoste my ass!
Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen tulee sitten, se on todella hieno biisi ja bändi vetää siitä esiin version joka on helvetin paljon parempi kuin mikään aiempi mitä siitä olen kuullut.
Tähtilaivan kapteeni vyöryttää lisää juoksuhautaa, se vaan tuntuu niin hyvältä, tehkää pahimpanne! Joku on vailla taas Ruostetta...
Lisää jotain biisiä, taitaa olla Kosmologisen vakion laulu, en minä muista, mutta se on helvetin tiukkaa menoa, minä otan muutaman kuvan, en muista katsella mitä niistä tulee, ketä sekään kiinnostaa, jotain sinne tarttuu kuitenkin.
Punainen komentaja, sen tunnistan heti sen mahtialusta, Halmkrona on valosta punainen, koko äijä tähdätään punaisella valolla täyteen, kamera soittaa sarjoja, mutta nyt ei ehdi kuvata nyt on pakko heiluttaa päätä perkele! "On laivamme pimeydestä tehty, se pilkkaa luonnon lakeja.."
Mitä kolme seuraavaa biisiä ovat ei minulla ole niistä mitään tietoa, jossain vaiheessa avaan hupparin vetoketjua, minulla on lämmin, koko illan palelikin niin paljon ettei haittaa yhtään, joku niistä on instrumentaali ja ihan helvetin hieno, mietin hetken mikähän se lie nimeltään, mutta vain hetken, minä annan tunteen viedä.

Quanta ja Kaikkivaltiaan peili, ne minä kuulin molemmat ja voi sanoa vain sen miten hieno loppu se oli, parasta mitä olen kuullut pitkiin aikoihin elävänä soitettuna, mieletön värien ja musiikin maailma on edessäni koko ajan ja yhtäkkiä se vain loppuu, hakataan kädet kipeinä, huudetaan pää punaisena ja bändi tulee takaisin ja vetää encoreja joista minulla ei ole hevonhelvetin tietoa mitä ne oli, mutta ne käy hyvin nuppiin, kaikki tykkää biiseistä ja kun soitto loppuu niin Halmkrona antaa plekun sille tyypille joka sitä pyysi jo keikan alussa, Peippo heilauttaa kättään juuri siihen malliin että tietää sen lähtevän menemään, enää ei soiteta mitään tälle yötä, Tiktakin joku heimeheilutaantaas alkaa tulla nauhalta ja se kyllä niittaa sen perille sille Ruosteenkin huutelijalle.

Kello on vähän yli puoli kaksi ja se on sitä aikaa kun pakataan kamera ja Rock huora sarjakuva albumi mukaan, vetoketju kiinni uudesta CMX hupparista, jossa ei ole mitään metriä leveitä huutomerkkiluokan selkä ja hihapainatuksia, vain pieni merkki rinnassa, takki narikasta ja pihalle, kato tähtitaivas täydellisenä yläpuolella, pakkasta 6 astetta ja huomiseksi on luvattu vesisadetta, niin ja kuvat pitää tyhjentää muistikorteilta ja kirjoittaa blogiin muistikuvia, valokuvia Metallisaurus.com/Graniitti osioon.. tämän enempää minä en muista, Yrjänän välispiikit olivat lyhyitä, jotain mainintaa miten hienon näköinen paikka Himos Areena on, sitten jotain porukan mulkaisua kosketinsoittajaa kohti, soittiko se jotain perkeleen lisäjazzia siihen kohtaan vai ei, enpä tiedä, en minä ymmärrä soittamisesta mitään muuta kuin sen tuntuuko se ytimissä vai eikö. CMX tuntui.

Levyarvostelu:CMX Talvikuningas

2007-10-12T21:41:00.000+03:00

Joku muistikuva siitä, että uusi CMX levy on yksi teos jossa on 12 osaa säikäytti aivan tolkuttomasti, joku vitun poikkitaiteellinen kytökasa josta ei ymmärrä reunastakaan mitään oli se normaali suomalaiskansallinen voivittu tunne, miksiköhän se aina puskee pintaan vaikka lukisi kuinka paljon Dalai Lamaa, positiivista ajattelua ja lähtökohtaisesti aina vain hyvää? Se on sitä jotain mitä löytyy vain näiltä leveyspiireiltä.
Levy paukahti lootaan ja pelko perseessä avaan levykauppa äxän kuplamuoviin pakkaamaa jötkälettä, perkele ainakin on komea kansi, mutta tosi homon näköinen valkopohjainen tarra jossa lukee:Rajoitettu ja numeroitu 8000 kappaleen painos. Mukana 40-sivuinen kirjanen, jossa tekstit ja alkuperäiskuvitus. Tuo kyseinen tarra ei todellakaan ole bändin toiveesta tuossa edessä, mutta sen saa kyllä nätisti irti, eikä se tuhoa koko levyn kantta sillä bostikmaisella hulluntiukalla liimallaan.

Kansi auki ja taivas aukeaa erinäköisenä, 40-sivuinen kirjanen, libretto miten vaan, on hienoin mitä missään levyssä olen ikinä nähnyt ja olen niitä jonkun nähnyt ja omistanut vuodesta 1980 lähtien, uskomaton tarina joka alkaa kuninkaan huoneesta, päättyen sinne kestää hivenen yli tunnin, tuon tunnin jonka kulkua en huomaa koskaan sillä levy etenee kuin juna kiskoilla.
En minä jaksa miettiä mitä kaikkea Yrjänä on halunnut sanoa, eikä se ole edes tarpeellista, minä ymmärrän vain sen että tämä levy menee ytimiin ja luihin(kiitos Mokoma jo etukäteen), aiheuttaen pahaa riippuvuutta ja kysymyksen mieleen, miten helvetissä ne voi enää tämän ylittää mitenkään ja onko se sitten edes tarpeellista?

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa on se lause joka jää mieleen, sen hienous on juuri sitä mitä Yrjänä on parhaimmillaan, lause on täysin selittämätön, mutta aivan vitun hieno ja hienon kuulloinen. Koko levy ja sen sanoitukset ovat täydelliset, tämä levy nostaa riman kaikille kotimaisille bändeille sinne korkeuteen, mikä on valomuurin tuolla puolen ja nopeuden kantamattomissa, repikää tästä perkele!

12 osaa joista ensimmäinen Kaikkivaltias on pitkä, mutta silti liian lyhyt.
Toinen osa Resurssikysymys taas kertoo mikä CMX on juuriltaan, silkkaa punkkia.
Kolmas osa Pretoriaanikyborgit on juuri niin vitun kova biisi kuin sen nimi kertoo.
Neljäs osa Vallan Haamut on ehkä se vaikein biisi, se avantgarde mättö joka alkaa jollain saatanan atonaalisen kuuloisella jyrsinnällä, muuttuen yhtäkkiä helvetilliseksi rytmittelyksi, laulu kulkee kuin hirvi.
Viides osa Tähtilaivan kapteeni on eteeristä höyryä sisältävä mahtiveto, Yrjänä joutuu laulamaan tosissaan ja äänenväri on kohdallaan, tämä on scifi biisi joka korvaa ne kaikki aiemmat.
Kuudes osa Kosmologisen vakion laulu on enemmän tunnistettava CMX rouhinta, mutta sen sointukulku on mystiikkaa, aivan helvetin hieno kitarasoundi ja lause " ja kerrotaan, hänen hautaansa vartioi satatuhatta tappajasatelliittia" tyhjentää pajatson.
Seitsemäs osa Parvatin tietäjä on se kohta jossa silmät alkavat kostua, kappaleen alku on uskomattoman kaunis ja kitaran pikkailu taustalla vie sitä eteenpäin sellaisella voimalla jota on vaikea vastustaa, aivan ehdotonta huippua.
Kahdeksas osa Punainen komentaja on sanoituksena ehkä koko teoksen paras, se koskettaa joka tavullaan, luomettomien silmien sulkeminen pakottaa vettä ulos isonkin miehen silmistä, vittu kun joskus osaisi sanoa jotain yhtä kauniisti.
Yhdeksäs osa Langennut valo jatkaa ensimmäisen osan teemaa, valomuurin tuolla puolen nopeuden kantamattomissa, sen osa on pakottaa kiehuva sisikuntasi rauhoittumaan hetkeksi ja kuuntelemaan Yrjänän toiveikkaan kuulloista laulua, joka alkaa yhtäkkiä kappaleen puolenvälin paikkeilla, mielettömän hienoa rumpujen soittoa, kuten koko levyn matkalla, mutta tässä kohtaa jotenkin alkaa se parhaus ja lopussa on tietenkin rajua vinguttelua kaikella mahdollisella mitä voit kuvitella.
Kymmenes osa Quanta on kuin kävelisi Kuussa, kevyitä askeleita ilman suurta murhetta ja tuskaa, silkkaa kauneutta ja kuitenkin sanat kertovat koko ajan siitä, miten koko peli on menetetty ja tappio häämöttää.
Yhdestoista osa Rusalkai alkaa valmistaa kuulijaa suureen loppuun, rytmi on hypnoottinen ja Peippo mätkii sinustakin luulot pois, kitaroiden kielet narahtelevat, laulu on aivan helvetin hienoa.
Kahdestoista osa Kaikkivaltiaan peili suorittaa levylle sen arvoisen lopun, alku on aivan uskomattoman kaunis ja kohta jossa kuuluu "katsoo silmiin kuningasta kohta sortuvaa" on se kohta jossa iho on taas täynnä pieniä nystyröitä, "jos kasvoillesi lankeat se mitä pelastaa" on tylyydessään täydellinen ilmaus, se kertoo sen että leikki on loppu ja kitarat alkavat kohta jyristellä kuin Black Sabbathin biiseissä ja sitten tulee se levyn teema riffi, jonka jälkeen lähdetään kohti äärettömyyttä, minä en halua että tämä levy loppuu perkele, mikset tehnyt osaa kolmetoista!! Talvikuninkaan kuuntelu on joka kerta aivan uskomattoman hieno kokemus, levyssä on kaikki kohdallaan, en minä keksi enää mitään lisää sanottavaa tästä paitsi sen, että kaikki tämän jälkeen on muuttunut, suomalainen bändi tekee maailman kovinta musiikkia kielellä jota ymmärtää vain pieni osa porukasta tällä pallolla, vittu niitä muita onnettomia kun ne ei tajua tämän kielen hienoutta.
Tämä levy saa Kaksitoista MetallistaSaurusta, miksikö? sen takia, että Metallisaurus asettaa asteikon tästä lähtien yhdestä kahteentoista lippaanvetona Talvikuninkaalle, mikään ei ole enää niinkuin ennen...

Metallisaurus alkaa syytää tekstiä keikkojen jälkeen

2007-10-12T18:08:00.000+03:00

Huomenna jos joku suo ja paskatauti ei iske, Metallisaurus nauttii kun CMX louhii Himos Areenalla, jossain vaiheessa keikan jälkeen eli viimeistään seuraavana päivänä tekstiä ja kuvia alkaa ilmestyä tänne ja http://metallisaurus.com sivulle sen ikuisen pimeyden puolen osastolle eli Graniittiin.
Tällä sivustolla keikka- ja levyarvioita tulee esittämään myös Lappeenrannan Mensan perustajajäsen, Karjalan Vasara. Arviot ovat miehen tuntien melko suorasukaisia voisi ehkä sanoa jopa roiseja.
Kaikille kuitenkin vain sitä mitä ansaitsevat, eli tervetuloa Metallisauruksen mukaan keikoille!